Etno, proge, latin ›

Mahtaisikohan näitä jazzopettajia löytyä muualtakin kuin pääkaupunkiseudulta? Nyt Ugi-Turku-alueelta kaivattais, mistähän kannattaisi kysellä?
 
Ja miten ammatillinen jatsikoulutus Suomessa? Onko monta vaihtoehtoa?
 
Sibiksen jazziosasto taitaa olla ainoa "ammatillinen jatsikoulutus". Toki konservatorioilla ja joillakin ammatikorkeakouluillakin sitä löytyy, mutta ei puhtaasti jazziin keskittyneenä.

Tarkoitat varmaankin improvisoitua musiikkia, missä "soitetaan suu puhtaaksi" individuaalilla tyylillä, mutta se ei ole jazzia. Se on free-improvisointia.
 
En tarkoita. Tiedän kyllä, millaista free-musiikki on ja olen saanut siitä aivan tarpeekseni nykyisen kotikaupunkini "suuruuksien" ansiosta.
 
Jazzimprovisointi pohjautuu jazz-licksien, bluesin, asteikkojen, bebopin, modaalisuuden ja jazzrytmiikan viitekehyksessä kirmailuun.
 
Nii-in...? Nyt kun käytit tuota sanaa, niin ei kai niityllä vapautuneesti kirmailuakaan kenellekään opeteta. No joo, asiaan.
 
Jos solisti ei ole vaivautunut opiskelemaan jazzkielen "säännöstöä", on se sama kuin autokuski pukisi kirurgin vaatteet ylle - yhtä pihalla ja muiden tiellä. Jazzkielen opiskelu ei ole omasta pois tulkinnan ja soittotyylin kehitystyöstä.
 
En ole niin väittänytkään. Sen sijaan ei ole minusta myöskään keneltäkään pois, jos jazzista kiinnostuneet opiskelisivat itse tätä kieltä, jolloin he oppimisen ohella kehittäisivät näihin perusasioihinkin persoonallisen lähestymistavan. Jos tähän ei riitä itsekuria, kiinnostusta tai pitkäjänteisyyttä, kannattaisi ehkä pysähtyä miettimään harrastuksensa motiiveja.
 
Oma tulkinta ja tyyli on usein sivutuote kaikesta läpikäydystä ja prosessoidusta musiikista.
 
Totta. Kuitenkin jos suuri määrä jazz-oppilaita menee konservatoriossa samojen opettajien koulittavaksi, heidän "läpikäymänsä ja prosessoimansa" musiikki on pakostakin tyyliltään melko yhtenevää. On mielestäni oikein hienoa, että jazzin teoriaa opetetaan konservatorioissa, mutta se fakta, että niissä soitetaan läpi samoja tyylejä ja teoksia vuodesta toiseen ei minusta palvele ketään. Vaikka kuinka olisi egoistisia solisteja vastaan, omaperäistä tyyliä tarvitaan. Aina tarvitaan jotain UUTTA perinteiden vaalinnan vastapainoksi.
 
Oman tyylin kehittäminen on naiivi ja egoisitinen tapa lähestyä musiikkia. Jazz, kuten muu yhtyesoittokin, on sosiaalista, vuorovaikutteista ja yhteisöllistä toimintaa, missä suuriegoiset amatöörit saattavat kelvata medialle herkullisine myytteineen, mutta heitä harvemmin näkee rivimiehenä osaavissa kokoonpanoissa.
 
Oman tyylin kehittäminen on ainoa innovatiivinen tapa lähestyä musiikkia. Jos omalla tyylillä soittaminen menee ns. överiksi, se ei tietenkään ole hyväksi (varsinkaan tapahtuessaan yhteissoiton kustannuksella), mutta parhaimmillaan taidokkaasti toteutettuna oman tyylin kautta voi kanavoida persoonallista ajatusmaailmaansa musiikillisiksi kokonaisuuksiksi ja saattaa niitä muidenkin koettaviksi. Tästäkin on minusta jazzissa paljolti kysymys. Et arvaakaan kuinka paljon arvostan kaikkien musiikkityylien "osaavia rivimiehiä", mutta jonkun on aina mentävä pelkän osaamisen ohi, luomiseen.

