Klassinen ›

Suurelta filosofilta Schopenhauerilta muistinvaraisesti ja improvisatorisesti yhdisteltyä ja ammennettua: Tavallisen ihmistyypin tajunnan täyttävät oliot ja tapaukset, joita hän ei kuitenkaan objektiivisessa merkityksessä huomaa, sillä objektiivinen havainto edellyttää älyn erkaantumista persoonasta, siis tahdosta, jotta maailmasta ja olioista voisi syntyä puhdas, selvä ja objektiivinen kuva, joka on tahdon tarkoitusperille vieras ja korkeammissa asteissa, jossa mielteen maailma saavuttaa täydellisen esineellistymisensä, myös häiritsevä.
 
Sen sijasta objektit vilkkaasti kiihottavat hänen tahtoaan, kannustaen herkeämättä tutkimaan suhteitaan ja yhteyksiään, kuten sopii viisaalle päälle jonka tulee aina olla vireä, ts. tahtomisen vilkkaasti kiihottama pää.
 
Sen sijaan nero epänormaalin ja luonnottoman suureksi kasvaneen sekä tahdon palvelemiselle uskottomaksi tulleen älyn ylimäärän nojalla näkee olioissa kuitenkin enemmän yleistä kuin erityistä, kun taas olioiden välisiin suhteisiin pysähtyvä tahdon palveleminen vaatii älyltä tietoa ennen kaikkea erityisestä nähden erityisessä erityisen sellaisenaan, jossa se vain siinä kuuluu todellisuuteen, jolla yksin on hänelle mielenkiintoa, ts. suhteita tahtoon.
 
Kaikki muu osaksi katoaa, hämärtyy tai astuu tajuntaan väärentyneenä. Jokaista vähäistäkin tahdon, siis halun kiihotusta seuraa aina sitä vastaa tiedon väärennys.
 
Jopa käytännöllisellä alalla suuriakin aikaansaava ihminen on nerosta läpikotaisin poikkeava sikäli, että objektiivisen käsityskyvyn sijasta hän älynsä säilyttää aina käytöllisen suunnan, mikä tarkoittaa parhaiden keinojen ja päämäärien valitsemista älyn toimiessa siis varsin luonnonmukaisesti menemättä jonnekin sinne minne sillä ei tahdon palveluksessa, tahtoon juurtuneena ja sen tarkoitusperiä seuraten ja sitä varjellen ja sen tietään valaisten, ole tällöin mitään asiaa.
 
Luonto ei salli tuota tahdon ja älyn välisen siteen katkeamista, mikä on nerouden ehto, vaan se pysyy siinä mihin luonto on sen juurruttanut kyeten tiedostamaan vain olioiden välisiä suhteita, vaan ei niiden puhtaasti objektiivista olemusta.
 
Neron äly on sen sijaan on kutsumukselleen palvella tahtoa uskottomaksi tullut äly, joka ei yksilön palvelukseen antautuneen älyn tavoin ainoastaan valaise ja ohjaa hänen tietään, vaan kykenee luonnottomaksi kasvaneen tieto-ja miellekykynsä takia käsittämään, ja kuin aurinko, jollain tavoin myös ilmaisemaan maailman olemuksen.
 
Tästä kutsumustaan vastaavasta tehtävästään poiketen äly saattaa jättää tahdon pulaan sopimattomaan aikaan ja vaikka tahto jälleen kutsuu älyä palvelukseensa äly on yhä korostava tahtomisesta puhdasta objektiivisuuttaan.
 
Mutta tämä on älylle alun perin asetettujen tehtävien vastaista ja siksi perin harvinaista.
 
Tämä pätee ennen kaikkea suurimpiin säveltäjiin. Neron objektiiviseksi tullut puhdas äly irtaantuu juurestaan tahdosta, jonka vuoksi maailman olioineen ei jää hänellä kuoreen, vaan objektiivisessa havainnossa hän omaksuu sen sinänsä.
 
Neron äly irtaantuu silloin juurestaan tahdosta ja sen toimintaa ohjaavasta tahdon sanelemasta teemasta ja äly alkaa toimia hetken aivan yksin ja omaehtoisesti tahdon ja sen kaikkien aikeiden herruudesta irtaantuen ja näin ikään kuin ulkoa tulleen ja neron persoonaan kuulumattoman geniuksen ottaessa hänet valtoihinsa, neron ollessa näin vaistomaisen välttämättömyyden johtama energisesti toimivan älynsä luodessa suuren inspiraation ja pyhityksen tuokion hetkellä aitojen hengentuotteiden sielun.
 
Kaikki suuret puhtaan älyn luomat objektiiviset ja teoreettiset saavutukset millä alalla hyvänsä saavat alkunsa siten, että niiden alkuunpanija keskittää kaikki hengenvoimansa niin lujasti yhteen pisteeseen, että muu maailma katoaa ja hänen objektistaan tulee ainoa realiteetti.
 
Vain neron objektiiviseksi tulleen ja tahtomisesta puhtaan älyn ylimäärä kykenee luomaan muuten ihmiselle tavoittamattomissa olevia valtaisia visioita aidoissa hengentuotteissaan, joita ei minkään jumalaksi itseään kutsuvan ja suhteina tahtoon ilmenevän normiälyn kuvittelun varassa mielteenä ja abstraktiona eksistoiva persoona ja sen palvonta tahdon subjektiivisena mieltymyksen osoituksena kykene ilmaisemaan.