Yleistä keskustelua musiikista ›

Tämä jäi vaivaamaan, joten otin selvää: Bush's second album, Lionheart...
 
Joo, hämärä mielikuva oli tuosta, mutta pistin mutkat suoriksi...

Juoppohurtalle: täytyy siteerata itseänsä:
 
Täytyy erottaa bändi luovana, taiteellisena yksikkönä ja bändin (mahdollisesti itsensä hoitama) ympärillä oleva liiketoiminta. Eivät Bono ja Edge sävellä ja sanoita "tuotteita" vaan biisejä. Heidän palkkaamansa myyntimiehet myyvät.
 
Suomessa taitaa mun tuntemistani organisaatioista Pistepirkot olla aika täydellinen kuvaamani kaltainen hoito.
 
Näyttää todellakin siltä, että me ajatellaan eri tavalla, mutta ei siinä mitään. Mun on vain vaikea kuvitella vaikkapa (juuri kuuntelemaani) Neil Youngia säveltämässä tuotetta? Mutta voinhan olla väärässäkin, kuka sen tietää ja lieneekö sillä väliä. Voihan "menestyneemmät" niin tehdäkin?

Mun on vain vaikea kuvitella vaikkapa (juuri kuuntelemaani) Neil Youngia säveltämässä tuotetta? Mutta voinhan olla väärässäkin, kuka sen tietää ja lieneekö sillä väliä. Voihan "menestyneemmät" niin tehdäkin?
 
Tässähän kannattaa muistaa myös se, että jos ei juuri ja vain ja ainoastaan itselleen niitä sävellä, siinä vaiheessa saattaa pohtia myös, että mitä mieltä kuulijat ovat kappaleesta. Tuskin kukaan tietoisesti säveltää tuotteita (paitsi Max Martin, Risto Asikainen ja Neptunes) mutta siinä vaiheessa kun teos on myyntipöydällä, se on tuote. Ja siitä tuotteesta tulee elanto muusikoille.
 
Eikä tuotteen pidä olla kirosana. Se voi olla laaja käsite. Enkä usko myöskään, että se haittaa, vaikka meillä olisikin käsityseroja.

.Onko tavallisella pulliaisella sanottavaa artistille? Mitä itse sanoisit lempiartistillesi?
 
Mulla on monta "lempiartistia". Montaa olen käynyt kuulemassakin. Monelle on mulla pulliaisena ollut myös sanottavaa. Mutta vain silloin kun olen tykännyt. Ja mä kyllä tykkään lähes aina kun artisti on tehnyt parhaansa.
 
Jos on ollut tilaisuus (en tunge mihinkään) päästä lähelle niin olen kiittänyt ja kehunut. Ja kun mä kiitän niin se tulee sydämestä enkä tunge turhan lähelle. Artistin ilmeestä näkee että perille meni ja oli mielissään. Uskon että kiitos oli myös hänelle tärkeää ja motivoivaa palautetta.
 
Monenlaista fania on tullut nähtyä. Parhaat naisfanit oli Vaasas 70-luvun alus. Oltiin Suikkiksella (11 miestä) Maalahdes keikalla ja tauolla lähdettiin stagen (silloin orkesterikoroke) viereisestä ovesta kahvioon niin ovella odotti lauma neitokaisia ja aina kun uus rokkari tuli ovesta niin seuraava tyttö hyökkäs, otti kynkästä kiinni ja sanoi: tämä on mun. Koitimme kovasti olla faniemme mieleen. Toteutimme toiveitansa. Ei haluttu panna vastaan. Nykyään sanottais että "tyydyttävää" pr:ää.
 
Ymmärrän kovasti että nykyään ei tuohon ole varaa. Stagen ovella olis täys sota kun tuhat naista haluais jokaista neljää rokkaria. Sota on nykyään jo pelkistä nimmareista. Jospa edes backstagella päästäis noihin 70-luvun tunnelmiin ja todella palvelemaan faneja.
 
