Roots ›

Music City SF:stä olisin niitä hankkimassa
 
Mikäs toi on ja missä siellä?

Tuo oli huono läppä. Music City Suomi Finland, kuten Nashville on Music City USA.
 
Joo ja Pate Mustajärvi on suomen Merle Haggard ;-)

-- viime aikoina on sisäinen Sulo Vilenini tilannut tuolta CDonista kun on saanut halvalla.
 
Sieltähän niitä kun hintakin on ollut useimmiten alle kympin kappale. Tosin juuri nyt näyttää saatavuus paikoin vähän heikolta CDON:issa.

Tuore juttu R.L. Burnsidesta:
 
http://www.laalternativepress.com/v03n11/music/liveten.php

Tuore juttu R.L. Burnsidesta:
 
http://www.laalternativepress.com/v03n11/music/liveten.php
 
Well well well!! :)

Ensi lauantaina, tai oikeastaan sunnuntain puolella klo. 1:50 (uusinta klo. 13:15) aiheeseen liittyvää SVT Europen puolella, Musikbyrå-ohjelmassa:
 
Musikbyrån på bluesens bakgård
I kvällens Musikbyrån får tittarna följa med på en resa genom bluesens värld. I den amerikanska dokumentären You See Me Laughin medverkar blueslegender som R.L Burnside, T-Model Ford och Cedell Davis.
 
För cirka tio år sedan gick den dåvarande collegestudenten Matthew Johnson in på vägkrogen JuniorŽs Juke Joint i Mississippi, ett stamställe och samlingspunkt för de lokala bluesmusikerna. Det besöket påverkade Matthew Johnsons liv påtagligt. Han hoppade av sina studier, tog de pengar han hade kvar av studielånet och startade upp skivbolaget Fat Possum. Skivbolaget drev honom genom södern på jakt efter de bortglömda musikerna med hjärta för den tunga bluesen.
I dokumentären You See Me Laughin får tittarna besöka de små farmerna och stökiga barerna längs vägarna i Mississippi där bluesen fortfarande föds. Förutom blueslegenderna medverkar bland andra Iggy Pop och Jon Spencer som ledsagare.

You See Me Laughin
 
DVD:näkin ovat tämän kuulemma ulos pukanneet.

Nostetaanpa taas...
 
Johnny Farmer ja Charles Caldwell osoittautuivat vallan mainioiksi bluesukoiksi. Farmer vetelee Wrong doers respect me -levyllään lähinnä vanhoja tuttuja biisejä (useammankin Muddy Watersin biisin, Death letterin, It hurts me toon, ja mitä siinä nyt olikaan) ja perinteiseen Possum -henkeen säveltäjien nimiä ei mistään löydy, vaan biisit on merkitty traditionaaleiksi. Hmm... Caldwell soittelee myös sähkökitaran (ja myös rumpalin) säestyksellä, mutta omia biisejään. Mainio levy tämäkin.
 
Robert Cagen Can see what you're doing ei niin kolahtanut, vähän kulmikkaampaa mättöä on hän. Scott Dunbarin From Lake Mary on vallan mainiota songster -kamaa n. vuodelta -70.
 
Cedell Davis on todellakin valloittava slidekitaristi ja laulaja. Nathaniel Mayer on saanut lehdistössä ristiriitaisen vastaanoton yltiöpäisestä kehumisesta melkoiseen tyrmäykseen, minä kyllä pidän I just want to be held -levystä. Ehkä se sitten on liian "rock" osalle juurimusiikin ystävistä. Ja onhan siinä yksi Lennonin kappale mukana ja sehän on suuri synti joissain piireissä...
 
Super Chikanin What you see poikkeaa aika tavalla tutusta Possum -meiningistä, enkä ainakaan ensikuuntelun perusteella mitenkään mahdottomasti siitä innostunut.

Oho, en tiennytkään että näin hedelmällinen keskustelu Fat Possumista on saatavilla täällä. Jonkun aikaa on tullut ko levyfirman artisteja diggailtua, painottuen Burnsideen ja erinomaiseen Black Keysiin. Lähiaikoina olisi tarkoitus ostaa toi vähän aikaa sitten ilmestynyt DVD, missä on juttua ainakin Burnsidesta, T-Modelista ja Kimboroughista. Plus kommentteja Jon Spencerilta ja Bonolta(!). Black Keysiltäkin on tulossa live-DVD, sekin täytynee hankkia.
 
Ostoslistalle putkahti tän ketjun innoittamana ainakin T-Modelia ja Kimboroughia, eikä sitä Burnsideäkään ole koskaan liikaa. Ainakin Burnside on Burnside kuulostaa muutaman biisin perusteella todella eläväiseltä kamalta, varsin erilaista kuin studio-osasto.
 
Fat Possumiin tutustuville muuten voi suositella Not The Same Old Blues Crap 3 -kokoelmaa, josta saa hyvän käsityksen eri artisteista. Charles Caldwellin ja Nathaniel Mayerin vedot on jo yksinään sen 15 euron arvoisia. Grandpa Boyn Beckmäinen blues-pop-häsläys Vampires and Failures on myös mielenkiinnon herättävä kappale.

