Aihe: John Petrucci
1 2 3 4 5 6 7 8
Man1ac
06.08.2004 18:26:26 (muokattu 06.08.2004 18:27:31)
Mitäs arvelet minun kuunnelleen koko lukioajan ja mihin kyllästyneeni lukion loppuun mennessä? Aivan oikein, tiesit sen itsekin. Petruccin munattomiin, tylsiin, yliprosessoituihin kitarasoundeihin ja soittoon, joka on "liian taitavaa ollakseen nimeksikään omaperäistä".
 
Hmmm, tietääkseni en ole meedio, joten en todellakaan tiedä (eikä edes kiinnosta) mitä olet lukioaikoinasi kuunnellut.
 
Kuuntelen vain nykyään niin erilaista musiikkia, etteivät tekniikallaan vielä muutamia vuosia sitten minut ällistyttäneet kaverit enää jaksa innostaa siinä määrin: musiikista on tullut enemmänkin kokonaisvaltaista kuunneltavaa, eli pelkkä tekniikka ei pelasta, jos ei ole musiikillisesti annettavaa.
 
Niinpä niin. Oma musiikkimakusi on sitten muita "parempaa" ja katsot sen sitten oikeuttavan oman "ilosanomasi" julistamiseen jokaista heevimeetallia käsittelevässä viestiketjussa.
 
Mutta okei: rauha maahan. Mielipiteitä on jokaisella ja toisten mielipiteet eivät koskaan yllä samalle viivalle omien kanssa. :)
 
Jep, mielipideasioita nämäkin. Jos kerran mielipiteiden esittäminen on tuota tavallista tasoasi, niin on parempi todellakin pitää se päänsä kiinni, jos kerran ei ole esittää mitään rakentavaa kritiikkiä aiheesta.
Come inside and meet Man1ac, the latest victim of GAS.
Jucciz
06.08.2004 18:39:56
Niinpä niin. Oma musiikkimakusi on sitten muita "parempaa" ja katsot sen sitten oikeuttavan oman "ilosanomasi" julistamiseen jokaista heevimeetallia käsittelevässä viestiketjussa.
 
Tuon keksit itse. Sitä en voine muuttaa. :(
 
Jos kerran mielipiteiden esittäminen on tuota tavallista tasoasi, niin on parempi todellakin pitää se päänsä kiinni, jos kerran ei ole esittää mitään rakentavaa kritiikkiä aiheesta.
 
Eli täällä ei edelleenkään saa olla eri mieltä kuin Petrucci-fanit. Se vaan unohtuu hetkittäin, pyydän anteeksi.
Juodaan piimää, tullaan viisaammiksi näin.
Man1ac
06.08.2004 18:54:27
Tuon keksit itse. Sitä en voine muuttaa. :(
 
Tuon käsityksen saa kun lukee noita threadeja, johon tuota sanomaasi olet levittänyt. Eli väärää puuta haukut.
 
Eli täällä ei edelleenkään saa olla eri mieltä kuin Petrucci-fanit. Se vaan unohtuu hetkittäin, pyydän anteeksi.
 
En ole itsekään mikään Petrucci-fani, mutta silti en näe tarvetta tulla sitä kertomaan kaikille muille täällä. Jos kerran käsite rakentava kritiikki on sinulle täysin tuntematon, niin tiedätpä mitä etsiä, kun seuraavan kerran sivistyssanakirjaa vilkaiset.
 
Eli pointtina on siis se, että eri mieltä saa olla, kunhan esittää mielipiteensä muille rakentavasti eikä tuollaisella naurettavalla trollauksella. Comprende?
Come inside and meet Man1ac, the latest victim of GAS.
Herra Rapu
06.08.2004 19:00:44
 
 
Älkääs ny, Juccizhan on leppyny tosi paljon. :)
Paino ei ole mikään ongelma.
† FAT = MOTION †
sarkjan
06.08.2004 19:30:53 (muokattu 06.08.2004 19:31:50)
Älkääs ny, Juccizhan on leppyny tosi paljon. :)
 
Ilmeisesti lukuisista avautumisista on ollut apua.
Minne kaikki plekut kadonneet - Where have all the plectrums gone
Jucciz
06.08.2004 19:32:08
Älkääs ny, Juccizhan on leppyny tosi paljon. :)
 
Siitä on tullu vanha pieru, ei se jaksa enää älähtää joka asiasta kato. Kyllä sillon ennen vanhaan ennenkö se akan otti, kyl oli maar asiat ihan er' lailla juu.
Juodaan piimää, tullaan viisaammiksi näin.
Jucciz
06.08.2004 19:33:37
Ilmeisesti lukuisista avautumisista on ollut apua.
 
