Kitarat: soittaminen ›

Täällä kohkataan nopeasta ja tyylikkäästä sooloilusta joten pistän hieman toisenlaista näkökulmaa. Eli omasta mielestäni aloittelevan bändin muuten onnistuneen livevedon vesittää usein tuo n. 5 vuotta soittanut tiluttajaguru. Kaikkien ei tarvitse edes yrittää pystyä soittamaan hienoja sooloja ja usein minultakin tietämättömät tulevat kyselevät "osaatsä mitään sooloja". Harmi että aloittelevat kitaristit usein jättävät päämääristään pois hyvän komppaamistaidon.
 
Olen tässä asiassa vasta myöhäisherännyt tämän vuoden aikana ja nyt on vähän pöhkö olo kun lirutukset irtoavat mutta se perusjuttu eli kappaletta tukeva komppaus on vähän hakusessa. Kyllähän nyt jokainen osaa vitossoinnuilla palmmutella vetää mutta mielestäni siihen ei pitäisi tyytyä.
Mielipiteitä?
 
Itse pidän kovasti Richie Samboran soitosta Bon Jovin One Wild Night -livellä ja erityisesti Runawayssä Sambora hyödyntää taitavasti huiluaääniä ja taitaapa sieltä muutama tap harmonickin tulla. Soolo sen sijaan on tylsä.

Mielipiteitä?
 
Erittäin monessa tilanteessa komppikitara on paljon tärkeämpi kuin soolokitara. Puhumattakaan siitä että liian moni kitarasoolo on aivan turha ylipäätäänkin - mutta ei nyt mennä tähän. Komppikitaroinnistahan nyt piti puhua. Hyvään komppaukseen kiinnitetään yleisesti aivan liian vähän huomiota. Silti tarkoituksena olisi saada aikaiseksi hyvänkuuloisia bändikokonaisuuksia.
 
Onhan tämä tietysti ihan inhimillistä. Vaikkapa monet klassisten 70-luvun diskokappaleiden erittäin hienot komppikitarakuviot eivät ole niin erottuvia yksilösuorituksia kuin vaikkapa Eddie Van Halenin kitarasoolot samalta ajalta. Se on semmoista näkymätöntä sankaruutta.
 
Mutta tässä pätee sama kuin niin monessa muussakin asiassa: pitäisi keskittyä siihen, mikä on kokonaisuuden kannalta oleellisinta.

Hyvä komppikitarointi on vähänkuin bassottelu bändissä: Jos soitat hyvin, et erotu, mutta jos soitat päin helvettiä tai et soita ollenkaan, SE vasta huomataankin.

Hienoja komppauksia löytyy ennenkaikkea Hendrixiltä ja Pete Townshendiltä.

Hienoja komppauksia löytyy ennenkaikkea Hendrixiltä ja Pete Townshendiltä.
 
Unohdit AC/DC:n.

Hyvä komppikitarointi on vähänkuin bassottelu bändissä: Jos soitat hyvin, et erotu, mutta jos soitat päin helvettiä tai et soita ollenkaan, SE vasta huomataankin.
 
Asiaa. Kokeilpaa vetää vaikka ihan treenejä ilman basistia, niin johan kuulostaa oudolta ja on vaikea soittaa. Esimerkiksi joku trooperi tai muu vastaava., huhhuh että kuulostaa paskalta.

Unohdit AC/DC:n.
 
Aamen. Malcolm Young. Piste.
 
Ja tosiaankin, hyvä komppaus on erittäin tärkeä ja suuri osa biisiä, vaikka tämä usein jääkin ikäänkuin "huomaamatta", ainakin ihmisiltä jotka eivät itse soita mitään instrumenttejä. Vaikka ne soolot hienoja ovatkin, eivät nekään suurimassa osassa tapauksia kuulostaisi miltään ilman kunnon komppausta taustalla. Komppaus on erittäin paljon tärkeämpi osa biisin kokonaisuuden kannalta.

Unohdit AC/DC:n.
 