Mua ihan oikeasti riipii tuo negatiivinen suhtautuminen kaikkeen kaupallisuuteen mitä musassa on. Me oltais kiitollisina 70-luvulla otettu kaikki kaupallisuus vastaan mitä on nykyään tarjolla. Suikkiskin oli viikko tolkulla maan parhaimmaksi lavabändiksi äänestetty sen aikaisen musalehden sivuilla. Olikohan Suosikki nimeltään.
 
Mitään siitä ei ollut hyötyä. D-tuotanto myi keikkaa mutta kun järkkärit ei lukenu Suosikkia niin mitä sitten. Tuo monelle kaiken paha ja alku:kaupallisuus ja markkinat, ei tuonu meille mitään. Tuote ja menestys oli mutta ei ollut maankattavaa mediaa joka olis tuon kaikille kertonu.
 
Tehtäis nykymeiningillä ehkä vieläkin musaa ja keikkoja. Mä olsin pirunmoinen guru trumpetissa. Poristais seiskassa mukavia muistoja. Johanssonin Markun kans. Muisteltais pääsiäiskeikkaa kun mä sain nuorena kokeilla Markun huipputrumpettia. jne.
 
Näen siis jokaisen taideteoksen tuotteena jonka markkinointi tuo kuluttajalle. Tuo symbioosi on toivottava ja vasta se mahdollistaa taiteilijan omana elinaikanaan teoksiensa esille tulon. Tämä ei suinkaan tarkoita että markkinat pitäis olla määräämässä mitä taidetta tuotetaan. Jos jollakulla on taiteessa sanottavaa niin nykyisen markkinamekanismin hienouksia on että se aivan varmasti myös tuodaan yleisön tietoisuuteen.
 
Yleisö arvioi onko siitä mihinkään. En usko että enää kuolemansa jälkeen vuonna 2200 pääsee esille ja nousee klassikoksi kuten joskus aikaisemmin on käynyt. Nyt noteerataan kaikki mistä taiteeksi on. Ja tämä kaikki tulee myös yleisön tietoon. Kiitos markkinoinnin.
 
Miten sitten tuohon julkisuuteen ja fanihommaan pitäis taiteilijan suhtautua? Mielestäni taiteilija on taiteilija koko ajan. Ei ole erikseen esitystä ja erikseen yksityisyyttä ja erikseen julkisuutta. On vain taiteilija joka koko olemuksellaan ilmentää sitä mitä taiteilijana on. Koko ajan. Ajan henki on että yksityisyyttäkään ei heillä ole. Näin maailmalla. Suomessa yksityisyyttä on vielä jonkin verran ymmärretty mutta ei enää kauaa.
 
Tulevien taiteilijoiden pitää siis olla todella hyviä että saavat anteeksi epäsosiaalisuuden ynnä muut asiat.

Me oltais kiitollisina 70-luvulla otettu kaikki kaupallisuus vastaan mitä on nykyään tarjolla.
 
Tässäkin sinänsä sympaattisessa tarinassa mennään mun mielestäni ns. perse edellä puuhun. Haetaan helppoa oikotietä tällä kertaa markkinoinnista, kun perusongelma taitaa kumminkin olla "biisi". Enpä nimittäin muista kuulleeni yhtään Suikin levyä.
 
Sen sijaan esimerkiksi Dave Lindholm julkaisi nyt 43 levynsä ja just vähän aikaa sitten kuuntelin Daven kaksi ekaa ja nehän puhuttelivat vieläkin. Sillä oli asiaa ja kyllä ihmiset tykkäävät touhusta, mikä puhuttelee. Sitä on helpompi myydä, siis.
 
Hannu Raittila -niminen kirjailija kolumnoi Hesarissa ja taannoin hän kirjoitti markkinoinnista. Hän oli tehnyt tutkivaa journalismia haastattelemalla kustantajansa markkinointipäällikköä ja tämä oli sanonut, että kirjaa aletaan markkinoida, jos se on niin hyvä, että sitä aletaan myydä muutenkin. Markkinointi taas loppuu, kun myynti ehtyy.
 
