Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Juuri se oikea nopeus,tarttuva riffi,hyvältä kuulostava laulu,sopivat soittajat ja laulaja,kunnon soolot jne.
Hevihän on parasta musiikkia koskaan.
 
Just se.

Hevi on paskimmillaan helvetin huonoa, mutta parhaimmillaan ylitsepääsemättömän loistokasta.
 
Amen

Kokonaisvaltainen esteettinen kokemus.
 
Just se.

Saatanan läsnäolo jokaisessa teossa, jonka ikuisen vihan ja katkeruuden lähettiläät tuottavat infernaalisen pimeän herransa kunniaksi, mätänevän kristityn lihan äärellä, täydenkuun loistaessa mustaa magiaa pursuavana kalman kalpeaa valoa loimuten häpäistyn hautuumaan yllä, missä pohjoinen ytimiin asti repivä tuuli vaikeroi ikuista kadotusta.
 
Kai se on sitten jotakin tämmöistä.
 
Tai sitten se kuulostaa hyvälle.

Riffit

Särökitarassa on rankka saundi.
 
Kyllä. Särökitara rules.
 
Olen miettinyt tätä asiaa aikaisemminkin, mutta en niinkään siltä kannalta, että "miksi hevissä on hyvää?", vaan siltä, että "miksi kaikki muu on niin huonoa verrattuna heviin?" (no joo, ei tarvi ottaa tosissaan ;)
 
Itselleni on tärkeää ainakin se, että siinä on niin paljon, mitä voi kuunnella. Radiobiisit, joissa on jotain syntikkataustoja ja rumpukonetta alkavat ahdistamaan, koska niissä ei tapahdu yhtään mitään ja tempo on aivan liian hidas. Mutta hevissä on kaikki kitara(t), basso, rummut (nimenomaan rummut), jotka tekee aivan mielettömiä juttuja, on rytminvaihdoksia, on sooloja, riffejä, meteliä. On toki joitakin ns. yhden riffin biisejä, jotka ovat hyviä, mutta kyllä useimmiten nämä moniosaiset, polveilevat sävelteokset ovat parasta kuunneltavaa. Nopeus on toinen - tempoa pitää olla vähintäänkin 252!!!111!!! Ehkä ei ihan noin kärjistäen, mutta silti. Nopeus on hyvä asia, kunhan se ei vie pois vaihtelevuutta ja melodioita.
Jos taas menee liian nopeaksi takomiseksi, en kyllä sitäkään jaksa kuunnella; metronomi on pistetty 500:lle ja sen mukana sitten koetetaan tilutella. Ei kiitos.
 
Lisäksi hevi vain sopii allekirjoittaneen mielenmaisemaan, jos sen nyt haluaa näin vähän oudosti ilmaista. En pysty kuuntelemaan iskelmää ja dance-popii, koska aivoni yksinkertaisesti hylkivät sitä ja saavat siitä huonoja viboja. Ihan tosi. Vähän sama, kuin yrittäisi laittaa ympyrän muotoista palikkaa neliön muotoiselle palikalle tarkoitettuun koloon. Tai jotain. Heh.
 
Tiivistettynä: nopeus, rummut, haastavuus, meteli

Luulisin, että juuri metallissa minua kiehtoo etupäässä sen voimakkuus, ja tietyissä alalajeissa se tietty synkkä, melankolinen, kenties hieman surullinen tai kaihoisa tunnelma.
 
Mielestäni on erityisen hauska leikillisesti verrata vihaisemman metallin kuuntelua tietynlaiseen soturikulttuuriin. Aggressioiden purkamista ja jonkinlaisen jännityksen hakemista, omien fyysisten ja psyykkisten rajojensa etsimistä.
 
Tärkeintä on tunnelma ja tuntemusten ilmaisu.

se, ettei jucciz pidä siitä ;)

Saatanan läsnäolo jokaisessa teossa, jonka ikuisen vihan ja katkeruuden lähettiläät tuottavat infernaalisen pimeän herransa kunniaksi, mätänevän kristityn lihan äärellä, täydenkuun loistaessa mustaa magiaa pursuavana kalman kalpeaa valoa loimuten häpäistyn hautuumaan yllä, missä pohjoinen ytimiin asti repivä tuuli vaikeroi ikuista kadotusta.
 
Sait plussan!

Yksinkertaisesti voima ja energia kiehtoo. Raskasta musiikkia on vaikea soittaa, koska se on niin fyysistä ja tämä haaste tekee myöskin siitä hyvin kiinnostavan.

I guess I'm just dumb, 'cause I know that I ain't smart
but deep down inside, I got a metal heart.
 
Voi vittu, meni nolouden tolle puolen.

Yksinkertaisesti voima ja energia kiehtoo. Raskasta musiikkia on vaikea soittaa, koska se on niin fyysistä ja tämä haaste tekee myöskin siitä hyvin kiinnostavan.
 
Fyysistä? Tuskin kovin paljon fyysisempää kun joku punkkimättökään...

Fyysistä? Tuskin kovin paljon fyysisempää kun joku punkkimättökään...
 
Kysytäänkö rumpaleilta? Ja kyllä keskiverto mörkökitaristilla on ranne kovemmassa kulutuksessa kuin punkkia soittavalla. Sitäpaitsi, tukanheilutus on äärimmäisen rankkaa puuhaa ja tämä harrastus liittyy toki vahvemmin heviin.

Fyysistä? Tuskin kovin paljon fyysisempää kun joku punkkimättökään...
 
Samaa mietin vähän aikaa, mutta tosiaan rumpaleilla on kyllä usein kunto koetuksella. Grindcoressa jne. nyt varmaan vielä enemmän, mutta kuitenkin.

Äärimmäisyys kiehtoo, se mihin soittajat ihan fyysisesti pystyvät, voima ja häijy tunnelma.
 
Äärimetalli on parhaimmillaan hyvin puhdistava kokemus, se yhdistettynä häkellyttävään taitoon ja lopputulos on silkkaa murhaa.
 
Toisaalta funk osastolta löytyy myös maukkaita juttuja...

Tiivistettynä: nopeus, rummut, haastavuus, meteli
 
Just se!!

Mikä teitä kiehtoo raskaammassa musiikissa?Itse olen täysverinen groove,- ja funk-mies enkä kertakaikkiaan tajua mitä kiksejä voi heavyystä tai metallista saada.
 
no eha ma voi olla itsetuhoinen, kaikkea vihaava, nihilisti ellen ma kuuntele poppimetallia missa sankarini maalaavat naamaansa valkoseks ja pukeutuu nahkahousuihi.

No okei, meneehän siinä maitohapoille kun polkee tuplabasareita vaikka tunnin putkeen.
Mut jos kysymykseen vastaan: kun tilulle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

Äärimmäisyys kiehtoo, se mihin soittajat ihan fyysisesti pystyvät, voima ja häijy tunnelma.
 
Äärimetalli on parhaimmillaan hyvin puhdistava kokemus, se yhdistettynä häkellyttävään taitoon ja lopputulos on silkkaa murhaa.
 
Toisaalta funk osastolta löytyy myös maukkaita juttuja...
 
Kaikista paras on jos saa funkin(/jazzin...) ja metallin yhdistelmän,
esim. Atheist,Cynic..