Audiovisuaalinen alue ›

Antakaahan kokeneemmat vinkkejä, millainen konsepti toimisi promo käytössä kaikista parhaiten. Videon biisi on jo valittu.
 
Noh ei ehkä kanttata mennä liika tarinavoittosella kuvauksella, jos kerran on tarkoitus promota bändiä, tosin todella loistava ja toimiva tarina ei varmasti tee pahaa.
Mielenkiintoinen kuvaus paikka ja ajankohta tekevät paljon tyylikkyyttä kertaheitolla.
Kaikki vanhat ja vähän räsistynet paikat ovat tällaisia melkeen aina.
 
Varautukaa siihen että vedätte biisiin noin satakertaa ja välillä voi olla sellaisia neljän tunnin taukoja kun rakennetaan valoja.
 
Esiintyminen pitää vetää aina 110%. Yliampuminen ei ole mitenkään vaarallista, voittaa nyhjäyksen 2-0.
 
Vähän tarkempaa tietoa toivosin melkeen työryhmän koosta ja siitä onko kuvaajia vain yksi vai onko useampi kamerayksikkö käytössä.
 
Minkä luokan budjetti on pojilla käytössä, DV vai filkka vehkeet?
 
Talvella ulkona kuvatessa kanttaa kysellä hyvissä ajoin että missä Helkkarissa vois sitten lämmitellä kun valaisijat kääntelee lamppuja ja mitään puuhaa ei ole.
Näyttää hyvältä kun kitaristilla ei pysy pleku sormissa.
 
_Ja Kaikista tärkein: tuleeko ruokaa ?_
Homma on yleensä aika aikaa vievää ja ei ole ihme jos menee koko päivä ja komeesti yötäkin aina kerrallaan.
Joten omat murkinat jos ei ole tuotannon puolesta tulossa (Paska tuotanto jos ei tule, moraalin ylläpitäjä numero yksi on hyvä ruoka kuvauksissa;) ).
Kahvi on ystäväsi, rakasta sitä.
 
Kaikkea kokeilavaa kanttaa kokeilla, tuttuja uria pitkin tulee varmasti toimivaa tavaraa, mutta se ei tarjoa yleisölleen mitään uttta eikä siten säväytä.
 
Jos madollista niin kuulisi mielellään lissä projektista, sen suunnitelllusta kestosta ja silleen.
Jos on lopputyö niin olettas että kuvausporukan puolesta tulee voimakas panostus.

Vinkkejä, ehdotuksia ja käytännön neuvoja kaivattaisiin.
 
Lämmintä keittoa, runsaasti kahvia ja väkevämpääkin, sauna lämpimäksi ja huoltojoukot kunniaan. Talvella jos kuvaatte, niin mattoa alle sellaisiin kohtiin missä ei näy, niin ei kengät jäädy maahan - paikallaan nimittäin joutuu olemaan liiankin kanssa. Koskemattoman hangen takia kannattaa kiertää kauempaakin. Puvustus kannattaa suunnitella säähän sopivaksi, ettei käy kuin kuulemma Finntrolleille vastikään - barbaari- ym. asut oli suunniteltu lämpimiin sisätiloihin, ja Suomenlinnassa oli paikoin vielä lunta maassa...
 
Käsikirjoitus kannattaa tehdä perusteellisesti. Vaikka tarina ei ehtisikään aueta 3 minuutissa, on tiukasti suunniteltu kuvakerronta aina ammattimaisen oloista.
 
Valoja käyttämään tarvitaan väkeä, samoin kuvausassistentteja tarvii aina. Oltiinpa missä vain, jonkun on oltava valmiina auton kanssa hakemaan puuttuvaa tarviketta tai pahimmassa tapauksessa viemään sairaalaan.
 
Kaikkea voi tarvita. Oman videon kuvauksissa piti kuvauspaikalle metsän laitaan saada (vaikka oltiin niin varauduttu) kolmivaiheroikka (natriumvalolle), moottorisaha ja kovajuotin kaasupulloineen. Valoa ja sähköä ei ole koskaan liikaa.
 
Kliseet toimii. Hyvin suunniteltu kuvakerronta on hyvin suunniteltua. Sommitteluun kannattaa panostaa, teippimerkkejä lattiaan ja puvustuksessa ei mitään kompromisseja. Häröily ei yleensä näytä hyvältä. Visuaalisissa kysymyksissä pitää sopia, kenen sana on se lopullinen laki.

Suosittelen sisätiloja. Aikataulut kusevat aina, mikäli sellaisia on, mutta eivät luonnonvoimien takia. Sisätilat on helpompi hallita.
 
Kameran eteen en osaa antaa vikkejä, kun en sillä puolella ole ollut. Yleensä ottaen ihmisiä on rasittava kuvata, varsinkin jos he eivät ole näyttelijöitä ja heidän pitää esittää. Ihmisiä aamuruuhakassa taas on kovin antoisaa kuvata. Kamera on siitä kumma laitos, että jos sen edessä haluaa näyttää luonnolliselta, sitä pitää osata näytellä.

Voisko tämä olla FAQ-ainesta?

Kameran eteen en osaa antaa vikkejä, kun en sillä puolella ole ollut. Yleensä ottaen ihmisiä on rasittava kuvata, varsinkin jos he eivät ole näyttelijöitä ja heidän pitää esittää. Ihmisiä aamuruuhakassa taas on kovin antoisaa kuvata. Kamera on siitä kumma laitos, että jos sen edessä haluaa näyttää luonnolliselta, sitä pitää osata näytellä.
 
Itselläkin on vähän sellainen kameran takaa näkökanta tähän puuhaa .Paljon parempi paikka se.