Tälläkin palstalla eri osastoilla törmää päivittäin useisiin kysymyksiin, missä haetaan oikotietä milloin mihinkin asiaan. Sitä ei kumminkaan ole. Ei myöskään bisneksen hoidossa vaan sekin on hoidettava kunnolla, vastuullisesti ja artistin on sitä(kin) puolta tavalla tai toisella itse valvottava. Taiteilijan ensisijainen työ on kumminkin tehdä taidetta. Ilman sitä perusponnistusta ei ole mitä myydä.
 
Tää menee nyt vähän etäälle alkuperäisestä kysymyksestä, mutta siitähän tämä kumminkin liikkeelle lähti. Ja itse asiassa, ei se niinkään kauas mene, kun ajattelelee, että esiintyvän taiteilijan ja yleisön suhde on kommunikaatiosuhde. Minun mielestäni siinä käyttäydytään, niinkuin ihmiset käyttäytyvät. Kun on reilu ja avoin suhde, voi myös puolin ja toisin vaatia. Mutta ei omistaa.

Tässäkin sinänsä sympaattisessa tarinassa mennään mun mielestäni ns. perse edellä puuhun. Haetaan helppoa oikotietä tällä kertaa markkinoinnista, kun perusongelma taitaa kumminkin olla "biisi". Enpä nimittäin muista kuulleeni yhtään Suikin levyä.
 
Kyse oli keikanteosta sekä sitä avittavasta julkisuudesta. Helsinkikeskeisestä mediasta ei siihen aikaan ollu mitään apua maakuntien bändeille. Kulttuuriin ei silloin kuulunut levyjen teko. Studiotkin oli Helsingissä. Silloin oman musan teko oli harvinaista Seinäjoen korkeudella.
 
Siinä olen kyllä samaa mieltä että tuote pitää olla kunnossa. Meillä oli. Keikat oli meidän tuote. Rokin Suomenmestaruus taskussa. Silti maa ei tiennyt koko hommasta. Nykyisellä medialla kyllä olis julkisuutta tullut. Ja paljon hyvähintaista keikkaa.

Hän oli tehnyt tutkivaa journalismia haastattelemalla kustantajansa markkinointipäällikköä ja tämä oli sanonut, että kirjaa aletaan markkinoida, jos se on niin hyvä, että sitä aletaan myydä muutenkin. Markkinointi taas loppuu, kun myynti ehtyy.
 
Tunnen tuon ajatusmallin, ja minusta se on omituinen (siitä huolimatta että se on yleisesti käytössä). Eivät ihmiset välttämättä löydä kaikkia hyviä ja kiinnostavia tuotteita vaikka ne olisivat kuinka hyviä ja kiinnostavia, jos niitä ei tuoda mitenkään esille. Kyllä ne silloin helposti hukkuvat. Toisaalta varmasti myös monia juttuja on markkinoitu massiivisella koneistolla ikään kuin väkisin ja siten saatu runnottua ne läpi, tyyliin levy-yhtiöiden kokoamat päiväperho-bändit. Markkinointi, yhteistyö radiokanavien yms kanssa luo kysynnän, jota ei muuten todennäköisesti koskaan syntyisi. Suuri osa ihmisistähän ajattelee tyyliin "kun tuo bändi soi radiossa ja niiden video pyörii telkkarissa, sen täytyy varmaan olla hyvä", "jee, mä dikkaan sitä, mä oon cool ja in". Siinä on sitten tason ja laadun mittari.

... Helsinkikeskeisestä mediasta ei siihen aikaan ollu mitään apua maakuntien bändeille. Kulttuuriin ei silloin kuulunut levyjen teko... Keikat oli meidän tuote. Rokin Suomenmestaruus taskussa. Silti maa ei tiennyt koko hommasta. Nykyisellä medialla kyllä olis julkisuutta tullut. Ja paljon hyvähintaista keikkaa.
 
