Yleistä keskustelua musiikista ›

Voisin väittää, että sub zero ei ole edes koskaan kuunnellut kunnolla Marvin Gayen tai Stevie Wonderin tuotantoa.Kannattaisi ottaa ensin selvää asiosta ennen kuin tulee tänne viisastelemaan!

Järjetön ketju...
Makuasioista saa ja tulee kiistellä loputtomasti. Mun mielestä Gaye/Wonder-levyt on sielukkainta ikinä.
Oman listan laatiminen on nyt ihan liian vaikeeta.
Pet Soundsit ja Biitlesit ja Milesit yms. tottakai

Beatlesin kaikki levyt Rubber soulista eteenpäin on välttämättömyyksiä levyhyllyssä.
 
Aika harva noita pelleilylevyjä kuten Sgt.Peppersiä jaksaa kuunnella hirveän monta kertaa, vaikka ne ehkä yleissivistykseen kuuluvatkin. Parempi lainata kirjastosta. Hyviä biisejähän niissä on, mutta ei kestä kulutusta pitkään.

Voisin väittää, että sub zero ei ole edes koskaan kuunnellut kunnolla Marvin Gayen tai Stevie Wonderin tuootantoa. Kannattaisi ottaa ensin selvää asiosta ennen kuin tulee tänne viisastelemaan!
 
Että jos jollekin ei kolahda jokin levy/artisti, niin se implikoi että tämä ei ole kuullut edes ko. levyä/artistia?

kaikki Metallican levyt. Perustelut: koska ne on parhaita
 
Ei kai ne 90-luvun country-levyt kovin parhaita ole?

Opeth - Blackwater Park
Progehtavan metallin huipentuma ja aivan loistavat soundit.
 
Tarkoitit kai "popahtavan metallin"?

Aika harva noita pelleilylevyjä kuten Sgt.Peppersiä jaksaa kuunnella hirveän monta kertaa, vaikka ne ehkä yleissivistykseen kuuluvatkin. Parempi lainata kirjastosta. Hyviä biisejähän niissä on, mutta ei kestä kulutusta pitkään.
 
Mulla on kestänyt melkein 30 vuotta. Pakko omistaa-levyjä on mielestäni noin tuhat. Ja ei, en ala luettelemaan niitä tässä.

Mulla on kestänyt melkein 30 vuotta. Pakko omistaa-levyjä on mielestäni noin tuhat. Ja ei, en ala luettelemaan niitä tässä.
 
Taitaa olla vähän tyhmää puuhaa muutenkin tämä luettelointi, koska eiväthän suurimmatkaan klassikot uppoa kaikkiin (edes kyseisen genren faneihin, kaikki jazzmiehet ei pidä kind of bluesta, kaikki hevarit ei pidä paranoidista), joten varmaan kannattaa tutustua levyihin internetin ja kirjaston kautta ennen kuin ostaa (jos haluaa tehdä vain pakko-ostoksia).

Aika harva noita pelleilylevyjä kuten Sgt.Peppersiä jaksaa kuunnella hirveän monta kertaa, vaikka ne ehkä yleissivistykseen kuuluvatkin. Parempi lainata kirjastosta. Hyviä biisejähän niissä on, mutta ei kestä kulutusta pitkään.
 
Osaisitko edes vähän perustella mitä tarkoitat "pelleilylevy"-sanalla liittyen mainitsemaasi Sgt.Peppers-albumiin? Mitkä ovat niitä ominaisuuksia jotka tekevät ko. levystä pelleilylevyn?
 
EDIT: Enkä tarkoita nyt kyseenalaistaa mielipidettäsi, vaan lähinnä kiinnostaa kuulla perustelut. Meitä on moneen junaan.
 
Minun katsannossani Jope Ruonansuu ja Matti Nykänen ovat julkaisseet pelleilylevyjä.

Tässä tulikin mieleen, edelliseen viestiin liittyen, että voisi olla mielenkiintoista yrittää löytää sellaisia levyjä, joissa todella kaikki raidat olisivat mielettömän hyviä. Melkein kaikilla klassikko-levyilläkinhän on pari filleriä aina. Tämmöisessä pohdinnassa tietysti ongelmana olisi että eri bändien fanaattiset fanit tarjoaisivat aina oman lempibändinsä levyjä, joten ehkä asiaa ei kannata pohtia täällä.

