Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Rehellisesti sanottuna, en tiedä. Mikä nyt yleensä musiikissa kiehtoo? Vaikea sanoa mitään yksittäistä asiaa, joka on saanut mut kuuntelemaan raskaampaa musiikkia, se on ehkä monen yhteensattuman summa... Tai en minä tiedä...

Mikä teitä kiehtoo raskaammassa musiikissa?Itse olen täysverinen groove,- ja funk-mies enkä kertakaikkiaan tajua mitä kiksejä voi heavyystä tai metallista saada.
 
Metallimusiikki on hyvin syvällistä, jos siihen todella perehtyy. Ja useimmiten sanotukset ovat mahtavia, kun ilmastaan omaa mielipidettä avoimesti. Mutta tarkoitit siis musiikkia: Metalli on useimmiten taidokasta musiikkia eri soittimien soveltamisen ja sävellyksen kannalta. Sehän on täysin makuasia minkälaisesta metallimusiikista pitää, jokaiselle ihmiselle löytyy oma genrensä kun hakee vaan. Voihan noiden norjalaisten kirkonpolttobändien biisit olla liikaa, mutta metallimusiikki on todella laaja käsite. Esim vanha heavymetal on omasta mielestäni liian "pehmoa", kun parhaiten "kiksejä" mun mielestäni saa kunnon mätöstä tai loistavista melodioista. Sentenced, COB ja In Flames hyvinä esimerkkeinä. Olen kuunnellut hyvin monenlaista musiikkia ennen kun jäin kuuntelemaan lähes ainoastaan metallia. Rankempi musiikki vie mukaansa, joten joskus tekee mieli mossata pää irti :)

Metallimusiikin elementtejä on sekoitettu lähes jokaiseen muuhun genreen, joten on vaikea sanoa suoraan, että "mikä siinä on se juttu".
On folkkia, iskelmää, poppia, klasaria, jazzia, progea sotkettuna metalliin....
 
Vai oiskohan se kuitenkin toisinpäin, eli metallimusiikkiin ois otettu vaikutteita noista mainitsemistasi tyyleistä?

Ynkkä.

Vai oiskohan se kuitenkin toisinpäin, eli metallimusiikkiin ois otettu vaikutteita noista mainitsemistasi tyyleistä?
 
Oho. Kävipä ajatuskatkos. Juuri näin tarkoitin asian. Kiits' oikaisusta.

Ynkkä.
 
Kyllä!

Kyllä löytyy K.C. & And The Sunshine Bandit ja Emperorit ihan rinnakkain levyhyllystä eikä siinä ole mitään ongelmaa. Hyvä biisi on hyvä biisi, ei sillä väliä mitä tyyliä se edustaa.
 
Viimeksi pään ovat sekoittaneet nämä:
Strapping Young Ladin SYL ja City
Devin Townsendin soololevyt
Cannibal Corpse - Wretched Spawn
Isaac Hayes- 2cd kokkari
70' s show jammin album
Camel - Moonmadness

Voimakkaat kitarat, loistavat laulajat, jytäkät rumpukompit ja Rock'n'Roll. Yleensäkkin kaikenlainen hienostelun ja nynnyilyn puute.

Metallimusiikissa on tiettyä syvällisyyttä ja tunnelmaa jota en ole toistaiseksi löytänyt muista genreistä. Esim. Opethia kuunnellessa pääsee helposti omien ajatustensa äärelle. Synkkä tunnelma ja syvällisen kauniit, kaunistelemattomat lyriikat toimii. Kai se on jonkinlainen rehellisyys mikä siinä parhaimmillaan on.

Energia. Se jumalaton energia mikä siinä parhaimmillaan on.
 
Komppaan tätä.
 
"ja onhan se kiva, kun ei itse tarvitse ärjyä ja mesota kun vituttaa, vaan joku tekee sen puolestani."
 
E: Niijjuu, ja se rehellisyys. Eikä se ole tekopyhää ja naiivia.

mä en tiedä

Voiko rankempaa olla, kun mies kiljuu niin lujaa kuin palleista lähtee, kitarat repivät korvia, basso saa valahtamaan tavarat housuihin ja rummut järisyttävät maata mahtavalla poljennallaan. Enpä tiedä, mutta kyllä se heavyn energia ja tunnelataus saa aina melkein hyvälle tuulelle kun siitä kuunteloopi.
 
Varsinkin rankat perinteiset äijähevit (Priest, Manowar, Running Wild, Maiden...) saavat minut aina liikkeelle!

Kyllä metallimusiikissa on omat koukkunsa niin kuin muissakin musiikkityyleissä, mutta esimerkiksi melodisuus on minulle usein todella tärkeä elementti. On tietysti niitäkin jotka pärjäävät pelkällä brutaaliudellaan(Deicide, Rotten Sound) mutta niitä ei kovin usein jaksa kuunnella.

...mutta esimerkiksi melodisuus on minulle usein todella tärkeä elementti. On tietysti niitäkin jotka pärjäävät pelkällä brutaaliudellaan(Deicide, Rotten Sound) mutta niitä ei kovin usein jaksa kuunnella.
 
Mulla on vähän sama juttu. Örinä alkaa käydä puuduttavaksi isompina annoksina.

Se nyt vaan on paskimmillaankin parasta.

Agressiivisuus ja voima.
 
Just se.

Juuri se oikea nopeus,tarttuva riffi,hyvältä kuulostava laulu,sopivat soittajat ja laulaja,kunnon soolot jne.
Hevihän on parasta musiikkia koskaan.

No en juuri tietoisesti pyri kuuntelemaan hevitettä, mutta kylläpä vaan ne muutamat bändit joita raskaammalta puolelta kuuntelen ovat myös samalla parasta mitä tiedän. Loistavia kappaleita ja hyvää soittoa. Joskus harvoin jopa hyviä, erinomaisiakin lyriikoitakin. Siinä kai se juju oli musiikinlaji mikä tahansa.

Itseäni ei melodiat, nopeus tai energisyys innosta metallissa. Paljon kiinnostavampaa on pohjamudissa ryömivä hiljainen ahdistus, joka lähes minimalististen äänimaailmojen lävitse huokuu omaa hiljaista olemassaoloaan. Kun kitaravalli soljuu hitaasti eteenpäin ja matala haudantakainen murina kantautuu korviin, voi saavuttaa korkeamman, hypnoottisen tilan.
 
Hevi on paskimmillaan helvetin huonoa, mutta parhaimmillaan ylitsepääsemättömän loistokasta.