Niin, 70-luvun alussa suomirock oli hyvää vauhtia syntymässä ja kyllä mulla aikalaisena on semmonen mielikuva, että Atte Blom, Otto Donner, Chrisse Schwindt, Tommi Liuhala ja muutamat muut hyvinkin aktiivisesti haravoivat julkaistavaksi kaiken vähänkin julkaisukelpoisen.
 
Ja kyllä maakunnista munst olivat teidän aikalaisista vaikkapa (muistinvaraisesti) Haukka Kouvolasta, Elokuu Porista, Matthews ja Tabula Rasa Tampereelta, Haikara Lahdesta, Magyar Varkaudesta, Petterssonin bändi ja Finnforest Kuopiosta, Battaglia Torniosta, mikäs se oli se Hakokönkään bändi Rovaniemeltä, Kaamos Turusta jne jne.
Kaikkihan ne levyttivät ja vieläpä suht. tiheesti. Jenkeissäkin Neil Young taisi tehdä -70 pari omaa ja pari yhteistyölevyä.
 
Mutta mitä tarkoittaa tämä Keikat oli meidän tuote.? Jos se tarkoittaa sitä, että teillä ei ollut biisejä, niin eipä siinä sitten paljon kannata tuskaillakaan. Biisi ja bändi ovat kumminkin rock´n rollin peruskivet. Ja oisko siinä tapauksessa kannattanut miettiä vähän vähemmän tuotetta ja markkinointia ja hiukan enemmän biisiä? Voisi olla, että markkinointikin olisi hoitunut?
 
Toisaalta; mulla on myös mielikuva, missä keikkapaikkoja oli tuohon aikaan todella paljon verrattuna nykypäivään. Koulubileet olivat vielä voimissaan kunnes 70-l puolivälissä ne kääntyivät semmoseksi hulabalooksi, että ne loppuivat. Niissä riitti keikkaa sekä ammattilaisille että amatööreille, niinkuin tiedän, koska olen niitä järjestänyt.
 
Myös lavoja oli vielä joka nurkalla. Niissä pystyi esittämään setin omaa musaansa, kunhan oli toinen setti coverkamaa tai jonkun muun orkan kanssa hyvä rundaava paketti.
 
Mä oon itsekin "maakunnista" ja olen osaltani ollut kokemassa tätä "epäoikeudenmukaisuuta", mutta en mä kyllä viitsisi sortua tuohon "jonkun muun vika" -meininkiin.
Et sä huomaa?
 
Mä en muutenkaan oikein viitsi uskoa tommosiin epäoikeudenmukaisuuksiin. Voin tietysti olla väärässä, ja Suikkis on se tapaus, joka timantista materiaalista huolimatta on jäänyt vaille huomiota, mutta kyllä kai yleensä ennemmin tai myöhemmin jokainen saa ansaitsemansa kohtelun.
 
Pitää vain tehdä omat juttunsa: taiteen taiteena niinkuin itse haluaa ja bisnekset bisneksinä niin, että jämäkästi hoidetuilla bisneksillä jeesataan taiteen tekoa. Se on kumminkin ensisijainen juttu. Ilman taidetta ei ole taidebisnestäkään. Päinvastoin kylläkin.

Ei starat kyllä ole mitään tavallisia ihmisiä siinä mielessä miten tavallinen ihminen yleensä ajatellaan. Starat tekevät hittejä ja he ovat ikoneita. Voihan se toki olla miellyttävää ajatella, että samanlaisia ihmisiä ne ovat kuin muutkin, mutta sitten nouseekin ongelmaksi se, että joka poika ei vain saa niitä hittejä tehtyä eikä keikuttua lehtien kansissa, vaikka olisi kuinka kova itsekin tekemään biisejä ja soittelemaan kitaraa.
 
