Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Eri sointusävelten sijoittaminen voicingissa on enemmänkin äänifysiikkaa kuin orjallista säännöstöä siitä missä järjestyksessä sointusävelet "saavat olla".
 
Tutkimusten mukaan matalin ihmiskorvan erottama taajuus joka koetaan säveltasoksi, on 27,5 Hz. Tämä sävel on useimmiten tavallisessa pystypianossa matalin sävel, eli subkontra-A. (Kolme oktaavia ja terssi keski-c:stä alaspäin).
 
Tämän sävelen päälle rakentuva yläsävelsarja on yksi hyvä perusmittari siitä missä kohti äänialuetta kukin soinnun sävel "soi hyvin". Koska yläsävelsarja on hieman pidempi juttu, hyppään sen yli tässä kohti. Seuraavaksi tulevat raamit ovat suurimmaksi osaksi peräisin yläsävelsarjasta. Joiltakin osin yläsävelsarjan mukaisia rajoja voi venyttää, mutta yläsävelsarjan mukaisten rajojen sisällä soinnut soivat takuuvarmasti hyvin.
 
Sointiväri vaikuttaa myös, se voicing mikä soi jollain instrumentilla hyvin jossain rekisterissä ei välttämättä soi niin hyvin jollakin toisella sointivärillä. Tasa- ja puhdasvireisyys vaikuttaa myös niin, että yleisesti ottaen puhdasvireisellä voicingilla käyttöalue on hieman laajempi kuin tasavireisellä. Näistä rajoista löytyy hieman erilaisia versioita eri kirjoista yms. Kun periaatteen on sisäistänyt, voi itse tutkiskella milloin voicing "menee mutaiseksi" ja milloin se soi hyvin.
 
Sointusävelten hyvin soivat alarajat: (suluissa subkontra-a:n yläsävelsarjan mukaiset)
 
Perussävel - kaikki käy!
Kvintti - suuri E
Terssi - pieni c
7 - pieni d (pieni g)
maj7 - pieni e (pieni gis)
9 - pieni d (pieni b)
11/#11 - pieni g (1-viivainen dis)
13 - pieni b (1-viivainen fis)
 
Kuten huomaatte, kun päästään kolmisoinnusta eteenpäin nelisointuihin ja laajempiin sointuihin, yläsävelsarjan mukaista hyvin soivaa alarajaa voi venyttää. Yläsävelsarjan mukaiset alarajat tuottavat kirkkaan, selkeästi soivan soundin. Kun sointusäveliä viedään lähelle soivaa alarajaa, soundi alkaa muuttua "tummemmaksi" ja tarpeeksi alas vietynä soundi menee "mutaiseksi". Kokeilemalla ja kuuntelemalla voi todeta ilmiön.
 
Tavallaan sama pätee myös ylöspäin mentäessä. Kun sointu viedään riittävän ylös, se ei enää soi niin hyvin. Yleensä tämä ei ole ongelma, koska soitinten äänialat rajoittavat luontaisesti yläkerran käyttämistä. Ilmiö ei ole korkealla myöskään niin dramaattinen kuin matalalla.
 
Huomatkaa että on paljon musiikkia missä on kirjoitettu sointuja näiden rajojen ulkopuolelle, mutta silloin yleensä haetaan jotain efektiä eikä hyvin soivaa sointua.
 
Periaatteessa näiden rajojen puitteissa voitte tuupata sointusävelenne mihin järjestykseen hyvänsä. Yleisesti ottaen kannattaa laittaa voicingissa terssit ja seiskat/kuutoset lisäsävelten alapuolelle. Jos lisäsäveliä tuodaan samaan oktaaviin terssin/seiskojen kanssa, tuokaa ensin ysi terssin viereen, sitten yksitoista kvintin viereen tai kolmetoista seiskan viereen. Turvallista matkaa!!
 
EDIT: Piti vielä hyvänä nyrkkisääntönä mainita että paras "sointualue" on 1-viivainen ja pieni oktaaviala. Eli siis pianon keski-c:stä oktaavi molempiis suuntiin. Kitaristeille sama tarkoittaa A-kielen kolmannella nauhalla olevasta c:stä kaksi oktaavia ylöspäin.