Black Keysiltäkin on tulossa live-DVD, sekin täytynee hankkia.
 
Oooh. Groooooovy. Olenkin jo pitemmän aikaa ootellu Keys DVD:tä. Vähä jo olin toivosta luopumassa. Hail to the Chief!

Paul "wine" Jonesin uusin "Stop Arguing Over Me" on ladattavissa emusic.com:ssa

http://www.emusic.com/album/10910/10910069.html
 
Ja on muuten hienoo rytkettä! Ei voi tarpeeksi ylistää.
 
Fat Possumia on tullut tilailtua/ latailtua viime aikoina aikasta paljon. Black Keysiä, Son Housee, Robert Belfouria ("Pushin My Luck" aivan huippu!), Junior Kimbrough, T-Mallia, Bob Loggii... Kun olis löytänyt tän yhtiön tuotannon (muunkin kun Burnsiden) vähän aikaisemmin. Parempi myöhään...
 
Hei hemmot, päivitelkääpä uudet Possum-hankintanne.

Hei hemmot, päivitelkääpä uudet Possum-hankintanne.
 
Edellisen viestini jälkeen levyhylly on kasvanut J.W. Warrenin ihan mainiolla mies ja kitara -levyllä, semmoista kevyempää songster -kamaa, ei mitään rypistystä. Lisäksi kaksi 20 milesin levyä löysi tiensä hyllyyni, oikein hyvää rokkia.
 
EDIT: Pitää vielä erikseen kehua tuota jo aiemmin mainittua Robert Pete Williamsia. Aivan käsittämättömän vaikuttava äijä, on niin alkukantaisen kuuloisia melodioita ja hypnoottista kitarointia, että musiikki vois varmaan olla miltä vuosisadalta tahansa... Possum -levyn lisäksi kaikki muukin kuulemani tavara äijältä on ollut loistavaa.

Fat Possumia on tullut tilailtua/ latailtua viime aikoina aikasta paljon. Black Keysiä, Son Housee
 
Son House taisi kuolla parikymmentä vuotta ennen Fat Possumin perustamista. Mutta aivan mahtava bluesäijä hänkin.
 
Tsekatkaapa muuten Fat Possumin artistin Neckbonesin "Crack Whore Blues". Huh, mitä garagea. http://www.fatpossum.com/albums.php

Son House taisi kuolla parikymmentä vuotta ennen Fat Possumin perustamista.
 
Son House kuoli vasta v. -88. Fat Possum taidettiin pykätä muutamaa vuotta myöhemmin.

Ei Housea, mutta onhan Possum julkaissut aika paljon noiden vanhojen bluusukkojen äänitteitä 60-luvulta, kuten tästäkin ketjusta selviää. Burnside, McDowell, Dunbar, Warren, R.P. Williams, mitäs niitä nyt oli.

Son House kuoli vasta v. -88. Fat Possum taidettiin pykätä muutamaa vuotta myöhemmin.
 
Joo, eihän siinä olekaan kuin neljä vuotta eroa. Fat Possum perustettiin siis -92.

Tsekatkaapa muuten Fat Possumin artistin Neckbonesin "Crack Whore Blues". Huh, mitä garagea. http://www.fatpossum.com/albums.php
 
Asiallista pörinää.

Tuli tilattua jenkeistä toi "You See Me Laughin"-DVD. Suosittelen lämpimästi jos Fat Possum on edes jokseenkin tärkeä käsite. Toi jotenkin tähdentää just sitä mistä se "oikea" blues tulee.
 
Perkeleesti respectii Cedell Davisille. Tän hemmon tarina sai, viskin aiheuttamassa nousuhumalassa, meikäläiselle tipan silmään. Hemmoo on elämä potkinut oikein urakalla päähän mutta mies on aina ottanut kitaran uudelleen käteen ja sopeutunut uuteen tilantteseen. Ensiksi tuli paha malaria. Sit polio jonka seurauksena kädet ja erityisesti sormet lopetti yhteistyön. Juuri kun Cedell oli opetellu kitaran soiton uudelleen (käyttäen ruokaveistä slide-kädessä), jäi hän keikalla väkijoukon jalkoihin kun joku veti aseen esiin. Tämän seurauksena mies on istunut rullatuolissa loppu elämän. Tulee mieleen Israel Vibrationsin tarina...
 
Pointsit myös T-Mallille 28 lapsen siittämisestä ja elättämisestä...

Kaivetaan nyt tämä vanha ketju esille kun satuin käymään pitkästä aikaa tuolla possumin sivuilla. Näyttää että muutaman vuoden takainen George Mitchell collection on saanut jatkoa ja ulos on putkahtanut läjä toinen toistaan omituisempaa tavaraa jopa seiskatuumaisi singlejä näyttäisi löytyvän.
 
Yllätys oli myös että Paul Jonesilta on tullut uusi levy.