Aihe: Kenen sinfonioita levytetään ja kenen ei?
1
megatherium
16.09.2025 09:34:47
Se on mielenkiintoista, että vaikka joku suomalaissäveltäjä olisi säveltänyt mittasuhteiltaan vaikka kuinka suuria tai kuinka lukuisia muodoltaan perinteisiä ja hyvääkin kritiikkiä saaneita sinfonioita tahansa, mutta jos hän ei ole elävien kirjoissa oleva säveltäjä, tai hyvin tunnettu, kuten Merikanto, Melartin, Sibelius ja Madetoja, niin on hyvin suuri todennäköisyys sille, että hänet unohdetaan vain joitakin erittäin harvoja poikkeuksia, Tuukkasen Meri, tai riittävän vanhoja 1900 luvun alun säveltäjiä lukuun ottamatta, Mielck, muttei niin että kenen tahansa menneisyyden säveltäjän kyseisen lajityypin teoksia ainakaan ensisijaisesti tai suuremmassa mittaluokassa ryhdyttäisiin levyttämään varsinkaan jos tämä säveltäjä on vallitsevan nykytrendin mukaan "väärää" sukupuolta. Leiviskältä sen sijaan kaikki sinfoniat on levytetty, Fordellilta (44), Aaltoselta (5) ja monelta muulta ei ainuttakaan. Varsinkin Merikanto oli romanttisten ja uusklassisten sinfonioiden säveltäjänä miltei surkea, mutta kuuluisa nimi myy.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
Prophet
16.09.2025 22:46:41
megatherium: Varsinkin Merikanto oli romanttisten ja uusklassisten sinfonioiden säveltäjänä miltei surkea, mutta kuuluisa nimi myy.
 
En tarvitse sinfonioita. Oskar Merikanto on säveltänyt useita, hyviä, tunnettuja, melodisia lauluja sekä tietysti Valse Lenten.
megatherium
17.09.2025 08:24:04
Prophet: En tarvitse sinfonioita. Oskar Merikanto on säveltänyt useita, hyviä, tunnettuja, melodisia lauluja sekä tietysti Valse Lenten.
 
Tässähän nyt ei ollut Oskar Merikannosta kysekään, vaan hänen pojastaan Aarre Merikannosta.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
megatherium
17.09.2025 11:01:41 (muokattu 17.09.2025 11:04:56)
Prophet: Kasarilla, ala-asteen musakirjoissa vain Oskar sai palstatilaa. Oli infoa ja nuotteja.
 
Hän ei kuulu suomen merkittäviin vakavan ja taiteellisesti kunnianhimoisen musiikin, sinfonisen musiikin säveltäjiin, vaan hänen säveltaiteensa ilmenee kansanomaista laulutaidetta edustavana säveltäjyytenä.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)