Työryhmä minusta on sopiva pitää niin pienenä kuin se on vain mahdollista. Ainakin opiskelija hommissa "ylimääräiset" on vain työskentelevien tiellä tai haittana, pahoja kokemuksia.

Tosiaan sisätilat on paremmat tuon sään puolesta, mutta tyylikäs ulkokuvaus paikka on monesti riskien arvoinen.
_Vaivan näkeminen näkyy aina_.

Ja mitä enemmän valokalustoa raahataan mukaan sitä parempi. Näin jyrkästi yleistäen

Leikkaajaan varaan ei kannata sitten laskea liikoja. Vaikka on kuinka velho siellä editoimassa niin paska tai keskinkertainen materiaali ei siitä paljon parane.

Niin joo, jos teillä käy sellainen siunaus että kuvaatte filkalle niin alkakaa tanssia jo nyt. Kuva on niin paljon paremman näköistä kun DV:llä vaikka onkin kelpo formaatti.
Tai saahan siitäkin loistavan näköistä mutta se on sitten pitempi tovi leikkaamossa.

Toisaalta teidän ei kyllä tulisi minusta huolehtia muuta kun omasta suorituksesta.
Ne on tulevia alan ammattilaisia ja niiden on syytä osata hommansa.
Huono piirre projektissa moinen. Melkein yhtä kauhea kun murkinattomuus, minä en siitä lähde tinkimään yhtään pitemmissä kuvauksissa, joita nämä musiikki videot tuppaa olemaan.
 
Mutta jos tästä nyt Halutaan FAQ niin voin höpistä enemmän tuosta tuotannostakin.
Jos nyt kiinnostaa.
On täällä kyllä onneksi näköjään muitakin perehtyneitä.
 
EDiT: Vahingoissa painoin itelle varotusta.
 
Digipuolella pääsee aika lähelle, kun muistetaan tehdä värinkorjaus kunnolla. Värinkorjaus on kotimaisen pienen ja isommankin tuotannon suuria ongelmia, aivan samalla tavalla kuin levypuolella masterointi. Hyvällä värisilmällä varustettu ohjaaja tekee missä tahansa formaatissa kaunista jälkeä. Katsokaa sellaiset elokuvat kuin Delicatessen, Kadonneiden lasten saari, Bagdad Cafe tai kotimainen Bad luck love (poikkeus säännöstä!), niin ymmärrätte mitä tarkoitan.
 
Todellakin värimäärittely on todella tärkeää, sillä luodaan viimeinen mutta ah' niin tärkeä sipaisu. Filmille tehdään samaa joskin se hoituu paljolti kehityksessä jo. Isoissa leffoissa värimäärittelyyn on ihan oma henkilö, mutta Suomessa sanoisin että se on joko ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja tai nämä kaikki yhdessä.
 
Vämäräärittelyllä saa ällistyttävän helposti pron näköistä kuvaa ja tunnelman vahvistuminen on melkein naurettavaa "näytteleekös tuo Kerttu nyt paremmin vai oonko se mä ?".

Mutta jos tästä nyt Halutaan FAQ niin voin höpistä enemmän tuosta tuotannostakin.
 
Joo, ihmeessä. Kiinnostaa kovasti. Sinänsä tästä on hassu tehdä FAQ:ta, kun paikat missä videota voi nähdä vähenee kuin se kuuluisa pyy maailmanlopun edellä, mutta ehkä netistä hyvinkin tulee se tärkein videokanava, ehkä. Ainakin footagen (ylimääräinen kuvamateriaali jota sitten leikkauksessa lisätään elävöittämään varsinaista pääkuvaa) tuottaminen on nykyään digikamera-aikana halpaa.
 
Mä voin kans tuoda oman viisipenniseni (muutama hyvin erilainen video- ja leffaproggis takana sekä kässäri-, assari-, animaattori- että esiintyjäpuolella, ja onpa elokuvassakin tullut soitettua) peliin...
 
Budjetti kannattaa sopia ajoissa, ja kannattaa rohkeasti kysyä ketkä kaikki siihen osallistuvat. Sponsoritilaakin voi yrittää myydä. Ilmaista videonteko ei koskaan ole, kun oikein mietitään, mutta halvalla voi päästä.
 
Oikea filmi on väreiltään kaunein, eikä millään muulla saa samanlaista käsintehdyn tuntua. Se on myös kallis, tai hyvin kallis tie, vähän siitä riippuen, onko konseptina "lomavideo" (Super-8:lla kuvattua pöljäilyä auringossa) vai "Kaurismäki" (16-millisellä kuvattua sävykästä harmaata).
 
Digipuolella pääsee aika lähelle, kun muistetaan tehdä värinkorjaus kunnolla. Värinkorjaus on kotimaisen pienen ja isommankin tuotannon suuria ongelmia, aivan samalla tavalla kuin levypuolella masterointi. Hyvällä värisilmällä varustettu ohjaaja tekee missä tahansa formaatissa kaunista jälkeä. Katsokaa sellaiset elokuvat kuin Delicatessen, Kadonneiden lasten kaupunki, Bagdad Cafe tai kotimainen Bad luck love (poikkeus säännöstä!), niin ymmärrätte mitä tarkoitan.
 
Formaatteja ei saa sotkea keskenään. Filminleveyksiä saa, samoin eri digimuotoja, mutta digiä ja filmiä ei saa sekoittaa. Se rikkoo kokonaisuuden kutakuinkin varmasti.
 
Avainkohdista kannattaa piirtää storyboardkuvat. Storari on ikäänkuin sarjakuva, jossa on piirrettynä se, miltä kuvien halutaan näyttävän, ja kuvien alla dialogia, ääniefektejä ja selitystä ym. osviittaa. Storari on nopea ja varma tapa kertoa mitä halutaan, ja jos kynä yhtään pysyy kädessä, suosittelen.
 
