Yleistä keskustelua musiikista ›

Niin, sellasta kysyisin että onko instrumentin soittaminen teille pelkkä harrastus vai jotain enemmän??
 
Minulle se on aivan varmasti paljon enemmän kun pelkkä harrastus.. vaikka koulut on vielä kesken niin musiikki tuntuu tärkeämmältä.
 
-Antti

Soittaminen sinänsä on harrastuksen, tosin pitkäaikaisen, tasolla. Musiikki noin yleisesti on sitä vastoin se, jonka ympärillä kaikki muu minun elämässäni pyörii.

Toistaiseksi harrastus, mutta jo pieni maistiainen siitä, mitä edes puolipäiväinen soittaminen voisi olla, herätti sen vanhan "entä jos sittenkin?" -tunteen minussa tuossa keväällä.
 
Eli nyt on sellainen fiilis, että voisi panostaa täysillä siihen, että musiikista tulisi enemmän kuin harrastus.
 
Kyllähän minä sitä elän ja hengitän jo täysillä, voisihan tuon ujuttaa ihan työksikin asti, jos onni on myötä.

Jos nyt alkaa ajattelemaan, niin musiikki on aivan hemmetin tärkeää minulle. En kyllä tiedä mitä tekisin jos en voisi soittaa kitaraa enkä kuunnella musiikkia. Varmaan masentuisin.

Soittaminen on yksi osa kohtuullisen aktiivista musiikkiharrastamista eikä luultavasti sen suuremmaksi muutu, kuten ei koko musiikkiharrastuskaan....

Soittaminen alkoi harrastuksena, mutta pikkuhiljaa muotoutuu vakavammaksi. Tarkoitus olisi, että kymmenen vuoden sisällä tulisi heitettyä palkkakeikkoja useamminkin. Ei mies elä ilman musiikkia.

Olen samaa mieltä suurimman osan kanssa.
 
Musiikki on aivan hemmetin tärkeää minulle. Oikeastaan koko elämäni pyörii musiikin ympärillä ja kaikki harrastukseni liittyvät musiikkiin. Eli, johtopäätös:
 
Musiikki = Elämä
 
En minäkään tiedä mitä tekisin, jos musiikki ylipäätään otettaisiin elämästäni pois, eli en voisi soittaa kitaraa enkä kuunnella mitään musiikkia. Tulisin kai hulluksi tai tekisin itsemurhan.
 
Huh, tulihan vuodatettua juttua :)

Soittaminen on harrastus, mutta musiikki yleisesti on paljon enemmän.

Opiskelen musiikista itselleni paraikaa ammattia, ja noin neljän vuoden kuluttua valmistun maisteriksi. Lienee enemmän kuin harrastus... ; )

Sanoisin että musiikki yleisesti on välttämätöntä terapiaa. En varmasti jaksais pysyä selväpäisenä jos en saisi välillä käydä meuhkaamassa bändien kanssa.
Soittamisessa ja säveltämisessä on kyse myös omien rajojen ylittämisestä, eli siitä että koittaa aina tehdä jotain omaa, jotain mitä ei ennen ole tehty. Silloin tällöin kun siinä edes vähän onnistuu, tulee hyvä fiilis

Soittaminen on erittäin hauskaa ja tärkeää minulle, mutta en nyt sanoisi, että siitä minulle pitäisi ammatti tulla; Pääasia, että saan toteuttaa itseäni siten. Kaikkein hienointa olisi tietenkin se, että pystyisin toteuttamaan myös muut haaveeni soittamisen lomassa.

Noh kyllä tää soittaminen on miule pelkkä hyvä harrastus.

Koska en ansaitse rahaa soittamalla, voisin sanoa, että se on minulle harrastus, johon paneudun todella hartaasti. Musiikki yleensäkin on minulle osa miltei jokaista hetkeä päivässä.

Vaikea kysymys.Ite oon toiminut jo muutaman vuoden aika paljon äänitys- ja miksaushommissa joista myös rahaa olen tienannut.Soittaminen on valitettavasti jäänyt noiden hommien jalkoihin,mutta aina jotenkin nään itseni soittajana.Musiikista olen "päättänyt" tehdä leipätyöni-saa nähdä miten käy.Ja millä osa-alueella tulen kenties toimimaan.

Soittaminen on harrastus, mutta musiikki yleisesti on paljon enemmän.
 
Näin. Olen riippuvainen musiikista. Pää hajoaa ilman, koko ajan soi joku tai soitan itse. Elämää ei olisi ilman musiikkia, mutta soittaminen on harrastus.

Sanotaan vaikka niin, että soittaminen/laulaminen on harrastus, mutta musiikki yleisesti taitaapi olla jo melkein elämäntapa. Ei oikein pysty ajattelemaan edes yhtä päivää ilman musiikkia.

Tärkeä harrastus. Paineenpurkua ja hauskanpitoa (oman huonouden toteamista ja rahanmenoa).

Itselleni musiikki on 10-vuotiaasta lähtien ollut intohimo ja erottamaton osa elämää (nyt 35 v.). En muista koskaan sen jälkeen, että minulla olisi ollut tylsää, sillä lapsuutemme perhevierailuillakin tylsän läpän koittaessa uppouduin napsuttelemaan sormia ja jalkoja eli treenaten rytmejä yms.
 
20-vuotiaana uskaltauduin alkaa opiskella kohti muusikon ammattia ja kelkka kohdentui kohti soiton opettajan opintoja. Nyt toimin vakinaisena pop/jazzmusiikin opettajana ja täydennän opintoja musiikkitiedettä opiskellen. Keikkoja kertyy vuodessa 30-50 eli ihan virkamieheksi en halua itseäni luokiteltavan. Aivan ..keleen mukava toimenkuva, kunnon sekoitus soittoa, opettamista ja tutkimista.
 
Musiikkimaku ja käsitys hyvästä musiikista on laajentunut eli en tunnusta että koskaan olisin pitänyt markkinavetoisesta tuubasta, jota media suoltaa. Musiikkivideot eivät haittaa, jos pihvi on kypsää, mutaa Nu-Virgos ja muut...ei saatana. Pelle Miljoonan, Motörheadin, Rushin, Yesin, King Crimsonin, Metallican, Neil Youngin, Chick Corean, Herbie Hancockin, Milesin, Tranen, Anal Cuntin ja kumppaneiden jälkeen on ollut aika astua eteenpäin - tarkoitan world musicin pariin, sillä afroamerikkalainen R&B, jazz, rock ja pelit sun vehkeet ovat kärpäsen pieru Saharassa. Tällä hetkellä kolisee armottomasti Salif Keita ja muu malilainen musiikki sekä itäafrikkalainen puoliarabian nubian musiikki. Rokrok.

Nulikasta lähtien ollut iso osa elämää. Faija kun ammatikseen tehnyt aika pitkään.
 
Siitä sitten musiikkiopistoon ja 7 vuotta siellä poikkihuilun kanssa ja sitten vuoden breikki ja kitara käteen. Sitä muutama vuosi ja sitten laulua ja sitten tähän päälle vielä intohimoinen musiikin kuuntelu yhdistettynä levyjen ostoon.
 
Aikalailla päätoiminen harrastus sekä elämä sekä koko universumia koossa pitävä voima. (heti petteri jussilan ternimaidon jälkeen)