Eli: starat ovat kovempia tyyppejä kuin perustyypit, ja pulliaisten ei missään tapauksessa pitäisi korottaa itseään niin, että kehtaisivat yrittää ottaa jotain henkilokohtaista kontaktia staroihin, joita heidän pitäisi massana palvoa.

Tunnen tuon ajatusmallin, ja minusta se on omituinen (siitä huolimatta että se on yleisesti käytössä). Eivät ihmiset välttämättä löydä kaikkia hyviä ja kiinnostavia tuotteita vaikka ne olisivat kuinka hyviä ja kiinnostavia, jos niitä ei tuoda mitenkään esille.
 
Eikös se ole ihan luonnollinen tapa toimia? Kun "tulokset" näyttävät "totuuden", voi markkinointipäällikkö sanoa jälkeenpäin, että näethän itsekin, se mitä minä markkinoin, se myös kävi kaupaksi? Varmuuden maksimointia ja riskin minimointia. Se on tota kilpailua, näetsen.

Mä oon itsekin "maakunnista" ja olen osaltani ollut kokemassa tätä "epäoikeudenmukaisuuta", mutta en mä kyllä viitsisi sortua tuohon "jonkun muun vika" -meininkiin.
Et sä huomaa?
 
sä oot sormunen ihan ulalla siitä mitä mä tarkoitan. Haluat vain pahansuopuuttas nähdä mun tarkoittavan sitä mitä väität.

sä oot sormunen ihan ulalla siitä mitä mä tarkoitan. Haluat vain pahansuopuuttas nähdä mun tarkoittavan sitä mitä väität.
 
Siis et tarkoitakaan, että "etelän mediassa" oli vika? Mitä sitten tarkoitat?

Mitä sitten tarkoitat?
 
Tarkoitukseni on luettavissa edellisistä jutuistani. Jos on halua ymmärtää. En ala itseäni siksi toistamaan. Ylipäätään mä oon täällä ihan jostain muusta syystä kuin autuudesta saada vängätä sormusen kans.

Tarkoitukseni on luettavissa edellisistä jutuistani. Jos on halua ymmärtää. En ala itseäni siksi toistamaan.
 
No mä nyt kumminkin kysyin, koska halusin ymmärtää.
Jos mä nyt katson vaikka tuon viimeisimmän sisältöjutun
sisällön, niin...
 
Kyse oli keikanteosta sekä sitä avittavasta julkisuudesta. Helsinkikeskeisestä mediasta ei siihen aikaan ollu mitään apua maakuntien bändeille.
 
Niin tässä sä mielestäni sanot, että helsinkikeskeinen media ei noteerannut maakuntien bändejä. Mikä media? Hesari vai? Yle? No, kyllä Yle soitti ainakin, koska sieltä mä ainakin kuulin esimerkiksi Matthewsia Tampereelta. Suosikki? Sähän sanoit, että te olitte Suosikin listoilla. Muu musiikkimedia? Ei sitä ollut vaan sitä oltiin perustamassa. Miksette maakunnassa toimineet?
 
Kulttuuriin ei silloin kuulunut levyjen teko. Studiotkin oli Helsingissä. Silloin oman musan teko oli harvinaista Seinäjoen korkeudella.
 
Tässä sä mielestäni sanot, että kulttuuriin ei silloin kuulunut levyjen teko, studiotkin olivat Helsingissä ja oman musan teko Seinäjoen korkeudella oli harvinaista.
 
No mutta hyvänen aika. Silloinhan juuri perustettiin Love ja sen mukana monet perinteiset yhtiöt perustivat omia alamerkkejään (mm. Hi-Hat) ja monet toimijat maakunnissa perustelivat omia julkaisukanaviaan. Ja kuten edellä luettelin, kyllä Love ja kumppanit bongasivat käsittääkseni jokaisen vastaantulevan. Ja jos eivät bonganneet, niin olisit perustanut oman yhtiön. Niin Atte Blomkin teki, muun muassa.
 