Tän verran nyt...
 
EDIT: korjasin...

Kadonneiden lasten saari
 
Tarkoittanet kuitenkin kaupunkia? Mainituissa on kyllä sävyt kohdillaan. Ameliekin oli hyvä, vaikka aika samaa tältä kannalta.
 
Aiheesta olisi kiinnostava lukea enemmänkin, vaikkei tässä nyt videon tekoon ollakaan heti ryhtymässä. Että tietäisi edes jotain, kun sitten joskus ehkä.

Sinänsä tästä on hassu tehdä FAQ:ta, kun paikat missä videota voi nähdä vähenee kuin se kuuluisa pyy maailmanlopun edellä
 
Valitettavasti näin on, mutta musiikkivideoita siltikin tehdään. Alan oppilaitokset kouluttavat jatkuvasti uutta porukkaa alalle ja pitäähän heidän nyt jotenkin päästä kokeilemaan oppejaan käytännössä. Tehdään vaan tästä FAQ.
 
Itse olen joskus vilahtanut kameran molemmilla puolilla, mutta eipä nyt tule mieleen mitään tärkeämpää mitä ei olisi jo sanottu. Tai muistutetaan nyt että kannattaa pitää suunnittelupalaveri kunnolla ja oikein ajan kanssa ennen kuin lähdetään kuvaamaan. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
 
Homma voisi lähteä vaikka siten, että ensin joku tekee käsikirjoitusluonnoksen ja ehkä piirtelee jo vähäsen storyboardiakin.
Sitten bändiläiset ja mahdollisesti muut projektiin osallistuvat avainhenkilöt saavat siitä kopionsa (tavarankantajille ei välttämättä tarvitse) ja sitten haudutetaan asiaa ainakin yön yli. Asiat voivat näyttää erilaisilta kun ne saavat muhia alitajunnassa jonkin aikaa ja ehkä se megaidea ufoilla lentelevistä viikinkisotureista ei enää kuulostakaan niin hyvältä parin päivän jälkeen. Tai sitten kuulostaa vielä paremmalta.
 
Tämän jälkeen pidetään se palaveri jossa jokainen saa sanoa mielipiteensä miltä touhu omasta mielestään näyttää ja mitä suostuu tekemään ja mitä ei.
Parempi selvitellä asioita lämpimissä sisätiloissa kuin kuvauspaikalla ties missä olosuhteissa jossa kaikilla on kiire ja väsyttää ja on nälkä.
 
Mutta kukin tietysti tehköön tavallaan. Jos halutaan tallentaa ihmisten spontaaneita reaktioita ilman jäykkien käsikirjoitusten kahleita niin ei muuta kuin kamera käteen heilumaan, sanotaan näyttelijöille että "tehkää nyt jotakin" ja vapaamuotoista dokumenttia tekemään. Sehän näyttää nykyään olevan jopa trendikin, päätellen kaikenmaailman jackasseista ja muista tositeeveistä.

Valitettavasti näin on, mutta musiikkivideoita siltikin tehdään. Alan oppilaitokset kouluttavat jatkuvasti uutta porukkaa alalle ja pitäähän heidän nyt jotenkin päästä kokeilemaan oppejaan käytännössä. Tehdään vaan tästä FAQ.

Tämä on tosi. Onneksi videoita on sentään kiitettävästi ladattavissa bändien sivuilta, vaihtelevalla laadulla tosin.
Onhan videon todella tehokasta promoa, luodaan todella nopeasti joko positiivinen tai negatiivinen kuva bändistä.
Senpä vuoksi videoon kanttaa panostaa todella reilusti. Harvemminpa todella tyylikäs video jää nurkkaan pölyyntymään.
 
Saa nähdä mitä Digi- Tv tuo tähän mukanaan jatkossa, toivottavasti merkkiä paremmasta.
 
Kannattaa myös muidenkin hyödyntää näitä oppilaitoksia. Yleensä ollaan enemmän kuin innossaan mahdollisuudesta tehdä video bändille, päästään tekemään oikeeta työtä eikä vain puhumaan kuinka homma teoriassa toimii.
Yleensä on ilmasta tai vähintäänkin huomattavasti halvempaa kuin ammattilaisporukat. Joskin ammattilaisporukka on aina ammattilaisporukka ja omaa kokemusta ihan erimalliin.
Mutta Evan musiikkivideon tekeminen ehkä on mielekkäämpää opiskelija voimilla monelle.
Jatkossa voi sitten pohtia haluaako sijoittaa enemmän rahaakin puuhaan.

Itse olen joskus vilahtanut kameran molemmilla puolilla, mutta eipä nyt tule mieleen mitään tärkeämpää mitä ei olisi jo sanottu. Tai muistutetaan nyt että kannattaa pitää suunnittelupalaveri kunnolla ja oikein ajan kanssa ennen kuin lähdetään kuvaamaan. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
 
Totta, itsekin olen tämän koulukunnan edustajia. Säästyy monelta murheelta.

Homma voisi lähteä vaikka siten, että ensin joku tekee käsikirjoitusluonnoksen ja ehkä piirtelee jo vähäsen storyboardiakin.
Sitten bändiläiset ja mahdollisesti muut projektiin osallistuvat avainhenkilöt saavat siitä kopionsa (tavarankantajille ei välttämättä tarvitse) ja sitten haudutetaan asiaa ainakin yön yli. Asiat voivat näyttää erilaisilta kun ne saavat muhia alitajunnassa jonkin aikaa ja ehkä se megaidea ufoilla lentelevistä viikinkisotureista ei enää kuulostakaan niin hyvältä parin päivän jälkeen. Tai sitten kuulostaa vielä paremmalta.

