Yleistä keskustelua musiikista ›

Eikös artistikin ole ihminen, ja vieläpä tavallinen ihminen?
 
No äh :) Tässä sen huomaa, että tulee kirjoittaneeksi vähän epäselvästi kun raapustaa tunteen palonsa kerralla. Eli tarkoituksena oli siis selventää sitä, ettei artistilla sen takia, että se on artisti, ole mitään tekemistä tavallisten ihmisten kanssa siinä missä satunnaisella ohikulkijallakaan ei ole mitään tekemistä tavallisen ihmisen kanssa. Että se "artismi" ei ole itsessään peruste mennä juttelemaan. Jollei ole mitään sanottavaa, siis.
 
Toki jos kuu tipahtaa rautatieasemalle ja Kirka seisoo vieressä niin voi sille tokaista että "kuis tuo noin teki". Ihan samalla tavalla kuin kenelle tahansa ventovieraalle vieressäseisojalle, joka pelästyi kanssasi yhtä aikaa sanoinkuvaamattomasti. Joskin tässä tapauksessa se pudonnut taivaankappale on teitä kahta yhdistävä asia.
 
Niinku tiättekste.

Nimim. "Smalltalkista improbatur"
 
Ja nyt tuli Ossille itsensä vähättelystä laudatur.

Toki jos kuu tipahtaa rautatieasemalle ja Kirka seisoo vieressä niin voi sille tokaista että "kuis tuo noin teki". Ihan samalla tavalla kuin kenelle tahansa ventovieraalle vieressäseisojalle, joka pelästyi kanssasi yhtä aikaa sanoinkuvaamattomasti. Joskin tässä tapauksessa se pudonnut taivaankappale on teitä kahta yhdistävä asia.
 
Kirka tulee vastaan noin kaksi kertaa päivässä, hölkäten tai kävellen. Ettei vaan asuisi duunipaikan vieressä. Mutta en sano sille mitään, en!

Ja nyt tuli Ossille itsensä vähättelystä laudatur.
 
Kiitos Tellu! Taidan googlettaa Ylioppilastutkintolautakunnan osoitteen niin saa vähän paranneltua yli 30 vuoden takaista yleisarvosanaa :)

Kirka tulee vastaan noin kaksi kertaa päivässä, hölkäten tai kävellen. Ettei vaan asuisi duunipaikan vieressä. Mutta en sano sille mitään, en!
 
Kirka on muuten innokas juttelemaan, ja hyvin tietoinen siitä että on Kirka. Itse en ole häntä jututtanut (enkä jututa), mutta vierestä olen havainnut :) Samoilla kulmilla pyöritään.

Kirka on muuten innokas juttelemaan, ja hyvin tietoinen siitä että on Kirka.
 
On tainnut Kirkalla jäädä identiteettikriisit poikavuosille. Tai no, voisi kuvitella että oli hankala toimia iskelmälaulajana, kun rockpoika potki vielä sisältä ulos. Se on varmaan sitä elämänkokemusta.

Itselleni ei ole suotu sosiaalisuuden kultaista lahjaa..
En yleensä pysty juttelemaan kellekään tuntemattomalla, vaikka haluaisikin.. Ja jos vielä julkimoille: NO WAY :)!
Pitää muuten suitsuttaa tuota Wewwien kuvausta "henkisesti julkkis"! xD Taidan tietää kenestä puhut, ja tuo meni ihan oikein! Mahtavaa... :)

CMX:n kiertuepäiväkirjassa on aiheesta kommenttia. Aika pitkä paste tämä on, mutta sopii mielestäni keskustelunjatkeeksi ihan hyvin.
 
