Yleistä keskustelua musiikista ›

Niinpä niin. Miten te hyvät ihmiset koette musiikin?
Ehkäpä väreinä, jalka lyö tahtia tai mitä vain.
 
Olen hiukan miettinyt itseäni musiikin kuuntelijana, miten eläydyn ja muuta sellaista.
 
Itse koen musiikin lähes aina musiikkivideon omaisin esityksin pääni sisällä. Musiikki saa unohtamaan epä-mielyttävät tunteet ja korvaa ne energialla tai mielikuvina. Jokin musiikki voi tuntua siltä että tekisi kovasti mieli tanssia, kun taas toisenlainen musiikki saa minut jännittyneeksi ja jopa pelokkaaksi, hyvällä tavalla.
 
Kertoisin mielelläni enemän, mutta pelkällä vasemmallakädelläni en kykyene kirjoittamaan enempää.
Nyt on sinun vuorosi.

Adjektiiveina. Ainakin työaikana.

Adjektiiveina. Ainakin työaikana.
 
Mahtavaa! Onko muilla kokemuksia?

En ole hirveän fyysinen kuuntelija, välillä kuitenkin perus päännyökytys yms. sormi/käsi -vetkutus...äitikin joskus huomauttaa miten kuuntelen musiikkia hiljaa paikallaan ja liikkumatta. Mä varmaan otan sen niin laaja-alaisesti että kaikki muu unohtuu. Ei se musiikki liikkeellä parane, paitsi konserteissa.

Useat biisit koen erinäisinä mielikuvina... Etenkin sellaiset, joihin liittyy jotain tärkeitä muistoja/tapahtumia yms

Minä soitan aina ilmasoittimia (mukaanlukien tahtipuikko) jos kuuntelen musiikkia yksin istualtaan. Myös ilmalaulaminen on ihan jees. Klassisessa musiikissa on usein maisemia jotka tulevat päähän kun kuuntelee sitä. Muuten en saa oikein visuaalisesti mitään paitsi ehkä sitä että miltä näyttää se soittaminen. Myös kaikenlainen heiluminen kuuluu asiaan, esim funkkia tai black metallia kuunnellessa.

Ilmarummut ja ilmalaulaminen on kovassa käytössä, myös -kitara ja -basso silloin tällöin. Olen myös kerran iskenyt pääni näppäimistöön koneen ääressä jotain raskaampaa menoa kuunnellessani. Muuten tässä tulee yleensä vain hytkyttyä tai nyökyteltyä. Jos olen yksin kotona, saatan jopa "tanssia" (mm. Alice In Chainsin Unplugged on jostain syystä hyvä tässä tarkoituksessa) ja muuten vaan riehua ympäri taloa musiikkia kuunnellessani. Aika harvoin tulee mitään visioita, mutta hienoin hetki sillä saralla oli menneenä kesänä äärimmäisen stressattuna ja väsyneenä kuunneltu Radioheadin Paranoid Android, jonka aikana näin yhtä ja toista aivan kristallinkirkkaana. Maalaisin siitä taulun, jos vain osaisin.

Meikällä on ollut niin kauan kuin muistan sellannen avaruussekvensseri pään sisällä, että kaikki musa "näkyy" ikäänkuin sellasina Wav-tiedosto-pötköinä, jotka ovat eri muotoisia ja näköisiä.
 
Tämä siis jo ennenkuin omistin ensimmäistäkään tietokonetta ja pääsin "katsomaan ääniä".
 
Olen kuitenkin varma että musiikki kulkee aina vasemmalta oikealle( tai riippuu mistäpäin katsoo), vaakatasossa. kaikki tapahtuu sellaisessa mustassa tyhjässä tilassa. Se on vissiin meikän pää...

Joskus lapsena minulla oli mielikuvitusbändi, joka soitti silmieni edessä mielikuvituksessani kuunnellessani musiikkia. Nykyään sama kokoonpano tulee usein esille metallia kuunnellessa. Muussa musiikissa mielikuvia on harvoin.

Minä koen musiikin aina tunteina pääs sisällä. Yleensä kuitenkin groove määrää sen että kuinka paljon heittäydyn musiikin mukaan, sillä massamusiikki harvemmin antaa meloodisia kuin harmoonisia elämyksiä vielä rytmisesti.
 