Kuvakäsikirjoitus on tosiaan fiksu keksintö, selkeyttää puuhaa paljon kuvaajalle ohjaajalle ja valaisijoille, joille on ensisijaisen tärkeää tietää mitä ollaan tekemässä. Toki muillekin se on hyvä jakaa yhteisymmärryksen säilymiseksi. Mitä parempi piirtäjä löytyy niin sen hienompi ja selkeämpi siitä tullee. Turha nysväys silti siitä pois, itse teen todella simpeleitä testinukke hahmoja ja valaisuunkin vain lähinnä valon suunnan. Kuvakäsiksestä poiketaan _aina_. Se on lähinnä ajatusten selventämistä varten luotu, kun kuvaukset eivät etene yleensä tarinan tai soiton mukaisesti.
Kunhan on sen verta selkeä että ymmärtää mitä siinä pitäisi olla ja missä, sekä kameran kulma ja kuvan koko.
Myös leikkaaja tarvitsee tätä nippua vaikka siitä oltaisiin noudatettu vain 60%, nopeuttaa hommaa pirusti kun tietää mikä kuva _pitäsi_ tulla seuraavaksi.
En nyt ala selittämään suojaviivoista ja kuvankoon vaihdosten säännöistä.
 
Tämän jälkeen pidetään se palaveri jossa jokainen saa sanoa mielipiteensä miltä touhu omasta mielestään näyttää ja mitä suostuu tekemään ja mitä ei.
Parempi selvitellä asioita lämpimissä sisätiloissa kuin kuvauspaikalla ties missä olosuhteissa jossa kaikilla on kiire ja väsyttää ja on nälkä.

Mikään ei ole niin ihanaa kun että olet neljäntuntia lapioinut lunta tiettyä kohtausta varten ja sitten joku näyttelijän hempukka ilmoittaa että "Ei en muuten varmana tee!", yleensä todella lempeät ja leppoisat heputkin menettävät siinä vaiheessa järkensä, saati sitten yli stressaantunut ohjaaja.
 
Kaikki kannattaa myös _kirjoittaa ylös_ muistaa helpommin. Kuvaussihteeri on hieno ihminen. Hän kirjoittaa vaan lähinnä _kaiken_ ylös: onnistuneet kohtaukset kuvaukissa, sen mitä huomiseksi pitää hakea varastosta vaikkapa, ihmisten aikatauluja, koska kitaristi pääsee töistä, milloin rumpalin pellit on tulossa Saksasta ja sitä rataa. Tätä hommaa ei ole viisasta sysätä jonkun muun homman omaavan vastuulle.
Tämä on se henkilö jolle ohjaaja rupattelee vielä enemmän kun kuvaajalle ja valaisijalle. Tämä ihminen melkeen kirjoittaa ohjaajan päiväkirjaa. Hän on perillä kaikesta ja häneltä voi kysellä apua tietämättömyyteen.
 
Kaikki myös pitää aikatauluttaa ja aikataulut pitää jakaa ihan kaikille. Kohtaus kerrallaan jokaisesta tapahtumasta tehdään aikataulut. Kuinka kauan on aikaa rakentaa valoja ja mitä muut tekevät sillä välin tyyliin. Hyvä aikataulut nopeuttaa kuvauksia uskomattomia määriä.
Vielä tärkeämmäksi tulee aikataulut jos on jotakin tavaraa vuokrassa tai sitä tarvitaan toisaalla.
Kuten jo tuli ilmi aikataulut kusee aina joten jätä myös kusivara niihin ja varapäiviä valmiiksi.
 
Siis kuvaussihteeri mukaan ihmiset.
Ohjaajan ja muiden vastuu ja suunnittelu henkilöiden paras kaveri.
Hän myös nopeuttaa leikkauksia roimasti muistiinpanoillaan, jolloin leikkaaja vain kahtelee söpöstä nalle-vihkosta (kyllä parhaita kuvas-sihteereitä on juuri sellaiset joilla noita vihkoja on ;) ) Aikakoodin missä alkaa onnistunut ja käyttöön otettava kohtaus ja milloin se loppuu ja mitä siinä tapahtumassa.

Mutta kukin tietysti tehköön tavallaan. Jos halutaan tallentaa ihmisten spontaaneita reaktioita ilman jäykkien käsikirjoitusten kahleita niin ei muuta kuin kamera käteen heilumaan, sanotaan näyttelijöille että "tehkää nyt jotakin" ja vapaamuotoista dokumenttia tekemään. Sehän näyttää nykyään olevan jopa trendikin, päätellen kaikenmaailman jackasseista ja muista tositeeveistä.
 
Yleensä dokkareissakin ja näissä muissakin on vähintään alustava käsikirjoitus ihan sitä varten että siitä sitten saadaan koostettua jotakin jota joku jopa viitsisi katsoa (joskus kyllä epäilyttää kieltämättä).
Toki kyse on "hieman" löysemmästä kässäristä kun normaalisti, mutta kässäri kun kässäri.
 
Nykyään kyllä TV syytää niin tasottoman huonosti tehtyä sontaa että itkettää, budjetti on naurettava tekosyy jos minulta kysytään.
 
EDiT: Vahingoissa painoin itelle varotusta.
 
