Kitarat: kitarakamat ›

Näin nimittäin on - oikeasti.
 
Ostin vuonna 1987 Amerikasta uuden Gibson Les Paul Standardin, joka oli sekunda. Käytännössä tämä tarkoitti n. 1,5 mm X 1,5 mm (tai jotain sinnepäin - you get the idea) maalausvirhettä - muuten mustassa kitarassa on vaalea pikkupikkupilkku yläkantissa, suunnilleen siinä kohtaa missä oikea käsi menee ylitse. Pilkku ei siis sijaitse kannessa josta sen näkisi. Sarjanumeron päällä on stanssaus "SEC".
 
Teknisesti kitara oli (ja on) ihan normaalia vastaava. Soittotuntumaltaan myös toki. Myyjä jutusteli siihen suuntaan, että noiden myynnissä kyse on tavallaan pullistelueleestä Gibsonin taholta: halutaan näyttää, että tämmöinen on meillä sekundaa. Maksoin kitarasta silloisessa mummorahassa 2400 markan verran, Gibson orkkislaukun kanssa.
 
Näitä ei tietääkseni ole ollut tarjolla kuin rajoitetusti silloin tällöin Amerikan markkinoilla, henkilökunnalle ja joskus jälleenmyyjille.
 
Viime vuosina olen kovasti kuullut parjattavan (priima-) Gibsonien viimeistelyä. Lähinnä "uusien", vuosimallia sen kummemmin tarkentamatta. En sitten tiedä mitä tarkoittavat noilla tarkemmin - kun mulle tuo '87 on uusi.. ;-)
 
Mua kiinnostaisi kuulla kaikenlaisia mielipiteitä ja mahdollista faktatietoa asian tiimoilta. Jos vaikka funtsittaisiin ilman että piehtaroitaisiin Suomen ajoittain tolkuttomassa hintatasossa, kun eikös tuommoisia mustia Standardeja ole saanut esim. T-kaupasta about tonnilla? Mikä on mun mielestäni aika passeli hinta tuolle kitaralle.

Myyjä jutusteli siihen suuntaan, että noiden myynnissä kyse on tavallaan pullistelueleestä Gibsonin taholta: halutaan näyttää, että tämmöinen on meillä sekundaa.
 
Jaa, arvallakohan siellä pistetään noi second merkinnät? Kun kuitenkin Custom Shopista lähtee erä Black Beautyjä maailmalle ja kaikissa kaula kuperallaan kun on hakattu liian isolla tangilla olevat nauhat uriin.
 
No, ite olen kertonu omista kokemuksista, mitkä on paljon isompaa verrattuna sun maalivirheeseen. Ja ei ole edes secondeista kyse.
 
Ainiin, soiko se sun puoliakustinen les pauli hyvin?
 
Slashin sunburst 87 standardi kolmen palan kannella on kanssa secondi.
 
Toi: http://www.gnr.szm.sk/obr/slash.jpg

Slashin sunburst 87 standardi kolmen palan kannella on kanssa secondi.
 
Toi: http://www.gnr.szm.sk/obr/slash.jpg
 
Mä kanssa kattelin tota GNR:n 1992 Tokion keikkavideoo ja siinä humasin ton 3:n palan kannen ja mietin että taitaa olla secondi kyseessä...
 
Sitä kitaraa slash on käyttänyt todella paljon.

halutaan näyttää, että tämmöinen on meillä sekundaa. Maksoin kitarasta silloisessa mummorahassa 2400 markan verran, Gibson orkkislaukun kanssa.
 
Kumma muuten jos se on Gibsonin pullistelua, niin miksei niitä sitten myydä oikeen tavallisille ihmisille? Eikös se olis sitä pullistelua?
 
Mä olen täälläkin muistaakseni kysyny sitä, mutta kun ei myydä niin ei, mulle kelpaa kyllä kolmesta palasta tehty kansi hyvin.

Ainiin, soiko se sun puoliakustinen les pauli hyvin?
 
Niin, noissa vissiin on kevennysontelo? Mutta on se mulle kelvannut juu. Mä en ole kokeillut miljoonaa erilaista LP:tä, jotain satunnaisesti silloin tällöin, mutta kyllä mä omastani tykkään.
 
Slashin sunburst 87 standardi kolmen palan kannella on kanssa secondi.
 
Kiitoksia tiedosta -täytyypä pitää mielessä, jos joskus myyn pois! :-) Noei, en mä tuosta varmaan enää raaskisi luopua. Vaikka näinä aikoina mulla ei humpparisoundille kovin paljoa käyttöä olekaan.

