Suomeen emigroituneen kreikkalaistaustaisen ja Pietarissa syntyneen Yrjö Gunaropuloksen jazz-ja ravintolamuusikon tausta kuuluu selvästi hänen vähemmän vakavasta ja hieman sentimentaalisesta salonkityylisestä taidemusiikistaan ja sellokonsertto kuulostaa, toisin kuin ehkä hänen kansainväliseen taustaansa nähden uskoisi, alussa paljon kansanomaisemmalta ja keveämmältä musiikilta tanssiaskelineen, kuin esim. samalla levyllä soiva ja hieman joiltakin melodisilta käänteiltään Tuonelan joutsenenkin mieleen tuova ja ensikuulemalla tipan silmään saava säveltäjä-ja operettikapellimestari Väinö Rantasen surumielinen, säästeliäästi jousiorkesterille soitinnettu ja keskijakson valoisampaa kohoamista lukuun ottamatta hillityn vakava Elegia sellolle ja orkesterille aidon tunteikkaassa melodiikassaan ja laajakaarisesti hengittävässä lähes-legato linjassaan musiikin mennessä suoraan kuulijan sydämeen. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
Huomasin, että niinkin vähän tunnetulta suomalaiselta kapellimestari-säveltäjältä kuin Sven Sandberilta on Fonossa mm. kirjassakin mainitut orkesteriteokset Erämaan järvi ja Hämäläinen kuva, kun Väinö Rantaselta ja monelta muulta Bertel Malmilta ei mitään sen tyylistä suuremmalle bändille sävellettyä. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
megatherium