Digipuolella pääsee aika lähelle, kun muistetaan tehdä värinkorjaus kunnolla. Värinkorjaus on kotimaisen pienen ja isommankin tuotannon suuria ongelmia, aivan samalla tavalla kuin levypuolella masterointi. Hyvällä värisilmällä varustettu ohjaaja tekee missä tahansa formaatissa kaunista jälkeä. Katsokaa sellaiset elokuvat kuin Delicatessen, Kadonneiden lasten saari, Bagdad Cafe tai kotimainen Bad luck love (poikkeus säännöstä!), niin ymmärrätte mitä tarkoitan.
 
Todellakin värimäärittely on todella tärkeää, sillä luodaan viimeinen mutta ah' niin tärkeä sipaisu. Filmille tehdään samaa joskin se hoituu paljolti kehityksessä jo. Isoissa leffoissa värimäärittelyyn on ihan oma henkilö, mutta Suomessa sanoisin että se on joko ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja tai nämä kaikki yhdessä.
 
Vämäräärittelyllä saa ällistyttävän helposti pron näköistä kuvaa ja tunnelman vahvistuminen on melkein naurettavaa "näytteleekös tuo Kerttu nyt paremmin vai oonko se mä ?".
 
Formaatteja ei saa sotkea keskenään. Filminleveyksiä saa, samoin eri digimuotoja, mutta digiä ja filmiä ei saa sekoittaa. Se rikkoo kokonaisuuden kutakuinkin varmasti.
 
Tämä on hyvä sääntö.
Mutta senkin voi rikkoa jos perusteet ovat oikeat. Parissa pikku bujetin pätkässä oli tehty takaumat minusta todella hienosti 8-millisellä kun muu leffa oli jotakin DV kamaa.
Tosin tässä värimäärittely on jotakin todella hämärää.
Tässä oli siis tarkoitus häiritä katsojaa todella groteskeilla ja friikeillä takaumilla.
Mutta tämä olikin "tekotaiteellista paskaa".
 
Siis noin yleensä ottaen on hyvä tietää säännöt, mutta niitä ei ole pakko noudataa, jos luulee tietävänsä mitä on tekemässä.
Sitten on vaan turha tulla syyttään meitä jos ei onnistunukkaan ;)

Tuosta kuvakäsikirjoitukseta ei storyboardista vielä sen verran, ettei siis todellakaan tarvita sellaisen tekemiseen mitään huippupiirtäjää.
 
Olen nähnyt ja itsekin olen tehnyt ihan simppeleistä tikku-ukoista koostuvan storyboardin, tärkeintä on että siitä tajuaa sen miten kohtaus on ajateltu rakentuvan, missä kukin näyttelijä on ja mitä tekee ja tähän malliin.
Joo, olen nähnyt making-of-Alien -dokumentin jossa oli todella upeita piirroskuvia (Gigerin?) mutta nämä ovat jo Hollywoodin touhuja ja siellä ovat budjetitkin ihan toista luokkaa.
Kynä vain rohkeasti käteen, piirroksilla pystyy usein ilmaisemaan ajatuksiaan paljon selkeämmin kuin aanelosen pituisella höpinällä tyyliin "seisot ensin kuvan vasemmassa ylälaidassa, sitten kun viikinkien ufoalus lentää hitaasti kohti taivaanrantaa alat kävellä diagonaalisesti kameraa kohden..."
 
Ai joo, eikä se videossa käytettävät tekniikkakaan aina takaa onnistunutta lopputulosta.
Tietysti on hyvä että laitteet toimivat, mutta kun näissä nykyvehkeissä on se juttu että lopputulos voi näyttää jopa liian kliiniseltä.
Esim. itse en oikein välitä nykyajan Hollywoodin toimintapläjäyksistä jotka tuntuvat liian steriileiltä ja suoraan tietokoneesta tulleilta, mutta katselen mielelläni vanhempia elokuvia joissa väritkin ovat vain vähän sinnepäin ja sitä rataa.
Eli jos haetaan jotakin takavuosien film noir -tunnelmaa niin ehkä siihen voi päästä vanhemmalla kuvauskalustolla? Toki leikkauspöydällä voi tehdä kaikenlaista kivaa, kuten tehdä kuvasta vanhemman näköistä.
Mutta siis tarkoitin sanoa ettei se tekniikka ole se aa ja oo, vaan se kuinka niitä laitteita käytetään.

En nyt ala selittämään suojaviivoista ja kuvankoon vaihdosten säännöistä.
 
No hyvä, mä selitän sitten vuorostani:-)
 
Meillä on kuvassa aina liikesuunta, joka on kulttuurisidonnainen juttu (minkä huomaa katsomalla Akira Kurosawan elokuvia). Yleensä tarinaa eteenpäinvievä liike tapahtuu vasemmalta oikealla koska se on lukusuuntamme tekstissäkin, mutta vasta liikesuunnan rikkominen luo rytmiä. Oikealta vasemmalle suuntautuvalla liikkeellä on siis länsimaissa suurempi huomioarvo.
 
Miksi näitä ei sitten voi sahata edestakaisin musiikin tahdissa? Silloinhan huomioarvo olisi huipussaan. Voi kyllä, mutta silloin luodaan illuusio päämäärättömästä edestakaisinramppaamisesta, eikä tarina etene. Ja jos tarina ei etene, ei se myöskään vie mukaansa.
 
Tämän saa kierrettyä esimerkiksi muistamalla joka kerran liikesuuntaa vaihtaessa näyttää, vaikka kuinka lyhyesti, kuinka juuri _kamera_ kiertää kuvan liikeradan yli, että henkilöt eivät käännykään.
 
Tai jatkamalla lyhyen pysäyksen jälkeen entiseen suuntaan niin että otoksen kokonaisliikesuunta on sama. Tai rakentamalla kuvaan kaksi risteävää suuntaa esimerkiksi panoroimalla (siirtämällä tai kääntämällä kameraa sivusuunnassa). Tai...
 