Kumma muuten jos se on Gibsonin pullistelua, niin miksei niitä sitten myydä oikeen tavallisille ihmisille?
 
Kyllä mun tapauksessani myytiin :-) Mä olen tosiaan jostain lukenut, että tuo olis kuitenkin aika rajoitettua, ja että sitä tehtäisiin vain Jenkeissä.

Itselläni on muutama Gibson Les Paul... tuosta customista ei ole sanottavaa sen suuremmin, mutta tuosta '92 Standardista on. Mistäköhän aloittaisi...
 
Bodyn ja kaulan bindaukset ovat lähestulkoon kaikissa Gibsonin LP:ssä olleet surkeat. Se carving niille bindauksille on hieman liian syvä, ja bindaus ei tule tyylikkäästi samalle "korkeudelle" kuin itse body tai kaula on... vaan muodostaa sellaisen pienen "askelman" siihen. Vaikea selitää, vois joskus koittaa ottaa kuvan tuosta asiasta. Etenkin kaulassa tuo häiritsee joskus kun sen tuntee niin selvästi käsissä.
 
Toinen moitittava seikka näissä pre-2000 LP:ssä on viritinkoneistot. Ne "luiset" deluxe virittimet kun ovat prässätyt ja pienen paineen siihen virittimen varteen kohdistuessa, prässäys antaa periksi ja virittimestä tulee vempula jota joutuu ruuvaamaan kahdella kädellä. Uusi vastaava orkkis-Gibsonin setti maksaa muistaakseni 115€.
Eli jos haluaa Gibsoninsa säilyttää originaalina, joutuu ostamaan koko setin, yksittäin kun niitä ei myydä. (paitsi gotohit ja schallerit, mutta eihän se silloin ole enää orkkis... tämä tulee etenkin noissa vintage-malleissa ongelmaksi)
 
Kolmantena, Gibsonin oma tune-o-matic talla ja sen pienet liikkuvat tallapalat ovat pehmeää materiaalia. Omassa 12v vanhassa Les Paulissa sen huomaa todella. Tuossa "Customissa" on alkuperäinen tallella, mutta siihen on 80-luvun lopussa vaihdettu Gotohin talla, ja se on huomattavasti paremmassa kunnossa säilynyt kaikki nämä vuodet verrattuna Gibsonin omaan.
 
Neljäs seikka mikä orkkis-LP:ssä on, on kitaran yleinen viimeistely. Tosin, yksilöissä on eroja, olen nähnyt loistavia Standard LP:tä mutta myös lakkavirheellisiä, huonosti viimeisteltyjä nauhoja jne jne... Mielestäni Gibson LP on yksi niitä skittoja joita en suosittele tilaamaan mistään... se todellakin pitää itse nähdä ja kokeilla ennen päätöksen tekoa ja rahojen vaihtoa. Mielestäni se jo on loistava esimerkki "Ei niin hyvästä laadusta". Minä ainakin käsitän laadulla sen, että voi ottaa laukusta minkä tahansa saman merkin kitaran, niin se on vähintään hyvä. Gibsonista en tätä kyllä pysty sanomaan.
 
Viides kohta ei nyt ole niinkään ongelma, vaan tyyppivika lähinnä. Tuo 3-way kytkin ja etenkin sen nuppi ovat yllättävän herkkiä. Oman kytkimen olen joutunut kerran vaihtamaan ja sen nupin varmaankin 5-6 kertaa =)
 
Tokain Japanissa valmistetuista LC- ja LS-sarjan Les Paul kopioista minulla ei kyllä ole moitteen sanaa. Loistavasti viimeisteltyjä, hyvät materiaalit (gotoh, hyvät puut, hyvät mikit...) Yhdestä LC80:stä kun hioimme lakkaa pois (kaverin modaus ko. kitaraan) niin pinnan alta paljastui tiheäsyinen mahonki-runko jonka päällä oksaton ja mieto-kuvioinen (ei juha mieto kuitenkaan) vaahtera-kansi. Kaulakin vaikutti erittäin asiallisesti kuivatetulta mahongilta. Otelaudan ruusupuu oli myös sileä kuin neitojen sääret ja nauhojen viimeistely oli loistava... ihan tuntuu kuin olisi jollain polishing-aineella oikein kiilloitettu. Myös tämä samainen kitara on nyt ollut kaverillani lähes 10 vuotta käytössä, ja tällä välillä nauhat on hiottu vain kerran... ovat siis myös kohtuu kovaa ja kestävää materiaalia. Samoin ovat olleet nuo Gotohin Stopbar ja Tune-O-Matic myöskin.
 
