Media ja viihde ›

Mä en ole koskaan hiffannut korttipelien imua tietarilla. Pelataan ropotin kanssa korttia. Eiss...

Henri Henri Olavi: Mä en ole koskaan hiffannut korttipelien imua tietarilla. Pelataan ropotin kanssa korttia. Eiss...
 
Samaa nyt voisi sanoa mistä tahansa genrestä.
 
Mä en ole koskaan hiffannut autopelien imua tietarilla. Pelataan ropotin kanssa rallia. Eiss...
 
Mä en ole koskaan hiffannut sotapelien imua tietarilla. Pelataan ropotin kanssa sotaa. Eiss...
 
Mä en ole koskaan hiffannut urheilupelien imua tietarilla. Pelataan ropotin kanssa urheilua. Eiss...

Informaatiokameli: Samaa nyt voisi sanoa mistä tahansa genrestä.
 
Mä en ole koskaan hiffannut autopelien imua tietarilla. Pelataan ropotin kanssa rallia. Eiss...
 
Mä en ole koskaan hiffannut sotapelien imua tietarilla. Pelataan ropotin kanssa sotaa. Eiss...
 
Mä en ole koskaan hiffannut urheilupelien imua tietarilla. Pelataan ropotin kanssa urheilua. Eiss...
 
No siis juuri tuo. Mitään yllä mainituista en jaksa pelata, ellei vieressä istu toinen ihminen/ihmisiä, joiden kanssa pelata. Yksinpelinä menee vain jotkut ropet, strategiat ja seikkailut. Niissä ropotilla on hyvä pesti. Tasoloikatkin ovat toisen ihmisen kanssa paljon kivempia.

Henri Henri Olavi: Mitään yllä mainituista en jaksa pelata, ellei vieressä istu toinen ihminen/ihmisiä, joiden kanssa pelata.
 
Sama täällä mutta ei siinä mitään käsittämätöntä pitäisi olla, että joku siitä tykkää. Saatikka syytä eiss-kommenteille.

Informaatiokameli: Sama täällä mutta ei siinä mitään käsittämätöntä pitäisi olla, että joku siitä tykkää.
 
Mä en hiffaa. Hiffaan toki että joku tykkää.

rakula: En ehkä ymmärrä tätä yleistä kommenttia, että botwissa ja totkissa olis tyhjä maailma. Mobeja tai npc:eitä ei nyt ole joka röörissä, mutta niitä salareita, sivuquesteja, luolia + muuta explorattavaa on enemmän, kuin tarpeeksi. Itse diggaan siitä, että saa rauhallisella tempolla tutkia ja pähkäillä eri mestoja ja niiden salaisuuksia lävitse.
 
Minä pidän myös paikkojen tutkimisesta kaikessa rauhassa, minkä vuoksi koin Majora's Maskin hyvin stressaavana pelikokemuksena sen muista ansioista huolimatta. BotW:ssa tämä onkin parasta antia, mutta maailman tyhjyydellä tarkoitan sitä, että mikään mutkikkaankaan salaisuuden selvittäminen ei lopulta johda mihinkään muuhun kuin jälleen kerran uuden shrinen löytämiseen, tai niiden helvetin Korok seedien kartuttamiseen. Ongelmana on juuri se, että kun aloitusalueelta päästään, kaikki kyvyt ja varusteet on käytännössä jo hankittu yhdessä läjässä, eikä hahmon kehittyminen ja vahvistuminen tunnu siltä kuin Zelda-peleissä aiemmin.
 
Olin innoissani löytäessäni ensimmäisen niistä kartan reunamilla sijaitsevista labyrinteistä: olisiko tässä kiinnostava mini-dungeoni, josta saisi oikeasti jotakin mullistavaa tai edes hyödyllistä? No ei: muutama vaivainen muualtakin maailmasta tuttu mobi, kasoittain mustaa mönjää, ja pitkällisen käytävissä juoksentelun palkintona kappale johonkin lukuisista puvuista, joista ei koko pelin aikana ole niin suurta pelimekaanista hyötyä että niitä jaksaisi säännöllisesti kerätä loputtomasta inventaariosta pala kerrallaan ylle. Ei siis mitään loppuvastusta, ei minkäänlaista käännettä, joka veisi tarinaa tai hahmonkehitystä eteenpäin tai vaikuttaisi pelimaailmaan.
 
Väsyttäväksi kävi myös se, että erilaisia mobeja on maailmassa hyvin vähän. Joka paikka täynnä possuja ja liskoja, ja niiden keskittymiä torneissa ja pääkalloluolissa, joita on copy-pastetettu identtisinä sinne tänne ilman minkäänlaista varianssia. Kun on nähnyt yhden, on nähnyt kaikki. Lisäksi pelin sisäinen "levelointijärjestelmä" skaalaa vihollisten vahvuutta ylöspäin, ja lisäilee perusvastusten joukkoon myöhemmin niitä loputtomasti rankaisua kestäviä valkoisia versioita vihollisista, mikä saa Linkin vahvistumisen tuntumaan hyödyttömältä.
 