Toinen ilmaan piirretty viiva, jonka ylittäminen on aina tietoinen ratkaisu, on hallitseva/alisteinen -suhde. Muistelkaa vanhoja mykkäelokuvia. Muutamaa rohkeinta (Harold Lloyd ym.) lukuunottamatta ne oli aina kuvattu kamera tuossa about rintalastan korkeudella, koska siinä kohti 35 mm filmillä ja 50 mm objektiivilla (objektiivin halkaisija on aina "neutraali" vain suhteessa filmin leveyteen) kuvattavat ihmiset näyttivät vähiten vääristyneiltä, ja siis helpoimmilta lähestyä.
 
Kun kamera kohotetaan tuon viivan yläpuolelle, on kuva katsojalle _alisteinen_. Eli pahojakin tapahtumia voi näyttää, koska katsoja on turvallisesti kuvan yläpuolella, eikä mikään oikeastaan liikuta häntä. On tavallaan sääli, että laajat joukkokohtaukset pitää usein kuvata ylhäältä, että saadaan jonkinlainen kokonaiskuva.
 
Vartaavasti kun kamera alkaa huojua tuolla navan tasalla ja alempanakin, on kuva katsojalle _hallitseva_. Nyt kaikki mitä kuvassa tapahtuu kaatuu suoraan päälle. Nyt ollaan kauhufilmiosastolla a la Tim Burton - Päätön ratsumies, tai tyylikkäämmin käytettynä Fritz Langin M - Kaupunki etsii murhaajaa -elokuvan painostavissa tunnelmissa.
 
Heh, tulipa puhuttua työasioista:-) Näiden rinnalla musiikki on mulle harrastus.
 
kuvaus-sihteeri mukaan ihmiset.
Ohjaajan ja muiden vastuu ja suunnittelu henkilöiden paras kaveri.
Hän myös nopeuttaa leikkauksia roimasti muistiinpanoillaan, jolloin leikkaaja vain kahtelee söpöstä nalle-vihkosta (kyllä parhaita kuvas-sihteereitä on juuri sellaiset joilla noita vihkoja on ;) )
 
Jep. Ammattitaitoinen tuotantosihteeri, tuotantoassistentti ja kuvaussihteeri saattavat olla eri henkilöitä, mutta yhtä usein sama. Sihteerin homma alkaa heti kun kuvausta aletaan suunnitella.
 
Jos aiotaan kuvata yhtään enempää ja pidempinä aikoina, niin joka ikinen vaatekappale täytyy merkitä muistiin, valaistus, värit, liikesuunnat, kaikki. Tämän vastuuhenkilö välähtää leffojen lopputeksteissä nimellä "Continuity". Jatkuvuus on olennainen juttu.
 
Huh! Tämän verran nyt.

No hyvä, mä selitän sitten vuorostani:-)
 
Koitan ite vielä penkasta jostakin kuvaa selventämään jos jollekin tuntuu vaikealta. Todella selkeä homma viimeistään kun kuvat iskee nassun eteen.
 
Jos aiotaan kuvata yhtään enempää ja pidempinä aikoina, niin joka ikinen vaatekappale täytyy merkitä muistiin, valaistus, värit, liikesuunnat, kaikki. Tämän vastuuhenkilö välähtää leffojen lopputeksteissä nimellä "Continuity". Jatkuvuus on olennainen juttu.
 
Tämä homma kaatuu ehkä minusta valitettavan usein sihteerille.
Jos on puvustaja ja lavastaja niin se hoitaa omaa tonttiaan, mutta muuten on kyllä kuvaussihteerillä sekin duuni. Ei mikään maanhelpoin duuni siis. Toki kameramies ja ohjaaja huolehtii vähän, mutta meihin ei kannata liikaa luottaa me eletään kohtaukset ihan eri kantilta useimmiten.
Suomessa suuremmissakin kuvauksissa on näin useimmiten.
 
Sitten vinkki sihteerille, digi- tai polaroid kamera mukaan.
Sillä jatkuvuuden seuraaminen helpottuu hommattavasti ja on muutenkin dokumentoimiseen iloinen apuri.
 
Mutta jos mukana on sellainen, jälleen mukava ihminen, kuin Kamera assistentti niin häneltä voi sihteeri tivata tietoa jatkuvuudesta paperille.
Tämä tyyppi yleensä on kameramiehen kanssa sellainen paita ja peppu yhdistelmä. Hän hoitaa kameran pystytyksen/purun ja vaateroinin summuut rutiinit (kameramies ei kyllä koskaan minun nähden ole seisonut vieressä vaan hän yleensä myös hoitaa hommaa, ellei juttele valoille tai ohjaajalle). Kuitenkin hänen tärkein on skarpin säätely kuvatessa. En ala enää tarkemmin selittämään hänen toimintaa, koska se ei ole nyt pontti :)
Homma on nimittäin niin että hänellä on kohtuuhyvin yleensä mahdollisuus seurata jatkuvuutta ja muuta toimintaa, ellei työnnä kiskoilla siis(joskin jos on paljon kiskojen käyttöä, niin mukana on useampi assari).
 
Valitettavasti pitää heti nyt todeta, että moinen tyyppi on mukana valitettavan usein vain filkka kuvauksissa.
Joten jos porukasta liikenee ihminen niin jatkuvuuden seuraamiseen on kyllä aina hommaa, mitä useampi ihminen hoitaa hommaa niin sen vähemmän tulee "klaffeja" eli jatkuvuuden rikkoutumisia tai muita lystikkäitä virheitä (netti on pullollaan sivustoja joissa näitä on kerätty).
 