"Tapamme mukaan takahuone on Tavastialla täysin suljettu muilta kuin työryhmän jäseniltä. Rauha ja hiljaisuus! Ja sitten kun kerää kamansa ja lähtee baarinpuolen kautta kotia kohti, tulevat heti täysin tuntemattomat ihmiset esittelemään pahanhajuista hengitystään väsymyksestä puolikuolleille ihmisille. Me olimme juuri lavalla, me annoimme juuri kaiken mitä meillä on antaa. Käytöstä! "Voisitko väistyä hieman, että pääsen tervehtimään vaimoani, jota en ole nähnyt kahteen viikkoon?" "Ei ku mullon tämmönen teoria teidän uudesta levystä ja mä kerron sen sulle, että mitä mieltä oot...hei, älä mee. Takasin, mä oon kuule maksanu liput! Vittu mitä staroja saatana, onko kusi noussu päähän!"
 
Tämä on yliarvostettu ammatti. Mutta on siinä puolensa! Ja huomenna uudestaan, kovempaa, rumempaa, syvempää!"

Tekisi mieleni sanoa, että jos itse olisin samassa tilanteessa kuin anonyymi CMX:n jäsen vetelisin jo ympäri korvia ihan ja just ja heti. Kun kavereitakin olen meinannut teloa sen takia että luulevat niillä olevan oikeasti saumaa tulla sanomaan yhtään mitään niin tokkopa mun impulsiivisuudella ikävyyksiltä vältyttäisiin... Mutta sinne on pitkä matka vielä.
 
Helvetti, jos minä kunnioitan kolleegoideni mielenrauhaa, oletan ehdottomasti että myös minulle suodaan sama kunnia.
 
Keikan jälkeen mua ei oikeasti kiinnosta kenestä toi on ollut siistiä tai paskaa tai sitä ja sitä biisiä oisitte voinut soittaa, vaan mä haluan olla omieni parissa.
 
Ehdottoman rauhassa.

Tekisi mieleni sanoa, että jos itse olisin samassa tilanteessa kuin anonyymi CMX:n jäsen vetelisin jo ympäri korvia ihan ja just ja heti. Kun kavereitakin olen meinannut teloa sen takia että luulevat niillä olevan oikeasti saumaa tulla sanomaan yhtään mitään niin tokkopa mun impulsiivisuudella ikävyyksiltä vältyttäisiin... Mutta sinne on pitkä matka vielä.
 
Enpä usko. Et vetelisi.
 
Aki Yrjänä saa kuunnella tuota osastoa joka ikinen päivä, ruokakaupassa ja bussimatkalla kotiin. Puhumattakaan siitä, että saisi poiketa haluamassaan baarissa oluella ystävien kanssa. Ensin pyydetään nimmaria, vaikkei pyytäjällä ole kynää eikä paperia, seuraavaksi haukutaankin jo paskaksi jätkäksi. Siihen ehkä tottuu, kuten tottuu vuotavaan kattoon, huonoon ruokaan tai kivuliaaseen sairauteen.
 
Muistakaa, että puoli tuntia ennen keikkaa ja puoli tuntia keikan jälkeen ovat ehdottomasti rauhoitettua aikaa kaikille soittajille. Sinä aikana ei mennä juttelemaan, vaikka miten mieli tekisi. Takahuoneeseen ei tulla koskaan kuin luvan kanssa, ja keikan aikana + tuo puoli tuntia suuntaansa siellä ei saa oleskella vaikka pyydettäisiinkin. Tää on sellainen nyrkkisääntö, joka muistamalla on hyvät mahdollisuudet saada hyvän tyypin maine bändipiireissä.

Enpä usko. Et vetelisi.
 
Aki Yrjänä saa kuunnella tuota osastoa joka ikinen päivä, ruokakaupassa ja bussimatkalla kotiin. Puhumattakaan siitä, että saisi poiketa haluamassaan baarissa oluella ystävien kanssa. Ensin pyydetään nimmaria, vaikkei pyytäjällä ole kynää eikä paperia, seuraavaksi haukutaankin jo paskaksi jätkäksi. Siihen ehkä tottuu, kuten tottuu vuotavaan kattoon, huonoon ruokaan tai kivuliaaseen sairauteen.
 