Sekä The Beatlesilta, Rolling Stonesilta, The Sonicsilta, The Stoogesilta ja The Kinksiltä, mainitakseni muutamia joiden parissa on taitoa tullut opeteltua. Hyviä komppikitaristeja on harvassa ja se johtuu siitä, että taitoa ei arvosteta ja toisaalta siitä, että se on vaikeaa...

Ja metallica on unohtunu täysin myös.. Eihän se ois mitään koskaan ollutkaan ilman hetfieldin komppailua.

Hienoja komppauksia löytyy ennenkaikkea Hendrixiltä ja Pete Townshendiltä.
 
Niin löytyy. Ja Stevie Raykin oli aika kova jätkä komppaamaan, eikä ehkä pidä unohtaa myöskään Dave Gilmouria. Mutta kyllä mulle toi Hendrix on ylitse muiden. Välillä rupee oikein ahdistamaan miten sujuvasti ja rennosti mutta silti niin tiukasti hän komppasi.

...Eli omasta mielestäni aloittelevan bändin muuten onnistuneen livevedon vesittää usein tuo n. 5 vuotta soittanut tiluttajaguru.
 
Armoton tiluttaminen osoittaa yleensä mielikuvituksen puutetta, sillä on paljon vaikeampi soittaa hidasta ja hyvältä kuulostavaa sooloa kuin tiluttaa se 160 nuottia neljään tahtiin. Siinähän pitäisi jopa miettiä mitä soittaa ja sopiiko se kokonaisuuteen! Yleensäkään vain hyvin harvat kitaristit osaavat tiluttaa tyylikkäästi.
 
...Harmi että aloittelevat kitaristit usein jättävät päämääristään pois hyvän komppaamistaidon.
 
Komppaan tässä. Melkein kaikki tuntemani kitaristit ovat aloittaneet soittamaan nopeatempoisella musiikilla, kuten CoB:llä ja tavoitteenahan on ollut oppia tiluttamaan ja nopeasti. Aloittaisivat mielummin jollain helpommalla ja kehittäisivät sitä rytmitajuaankin. Mikään ei ole yhtä rasittavaa kuin tahdissa pysymätön kitaristi.

Malcolm Young on ykkönen komppauksessa, ja Izzy Stradlin on myös synnynnäinen komppaaja

Elkää unohtako Offspringiä,kaikessa karuudessaan minun mielestä varsin toimivaa tavaraa.

Heh, sanoin "ennenkaikkea", ja näin siis minun mielestäni :D totta kai niitä muitakin pirun hyviä on, Malcolm Young etunenässä, oma idolini Brian May, David Gilmour, SRV, monia muita.

Malcom Young, James Hetfield, Izzy Stradlin.
Kaikki kovia komppaajia. Itse pidän komppia enemmän tärkeänä bandissä kuin pelkää liruttelua. Siksi olenkin enemmän komppimiehiä.

Armoton tiluttaminen osoittaa yleensä mielikuvituksen puutetta, sillä on paljon vaikeampi soittaa hidasta ja hyvältä kuulostavaa sooloa kuin tiluttaa se 160 nuottia neljään tahtiin.
 
Tuosta voisi jo kyllä melkein todeta että paskaahan tuo. Kyllä aloittelevan (ja miksei vähän kokeneemmankin) kitaristin on huomattavasti helpompi soittaa joku "ihan hyvältä" kuulostava hidas & yksinkertainen soolo biisiin. Jos taas meinaat tiluttaa 160 nuottia neljään tahtiin, se vaatii jo huomattavan määrän tekniikkaa (vuosien treenaamisen tulos). Jos koitat sitä väkisin ruveta räpeltämään ilman tekniikkaa, tuloksena on aivan järkyttävää paskaa, ilman järjen hiventäkään. Sanoisin siis, että on huomattavasti helpompi soittaa hitaita, toimivia sooloja, katsomalla esim. tabeista miten ne menee ja vetää biisien päälle. Kuulostaa melko varmasti helveitsti paremmalta kuin se, jos rupeat ilman pitkäaikaista treenausta vääntämään järjetöntä tilutusta.
 