Taistelu ei myöskään ole tässä lähellekään yhtä hauskaa kuin vaikka Twilight Princessissä, jossa on paljon laajempi skaala erilaisia vastahyökkäyksiä ja liikkeitä. BotW:n hidastustilaan vievä väistämismekaniikka tuntuu välillä toimivan epäluotettavasti, vaikka sen laukaisee tarkalleen oikeassa vaiheessa. Olisi edes jokin kunnollinen lopetusliike, jolla voi teurastaa kerralla alle tietyn energiaprosentin hakatun vastustajan, mutta pelkkää peruslyönnin spämmäämistä on tarjolla tässä "bullet time"-moodissa.
 
Tutkittavaa ja sivutehtäviä siis on, ja pääosin hyvin toteutettuna, mutta tarinan osalta jäädään ikään kuin sivustaseuraajan rooliin, ja edellämainituista syystä Zeldalle ominaista suuren seikkailun tuntua ei pääse syntymään. Siksipä olisikin hienoa, jos tulevaisuuden Zeldoissa käytettäisiin tätä runsasta, avointa maailmaa, ja sen sisälle rakennettaisiin paljon tukevammin pelillistä sisältöä näiden pienten, toisteisten temppuratojen sijaan.

Henri Henri Olavi: Mä en hiffaa. Hiffaan toki että joku tykkää.
 
Yksinpelattavia vuoropohjaisia srategiapelejähän vaikkapa nuo mainitut Balatro tai Slay the Spire -pakanrakentelutkin käytännössä on. Se että formaattinaan on klikkailla just "pelikortteja" eikä jotain muuta, on vain osa ko. genrelle ominaista pelimekaniikkaa. Pakanrakenteluja löytyy (diginä) myös monipelattavina versioina siinä missä muidenkin genrejen pelejä.

Bongowing: Yksinpelattavia vuoropohjaisia srategiapelejähän vaikkapa nuo mainitut Balatro tai Slay the Spire -pakanrakentelutkin käytännössä on. Se että formaattinaan on klikkailla just "pelikortteja" eikä jotain muuta, on vain osa ko. genrelle ominaista pelimekaniikkaa. Pakanrakenteluja löytyy (diginä) myös monipelattavina versioina siinä missä muidenkin genrejen pelejä.
 
Joo. Slay The Spireä joskus kauan sitten kokeilin. En tykännyt. Se ei ole pelin syyt, en tykkää melkein mistään pelistä. Olen sen hienoiseksi harmikseni huomannut.

Henri Henri Olavi: Joo. Slay The Spireä joskus kauan sitten kokeilin. En tykännyt. Se ei ole pelin syyt, en tykkää melkein mistään pelistä. Olen sen hienoiseksi harmikseni huomannut.
 
Joko olet kokeillut sitä Long War of the Chosenia?

Nuages: Joko olet kokeillut sitä Long War of the Chosenia?
 
Aivan mahtava! Vaikea.

Henri Henri Olavi: Aivan mahtava! Vaikea.
 
Joo, jouduin itsekin luovuttamaan commanderilla ja laskemaan vaikeustason veteraniksi. Myöskään ironmania ei kannata käyttää tossa kyllä ihan jo senkin takia, että peli saattaa seota pahasti, ja sitten koko kampanja on jumissa.

Mass Effect
 
Sain vihdoin ja viimein Mass Effectin ensimmäisen kauden päätökseen. Kyseessä tämä jälkikäteen paranneltu ja hiottu ohjaajan versio - selkeästi onnistuneempi ehostus kuin esimerkiksi Lucasin vastaavat.
 
Eeppistä avaruusoopperaa odotin ja sitä tarjoiltiinkin reilun kymmenen tunnin pituisella draaman, toiminnan ja äkkiväärien juonikuvioiden vuoristoradalla - maalaavaa scifi-kuvastoa unohtamatta.
 
Tarina käynnistyi nopealla sykkeellä ja uusia hahmoja esiteltiin heti alkuun kuin liukuhihnalta. Odotin hieman perusteellisempaa pohjustusta ydinporukkaan ja tasaisempaa tutustumiskierrosta - oli hieman vaikeuksia ottaa koppia persoonista ja heidän taustoistaan. Matkan edetessä kynnys kuitenkin madaltui, ja hahmoista kasvoi kuin huomaamatta läheisiä ja samaistuttavia. Omiksi suosikeiksi mainittakoon Garrus ja Liara, Ashley oli myös suuressa roolissa ja varsinainen "bad ass", vaikka paljastuikin rasistiksi ja sen vuoksi jätti hieman kylmäksi.
 
Alkuperäisenä ajatuksenani oli keskittyä vain itse päätarinaan ja jättää sivujuonet taustakohinaksi, mutta huomasinkin seuraavani innolla ja intensiivisesti myös ns. "Planet of the Week"-kuviot. Mieleen jäi erityisesti avaruudessa ajelehtiva, synkän salaisuuden kätkevä kummituslaiva sekä terroristien kaappaama asteroidi, joka ohjautui kohti miljoonien asuttamaa sivilisaatiota. Pelkäsin näitä täytejaksoiksi, mutta ilahduttavasti pelkoni todistettiin nopeasti vääräksi.
 