Mä en tajua miten voi jengi olla niin vitun typerää ja kusipäistä, ja niin uskomattomia urpoja että kokevat jotain mahdottoman hienoa siinä, että voivat mennä kavereille selittämään krapuloissaan puhuneensa sen ja sen kanssa?
 
Mun mielestä tollainen holtiton typeryys on sen itseisarvon takia rangaistava teko... Mutta joo, vaikka niin mielelläni ajattelisinkin, niin tokkopa teloisin ketään.
 
Muistakaa, että puoli tuntia ennen keikkaa ja puoli tuntia keikan jälkeen ovat ehdottomasti rauhoitettua aikaa kaikille soittajille. Sinä aikana ei mennä juttelemaan, vaikka miten mieli tekisi. Takahuoneeseen ei tulla koskaan kuin luvan kanssa, ja keikan aikana + tuo puoli tuntia suuntaansa siellä ei saa oleskella vaikka pyydettäisiinkin. Tää on sellainen nyrkkisääntö, joka muistamalla on hyvät mahdollisuudet saada hyvän tyypin maine bändipiireissä.
 
...Puoli vuotta ennen ja jälkeen keikan oilis sellainen toivottava minimi.

...Puoli vuotta ennen ja jälkeen keikan oilis sellainen toivottava minimi.
 
Kun nyt muistelen, mitä porukkaa Tavastian takahuoneeseen tunkee, niin säälittävimpiä ovat ne farkkupaitakaverit, jotka ovat vuonna suksi käyneet pöhnissään Pate Mustajärveä moikkaamassa popedakeikalla takahuoneessa, ja kuvittelevat siltä pohjalta, että se ovi on siitä lähtien sitten avoin heille muulloinkin. Sitten nää ristot tuo tyttöystävänsä mukana, että "minäpä uskallan juoda bändin olutta jääkaapista" (virhe!) ja kertovat kaiken muistamansa siitä popedakeikasta, aivan kuin tämä selittäisi bändille kaverin kuuluvan johonkin salaiseen veljeskuntaan.
 
No, orkesterit tuijottaa sitten tätä kaveria, yleensä herrasmiesmäisesti, hyvätapaisia kun yleensä rokkipiireissä ollaan, ja katsovat, kuinka pahaa v***uilua turo kestää ennen kuin ymmärtää. Ja tyttö siinä helmet kaulassa "Tuu pois, Risto. Mennään pois."
:-)
 
Jos joku lukija tunnistaa itsensä kuvauksesta, ymmärtäköön hävetä
:-D

joka ikinen päivä, ruokakaupassa ja bussimatkalla kotiin. Puhumattakaan siitä, että saisi poiketa haluamassaan baarissa oluella ystävien kanssa. Ensin pyydetään nimmaria, vaikkei pyytäjällä ole kynää eikä paperia, seuraavaksi haukutaankin jo paskaksi jätkäksi.

Tuollaista on joskus tullut seurattua läheltä, ja sen verran järkytti että pysäytti meikäläisen haaveet mistään julkisuuteen liittyvästä. Ja nyt internetin aikoina sitä paskaa voi heittää täysin rinnoin vieläpä nimimerkin turvin.

Ja tässähän ei olla vielä edes päästy hulluihin ja vaarallisiin diggareihin. Eräs frendi kertoi joskus että yleisössä on aina ainakin yksi hullu joka keikalla ja nykyään on onnistunut tunnistamaan kenestä voi tulla harmia.

Sitten on vielä nämä pullojenheittelijät ynnä muut hauskat tyypit....

Muistakaa, että puoli tuntia ennen keikkaa ja puoli tuntia keikan jälkeen ovat ehdottomasti rauhoitettua aikaa kaikille soittajille.
 