Ehei, kylläpähän tässä varmaan ikä ja sen muassaan tuoma kypsyys on kaiken takana. Olen entistäkin kypsyneempi nykyään.
 
Avautumalla saatte vaan minutkin avautumaan. ;)
Juodaan piimää, tullaan viisaammiksi näin.
sarkjan
06.08.2004 19:41:03
Ehei, kylläpähän tässä varmaan ikä ja sen muassaan tuoma kypsyys on kaiken takana. Olen entistäkin kypsyneempi nykyään.
 
Oletko siis nykyään kypsyneempi vai 'kypsyneempi'? ;-)
 
Tervemenoa kuitenkin sinne aikuisten maailmaan, hehe!
Minne kaikki plekut kadonneet - Where have all the plectrums gone
Jucciz
06.08.2004 19:41:59 (muokattu 06.08.2004 19:42:12)
Tervemenoa kuitenkin sinne aikuisten maailmaan, hehe!
 
Eeeeiiiii...! Minä? Aikuinen?
Juodaan piimää, tullaan viisaammiksi näin.
stratocaster
06.08.2004 19:57:50
Ehkä hieman off-topic.
Voimaa!! Nopeutta!!
skebajaba
07.08.2004 15:04:32
huomasin, että hän saa jollain efektillä ihan akustisen soundin..
 
tosiaan jos ei ole jo mainittu/kerrottu niin siinä sen skittassa on tuommoinen piezo mikitys ja siitä tulee akustinen soundi, sitten kytkintä niin tulee "normaali" mikit käyttöön...että semmosta
-mikä olisikaan v****maisempaa kuin epävireinen tinnitus?-
Swan
07.08.2004 18:02:43
Itse olen päässyt ilman piezoja aika lähelle Pull me underin intron saundeja käyttämällä suht kirkasta puhdasta saundia reilulla choruksella, jonka päällä on hieman delaytä. Mikkivalitsin on asennossa kaksi (kaulamikin toinen puolikas ja keskimikki molemmat päällä). Piezoilla tuo lienee helpompi toteuttaa, mutta toimii hyvin noinkin.
 
Minun korvaani Petruccin saundit eivät särähdä. Päinvastoin, hänellä on jopa yksi parhaimmista saundeista, joita olen kuullut. Jos olette kuulleet kappaleen Another day, olette kuulleet yhden unelmasaundeistani.
 
Tässä seurailin aiheeseen liittyvää tappelua, ja mieleeni heräsi kysymys. Millä perusteella Petruccin saundit ovat prosessoituja? Lähinnähän hänen saundinsa tulevat muutamasta vahvistimesta tai etuaste-pääteaste-parista. Niitä hän sitten värittää ehkä parilla efektilaitteella kerrallaan. Okei, niin iso kasa kamaa on pröystäilyä jo, mutta ei kukaan niin hullu ole, että ajaisi signaalinsa kaiken sen läpi yhdellä kertaa. Lisäksi jokainen efektilaite vastaa muutamaa pedaalia, mutta ne vain sattuvat olemaan kätevästi räkkikotelossa, jossa niitä on helpompi kuljettaa ja käyttääkin. Ne kun toimivat yhdellä MIDI-polkimen painalluksella sen sijaan, että pomppisi pedaalilaudan päällä yrittäen saada tehtyä vaihdot mahdollisimman nopeasti. Pointti siis on se, että Petruccin kamat vastaavat vain useaa erilaista pedaalilauta-vahvistin-yhdistelmää, joita on vain helpompi kontrolloida.
 
Toinen tappelun aihe oli Petruccin soittotyyli ja tyylitaju. Itse näen käsitteelle tyylitaju sellaisen merkityksen, että soittaja tiedostaa, mitä musiikkia on soittamassa, ja soittaa sen mukaan. Esim. jazzin soittaminen rockin päälle - ja päinvastoin - on tyylitajutonta, kantrin soittaminen punkin päälle - ja päinvastoin - on tyylitajutonta. Kyllä Petrucci varmasti tiedostaa, mitä musiikkia soittaa, ja siksi soittaa sillä tyylillä, joka siihen parhaiten sopii. Kuitenkin DT kulkee tyylillisesti aggressiivisesta herkkään, ja Petrucci sen mukana. Kuunnelkaa vaikkapa Six degrees of inner turbulencen kakkos-CD. On muuten hemmetin melodista soittoa, soitti hän mitä tahansa.
 