Päähahmo Shepard vaikutti pitkään hyvin naiivilta, puhtoiselta ja oikeamieliseltä liittouman kiiltokuvapojulta, mutta alkoi loppua kohden osoittaa toivomaani särmää ja karismaa. Oikein onnistunut kasvutarina. Olin myös varma, että pääsen todistamaan syvän romanssin Shepardin ja Liaran välillä, mutta näin ei lopulta käynytkään. Ehkä seuraavalla kaudella?
 
Jos joitain heikkouksia täytyy hakea, soundtrack oli pääasiassa melko mitäänsanomaton ja genreä kliseisesti plagioiva kokonaisuus. Jäin myös toivomaan, että eräässä suuren uhrauksen vaativassa kohtauksessa hahmo olisi ollut oikeasti merkittävä, eikä joku sivuroolin vetäjä. Jäi tunteet ja potentiaaliset kyyneleet piippuun.
 
Kauden lopetus täyttä timanttia ja cliffhanger jätti janoamaan lisää - paljon lisää.
 
Arvosanaksi vahva 4/5. Toista kautta äärimmäisen innolla ja malttamattomana odottaen.
To the stars!

Kakkonen on Mässyistä paras, helposti.

Stoalainen: Olin myös varma, että pääsen todistamaan syvän romanssin Shepardin ja Liaran välillä, mutta näin ei lopulta käynytkään. Ehkä seuraavalla kaudella?
 
Oon yllättynyt, että onnistuit missaamaan tämän, koska ne dialogit Liaran hytissä ei voisi juuri selkeämmin ohjata tähän suuntaan. Yhdessä kohdassa se kysyy tätä suoraan, ja jos siihen vastaa kyllä, sillä tiellä ollaan loppupelin ajan.
 

 
Mass Effectit muutti aikanaan täysin oman käsityksen siitä, mitä tarinavetoiset pelit voi olla, ja trilogia on tullut vedettyä läpi valehtelematta yli 25 kertaa. Ekat kerrat oli tunteiden vuoristoratoja, nykyään se on kuin kotiin palaisi. Wrex ja Liara oli ykkösen tähtihahmot, mutta kakkosesta eteenpäin Talikin saa uudella tavalla syvyyttä, ja Garrus puolestaan pyyhältää kaikkien ohi. Myöhemmistä osista erityismaininta Mordinille ja "Evelle".

Swan: Oon yllättynyt, että onnistuit missaamaan tämän, koska ne dialogit Liaran hytissä ei voisi juuri selkeämmin ohjata tähän suuntaan. Yhdessä kohdassa se kysyy tätä suoraan, ja jos siihen vastaa kyllä, sillä tiellä ollaan loppupelin ajan.
 
Mass Effectit muutti aikanaan täysin oman käsityksen siitä, mitä tarinavetoiset pelit voi olla, ja trilogia on tullut vedettyä läpi valehtelematta yli 25 kertaa. Ekat kerrat oli tunteiden vuoristoratoja, nykyään se on kuin kotiin palaisi. Wrex ja Liara oli ykkösen tähtihahmot, mutta kakkosesta eteenpäin Talikin saa uudella tavalla syvyyttä, ja Garrus puolestaan pyyhältää kaikkien ohi. Myöhemmistä osista erityismaininta Mordinille ja "Evelle".
 
Tali oli aina vakkarina tiimissä :)

Swan: Oon yllättynyt, että onnistuit missaamaan tämän, koska ne dialogit Liaran hytissä ei voisi juuri selkeämmin ohjata tähän suuntaan. Yhdessä kohdassa se kysyy tätä suoraan, ja jos siihen vastaa kyllä, sillä tiellä ollaan loppupelin ajan.
 
Shepard oli nössö ja onnistui väistämään kaikki mahollisuudet saada maullibia. Melkein siis kävi flaksi mutta puhumalla selvisi.
 
Uudelleenpeluuarvo tuntuu tosiaan olevan korkee. Paljon valintoja, joiden vaikutukset tahtoo nähdä ja kokea.

Stoalainen: Shepard oli nössö ja onnistui väistämään kaikki mahollisuudet saada maullibia. Melkein siis lävi flaksi mutta puhumalla selvisi.
 
Uudelleenpeluuarvo tuntuu tosiaan olevan korkee. Paljon valintoja, joiden vaikutukset tahtoo nähdä ja kokea.
 
Toisin sanoen Ash jäi Virmireen, koska senkin kanssa jää hyvin helposti tietämättään nalkkiin, jos valkkaa enimmäkseen ns. kohteliaita dialogivaihtoehtoja.

Swan: trilogia on tullut vedettyä läpi valehtelematta yli 25 kertaa.
 
No huhhuh. Pidin itseäni epänormaalina, kun oon pelannut kolme kertaa.

Miten Balatrossa kannattaa edetä? Oon nyt unlukotellut menemään niitä erinlaisia korttipakkoja. Ihan mukavaa puuhaa.