Kitarat: kitarakamat ›

Tässä yksi käyttäjäarvio lisää (omani). Olen postannut tämän jo aikaisemmin yhdelle toiselle palstalle, joten voi näyttää tutulta.
 
Ensivaikutelma: Varmaan ensimmäinen koskaan ostamani kitara, joka oli soittovalmis suoraan kaupan hyllystä. Kaula suoraakin suorempi, kielten korkeus just oikea ja jopa intonaatiokin kohdallaan. Ihmettelee vain, miksi kukaan nimekkäämpi valmistaja (esim. iso-G) ei yleensä onnistu tässä. Tosin materiaalien ja komponenttien laatu ei sitten olekaan paljoa mistään kotoisin - ihan puhtaasti kitarana Variax suorastaan huutaa "Made in Kauko-Idän halpismaa". Ja kaiken lisäksi Variaxhan on, kuten useimmat kitaran (alkuperäisen mallin) nähneet voinevat vahvistaa, aivan he-le-ve-tin ruma! Jos joutuisin käyttämään Variaxia livenä, verhoaisin sen varmaan aaltopahvilla tms., ettei yleisö saisi sydäriä.
No, mitäpä tuosta. En aio käyttää ainakaan tätä kitaraa livenä, vaan se tuli hankittua soundikokeiluja ja (mahdollisesti) studiohommia varten, joten soundi ratkaisee, ei ulkonäkö.
 
Soundit: Yleisesti kaikissa soundeissa oli hienoinen "Variax-soundi". Ilmeisesti piezo tekee tämän. Siis soundi ei ole ihan samanlainen kuin 1-kelaisen tai humpparin ääni. Ja vaikka eri mallien välillä onkin - sinänsä realistisesti - eroja volyymissa, kaikki äänet tuntuvat hieman kompressoiduilta. Eli jos vaikka laitan Lespa-mallin päälle, en saa Variaxia parkumaan oikean Lespan lailla vaikka kuinka raskaalla kädellä hakkaisin. Tässä ehkä onkin Variaxin isoin puute: soittotuntuma on erilainen (heikompi) kuin oikeissa kitaroissa, ja kitara reagoi soittotekniikan nyansseihin huonommin kuin oikea kitara. Toinen puute: kielten "demppaus" plektrakäden ranteella ei oikein toimi piezomikkien sijainnin takia (tallassa!). Ranne on sijoitettava noin kahden millin tarkkuudella tiettyyn kohtaan, jotta yleensäkin onnistuisi, ja sittenkin tuloksena on pikemminkin "ääni päälle - ääni pois" kuin raskas "tsuk-tsuk-tsuk-tsuk". Älä siis osta Variaxia, jos haluat soittaa lähinnä (tai pelkästään) heviä. Vielä yksi pieni puute: joissain malleissa, erityisesti joidenkin vahvistinten kautta, kielten väliset äänenvoimakkuudet (erilliset piezomikit jokaiselle kielelle) eivät ole ihan balanssissa keskenään. Esim. ylin kieli oli toisinaan selvästi hiljaisempi kuin muut kielet.
Kommentteja vielä muutamasta mallista erikseen:
Fenderit: Strato-malli on aika hyvä. Ehkä hieman kirkkaampi ja terävämpi kuin vm. 1986 Stratoni (jossa tosin on hieman normaalia paksumpi runko), mutta joka tapauksessa ok. Tele-malli - no, tätä kokeillessa tulikin taas elävästi mieleen, miksi en ole ikinä Telecasterista oikein itse innostunut, joten sikäli kai realistinen mallinnos. :) Ei millään pahalla Tele-miehiä kohtaan, eipä vain ole minun kitarani.
Lespat: Standardin humpparien mehevyys oli vangittu jopa yllättävän hyvin. Toisaalta oikean Lespan ääni on vielä paljon tummempi ja ennen kaikkea kovempi (mikeistä riippuen tosin). Tone-potikan vääntö nollaan ei oikeastaan tehnyt äänestä "honottavampaa" kuten oikeassa Lespassa vaan yksinkertaisesti hiljensi jotkin taajuudet. Tone-potikassa on myös se heikkous, että niitä on tässä kitarassa vain yksi, kun taas oikeassa Lespassa saa hyvin mielenkiintoisia ääniä mikkivalitsimen ollessa keskiasennossa ja Tone-potikoiden ollessa eri asennoissa keskenään.
Rickenbackerit, Gretschit - vieraampia minulle, en kommentoi.
Puoliakustiset, akustiset: ES-335-mallit ehkä taas hieman kirkkaampia kuin olisin toivonut, mutta toimivia. Keskiparruttomat "jazzboxit" kuitenkin ehkä hieman parempia. Oikeastaan akustisissa ja puoliakustisissa minua häiritsi lähinnä se, että soitinten akustiset ominaisuudet oli ilmeisesti toteutettu efekteillä. Akustisen kopan sointi kuulosti epäilyttävän paljon digitaaliselta Reverb-efektiltä (eikä miltään aidolta kaikukopan soundilta), ja 12-kielisyys kuulosti lähinnä digitaaliselta Chorus/PitchShifter-efektiltä. Muutenkin kai nuo akustiset mallit pitäisi ajaa suoraan mikseriin/PA:han eikä kitaravahvariin, jotta ne saisi kuulostamaan edes puoliksi realistiselta.
Eksoottiset soittimet: Näitä oli liian vähän. :( Dobron ääni olisi mielestäni saanut olla raaempi, nyt se on liian kompressoitu. Sitarista voisi sanoa samaa, joskin maistuuhan se tällaisenakin. Banjo kuulostaa banjolta vasta sitten, kun sitä soittaa kuin banjoa. Dano on minulle vieras; en kommentoi.
 
Yhteenveto: Ei korvaa mitään nykyistä kitaraa. Paitsi vanhan Straton, joka on muutenkin soittokelvoton tällä hetkellä (kaula mutkalla, nauhat kuluneet loppuun jne., eipä ole tullut pidettyä pahemmin huolta sinänsä hyvästä kitarasta). En oikeastaan keksi heti mitään yksittäistä käyttökohdetta, johon Variax olisi parempi tai edes jotakuinkin yhtä hyvä kuin vastaava "oikea" soittopeli. Sen hyvyys on oikeastaan täsmälleen siinä, että voi napin naksautuksella siirtyä esim. "akustisesta" "Lespaan". Ja soundikokeilijoille (joihin minäkin kuulun) se avaa tietysti hurjasti lisämahdollisuuksia.
-> En suosittele kenellekään ainoaksi kitaraksi, en myöskään ykköskitaraksi, varakitaraksi tai edes varakitaran varakitaraksi. Variax on ihan oman tyyppisensä soitin. Sillä on paikkansa kenen tahansa kokeiluja tekevän muusikon hyllyssä - nimenomaan nykyisen soitinvalikoiman täydentäjänä, ei korvaajana.