Mikeistä sen verran, että nuo Tokain MK2-Vintage "PAF" mikit ovat outputiltaan äänekkäämmät kuin Gibsonin 490/BB1 tai 2... mielestäni kuulostavat vähemmän "muddy" kuin Gibsonit siis. Eli jos jotakuta kiehtoo LP mutta ei ole tykännyt saundista sen "mutaisuuden" takia niin kannattaa kokeilla Tokaita. (Mikäli ei siis halua vaihtaa mikkejä esim Duncaneihin tai DiMarzioihin)...
 
jos heräsi lisää kymysyksiä, tai jos miulle tulee jotain mieleen niin editoin sitten lisää. toivottavasti tästä on jollekin LP:n ostajalle jotain hyötyäkin =)
 
EDIT: heti tuli mieleen että muitakin japsi-LP:tä kannattaa kokeilla, esim Epiphone Elite, Orville tms... Orvillea olen pari kertaa kokeillut, Epiphonen Elite taas oli turhan kallis tasoisekseen. Orville on hyvä ja erittäin laadukas soitin. Eikös se jopa ollut aikanaan Gibsonin omistuksessa tuo Orville?

Niin, noissa vissiin on kevennysontelo?
 
On reijät. 9 reikää pitäis olla olikohan 82 vuodesta lähtien. No kuitenkin 80 luvun alusta. Onko merkitystä? Ei kai jos tykkää kitarastaan. Se on kuitenkin mun mielestä niin, että on kyse kalliista kitarasta, jollon ei pitäis olla jokapaikassa säästötoimenpiteitä. Tottakai se on totta mitä Gibsonilta sanotaan, että puuta hommataan niin isoja eriä, että jos niitä ruvettais valkkaamaan, että meille kelpaa tää ja tää, mutta tää ei niin niille naurettais. Jokatapauksessa, kalliiseen Rolexiin ei mun mielestä kuulu rihkamaosat.
 
EDIT: heti tuli mieleen että muitakin japsi-LP:tä kannattaa kokeilla, esim Epiphone Elite, Orville tms... Orvillea olen pari kertaa kokeillut, Epiphonen Elite taas oli turhan kallis tasoisekseen. Orville on hyvä ja erittäin laadukas soitin. Eikös se jopa ollut aikanaan Gibsonin omistuksessa tuo Orville?
 
Tottakai, mutta kun tässä ei nyt oltu ostamassa mitään.
 
Ja kun en halua olla puolueellinen mihinkään suuntaan, en oo myyntimies, niin pistetään nyt bonecrusherille, että kyllä jostain Tokain japanilaisista Love Rockeistakin löytyy sanomista kaulaliitoksista, jossain kansissa on oksia jne...

Tottakai, mutta kun tässä ei nyt oltu ostamassa mitään.
 
Juu, mutta jos joskus joku myöhemmin käyttää tuota hakua niin saattaa kokea tuon omakohtaisen kokemuksen hyödyllisenä =)
 
Ja kun en halua olla puolueellinen mihinkään suuntaan, en oo myyntimies, niin pistetään nyt bonecrusherille, että kyllä Tokain japanilaisista Love Rockeistakin löytyy sanomista kaulaliitoksista, jossain kansissa on oksia jne...
 
Toki löytyy, mutta mielestäni nuo japsit ovat tasalaatuisempia kuin Gibsonit. Ja onhan niissä hinnoissakin eroa.. esim. 950e vs. 2500e. Mielestäni yli 2000e (miksei jo yli 1000e) kitarassa pitäisi olla kaiken jo priimaa =)

Tasalaatuisuuden määrittämiseen tarvittais melko suuri otanta ... Kylläkin olen hypistelly kohtuullista määrää sähköisiä kielisoittimia, ja mielenkiinnosta keräilly tietoa.
 
Kyllä pari kaupan ikkunassa nähtyä Gibsonia riittävät siihen, että kyseisestä merkistä voi tehdä yleistyksiä. Asian voi todeta lukemalla mitä hyvänsä nettikeskustelupalstaa.

Jotenkin pelottavaa tuo kitaran osto. Menee varmaan viikkoja ennen kun huomaa kaikki pikku fibat mitä kitarassa ikinä saattaa ollakkaan. Ja osa ongelmista ilmenee vasta esim kosteuden muuttuessa.
( Ihan välikommenttina vaan..)