Huh! Tämän verran nyt.
Ja vasta ollaan pääsemässä alkuun.
Tulee pitkät luennot tästä :)
 
Noh, mutta ainakin porukalle alkaa valkenemaan kuinka monelle ihmiselle on hommaa kuvauksissa. Se on sitten vaan yleensä niin että joutuu hoitamaan useampaa virkaa miltei aina. Kuvaaja on samalla oma assari, ohjaaja rakentaa valoja toimii kuskina. Valomies on lavastamassa, puvustaja hoitaa myös maskit ja ne pari roudari/yleis-avustajaa/valoassistenttia keittää kahvit ja lämmittää ruuat ja saunat.
 
Todella kovaa hommaa mutta kyllä myös siitä edes antoisaa.
 
Ja hyvä yleisneuvo vielä loppuun, seuratkaa musiikkivideoita ja leffoja tekemisen kannalta, valoja kuvakulmia ja muita ratkaisuja. Myös kaikki Making-off materiaali on hyvää oppia ajoittain.
 
Sitten vielä linkkejä lopuksi
 
http://www.pixoff.net/fi/index.asp
 
Paljon materiaalia ja tekijöitä löytyy tuolta.
 
http://www.digivideo.fi/forum/read.php?f=6&i=1651&t=1651
 
Mielestäni sangen loistava ja helppoymmärteinen sivusto, josta kyllä löytyy opastusta digitaaliseen kuvaukseen, monet säännöt pätevät muillakin formaateilla.
Myös päteviä jatko linkkejä.

Aika paljon tässä on näemmä jo sanottu, mutta painottaisin vielä kovasti sitä, että kannattaa suunnitella ja valmistella ja suunnitella ja valmistella. Mitä paremmin tiedetään mitä ollaan tekemässä ja mitä paremmin kaikki järjestelyt on suoritettu, sitä vaivattomammin itse kuvaustilanne sujuu. Ja sitä parempi yleensä tulee leffastakin.
 
Kuvasuunnitelma on tosiaan aivan ehdoton, ja mielellään sen piirtää joku sellainen joka tietää jotain suojaviivasta, kuvakoista, montaasista ja huomiopisteistä. Ja yleensäkin siitä, mitä kaikkea on mahdollista tehdä ja mitä ehkä vähän vaikeampi. Valmis leikkaus kannattaa suunnitella mahdollisimman pitkälle jo tuossa vaiheessa, vaikka yllätyksiä tulee aivan varmasti. Piirtäjän tekniset piirustutaidot eivät sinänsä ole niin tärkeät, vaikkei niistä tietty haittaakaan ole.
 
Niin, ja täytyy mainita että onhan niitä muitakin formaatteja DV:n ja filmin lisäksi, kuten nyt vaikkapa Beta ja Digi-Beta, joilla saa erittäin hienon näköistä kuvaa jos osaa (mikä sinänsä pätee kyllä DV:n ja filminkin kohdalla).

Niin, ja täytyy mainita että onhan niitä muitakin formaatteja DV:n ja filmin lisäksi, kuten nyt vaikkapa Beta ja Digi-Beta, joilla saa erittäin hienon näköistä kuvaa jos osaa (mikä sinänsä pätee kyllä DV:n ja filminkin kohdalla).
 
Beta formaatti on vähän vanhaa tekniikkaa, Häviää DV:lle vähän liikaa. Sisältää aika paljon omia metkuja, jotka ei ole minusta vaivan värttejä verrattuna filmille kuvauksen hienouksiin.
 
Mutta jos on homman hallitsevia tyyppejä ja kalusto on DV kalustoon verrattain kovaa, niin antaa mennä ehdottomasti.
 
Se mikä tekee Betasta joillekin hienon on sen suttusuu ja yleinen väreihin reagoiminen,.
Suttuisuus on siis huomattavissa helpohkosti jos pistää vieretysten DV kuvan ja Beta kuvan.
(beta joskin kameroiden ja nauhojen kesken on melkoisia eroja)
Ja tämä on kovin erimaan suttusuutta kun filmin pehmeä kosketus.
Minä olen sitä meiltä että mahdollisimman korkeatasoista kuvaa jossa on paljon tietoa(dataa) jonka kanssa voi sitten leikkaamossa tehdä taikoja.
Laatua "heikennetään" vasta lopuksi kun se on tarkasti hallittavissa. Raaka DV soveltuu lähinnä uutis- tai dokumenttikäyttöön, sen pirun tarkan luonteen vuoksi.
 
Beta omaa myös huonomman valoskaalan (toivottavasti tuli nyt oikea termi, ei ole varma). DV voittaa Betan melko ”helposti”, ja molemmat häviää filkalle valovuosia.
Eli siis kirkasta palaa valkoiseksi, ja musta alkaa väreilemään ja skaala siinä välissä ei ole kovin laaja.
Eli ei saada kunnon kontrastia kuvaan.
 
Ja Beta on poistunut melkoisen lahjakkaasti käytöstä, sillä se on järkyttävän kallis verrattuna sen kilpailijoihin
 
Ja Beta on poistunut melkoisen lahjakkaasti käytöstä, sillä se on järkyttävän kallis verrattuna sen kilpailijoihin
 
Sanotaan vielä valaisusta taas vinkkejä:
Filkkalla kova valo kivannäköistä ja taas DV:llä ja muilla digitaalisilla formaateilla pehmeävalo.
 
Sitten kysytte mikä on kova ja mikä pehmeä valo.
Yksinkertaistetusti, Kovalla on selkeät rajat, Sopitti valo on siis juurikin tällainen.
Pehmeänvalon rajoja on melkoisen vaikea/mahdoton hahmottaa, hyvin silmää miellyttävä valo näin yleisesti.
 
