Aihe: Erään diktaattorin päiväuni
1
Aapo
24.12.2002 11:40:16
Leikitellään seuraavanlaisella ajatuksella:
 
Suomessa säädetään laki, jonka mukaan bändi saa oikeuden soittaa julkisesti keikkoja vasta ensimmäisen levytyksen jälkeen. Omakustannekin hyväksytään. Poikkeuksena tästä koulujen ja nuorisotalojen yms. tahojen selkeästi opetustarkoituksessa järjestettävät keikat.
 
Vähän samaan tapaan, kuin liikenteessä vaaditaan ajokortti ja lääkäriltä vaaditaan alan koulutus, pitäisi bändinkin osoittaa edes jollakin tasolla, että hommaa on mietitty ja treenattu riittävälle tasolle. Toisin sanoen bändeille jäisi keskimäärin enemmän aikaa ennen ensimmäisiä keikkoja treenata ja miettiä musiikillista linjaansa.
 
Levytysvaatimus koskisi omaa musiikkia, coverbändeille kehitettäisiin omat pykälänsä.
 
Mitäköhän vaikutuksia tällä olisi bändien, keikkapaikkojen ja yleisön kannalta?
maelstrom
24.12.2002 12:27:16
Mitäköhän vaikutuksia tällä olisi bändien, keikkapaikkojen ja yleisön kannalta?
 
Samat bändit tahkoaisivat vuodesta toiseen, ja uutta musiikkia ei enää tehdä sen jälkeen, kun vanhat parrat ovat kuolleet vanhuuteen. Näin niinkuin kärjistettynä.
 
Pelottava ajatus.
Nuorta pessimistiä surullisempi näky on vain vanha optimisti. Kotisivut täällä
Aapo
24.12.2002 12:57:08

Samat bändit tahkoaisivat vuodesta toiseen, ja uutta musiikkia ei enää tehdä sen jälkeen, kun vanhat parrat ovat kuolleet vanhuuteen.

 
Selvennän. Mikä tahansa bändi voisi edelleen keikkailla, kunhan malttaisi vähän odottaa ja hioa esitystään.
 
Esimerkki: 4 kk sitten perustettu ihan kohtuullisista soittajista koostuva bändi soittaa ensimmäisen keikkansa. Se soittaa kaikki 10 omaa biisiään, jotka ovat keskimäärin ihan ok, mutta niitä ei ole ehditty miettiä ihan loppuun asti. Lisäksi niiden taso ja tyyli heittelevät laidasta laitaan. Vieläpä vähäisestä treenauksesta johtuen keikalla tulee aika paljon mokia, soittajien soundit ja soittotyylit eivät ole vielä hioutuneet yhteensopiviksi, eli ns. oma soundi ja tyyli on vielä hakusessa.
 
Sinänsä lupaavalle bändille ko. keikka on huonoa mainosta. Yleisö muistaa sen pitkään huonosta keikasta, vaikka bändi olisi myöhemmin kehittynyt kuinka hyväksi. Yleisön suhtautuminen yleensäkin tuntemattomiin omaa musiikkia esittäviin bändeihin muuttuu yhä kyynisemmäksi. Tämä on huono asia niin bändien, kuin keikkajärjestäjienkin kannalta.
maelstrom
24.12.2002 13:53:28

Selvennän. Mikä tahansa bändi voisi edelleen keikkailla, kunhan malttaisi vähän odottaa ja hioa esitystään.

 
Mutta kun piti olla se levytys alla. Kaikilla ei ole resursseja alkaa tehdä omakustannetta, ennenkuin on porukkaa keikoilla sen verran, että tietää sen olevan jokseenkin järkevää. Tämä kaventaa yrittäjien määrää ja moni hyväkin nimi jättää homman kesken.
 
Tämä on selkeä noidankehä. Ei keikkoja ->ei levyä -> ei keikkoja ->ei levyä...
Poikkeuksia tosin on, mutta yleistin, koska keskimäärin yleistys on tosiasia.
 
Ja koska keikkailua ei juuri voi harjoitella muuta kuin keikkailemalla, on hyvä, että on keikkakokemusta takana siinä vaiheessa, kun ollaan jo vähän saatu nimeä. Yleensä se nimi nimittäin hankitaan juuri keikoilla.
Nuorta pessimistiä surullisempi näky on vain vanha optimisti. Kotisivut täällä
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)