Kyllä, vähintään. Vaikken itse ole lähelläkään edes puoliammattilaista, olen kokenut ärsyttäviksi jopa omien kavereiden innokkaat kimppuunhyökkäämiset noin sekunti keikan päättymisen jälkeen. Ei, ei, ei. Kenelläkään tulisi tuskin mieleenkään rynnätä teatterin näyttelijöiden pukuhuoneeseen esityksen päätyttyä, mutta jostain syystä vastaava etiketti ei näytä pätevän keikkapaikkojen takahuoneisiin. Muun palautumisen lisäksi bändin täytyy saada vaihtaa keikanjälkeiset tunnelmat ja kommentit keskenään kaikessa rauhassa. Se on erittäin olennainen osa keikkaa, melkein peräti se paras, jos tunnelma on katossa.
 
Eräs soittaja kehotti kerran minua menemään moikkaamaan tuttua muusikkoa (ja siis hänen bändikaveriaan) takahuoneeseen keikan jälkeen, mutta ei olisi tullut mieleenkään. Edes saman bändin tyyppi ei voi luvata kaverinsa puolesta, että tämä ottaa mielellään vastaan vieraita hikimärkänä ja uupuneena, yrittäessään palautua keikasta. Kyllä täytyy odottaa, että tyyppi on ehtinyt toipua illan pläjäyksestä niin henkisesti kuin fyysisestikin ja on itse valmis ja halukas sosiaaliseen kanssakäymiseen. Vaikka sitten oltaisiin sisaruksia tai kumminkaimoja.

Kun nyt muistelen, mitä porukkaa Tavastian takahuoneeseen tunkee...
 
Aarghh... Myötähäpeä on suuri, ja toisekseen en oikeasti voi ymmärtää, miten kenelläkään asiaan liittymättömällä tulee mieleenkään tunkea Tavastian takahuoneeseen. Mutta toisaalta, enpä ymmärrä hyvin monia muitakaan asioita. Kuten sitä, että niin monet hakemalla hakevat julkisuutta kaikin keinoin... Oih voih. Siinä saa sitten kyllä luvan vastaanottaa kaiken mitä kuvaan kuuluu, ja sellaisilla tyypeillä todennäköisesti kuuluukin keskivertoa enemmän.

Kuten sitä, että niin monet hakemalla hakevat julkisuutta kaikin keinoin...

Valitettavan totta. Näinä seiskajulkisuuden aikoina julkisuus on alkanut saada kohtuullisen negatiivisen leiman. Iso osa julkisuudessa esiintyvistä ihmisistä on jotain ihme "Trash:iä", jolla on aika vähän tekemistä minkään alan osaamisen kanssa.

Tässä on se ongelma että osaavatkin ja aidosti lahjakkaat ihmiset voivat saada "roskajulkisuuden" ansiosta huonon leiman.

Kyse on pitkälti rajanvedosta, ja ihmisten käsitykset sopivasta ja sopimattomasta käyttäytymisestä tuntuvat vaihtelevan aikalailla.. Yleensä kannattaisi yrittää ajatella asiaa hiukan myös toisen osapuolen kannalta.
 
Julkisuuden henkilö ei voi odottaa samanlaista yksityisyyttä ja anonymiteettiä, kuin "tavallinen" ihminen. Keikalla artisti on töissä, ja hänen tulee olla valmis myös keskustelemaan yleisönsä ja faniensa kanssa. Jos tämä on ylivoimaista, on valinnut väärän ammatin. Joskus yleisön kohtaaminen voi olla vastenmielistä, mutta pääsääntöisesti artistin on syytä pitää mölyt mahassaan, ellei käytös sitten mene selvästi häiriköinnin puolelle.
 
Toisaalta yleisön edustajankin pitäisi osata lukea tilannetta, eikä pyrkiä artistin puheille hinnalla millä hyvänsä. Umpikännissä olevan kanssa ei keskustele mielellään kukaan, oli kyseessä sitten julkisuuden henkilö tai kuka tahansa. Kannattaa myös miettiä, onko todella tarpeellista vaivata artistia vaikka ruokakaupassa jonkun tyhjänpäiväisyyden kuten nimikirjoituksen vuoksi.