Joku erittäin isolla termillä nimitelty musiikkityyli kuten favourite genre of mine "Jazz fusion" on juuri sitä musaa mistä minä sytyn aina olkoon sitten synkkä tai valoisa biisi.

Silloin tällöin väreinä, joista joskin tulee jotain piirrettyä tai maalattua. (esim. Devin ja Finntroll kirvoittivat meikäläisen piirtämään)
 
Musiikki herättää myös suuria tunteita. Mieleeni muistuu hetki, kun kuulin Tori Amoksen Northern Lad biisin ekaa kertaa. Kyllähän sitä pala nousi väkisin kurkkuun ja hiljaista poikaa oltiin. Viimeksi Devin Townsendin Accelerated Evolution silkalla mahtavuudella löi minut ällikällä ja vei hurmokseen. Musiikki harvemmin pelottaa, mutta Mr. Bunglen Disco Volante on oikeasti aivan järkyttävän pelottavaa sekoilua.
 
Musiikki on parasta maailmassa, sanotaan nyt vaikka tiivistettynä näin.

Jotenkin tosi vaikea kysymys... Mitään maisemia tai muita kuvia en kai näe, paitsi jos niitä luovat sanat ja musiikki yhdessä. Yhtenä esimerkkinä tulee mieleen Suzanne Vegan monet biisit, joissa ollaan rannikolla, esim. Portugalissa. Kalastaja-alukset kelluu satamassa, suola tuoksuu, aurinko paistaa... Niissä biiseissä voi suorastaan tuntea, nähdä, kuulla, haistaa ja maistaa kaiken.
 
Oikeastaan koen aika leimallisesti musiikin liikkeenä. Se on väreilyä, joka resonoi kropassa ja pistää sen vastaamaan väreilyyn. Minun on vaikea kuunnella musiikkia liikkumatta (edellyttäen tietysti, että kyse on jonkin sortin rytmisestä musiikista). Mikään ilmakitaristi en kuitenkaan ole, vaan musiikki saa vääntelehtimään, hetkumaan, hyppimään ja heilumaan. Parhaat musiikinkuunteluhetket ovat olleet niitä, kun olen innostunut tanssimaan hikipäässä unohtaen ajan kulun ja kaiken muun. Melkein aina kyllä myös laulan mukana. Onneksi asun yksin :)
 
Tämä kaikki siis koskee tilanteita, jolloin oikeasti KUUNTELEN musiikkia. Radion taustamöly on asia erikseen.

Meikällä on ollut niin kauan kuin muistan sellannen avaruussekvensseri pään sisällä, että kaikki musa "näkyy" ikäänkuin sellasina Wav-tiedosto-pötköinä, jotka ovat eri muotoisia ja näköisiä.
 
Tämä siis jo ennenkuin omistin ensimmäistäkään tietokonetta ja pääsin "katsomaan ääniä".
 
Olen kuitenkin varma että musiikki kulkee aina vasemmalta oikealle( tai riippuu mistäpäin katsoo), vaakatasossa. kaikki tapahtuu sellaisessa mustassa tyhjässä tilassa. Se on vissiin meikän pää...
 
Mulla on muuten kuulokkeilla kuunnellessa vähän samanlainen, just tajusin. Tosin niinpäin, että musa näkyy tavallaan spektrianalyysikäyränä mutta suhteessa stereokuvaan, ja menee niinkun kolmiulotteisesti eteenpäin avaruudessa. Vähän olis hienoa jos sais johonkin sekvensseriohjelmaan/audioeditoriin tollaisen graafisen analyysin, reaaliaikaisena.
 
Yleensä jalka vähintään napsuu musan tahtiin, usein myös sormet (kuuntelen parhaillaan Radioheadia ja vasen jalka naputtaa rytmiä..). Sit monesta musiikista tulee kaikkia mielikuvia, ja saattaa tulla muistikuvia esim. tilanteista joissa on kuullut biisin ekaa kertaa tms. merkittäviä kokemuksia.
 
Monesti musiikkia tulee automaattisesti analysoituakin: niin itse säveliä, harmonioita, rytmejä kuin myös studiototeutusta. Sen enemmän mitä asioista on tietoa. Jos en ymmärtäisi, en kokisi asioita näin... olisipa jännä kuunnella joskus musiikkia jonkun musiikista mitään ymmärtämättömän korvin!
 