Nyt kun käytit tuota sanaa, niin ei kai niityllä vapautuneesti kirmailuakaan kenellekään opeteta.
 
Kyllä niittykirmailuakin voi opettaa. Silloin on kysymys soolojen rakentelusta, logiikasta, kaaritajusta, dialogista kompin kanssa yms. Se vaatii opettajalta heittäytymistä ja oppilaan persoonan täysipainoista tukemista, missä ope ei saa tukkia opiskelijan tapaa ymmärtää ja kokea musiikkia. Kaikilla jazzista kiinnostuneilla soittajilla ei ole itseohjautuvuutta ja "lahjakkuutta" löytää itse perille maaliin. Luultavasti tämän keskustelun aloittaja kaipaa ohjausta, koska hän ei ole itse pystynyt klassisella osaamisellaan hahmottamaan ja oppimaan itseään tyydyttävästi (hmmm..) jazzin "perusjuttuja", fraseerausta tms.
 
Vaikka kuinka olisi egoistisia solisteja vastaan, omaperäistä tyyliä tarvitaan. Aina tarvitaan jotain UUTTA perinteiden vaalinnan vastapainoksi.
 
"Uusi" pohjautuu aina perinteeseen. Ei ole korkeata ilman matalaa! Omaa oppimistani on helpottanut suunnattomasti opettajieni traditiotehtävät, esim. kurinalainen Milestones-albumin rumpusoolojen ja komppauksen treenaaminen, joka oli raaka(a)työtä jazzrumpuestetiikkani kehitymiseen ja omien yhdistelmieni eli "uuden" luomiseeni. Omin päin olisi ollut epätodennäköistä paneutua vastaavaan projektiin niin pitkäjännitteisesti ja oppia kuulemaan levyltä niitä pieniä mutta niin merkityksellisiä detaljea. Neljä korvaa toimii tarkemmin kuin kaksi. Vaativa opettaja patistaa sut töihin. Ja jos joku väittää olevansa jazzmuusikko tuntematta Milestonesia oman soittimensa puitteissa, niin sen on sama kuin kirurgi ei olisi vaivautunut perehtymään sydämen toimintaan. Ei ole opettajien vika se, että Miles & Co ovat tehneet niin perustavaa laatua olevan albumin, jota opiskellaan vuosikymmeniä jälkeenpäin pieteetillä. Entä rockmuusikko ilman Led Zeppelin II, oopperalaulaja ilman Tristan & Isoldea tai tangolaulaja ilman Olavi Virtaa.

"Uusi" pohjautuu aina perinteeseen. Ei ole korkeata ilman matalaa! Omaa oppimistani on helpottanut suunnattomasti opettajieni traditiotehtävät, esim. kurinalainen Milestones-albumin rumpusoolojen ja komppauksen treenaaminen, joka oli raaka(a)työtä jazzrumpuestetiikkani kehitymiseen ja omien yhdistelmieni eli "uuden" luomiseeni. Omin päin olisi ollut epätodennäköistä paneutua vastaavaan projektiin niin pitkäjännitteisesti ja oppia kuulemaan levyltä niitä pieniä mutta niin merkityksellisiä detaljea. Neljä korvaa toimii tarkemmin kuin kaksi. Vaativa opettaja patistaa sut töihin. Ja jos joku väittää olevansa jazzmuusikko tuntematta Milestonesia oman soittimensa puitteissa, niin sen on sama kuin kirurgi ei olisi vaivautunut perehtymään sydämen toimintaan. Ei ole opettajien vika se, että Miles & Co ovat tehneet niin perustavaa laatua olevan albumin, jota opiskellaan vuosikymmeniä jälkeenpäin pieteetillä. Entä rockmuusikko ilman Led Zeppelin II, oopperalaulaja ilman Tristan & Isoldea tai tangolaulaja ilman Olavi Virtaa.
 