Ollapa elämä sellaista, että kaikki fanittaisivat rauhallisesti. Mutta onhan toki niin, että etenkin monet teini-idolit toimivat siltä periaatteella, että teinitytöt kirkuvat ja juoksevat massoina perässä.
 
Suosikkihan julkaisi joskus yheksänkytluvun alussa kilpailun, että mitä tekisi jos tapaisi New Kids On The Blockin poitsut. Vastauksia oli hauska lueskella, kuka oli kirjoittanut tummasävyisen novellin kujalta löytyneestä levytysstudiosta, kuka romanttisesta illallisesta (viisi poikaa ja yksi tyttö?!) ja joku tyynesti että "EN VOISI SANOA HEILLE MITÄÄN KOSKA PYÖRTYISIN HETI XXX" tai jotain siihen suuntaan.
 
Että sinällään voisin kuvitella, että on mukavampaa olla sellainen artisti, joka voi vielä edes itse käydä ruokakaupassa. Rokkibändeillä kun on kuitenkin enemmän besserwisser- kuin kirkuyleisö. Ja ne besserwisserit harvemmin repivät vaatteita päältä.

Julkisuuden henkilö ei voi odottaa samanlaista yksityisyyttä ja anonymiteettiä, kuin "tavallinen" ihminen. Keikalla artisti on töissä, ja hänen tulee olla valmis myös keskustelemaan yleisönsä ja faniensa kanssa. Jos tämä on ylivoimaista, on valinnut väärän ammatin. Joskus yleisön kohtaaminen voi olla vastenmielistä, mutta pääsääntöisesti artistin on syytä pitää mölyt mahassaan, ellei käytös sitten mene selvästi häiriköinnin puolelle.
 
Kyllä ja ei. Ajatellaanpa vaikka Trio Niskalaukauksen jäseniä, jotka ovat alusta pitäen tehneet selväksi itselleen, että joka keikkaan kuuluu ainakin tunti yleisötapaamisia. Kaverit tulevat keikka keikan jälkeen yleisön pariin keskustelemaan mukavia, jakamaan niitä nimikirjoituksia, ja ylipäänsäkin olemaan kaikkea muuta paitsi ylpeitä. Tämän voi sanoa kuuluvan pakettiin, ja se on ihan ok. Vastavuoroisesti takahuone ja lava-alue ovat ehdottoman rauhoitettuja.
 
Sen sijaan pakettiin ei kuulu, että samaa läppää pitäisi heittää myös vapaa-ajalla. Ei kukaan voi olla vastuussa sanoistaan ja teoistaan 24 tuntia vuorokaudessa, ainakaan jos vastuussa oleminen tarkoittaa ohuehkon "julkisen kuvan" tukemista ja yksityiselämän piilottamista.
 
Jos julkisuuskuva on lähellä totuutta, yhtälö ei ole vaikea (rasittava vain). Pate Mustajärvi on ukkometso, kotona ja siviilissä siinä kuin lavallakin. Timo Rautiainen on oikeasti empaattinen ja vastuullinen ihminen. Mutta mun mielestäni on kohtuutonta vaatia, että Ismo Alanko ja AW Yrjänä lankeaisivat loveen ja hakkaisivat noitarumpua joka päivä, ja puhuisivat ainoastaan syvällisiä, vaikeaselitteisiä ja elämää muuttavia asioita. Aivan niinkuin Rasmuksen kaverit eivät oikeasti ole raivoraittiita, selibaatissa eläviä puberteettikääpiöitä vaan jo ihan aikuisia miehiä omine pöljäilyineen.
 
Julkisuuden ylläpitämiseen kuuluu julkisuuden säännöstely. Väärä positiivinen julkisuus on ihan yhtä pahaa kuin negatiivinen julkisuus.