Ja osa ongelmista ilmenee vasta esim kosteuden muuttuessa.
( Ihan välikommenttina vaan..)
 
Mutta täysin asiaa. Oikeestaan useimmat nauhojen "kurkkaamiset" otelaudan sivusta tulee kunnolla esiin keväällä kitaroista jotka o ostettu edellisen kesän kesäduunirahoilla.. Siinä ne sitte on loppukuivanu talven keskuslämmityskämpässä, ja sitte kun ilma kuivuu keväällä lisää, puu kutistuu vielä hieman ja otenauhan päät tulee kurkkimaan.. Ja tälläkään ei oo tasalaatuisuuden eikä mallikohtaisuuden kanssa mitään tekoo, ainoastaan valmistajan raakapuun kuivatuksen kanssa. ;)

Yksi juttu, johon olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota, on tuo kaulan kulma. Kun olen katsellut kuvia Gibsoneista olen monesti huomannut, että tallat ovat aika korkealle säädettyjä joissain yksilöissä. Sopivalla kaulan kulmallahan talla saadaan melkein kanteen kiinni (ja kielten korkeus on soittajalle sopiva) ja samalla sopiva kulma kielille peräkappaleelta tallapaloille. Ilmeisesti eivät ole ihan eksaktisti asennettuja nuo Gibsonien kaulat, vaan kaulan kulma voi heittää parikin astetta. Näin joudutaan talla nostamaan korkealle, josta tulee ongelmia: talla voi "romahtaa" jolloin tallan radius ei ole enää oikea tai talla voi mennä etukenoon.
 
Kyllähän noita vikoja löytyy joka merkin kitaroista kun niitä oikein lähtee hakemaan. Itse en omista yhtäkään kitaraa, jossa ei olisi jotain vikaa, onneksi mahdolliset rakenneviat on saanut helpolla ja halvalla korjattua ja pienet kosmeettiset viat eivät minua vaivaa..eihän nuo mitään 3000€ custom-kitaroita ole vaan jokapäiväiseen käyttöön tarkoitettuja työkaluja. :)

Bodyn ja kaulan bindaukset ovat lähestulkoon kaikissa Gibsonin LP:ssä olleet surkeat. Se carving niille bindauksille on hieman liian syvä, ja bindaus ei tule tyylikkäästi samalle "korkeudelle" kuin itse body tai kaula on... vaan muodostaa sellaisen pienen "askelman" siihen. Vaikea selitää, vois joskus koittaa ottaa kuvan tuosta asiasta. Etenkin kaulassa tuo häiritsee joskus kun sen tuntee niin selvästi käsissä.
 
Tuosta listojen portaisuudesta voisi sanoa että joillain muilla merkeillä runko ja lista hiotaan samalle tasalle ennen pintakäsittelyä, tai varmistetaan ettei porrastusta ole. Gibsonilla ei sitten ilmeisesti viitsitä...
 
Jos kitara ei ihan 50-luvun keräilyharvinaisuus ole niin vaihtaisin ainakin itse raudat surutta parempiin. Toisaalta kannattaa sitten miettiä että pitäisikö les paul std. hintaisessa olla priimarautaa kiinni jo uutena..
 
Mitäs muuten dollarin kurssi oli vuonna -87 ja paljon hinta olisi nykyhetkeen muunnettuna?

Tuosta listojen portaisuudesta voisi sanoa että joillain muilla merkeillä runko ja lista hiotaan samalle tasalle ennen pintakäsiyttelyä, tai varmistetaan ettei porrastusta ole.
 
Mulla on semmoinen käsitys, että tuo olisi Gibsonille ihan normaalia. Tavallaan siis ominaisuus eikä vika... ettei siis edes haettaisikaan sitä, ettei tuota kynnystä olisi. Korjatkaa, jos olen väärässä.
 
Pitääkin syynätä miten noi on mun kitarassani - mä oon niin tottunut etten oikeasti muista ihan tarkalleen :-)
 
Jos kitara ei ihan 50-luvun keräilyharvinaisuus ole niin vaihtaisin ainakin itse raudat surutta parempiin.
 
Voihan noita vaihtaa, vaikka kitaralla vintagearvoa olisikin. Kunhan vaan pitää ne orkkisosat tallessa, niin saa sen sitten origaalikuntoon tarvittaessa. Tai, mielipidejuttuhan tämä, tää on mun mielipiteeni...
 