Pakko myöntää, että tähän ei ole paljon mitään lisättävää... mutta silti ;)

Tietty perustyö on välttämätöntä jazz-improvisaation kehittämisessä. Monesti kritisoidaan sitä, että kaikille oppilaille syötetään ne samat 100 II-V-I -liksiä, jonka jälkeen kaikkien soitto kuulostaa samalta (liukuhihna jazzari??). Mutta juuri nämä antavat oppilaalle sitä sanastoa, jota pilkkomalla pieniin osiin ja varioimalla saa materiaalia omaan ilmaisuun. Tarkoitushan on välttää likkien soittamista sellaisenaan, koska se on kaukana improvisaatiosta, mutta ne on silti opeteltava kunnolla. Ei riitä, että tiedät miten joku juttu menee, mutta se on myös osattava soittaa.
 
Oma tyyli löytyy usein ajan myötä; sitä huomaa itse pitävänsä tietyistä asioista enemmän ja kehittää niitä pidemmälle. Lisäksi omien musiikillisten esikuvien kuuntelu ja plokkaaminen vie soittajaa kohti omaperäisempää ilmaisua.
 
Eli toisto jazzmiehen kommenteista.

Soittelen itse kitaraa, mutta on jo pidemmän aikaa kiehtonut toi piano. Jazz kuulostaa niin pirun siistiltä pianolla ja kun tossa kotona on tommonen hyvä tavallinen piano (Siis ei sähköpiano vaan oikein kunnollinen PIANO.) niin miksen alkaisi soitella. Tietty kun muu soittaminen pianolla ei kiinnosta kuin Jazz niin aloittelu voisi olla vähän turhan tylsää... tai, pitäskö mennä pianotunneille?

Jonkun kysyessä opiskelumahdollisuuksia ja vinkkejä tällä saitilla tuntuu olevan se yhtä säännöllistä kuin joulupukin tulo väittää ettei kannata opiskella ohjatusti, vaan heitetään "kuuntele levyiltä, siellä ne kaikki on" tai "älä mee tunneille, vaan osta tää kirja". Siellä ne on, mutta miten lähestyä sitä mieletöntä viidakkoa ja runsauden pulaa. Monkit ja kumppanit menisivät alansa oppilaitoksiin tätä nykyä 99,7 % varmuudella, jos niitä olisi silloin ollut tarjolla.
 
Ihminen on sosiaalinen värkki ja se oppii tehokkaimmin yhteistyöstä itseään paremman kolleegansa kanssa. Toki kirjat ovat mainioita siinä ohessa, kuten em. Levinen kirja, ja levyt sisältävät sen pihvin, mutta piilotettuna. Jokaisessa musiikkikulttuurissa on omat koulutusjärjestelmäsnsä, gurunsa ja opetusmenetelmänsä. Menestyneissä rockbändissäkin on lähes poikkuksellisesti kokenein jäsen sen liideri, joka läksyttää rämpivää turoa. Suomessa jazzin ja rytmimusiikin alalla on käsittämättömän laajalti saatavissa opetusta - laadukastakin.
 
Pianotunneista oli kysymys: Kannattaa hakeutua pedioppilaaksi Helsingin AMK Stadian Pop/jazz musiikkipedagogeille. Soita esim. 09-3108611, joka on kulttuuri ja palvelualan vaihde ja pyydä ottamaan yhteyttä esim. pop/jazzin kansliaan. Kannattaa kysellä suurempien paikkakuntien musiikkioppilaitosten opettajilta mahdollisuutta saada tunteja yksityisesti. Ei muuta kuin soitto kansliaan ja nimi korvan taakse.
 
..juujuu, tunneille vaan, oikealle opettajalle.
itse olin soitellut noin viitisen vuotta eri "sekametelisoppa"- opettajilla, eli osasin kaikkea vähän, parhaiten ns. vapaa säestystä.
noh, sitten pääsin ihan "oikealle" ainoastaan jazziin erikoistuneelle pianonopettajalle ja sitten sitä huomasikin, että eihän koko aihealueelta "jazz" ollut ymmärtänytkään juuri mitään vaikka kuinka oli itse opiskellut, ennenkuin se opettaja näytti, selitti, soitti, ja kertoi käytännössä.
Onhan niitäkin tietysti jotka saa kirjoista asiat päähänsä, ja ennenkaikkea vielä sormiinsa, mutta uskoisin opiskelun edistyvän nopeammin ja varmemmin kunnon opettajan ohjauksessa. Ei kirjekursseilla.