Keskustelua raskaammasta musiikista ›

No niin, joku kehtasi avata tällaisenkin topicin. Aihe Dimmu Borgir on vaan yhtä räjähdysherkkää kuin k.o. bändin jotkut biisit... Mun musiikkimaun kehityksessä näytellyt suurta roolia, lähinnä siten että löysin modernin blackmetallin EDT:n kautta ja teknisen deathmetallin PEM:n kautta... Livenä bändi ei ole niin vakuuttava, tosin olin hieman sekaisin viime lokakuussa kun heidät näin. Kuinka vaan, pistetään juttua kaikista kuudesta lätystä (tulee vähän pitkä juttu)
 
For All Tid
Pirun kauniita melodioita. Kuulostavat tosi hienoilta. Levyn tunnelma on hieno. Sirkkelikitarat sopivat levyyn jotenkin. Sanoituksista ei saa mitään tolkkua (norjaksi yms.) enkä ehkä haluaisikaan. Vokalistina on Silenoz, joka on suoraan sanoen aika paska. Kuulostaa jonkun taruolennon imitoimiselta, eikä kovin luonnolliselta. Soundit ovat aivan perseestä, eikä levyltä löydy huippukohtia. Kaunis levy on, mutta soundit (vars.rummut) sekä luokaton laulu (varsinkin puhtaissa osuuksissa) ovat jättäneet levyn aika vähälle kuuntelulle. Folkkijutuista en pidä, joku ehkä pitää.
 
Stormblåst
Stian Aarstad on helvetinmoinen pianisti tällä levyllä. Alt Lys Er Svunnet Henin alku sekä ennenkaikkea Sorgens Kammer ovat kauneinta musiikkia mitä Pohjoismaista on tullut (yhdessä Opethin muutamien balladien kanssa). Bläkkispuolella ollaan kehitytty, kuten melodiapuolellakin, tosin kitarasoundi on nyt vuorostaan aivan kaamea. Kun vaikka nimibiisiä vertaa siihe, miltä se kuulostaa livenä, niin eihän tässä levyversiossa ole munaa nimeksikään. Lisäksi pari viimeista biisiä on aika turhia. Sanoitukset ovat sitä perus-norjabläkkistä. Ihan hyvä levy, ne pianokohdat varsinkin.
 
Enthrone Darkness Triumphant
Vuonna 97 ilmestyi mielestäni kaksi parasta (kunnon) BM-levyä mitä on tehty, tämä ja Emperorin Anthems. Levy alkaa Dimmun hitillä, joka soi päässäni monta viikkoa levyn hankinnan jälkeen. Spellbound pistää pidemmän kuuntelun jälkeen paremmaksi. In Death's Embrace taas on vieläkin mahtavampi. Jylhyyttä, raskautta, kauneutta, jyrää, paras BM biisi mihin olen törmännyt. Sitten kolme brutaalia palaa (en näe tässä levyssä mitään hittihakuista), yksi rauhallisempi, kaksi mättöä ja vielä kaksi rauhallista biisiä, joista viimeinen on yhtä ässä kuin mitä nimikin (suomeksi "musta mies raiskaa pässiä metsässä" jos oikein muistan, korjatkaa jos meni väärin). Vtn kova levy tämä.
 
Spiritual Black Dimensions
Kauheaa kuraa suurilta osin. Nagash on tehnyt tästä puolet mun tietääkseni, enkä yhtään ihmettele miksi sai potkut. Dreamside Dominions omaa tosi hienon väliosan, The Insight & The Catharsis on Hestnaesin takia tosi kaunis, ja Arcane Lifeforce Mysteria on myös hyvä. Muuten tämä levy on täynnä "taiteellista", suttuista materiaalia, josta en ole koskaan löytänyt tarttumapintaa. Jäänyt vähälle kuuntelulle myös sen takia, että tällä bändillä on parempia levyjä.
 
Puritanical Euphoric Misanthropia
Yksi parhaista levyistä ikinä tehty metallimusiikin historiassa. Tällä levyllä yhdistyy Nightwish-tyyppiset melodiat, tekninen deathmetal (kitarat/rummut, kuulostaa joltain jenkkideathbändiltä), klassinen musiikki ja moderni blackmetal (laulu/pohja yms.). Intro kasaa hyvin tunnelman ennen kuin Blessings Upon the Throne of Tyranny tykittää aivot pihalle. Kun ostin tämän levyn, en ollut oikein tottunut tämäntyyppiseen musiikkiin, mutta tästä biisistä, ynnä muista mätöistä tällä levyllä, innostus varsinkin deathiin lähti. Sitten Kings of the Carnival Creation, tämän bändin masterpiece, täydellinen biisi omassa genressään. Kertsin jälkeen tulevan kitarasoolon melodia on yksi hienoimmista mitä vtt on. Paras biisi. Hybrid Stigmata ja Architecture of A Genocidal Nature ei yllä tuolle tasolle, hyviä biisejä kuitenkin. Puritania (kuunnelkaas Mokoman Sudet ihmisten vaatteissa ja verratkaa tähän) on aika hauska veto, tosin vähän outo. IndoctriNation, Maelstrom Mephisto ja Absolute Sole Right tykittävät sitten aivan uskomattoman kovaa. Hestnaes on hieno laulaja, mutta Shagrath ei, jotkut niistä sen kikoista toimii, jotkut ei. Sitten vielä Sympozium, melkein Carnival Creationin veroinen biisi. Mahtava veisu. Ja outro. (mulla vielä Twisted Sister coveri bonuksena). Paras.
 
Death Cult Armageddon
Odotukset oli kovat. Progenies of the Great Apocalypsen olin jo kuullut, tyylilajien sekoitus tekee siitä hiton kieron biisin, iski heti tajuntaan. Liian mahtipontinen biisi kuunneltavaksi, ehkä. Biisien taso on korkea, mutta vaihtelua on vähemmän kuin PEM:llä. Norjan kielen käyttäminen oli hyvä veto. Rummut kuulostavat rummuilta, mutta kitarat laimeilta. Pöh. Orkesteriosuudet ovat levyn kohokohtia, ainakin mulle. Tapporiffejä ei vaan tässä niin paljon ole (lukuunottamatta Cataclysm Childreniä). Shagrath on opetellut kurkkulaulun kunnolla (Lepers Among Us, sen kertsi on aikamoinen suoritus). Levyn toinen kohokohta Progeniesin ohella mulle oli Allehelgens Död I Helveds Rike, monipuolisempi biisi kuin monet muut. Eradication Instincts Defined (lyriikoita ei voi ymmärtää kolmella viimeisellä levyllä) toimii, tosin biisi on outo. Kaksi viimeistä ja varsinkin bonuscoveri ovat ihan turhia. Ei yhtä hyvä kuin PEM, mutta hyvä silti.
 
Tulipas vtn pitkä juttu. Bannatkaa mut.