Enkä ymmärrä että mikä estää mielikuvituksen käytön, vaikka soittaakin normaalia nopeampia juttuja? Makes no sense.

Itse rumpalin ominaisuudessa ja muutenkin arvostan sellaista komppausta joka pysyy biisissä, eli kunnioittaa melodiaa (esimerkiksi pysymällä poissa sotkemasta sitä samoilla sävelillä jne.) ja on tiivis osa komppisektiota.
 
Lisäksi häiritsee puhua kitarakomppaamisesta noin yksinään. Onhan se toki eri asia kuin vaikka kiipparilla komppaaminen, ja ominaisuuksiltaan hyvin erilaista, mutta tärkeämpää kuin komppaava instrumentti tai mitkään soundit jne. on rytmiikka noin muuten siinä kompissa (tahdon vain sanoa, että voi niitä hyvänkuulosia komppauksia napata muiltakin soittimilta, kuten kaikkia muitakin soitannollisia "kikkoja").
 
Suoraan sanottuna standardi raipati-raipati-komppi tai ihan suora särövitossoitukihnutus on lähes poikkeuksetta aivan helvetin tylsän kuuloista. Tietysti paikkansa silläkin (kaukana minusta). Hyviä komppausideoita kitaralle kuulee kaikenlaisessa musiikissa..paha eritellä mitään yksittäisiä biisejä, vielä kun hyvä komppaus on juuri usein sellainen joka ei varsinaisesti pomppaa esiin. Tärkeintä on kuitenkin biisin kunnioittaminen, pitäisi jotenkin aistia se, tuleeko kompin olla isossa vai pienessä roolissa, soittaa säveliä yksi kerrallaan vai paahtaa jatkuvasti taustalla jne jne.
 
Oli mukavaa jos defaultiksi perusrämpytirämpytin tai iänikuisten sointunäppäilyjen tilalle vaihdettaisikin tiukka aksentti-isku (esim.)virvelille samaan tapaan kuin basso laitetaan usein orjallisesti seuraamaan basarin liikkeitä (siis no, Cliftershän kai tekikin tämän jo)..
 
Hyvä kitarakomppi koostuu mielestäni siis (biisin ehdoilla) riffien soittamisen ohella tiukan napakasta rytmisektiota seuraavasta aksentti-iskuttelusta ja kevyemmällä osastolla ilmavasta sopivan kokoisten (sekä soivien kielien määrältä että laajuudeltaan) sointujen lurauttelusta sekä muiden soittajien soiton tarkasta kuuntelusta + siihen reagoimisesta sopivalla tavalla. Ja se on kyllä helvetin vaikeaa.

Jos taas meinaat tiluttaa 160 nuottia neljään tahtiin, se vaatii jo huomattavan määrän tekniikkaa (vuosien treenaamisen tulos).
 
Jos ihan puhtaasti vaikka tiluttaisin tuota c-säveltä niin mahottoman nopiasti, saattaisin ehtiä? Taikka toisaalta jos noi on oikein pitkiä tahteja ja tempo 2bpm niin johan siihen ehtii vetää kaikki Gary Mooren balladien soolot.
 
Enkä ymmärrä että mikä estää mielikuvituksen käytön, vaikka soittaakin normaalia nopeampia juttuja?
 
Munan jatkamiseen kuluva energia on suoraan pois järkevämmästä käytöstä.
 
Annan silti tälle plussaa.

Hienoja komppauksia löytyy ennenkaikkea Hendrixiltä ja Pete Townshendiltä.
 
Hendrix on kyllä meikäläisenkin pitkäaikainen suosikki kitaroinnissa kaikin puolin.
 
Sinänsä on vähän tyhmää sanoa kuka on kovin komppaaja, koska svengin ja draivin pitäisi lähteä (ja se kyllä lähteekin) koko komppiryhmän (useimmiten basso, rummut ja kitara) yhteistyöstä.