Sitten kun vielä muistaisi etäisyyden suhteen valotehoon. : /
Noh ehkä liika nysväystä niille jotka ei ihan ammatiksi tee hommaa.
Sanotaan että jos on liika äkänen lamppu ja ei ole himpparia mukana tai käytettävissä, niin mitä kauemmas sen jaksaa rahdata niin sen vähemmän siitä tulee tehoja kuvaan asti, joskin tietysti valokiilan kokokin kasvaa, eli ladonovia kiinni jos tarvetta tai hyötyä on.
 
Noin, oisko tossa taas vähä.

ja ei punaisia tai pienikuvioisia vaatteita sitte!

Näissä viesteissä on nyt ehkä vähän liikaa menty asioiden edelle, tai oikeastaan hypitty erilaisista asioista sekavasti toisiin. Yritän nyt siis tehdä pieniä peruslinjauksia. Täydentäkää ja korjatkaa.
 
Eli ensimmäinen pointti liittyy siihen, minkäkokoisesta projektista on kyse. Teettekö videon keskenänne, nakitatteko hommaan jonkun asiaan perehtyneen kaverin vai aiotteko tehdä ihan ammattilaisproduktion ison kuvausryhmän voimin.
 
Ensinnäkin kaiken perusta on kussakin tapauksessa hyvä ja perusteellinen suunnittelu, selkeä neuvotteleminen ja kommunikointi KAIKKIEN videon teossa mukana olevien kesken, ja erityisesti kahdessa ensin mainitussa tulee huolehtia, että joku nimetään selvästi ohjaajaksi, jolla on viimeinen sana ristiriitaisissa tilanteissa ja jolla on taiteellinen vetovastuu, siitäkin huolimatta että video on ideoitu ja suunniteltu yhdessä. Muuten toteutuksesta ei tule lasta eikä paskaa, ja käy helposti niin että konfliktitilanteessa kuvaukset jämähtävät kun ryhmä ei saa päätöksiä aikaan.
 
Jos teette videon omin voimin, perehtykää elokuvakerronnan perusteisiin huoleella. Aiheesta löytyy hyviä kirjoja kirjastosta kuin kirjastosta. Tekniikan osalta perusdigikalustolla saa jo ihan kohtuullista jälkeä osaavissa käsissä. Toteutuksellisista seikoista riittävästi ei voi tähdentää, että huolehtikaa siitä että valoa on riittävästi.
 
Sisältö on tietenkin täysin omista taiteellisista näkemyksistä kiinni. Itse olen sitä mieltä, että perussoittovideo on tylsä, mutta sellaisestakin voi saada mielenkiintoisen vaikkapa esimerkiksi lavastuksillisilla elementeillä. Riittävän selkeän, ja yksinkertaisen hyvän tarinan kertominen tekee musiikkivideosta usein mieleenpainuvan. Kokeellisissa videoissa kannattaa huolehtia, että niihinkin saa jonkun kantavan jujun, jotta katsojan mielenkiinto pysyy yllä. Omasta mielestäni ehdottomasti tylyin ja kulmikkain ratkaisu on seurata vuoroin tarinaa ja vuoroin bändin soittoa. Katsokaa Maidenin (tai oikeastaan minkä tahansa 80-luvun hevibändin) videoita älkääkä ottako mallia.
 
Ammattilaisproduktioon joutuu laittamaan rahaa, mutta silloin jälki on ainakin teknisesti kuin periaatteessa myös sisällöllisestikin takuuvarmasti laadukasta jälkeä. Tällöin bändin ei myöskään tarvitse stressata kuin siitä, että on kuvauspaikalla ja tekee niin kuin ohjaaja käskee. Tietenkin suunnitteluvaiheessa on tärkeää, että bändi on tasavertaisesti mukana (ellei halua luovuttaa taiteellista vastuuta täydellisesti ohjaajalle). Loputtomaan odotteluun, toistoon ja 20-tuntisiin työpäiviin tulee varautua.
 
Vinkkinä kerrottakoon, että kannattaa kysellä tekijöitä alan oppilaitoksista, ainakin Tampereen, Helsingin ja Turun ammattikorkeakouluista voi saada hyvinkin helposti lähes täysammattimaiset, _innokkaat_ tekijät ammattikaluston kera erittäin pienellä rahalla tai jopa ilmaiseksi.

Mä oon ite kans tehny tollasen tekeleen joskus. Sanonpahan vaan että suunnitelma on 95%. Ja että jos ootte tehny videon jo nyt ni se oli liian aikasin. Me suunniteltiin tekevämme videon jo valitusta biisistä vuosi ennen ja siitä tuli esityskelvoton. Eikä syynä ollut ruma bändi tai tyylittömyys. Ideat loppui kesken ja näin biisi olis toiminut 3.10 pituisena. Harmi vaan, että se oli 5.32.
Tietenkin kaikki on kiinni siitä mitä hakee ja minkä hyväksyy, mutta ideoita tulee olla huomattavasti liikaa. Biisi oli challengerina Mtv:llä ja siihen se jäikin. Surullista. Parhaiten ideoita saa jos saa käsiinsä paljon musiikkidvd:itä ja videota ja lisäksi katsoo sitä helvetin MTV:tä

jaa minkälaanen biisi sit on ja minkälaasta musaa ja lyriikat kiitos, mulla kyllä riittä ideoota mutta ois nuo asiat kiva tietää..:D

jaa minkälaanen biisi sit on ja minkälaasta musaa ja lyriikat kiitos, mulla kyllä riittä ideoota mutta ois nuo asiat kiva tietää..:D
 
..sama tääl