Oman musan teko missä tahansa oli harvinaista, koska silloin vasta alettiin tehdä suomalaista rockia. Sitä tehtiin kautta maan. Niinkuin kymmenen vuotta myöhemminkin, jolloin tuli toinen aalto.
 
Missä se Battaglia esimerkiksi kävi äänittämässä? Pitempi matka Torniosta on Helsinkiin kuin Seinäjoelta, jos tilanne oli noin onneton. Tai Magyar Varkaudesta? Tai mikäs se nyt oli se kajaanilainen bändi, en nyt muista, iso pumppu kumminkin.

Siinä olen kyllä samaa mieltä että tuote pitää olla kunnossa. Meillä oli. Keikat oli meidän tuote. Rokin Suomenmestaruus taskussa. Silti maa ei tiennyt koko hommasta. Nykyisellä medialla kyllä olis julkisuutta tullut. Ja paljon hyvähintaista keikkaa.
 
Tässä sä mielestäni sanot, että teillä oli "tuote" kunnossa ja keikat olivat teidän "tuote" ja että nykyisellä medialla olisi julkisuutta tullut ja paljon hyvähintaista keikkaa.
 
Meinaatko tosiaan, että jos saat jonkun lehden kirjoittamaan jutun, niin keikkaliksat kohoavat loppuelämäksesi pilviin? Tässä minusta on se olennainen ero meidän välillä. Sä luulet, että joku poppakonsti (esimerkiksi julkisuus) voi korvata lahjat ja työn. Ehkä se nykypäivänä usein siltä näyttääkin, mutta ei noin oikeasti ole.
 
Itse jatkoin vielä, koska näähän on ihan olennaisia kysymyksiä tänäkin päivänä.

Meinaatko tosiaan, että jos saat jonkun lehden kirjoittamaan jutun, niin keikkaliksat kohoavat loppuelämäksesi pilviin? Tässä minusta on se olennainen ero meidän välillä. Sä luulet, että joku poppakonsti (esimerkiksi julkisuus) voi korvata lahjat ja työn. Ehkä se nykypäivänä usein siltä näyttääkin, mutta ei noin oikeasti ole.
 
Se saattoi olla noin -60-70-luvulla, jolloin bändejä on paljon vähemmän. Suosikin karvapäägalleriassakin oli kaikenmaailman heinänpurijaa.
 
Nykyään bändejä on niin paljon enemmän, levyjä ilmestyy monikymmenkertaisesti ja kilpailu on niin paljon kovempaa, että vaatii todella paljon työtä ja lahjojakin erottuakseen sieltä joukosta.
 
Ja näinhän se menee. Jos ajattelee vaikkapa Absoluuttista nollapistettä, niin yhtyeestä kirjoitettiin aluksi jonkinlaisena novelty-aktina tyyliin suomenkielistä progemusaa. Siitä huolimatta bändi sai nopeasti faneja, mm. pop-kirjoittajista.
 
Jos bändi olisi ollut vain kikkakepponen, ei siitä olisi kirjoitettu jatkossa niin paljon kuin kirjoitettiin.
 
Summana siis, bändi demo/levy/keikka on objekti, jota voi katsoa eri tavoin. Keikkamyyjä katsoo sitä tuotteena, jolla valmistajaa kaupataan. Levy-yhtiö voi parhaimmilaan katsoa sitä teoksena, jota pitää myydä (vrt. kirjankustantajat), jolloin siinä on taiteellinen ja kaupallinen arvo yhdistyneenä. Artisti voi suuntautumisesta riippuen katsoa sitä tuotteena (esim. Kirka tai teoksena (esim. vaikka And The Lefthanded).

No mä nyt kumminkin kysyin, koska halusin ymmärtää.
Jos mä nyt katson vaikka tuon viimeisimmän sisältöjutun
sisällön, niin...
 