Kiitos, jatkakaa.
"Half of all Americans are now using the internet to get their news...but don't worry; experts say that before you know it, we'll all be back to using the internet for its primary purpose - downloading porn." - Conan O'Brien
Jucciz
07.08.2004 18:35:18
On muuten hemmetin melodista soittoa, soitti hän mitä tahansa.
 
Melodista kuin kännyköiden soittoäänet...
Juodaan piimää, tullaan viisaammiksi näin.
Humu
07.08.2004 19:01:06
Petruccin kitarasoundi on just niin äärimmilleen viritetty. Sepi Kumpulainenkin kuulostas tollasen läpi soittaessaan kitarasankarilta!
 
Tottakai se on makuasia millanen musa tai soundit miellyttää, mutt mm. Petruccin soitosta tulee vähän mieleen nää jenkkiläiset action/tehoste -leffat. Nuorena ne kolahtaa ihan vitusti, mutt ennenpitkään ne alkaa tökkimään ja rupee hakemaan elokuvilta sisältöä, eikä vaan räminää ja mäiskettä!
Kitarajeesus
07.08.2004 19:07:32
Tuon käsityksen saa kun lukee noita threadeja, johon tuota sanomaasi olet levittänyt. Eli väärää puuta haukut.
 

 
En ole itsekään mikään Petrucci-fani, mutta silti en näe tarvetta tulla sitä kertomaan kaikille muille täällä. Jos kerran käsite rakentava kritiikki on sinulle täysin tuntematon, niin tiedätpä mitä etsiä, kun seuraavan kerran sivistyssanakirjaa vilkaiset.
 
Eli pointtina on siis se, että eri mieltä saa olla, kunhan esittää mielipiteensä muille rakentavasti eikä tuollaisella naurettavalla trollauksella. Comprende?

 
Ei millään pahalla,mutta pakko kyllä sanoa että Juccizilla on välillä uskomattoman lapsellisia komentteja siihen nähden minkä ikäinen heppu on kyseessä ja että hän tietää musiikista ilmeisesti suhteellisen paljon.Mutta selvää rauhoittumista on havaittavissa.
Musiikki on elämä.
kimurantti1
07.08.2004 20:20:33
Ja näin poljettiin maahan taas yksi kitaristi...
Olisi kyllä paljon kommentoitavaa, mutta taidan jättää sanomiseni siihen, että:
 
"Kauneus on kuulijan korvassa..."
On tosi naiivia liimautua toisen torsoon, mutta seura tekee kaltaisekseen, mutta pitää silti muistaa, että elämä on laiffia ja jokainen chanssi on mahdollisuus. Kalapuikkohiustenkuivaaja mutta kun popkorni.
Swan
07.08.2004 20:27:49
Ja näin poljettiin maahan taas yksi kitaristi...
 
Poljettiin, mutta nostettiin takaisin ylös.
"Half of all Americans are now using the internet to get their news...but don't worry; experts say that before you know it, we'll all be back to using the internet for its primary purpose - downloading porn." - Conan O'Brien
Man1ac
07.08.2004 20:42:10
Melodista kuin kännyköiden soittoäänet...
 
Tienasit tilillesi tuosta kommentista jälleen yhden varoituksen. Olisipa täällä samat säännöt kuin futiskentällä, kahdesta varoituksesta (samassa pelissä) pihalle.
 
Meikäläisen huumori ei enää jaksa tuollaista ainaista pelleilyä.
Come inside and meet Man1ac, the latest victim of GAS.
Kimmo72
07.08.2004 21:26:26
Noh noh pojjaat. Eipäs tehdä tästä mitään pekkasauri -palstaa. Kaikki jotka soittaa kitaraa ja ymmärtää sen päälle jotain, valehtelee jos sanoo etteiko herra Petrucci olisi hyvä soittaja.
Jos vaan sattuu diggailemaan eri musiikista, se ei tee silti toisista yhtään sen huonompaa. Sama pätee soundeihin. Jos John haluaa soittaa omanlaisilla soundeillaan niin se vapaus hänelle suotakoon. Luulen että valtaosa DT ja Petrucci faneista on kuitenkin ihan tyytyväisiä siihen.
Jos miehellä on hieman tavaraa räkissä niin ei kai siitä voi mennä haukkumaan jo moittimaan. Jokainen rakentakoon soudinsa niinkuin itse tykkää.
 
Kiitos. Saa hyökätä kimppuun :P
Tunne ja improvisaatio korvaa tekniikan
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)