Tulipas paljon juttua, vaikka ei oo hirveesti tullu asiaa ennen mietittyä. Hyvä topic. :)

(...)

olisipa jännä kuunnella joskus musiikkia jonkun musiikista mitään ymmärtämättömän korvin!
 
Joo, itse asiassa muistan omalta kohdaltani sen hetken, kun oivalsin (= minulle väännettiin rautalangasta), että musiikista voi kuunnella eri soittimia. Se oli ahaa-elämys, vastaava kuin lukemaan oppiminen. Siihen asti olin kuunnellut pelkkää biisiä, hahmottamatta erityisemmin eri instrumenttien touhuja. Huom. olin tapahtuma-ajankohtana aikamoisen nuori! :)
 
Näinhän se menee kaikessa, esim. viinien maistelussa. Mitä tarkemmin on tietoa yksityiskohdista jotka muodostavat kokonaisuuden, sitä selvemmin ne sieltä osaa erottaa. Se on hauskaa. Mutta yhtä hauskaa on kyllä myös unohtaa ne yksityiskohdat ja vaan nauttia kokonaisuudesta. Sen taidon haluan (yrittää) säilyttää kaikessa.

Näinhän se menee kaikessa, esim. viinien maistelussa. Mitä tarkemmin on tietoa yksityiskohdista jotka muodostavat kokonaisuuden, sitä selvemmin ne sieltä osaa erottaa. Se on hauskaa. Mutta yhtä hauskaa on kyllä myös unohtaa ne yksityiskohdat ja vaan nauttia kokonaisuudesta. Sen taidon haluan (yrittää) säilyttää kaikessa.
 
Tän takia en halua perehtyä liikaa viinin ja oluen yksityiskohtiin vaan maistella sitä kokonaisuutta. Musiikissakin tekisi näin välillä, mutta taas oman muusikkouden kannalta on hienoa kuulla yksityiskohdat, ja myöskin levyistä saa enemmän irti siten.

Se on semmone juttu jolloin unohtuu kaikki muu mielestä ja antaa hyvän fiiliksen. Sitä vaan keskittyy kuuntelemaan.
Semmonen asia mitä ilman ei tuu toimeen.

Musiikki muuttuu mun päässä väreiksi ja muodoiksi ja mielikuviksi ja muistoiksi. Jossain Pink Floydin Echoesissa voi suurinpiirtein haistaa meri-ilman ja nähdä vihreän meren, korkeita kallionkielekkeitä ja lokin kirkumassa jossain kaukana yläpuolella sinisellä taivaalla. Eri musiikki ilmenee eri tavalla. Joku musiikki on paljon visuaalisempaa kuin joku toinen. Esim. Shpongle on tosi visuaalista musiikkia, voi nähdä kaikkea kuvioita ja muotoja pomppimassa ja vääntyilemässä... ja se ei ole niinkään mielikuvia vaan suoraa synestesiaa (vai meneekö noiden välillä joku selkeä raja..?).
 
Btw mm. mazateekki-intiaaneilla on musiikkia missä laulun idea on melodian sijaan kolmiulotteiset muodot mitä kuuntelijan päähän syntyy tätä musiikkia kuunnellessa ayahuascan tai sienien vaikutuksen alaisena. Terence McKenna väittää tätä kielen kehityksen seuraavaksi asteeksi...
 
Edit: huomasin just että keskityin lähestulkoon vain visuaaliseen aspektiin. Tottakai musiikki herättää myös tunteita ja tuntemuksia, sitä vaikeempi vaan sanoin kuvata. Tai tavallaanhan kaikki on samaa, elämä on musiikkia. Tai joitain.
Spontaaniin fyysiseen liikehdintään musiikki ei mua kovin helposti innosta. Ainakaan selvinpäin. :I

Melodia on se juttu mulle nykyään.

Virtuoosinen soitto tai monimutkaiset kikat, puhumattakaan soundeista ei nykyään enää tee muhun paljoakaan vaikutusta. Kevyessä musassa soittajien tehtävä on tukea biisiä ja melodiaa. Itseasiassa se on mun mielestä hyvän soiton tunnusmerkki.

Sellanen groove-riffittely on ihan mukavaa, mutta syvimmälle musaan pääsen silloin kun musassa on nyansseja.