En oo kertaakaan törmänny yritykseesi ymmärtää. Tongit tikulla että josko jostain pääsis rokottamaan. Kun löydät irrallisen lauseen minkä voi kääntää päälaelleen niin julistat tämän julkisesti. Paat toisen suuhun ajatuksen joka monesti on aloittajan aivan toisinpäin tarkoittama.
 
Niin tässä sä mielestäni sanot, että helsinkikeskeinen media ei noteerannut maakuntien bändejä. Mikä media? Hesari vai? Yle? No, kyllä Yle soitti ainakin, koska sieltä mä ainakin kuulin esimerkiksi Matthewsia Tampereelta. Suosikki? Sähän sanoit, että te olitte Suosikin listoilla. Muu musiikkimedia? Ei sitä ollut vaan sitä oltiin perustamassa. Miksette maakunnassa toimineet?
 
Jos Helsinkikeskeisyys tässä maassa on sulle vieras ajatus niin ei voi kuin ihmetellä. Sähän oot ku Uuno josta tuli alta aikayksikön helsinkiläisempi kuin hesalaiset itse. Niin se Helsinkikeskeisyys oli silloin huomattavasti voimakkaampaa kuin nykyään. Ja nykyäänkin saa ihan riittävästi kuulla että kun hesassa sataa niin koko maa on kuulemma sateinen. (tuo oli vertauskuva jota sun on hyvä lähteä vääristelemään).
 

 
Tässä sä mielestäni sanot, että kulttuuriin ei silloin kuulunut levyjen teko, studiotkin olivat Helsingissä ja oman musan teko Seinäjoen korkeudella oli harvinaista.
 
No mutta hyvänen aika. Silloinhan juuri perustettiin Love ja sen mukana monet perinteiset yhtiöt perustivat omia alamerkkejään (mm. Hi-Hat) ja monet toimijat maakunnissa perustelivat omia julkaisukanaviaan. Ja kuten edellä luettelin, kyllä Love ja kumppanit bongasivat käsittääkseni jokaisen vastaantulevan. Ja jos eivät bonganneet, niin olisit perustanut oman yhtiön. Niin Atte Blomkin teki, muun muassa.
 
Koita ny tajuta että ei tuo oo mulle mikään kuolemanasia. Kunhan totesin että levyttäminen oli 70-lvun alussa harvinaista herkkua. Kulttuuri oli ihan toinen kuin nykyään. Älä ny enää tuosta vaahtoa. Mulla ei oo kipeitä kohtia asian suhteen. Kunhan totesin sen ajan hengen.
 
Tässä sä mielestäni sanot, että teillä oli "tuote" kunnossa ja keikat olivat teidän "tuote" ja että nykyisellä medialla olisi julkisuutta tullut ja paljon hyvähintaista keikkaa.
 
Meinaatko tosiaan, että jos saat jonkun lehden kirjoittamaan jutun, niin keikkaliksat kohoavat loppuelämäksesi pilviin? Tässä minusta on se olennainen ero meidän välillä. Sä luulet, että joku poppakonsti (esimerkiksi julkisuus) voi korvata lahjat ja työn. Ehkä se nykypäivänä usein siltä näyttääkin, mutta ei noin oikeasti ole.
 
Kuinka sä voit olla noin tietämätön median vaikutuksesta.

Eipä oo vissiin yhtään keskustelu menny sivuraiteille... :)

Sormusen ihannoimaan Neuvostoliittoon katos Tellu juniakin. Yks "keskustelu" sivuraiteella on pikku juttu.
 
Pistäpä huviksesi vielä sitaatti, missä mä ihannoin Neuvostoliittoa. Tässäkin keskustelussa mä olen puhunut tiukasti poppareiden oikeudesta yksityisyyteen sekä yleensä popista, sen tekemisestä, kustantamisesta, markkinoinnista ja historiasta.

Eipä oo vissiin yhtään keskustelu menny sivuraiteille... :)
 

On nää aika veikeä taistelupari! Tulee mieleen tanssipalstan WW ja IJ...