Aihe: Kommentti
1
creedence
18.12.2002 21:53:22
Mun mielestä Paula Koivuniemi sijoittuu kaikkien aikojen naisiskelmälaulajien SM-kisoissa pistesijoille (6:den parhaan joukkoon). Hän on tavannut duunissaan olalle (ja muuallekin) taputtelijoita tällä (etenkin naisille ) kovalla alalla riittämiin. Mielestäni hänellä on riittänyt myös huumoria muuntautua pikku hiljaa uskottavasti "aikuiseksi naiseksi". Niin muusikoiden kuin kenen hyvänsä tulee tietenkin suhtautua kunnioittavasti lähimmäisiinsä. P.K:lla on omat maneerinsa ja suojautumiskeinonsa eikä hän varmaan ole mikään äititeresa. Mutta kuka on? Hänkö, joka nimimerkin takaa arvioi toista diivaksi etc. (en viitsi toistaa)? Surullisinta mielestäni on, että tämän kaltainen kirjoittelu syö pohjaa pois siltä todelliselta kritiikiltä, jota tarvittaisiin kevyen musiikin huonoa (useasti oikeutetusti) mainetta puhdistamaan - puhumattakaan siitä, että se hyvä, laadukas, syvällinen musiikkielämys unohtuu.
Jami
19.12.2002 23:37:45
 
 
Mikkohan sen sanoi. Mitä tuohon lisäämään. No senverran että kyllä Paulan uran jäljittelyssä työsarkaa riittää. Hän on kuitenkin todistettavasti ollut suomalaisella huipulla jo vuosikymmenet. Nousuineen ja laskuineen. Huipulla joka tapauksessa.
Suamalaanen ei usko ennenku näköö mutta Härmälääsen
pitää päästä koittamahan!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)