Yleistä keskustelua musiikista ›

"Writing about music is like dancing about architecture." Koen musiikin musiikkina, enkä osaa sitä sanoin sen paremmin selittää.

Joskus musiikki herättää niin sanottuja elämää suurempia tunteita. Yhtäkkiä keskellä arkea kuulee kaihoisan melodian ja ajatukset siirtyvät omaan elämään. Näkee kaiken kauempaa, melkein kuin toisen silmin. Tulee tunne "nyt tai ei koskaan". Musiikilla on mieletön voima.

Energiana, rentoutumisen välineenä ja mielihyvänä, joka ilmenee selkärangan kutiamisena ja päänahan sähköistymisenä hyvän biisin osuttua kohdalle.
Eli hieman sama tilanne kun jos olisi laittamassa haarukkaa pistorasiaan, mutta pitääkin haarukkaa vain hyvin lähellä pistorasiaa. Tällöin tulee sama olo.

Koen musiikin niin kuin elämän, eli moni eri tavoin. Kun pystyy vastaanottamaan musiikin ilman ennakkoasenteita kokemukset voivat olla sanoinkuvaamattomia. Musiikki sijaitsee aina ajassa ja paikassa ja haluan kokea sen aistillisena, enkä printattuna tekstinä tai esim. yleisenä mielipiteenä tyyliin "hip hop on paskaa, koska olen hevari". Esim. yksi kappale saa minut joka ikinen kerta kyyneliin aina samassa kohdassa ja se osoittaa kuinka mahtava voima musiikilla on.
 
Soittaessa musiikkia, se voi olla leikkiä, tai jonkinlaista terapiaa. Olen aina soittanut itselleni, mutta leikkiminen muittenkin kanssa on välillä mukavaa ja ei se yleisökään pahaksi joskus ole. Ei soittamisen tarvitse välttämättä olla sitä oman egon nostatusta, mutta länsimainen kulttuuri on mitä on. Kun ihminen osaa leikkiä, eli tehdä asioita ilman sen kummempaa merkitystä, tai esim. taloudellista hyötyä, niin elämä on rikkaampaa. Lapsillekin leikkiminen pitäisi olla rakentavaa, eli välttämättä ei tarvitse ostaa sitä sähköautorataa, vaan voi vaikka antaa tavallisen leikkiauton ja legopalikoita. Itse ikävöin lapsuudestani eniten leikkimistä. Se oli mahtavaa aikaa ja voi sitä aikuisiälläkin tehdä ja siinä tosiaan unohtaa kaiken turhan ja voi vaan antautua esim. soittamiseen leikinomaisesti.

Aika hillitysti, mutta kuitenkin täysin syventyen. Siis silloin kuin oikein kuuntelen. Välillä tosin tulee tiettyjä energianpurkauksia, jolloin tekee mieli hyppelehtiä, tanssia tai oikeastaan liikehtiä miten tahansa musiikin tahdissa. Yleensä liike sijoittuu kuitenkin sormiin ja vie niitä alaspäin aina pöydän pintaan asti.
Livenä juttu on tietenkin aivan eri. Hyvässä konsertissa tulee liikuttua ja laulettua ihan perhanasti.

Kun kuuntelen hyvää musiikkia, piirrän mielessäni kaikenlaisia fantasiamaailmoja. Joskus musiikin ja sen synnyttämien näkymien yhdistelmä saa aikaan jopa panteistisen "maailmaansulautumis"-kokemuksen. Huono musiikki (esim. pop) ei saa aikaan muuta kuin harmaan tai mustan tyhjyyden. Musiikki on siis minulle ennenkaikkea visuaalinen kokemus. Erikseen on aggressiivinen meininkimusiikki, jonka tahdissa on hyvä sekoilla ja jota on hauska soittaa.