Kitarat: kitarakamat ›

mikä on ollut huonoin kitara mitä teillä on ollut.
 
itellä oli sellainen valkoinen (merkkiä en muista) strato kopio. kaula oli kierossa, ja mikit oli jonku ite tekemät hässäkät. talla oli vialinen sillain että siinä ei ollut säätövaraa että saisi kitaran hienovireen kuntoon.
 
kitara sai polttohautauksen eräänä kaljan huuruisena päivänä kaverini kellarissa. oli myynyt tuon kitaran kaverilleni pari viikkoa aikaisemmin.

Mun huonoin kitara on Ibanez RG550. Keppi on täydessä kunnossa, pitää vireen hyvin, siinä on ihan kiva kaula, se on tosi kasarin näköinen (hyvässä mielessä) jne. Joku kuitenkin mättää, myös mikkien ohella.

Ibanez EX120 lipstick red, Korealainen perusstrato ja ensimmäinen kitarani. Kyllä sillä veti vaikka parempiakin varmasti maailmasta löytyy, minulle ei kelvannut kun olen tällainen tyhmä kitarasnobihomo ja oletin paskan saundin johtuvan kitarasta. Onneksi olen saavuttanut edes jonkinlaista todellisuudentajua viimevuosina ja nykyisin tiedänkin että paska saundi lähtee soittajas...*Köhköhm*...siis vahvistimesta! Juuri niin! (Lisää ostoslistalle TAAS uuden vahvistimen.)

Squier affinity telecaster. Meni nauhat sileeksi vajaassa vuodessa (mikä on mun mielestä liian nopeasti...)

Tanglewood Strato. Joulutinaa ja lastulevyä vesivärein maalattuna.

Harley Benton strato...
Saatanan jousipyssy.

ite kanssa useampi vuosi sitten tilasin tuommoisen harley bentonin lespan, ulkonäkö oli hieno muuten kyllä nauhat rätisi ja ritisi, vire katosi kunnon venytyksissä, satula ei pysynyt paikallaa, talla oli aika pehmeä yms. olisihan noita voinut suurimmalta osin korjata mut ei viitsinyt/jaksanut. itseasiassa mikit ei ollut huonot, ei hyvätkään mutta keskiverto halpista paremmat mikit. ei siis kiertänyt kauhean helposti.

Käytännössä soittokelvoton oli ensimmäinen kitarani, roskiksesta löytynyt akustinen, jolla opettelin soittamaan. Kun kehitystä tapahtui, minäkin huomasin että kitara oli ollut ihan oikeassa osoitteessa. Tätä en välttämättä enää edes laske kitaraksi, joten:
 
Toiseksi huonoin soittamani kitara oli kaverini Epiphone Les Paul Special (käsittääkseni malli oli tämä, sellainen tasakantinen). Soitettavuus oli kökkö, ja tallassa oli jotain todella hämärää, kun hienovirettä ei voinut saada kohdalleen, ja ylä-e:ssä oli kamala vibrato-efekti.

Taisi olla ensimmäinen kitarani. Squierin strato. Kaula vino ja jotenkin vitutti.

Taisi olla ensimmäinen kitarani. Squierin strato. Kaula vino ja jotenkin vitutti.
täysin samat sanat ;)

Taisi olla ensimmäinen kitarani. Squierin strato. Kaula vino ja jotenkin vitutti.
täysin samat sanat ;)
 
Ite soittelin tuolla kitaralla monta vuotta eikä mitään valittamista. Yhden keikankin sillä soitin eikä mikitkään kiertäneet vaikka volymeä oli ihan mukavasti. Kiinassa oli tehty ja varmaan vm. 99. Hyvin mahdollista kyllä että mulle sattui jokin parempi yksilö sieltä :) Eli en nyt menis sanomaan että on ollutkaan huonoa (ainakaan hintaansa nähden) mutta huonoin mitä on ollut on ehdottomasti tuo Squier
(tosin squierin jälkeen hankkimani kepit ovat olleet jo täysin eri hintaluokassakin ;)

lelukaupasta ostettu 1/4 kokoinen akustinen

Huonoin taisi olla Epiphone By Gibson "hevikirves", strato HSS mikityksellä. Raskas kuin synti, mistä lie massalevystä liimailtu. Mikit soundasivat kohtuullisen surkeilta, eivät tosin kiertäneet pahemmin. Nauhat kuluivat loppuun n. vuodessa. Onneton puoli-floikka menetti vireensä jos katsoikin sinne päin ja kielilukot olivat kai lähinnä koristeena. Kieliä katkesi kilokaupalla. Parin vuoden soittamisen jälkeen otelauta alkoi syöpyä koloille. Maalipinta oli kyllä sellainen siisti metalflake.
 
Tulihan tuotakin kitaraa silti soitettua, satoja tunteja varmaan, kului vain "alta pois" turhankin äkkiä. Hassuinta oli että tuo keppi oli minun toinen kitarani. Ensimmäiseni, Hondon les paul kopio kesti sentään 7 vuotta ja oli vieläkin soittokunnossa kun siitä luovuin.

No se ensimmäinen entiedäminkämerkkinen akustinen kitara, jossa kansi oli haljennut noin 20 cm matkalta, kaula oli melkein irti ja kielet oli n. 2 cm otelaudasta.

Eka oma kitara noin vuosikymmen sitten oli valkoinen ja vanerinen Cyclonen strato (käytettynä liikkeestä 500 mk). Kömpelö maalaus, hirveä soundi eikä pysynyt vireessä. Kamalin sähkökitara minkä tiedän.
 
Sitten vaihdoin sen metallinsiniseen Cyclone-heavykeppiin (700 mk), jossa oli jo siedettävämpi soundi, mutta huonosti paikalleen asennettu lisenssifloikka. Vaihtoon.
 
Vähän myöhemmin ostin tutulta vanerisen pulttikaulaisen Maison Les Paulin (800 mk), joka on tosi hyvän näköinen (sunburst), mutta soundi on mitä on hyvälläkin mikillä, eli kökkö. Kaulan ja rungon väliin sujahtaa ekxtraheavy-plektra kevyesti. Voishan senkin joskus pistää polttopuiksi.

Huonoin kitarani koskaan oli ensimmäinen sähkikseni, eli Squier Affinity Fat Strat. Ei missään tapauksessa kelvoton kitara, mutta myin sen tarpeettomana pari päivää sitten kaverilleni.

Eka kitara eli Ekon sähkis. Mallia Manta, tai jotain. Omintakeinen muotoilu ja rakenne. Puu oli niin pehmeää, että hihnatapit irtosivat. Talla heilui ja virityskoneisto oli raskas sekä epätarkka. Oli siinä mikitkin eli muovinpalat, joissa oli kai jonkinlaiset magneetit. Eihän sitä silloin tosin soittaa osannut juuri mitään, mutta eipä tuo kyllä oppimista edistänytkään. Kauhukseni olen netistä huomannut, että näitäkin jotkut keräilee. :)
 
Nykyiset Affinity Squierit on kyllä tuohon nähden soittimia. Niissä on perusasiat kunnossa ja osien päivittäminen paremmaksi mahdollista ja ehkä järkevääkin. Harley Bentonitkin on yleensä soittokelpoisia...

Traditional strato. Tokain strato(joku rusina).

BC Richin pulttikaulanen & 7-kielinen Bich. Yäk ja hyi helvetti!