Multa on muuten mennyt yksi viritin hajalle kitaran pudotessa hihnastaan (yksi syy siihen miksi käytän lukkoja nykyään aina ja kaikkialla). Mä kyllä sain alkuperäisvaraosan Levytukusta, yksittäisen siis, ei tarvinnut ostaa kaikkia kuutta. Piti vain tietää tarvitseeko oikea- vai vasenkätisen.
 
Tuosta on jokunen vuosi aikaa. En tiedä mikä on meininki nykyään.
 
Mitäs muuten dollarin kurssi oli vuonna -87 ja paljon hinta olisi nykyhetkeen muunnettuna?
 
Nelisen markkaa maksoi yksi dollari silloin. Tänä päivänähän kurssi olisi vähän huonompi. Tuosta on jo melkein parikymmentä vuotta aikaa, joten rahan arvoa ei voi ihan tuosta noin vaan repäistä. Mutta jotain kuvaa saa kyllä.
 
Tuosta puun elämisestä kosteusvaihteluiden myötä ja sen vaikutuksista mm. nauhoihin onkin jo mainittu. Fox - olis kiva kuulla niitä stooreja mitä et viitsinyt kertoa... :-)

Juupa, ja Fox ammattilaisena voisi kertoa minkälaista kosteutta/kuivuutta kitarat sietää, ja saako jollain ilmankostuttimella tms. pidettyä kitaran kunnossa?
Ei huvittaisi nähdä uuden kitarani kaulaa propellilla..:/

Gibson Les Paul Standard ei TODELLAKAAN ole enää "the industry standard" muille kuin niille perceleille jotka harrastavat kitaroiden keräilyä.

Gibson Les Paul Standard ei TODELLAKAAN ole enää "the industry standard" muille kuin niille perceleille jotka harrastavat kitaroiden keräilyä.
 
No niin, no..näkyypä noilla soittomiehillä noita edelleen..:) Ja kauppa käy.. No siitä sen enempää, tuskin niitä kukaan ostais jos ne nyt aivan hirveetä scheissee olis. Toki yhtä hyviä ja jopa vieläpä parempiakin on, ei kiistaa tässä. Ainakaan mun taholtani. Antroidille lohdutuksen sanaa, eipä noita propelloitumisia niin kovin usein tapahdu, ei edes halvemman hintaluokan kitaroissa, mutta tosiaan puu on nykyään nopeakiertoisempaa tehtailla, kuin joskus muinoin, ja ilmeisesti myös jossain määrin nopeakasvuisempaa, joka aiheuttaa tuota kutistumista enemmän.
Chemon kaipaamiin tarinoihin, erään G:llä alkavan tehtaan historiasta surullinen tarina. (Lähteenä tehtaan oma historiikki)
Theodore McCarthyn jälkeen johtoon astui hra Rendell, joka kilpailukyvyn nimissä karsi henkilökuntaa, jota tuolloin oli puolentoista tuhatta. Lisäksi mainittu hra Rendell teki päätöksen, jolla sisarfirma Epiphonen tuotantoa siirrettiin Japaniin. Samaan aikaan toisaalla vaikeudet tehtaalla kärjistyivät, ja niinpä vuodet 1969-71 olivat laaduntarkkailussa synkähköt. Kaiken muun murheen lisäksi puoliakustisten tuotantolinjalla tapahtui virhe, joka aiheutti tehtaalle neljännesmiljoonan dollarin vahingot ja puolen vuoden katkon puoliakustisten valmistuksessa, puhumattakaan siitä, että tehdas lämpisi jonkun aikaa 335- kitaroilla. Historiikki arvioi uunitettujen soittimien määräksi noin 2000. Eipä niitä voitu myydä edes sekundana SCD- eikä II- leimoilla. Tuo post-production laaduntarkkailu palaili 70-luvun alussa suurin piirtein ennalleen, mutta maine on säilynyt noitten vuosien kitaroilla huonona. Tämmöinen sekundatarina.

No niin, no..näkyypä noilla soittomiehillä noita edelleen..:) Ja kauppa käy.. No siitä sen enempää, tuskin niitä kukaan ostais jos ne nyt aivan hirveetä scheissee olis. Toki yhtä hyviä ja jopa vieläpä parempiakin on, ei kiistaa tässä. Ainakaan mun taholtani.
 
Juu näkyy, livenä ainakin ; )
 
Kaupankäyntiin, tietenkin, tiedät että vaikuttavat erittäin paljon muutkin seikat kuin kyseisen kitaran laatu. Mutta eipä tästä kiistaa saa.