Tarkoitit kai "popahtavan metallin"?
 
Popissa harvemmin örinää, erikoisempia tahtilajeja ja yli 10 minuutin biisejä on ...

Popissa harvemmin örinää, erikoisempia tahtilajeja ja yli 10 minuutin biisejä on ...
 
Niin, en puhunutkaan popista vaan...

Äläs nyt takerru yhteen sanaan. Sanoin että ne kuuluvat yleissivistykseen, mutta kyllä varsinkin Sgt.Pepperin "hauskoissa" raidoissa on vähän fillerimeiningin tuntua.
Toki takerrun kun kerran sitä sanaa käytät.
"Pelleilylevy" on sanana niin tyhjentävän negatiivinen ja alentava että edelleen kaipaan niitä perusteluja.
Siitä olen kyllä samaa mieltä etteivät esim.Sgt.Peppersin ihan kaikki biisit ole yhtä hyviä kuin ne parhaat.
Jos kohta olen myös sitä mieltä että kokonaisuus on ko. levyllä niin kovaa luokkaa että klassikkostatus on täysin ansaittu.
Enkä todellakaan ole ainut joka näin ajattelee.
Saattaapa olla ettet olekaan, mutta noin yleispätevä ja vaikeasti perusteltava lausahdus minkä tahansa omien mielipiteiden puolustuksena on hieman heikko. Enkä todellakaan ole ainut joka näin ajattelee. ...vakuuttavaa, eikö totta?
Ja yleensäkin raidat kuten Hello Goodbye ja I am the Walrus, All you Need is Love yms. ovat tietysti hyviä sävellyksiä, mutta jaksaako niitä nyt kuunnella hirveän montaa kertaa?
Makuasioita. Toiset jaksaa, toiset ei.

Makuasioita. Toiset jaksaa, toiset ei.
 
Nyt mä kuvittelen sieluni silmillä miten sä fiilistelet siellä kotonas Hello Goodbyen ja All Your Need Is Loven tahdissa.

Nyt mä kuvittelen sieluni silmillä miten sä fiilistelet siellä kotonas Hello Goodbyen ja All Your Need Is Loven tahdissa.
 
Minä kuuntelen parhaillaan täällä kotonani kasariheviä.
 
Hello Goodbye ja All You Need is Love ei kumpikaan kuulu lempibiiseihini, vaikka hyviä ovatkin.
 
Ne kaipaamani perustelut jäivät sitten jonnekin matkan varrelle?

Ne kaipaamani perustelut jäivät sitten jonnekin matkan varrelle?
 
Siis perustelut sananvalinnalleni? No aika fiilispohjalta mä tässä kirjoittelen, kuten sanoin, ei pitäisi takertua yhteen sanaan. Mutta kaipa mä kyseisen termin alitajuisesti valitsin, jotta idiootteja vituttais

Siis perustelut sananvalinnalleni? No aika fiilispohjalta mä tässä kirjoittelen, kuten sanoin, ei pitäisi takertua yhteen sanaan. Mutta kaipa mä kyseisen termin alitajuisesti valitsin, jotta idiootteja vituttais
 
Jepjep.
Eipä tähän ole enää mitään lisättävää.

Tuskin sellaisia onkaan. (Niin, no onhan niitä...)
 
Tässä kaksi muusikon ehdotonta omistettavaa:
 
Michael Jackson - Thriller
 
Miles Davis - Kind of blue

Police - Outlandos d'Amour
 
Okei, yleensä police mielletään varmaan sellaiseksi nössöksi AOR-bändiksi, mitä se aika pitkälti onkin, mutta tämä debyyttilevy vuodelta 1978 on aivan toista maata. Energistä voimapoppia/rokkia. kitara-rumpu-basso- triolla. Kitarakin tulee ihan omena itsenään eikä oo pilattu liioilla efekteillä. Parempaa rytmistä yhteistyötä saa hakea ja levy on varmasti omaperäinen. mm. biisit Roxanne, So lonely ja Can't stand losing you löytyy tältä. Ehdoton klassikko jokaiseen levyhyllyyn.
 
Lisäksi levyn saa myös kivoissa pahvikansissa.