Rock, pop, alternative ›

Koi ja SNW on kyl kovia. Diamondsia en oo aikoihin kuunnellu, kun jotenkin tuntuu että ei oo niin hyvä vaikka tykkäsin kyllä kun tuli. Ja nyt kun tarkemmin mietin niin siinähän on tosi ässä biisejä. Hitto, täytyypä laittaa kuunteluun.
 
McNulty: Mun mielestä aika samanoloinen avausraita kuin aikoinaan Koi No Yokanin "Swerve City". Tuollainen alta 3min rykäisy, jolla vain polkaistaan levy käyntiin. Joku voisi nimetä tällaisen raidan introksi. Itse ainakin odotan muutamaa kipaletta lisää, ennenkö teen pidemmälle vietyjä johtopäätöksiä. Ohmsista en kyllä innostunut minäkään.
 
Tosin, mä olenkin tällainen outo Deftones-fani, jolle Koi No Yokan on ehdottomasti bändin paras ja kokonaisuutena ehjin tekele... siksi se pyöriikin usein omalla levylautasella. Itseasiassa SNW, Diamond Eyes ja Koi muodostavat vähän turhankin timanttisen (pun) trion.

Siellä olisi jälleen uusi raita tulevalta levyltä. Kyllä tää mulle toimii...
https://www.youtube.com/watch?v=KDnKIryNPgQ

Uusin albumi "private music" ulkona tänään. Youtubesta löytyy "musavideot".
Pakko sanoa, että itselleni toimivia raitoja mm. Departing the body, Cut hands ja Souvenir.
 
Departing the body
https://www.youtube.com/watch?v=zGQBsLWhfK0
 
Infinite source
https://www.youtube.com/watch?v=U_uVVO7eGic
 
Locked club
https://www.youtube.com/watch?v=HVmeLQN6qHo
 
Souvenir
https://www.youtube.com/watch?v=EujSHehKyfo
 
I think about you all the time
https://www.youtube.com/watch?v=b09HHmPvliw
 
Ecdysis
https://www.youtube.com/watch?v=B8qbrHS3yTQ
 
Cut hands
https://www.youtube.com/watch?v=rvIFhW7e9K4
 
cXz
https://www.youtube.com/watch?v=QZQ34I553gY
 
Metal dream
https://www.youtube.com/watch?v=nsGOxKEDJjc

Yksi kerta pyöräytetty läpi eikä jäänyt mitään mieleen :) No ei se välttämättä huono asia ole. White Pony perään.

Kerran kuuntelin ja kuulosti tosi hyvältä. Ekaa kertaa toooosi pitkään aikaan Deffarit imaisi mukaansa.

krautio: Olenko ainoa ihminen täällä ja muualla, josta edellinen levy Ohms oli erinomainen julkaisu?!
 
Olet.
 
Virhe: Tyhjä tai liian lyhyt kirjoitus!

Tämä uusi kuulostaa aika virkeältä paluulta, idearikkaammalta kuin vaikka Ohms näin alkuun. Chino on vahvassa vedossa. Tosi paljon lauluharmonioita. Milk Of The Madonna on kyllä paras sinkku sitten Koi No Yokanin, ihana draivi ja Chinon vokaali. Abe soittaa hienoja juttuja läpi levyn.
 
Tuotanto on kyllä tosi turbo-ahdettu. En tajua miksi pitää vielä vuonna 2025 kompressoida masteria näin kovaa. Kunnon pumppausta. Change testiraitana kuulosti ihanan raikkaasti dynaamiselta väliin. Eikö tämän volume-sodan pitänyt jo olla ohi?

Minulle tuntematon bändi, mutta eka biisi, jota kuuntelin oli jo sataan kertaan kuultu. Tämä genre sai päätöksensä jo ysärillä.

Rodger: Minulle tuntematon bändi, mutta eka biisi, jota kuuntelin oli jo sataan kertaan kuultu. Tämä genre sai päätöksensä jo ysärillä.
 
Se on kerrasta poikki, sanon suoraan sen.

pehko: Olet.
 
Virhe: Tyhjä tai liian lyhyt kirjoitus!
 
Tsekkasin YouTubesta kolme ensimmäistä Deftones ranked -videota, joissa kaikissa Ohms oli top kolmessa.

krautio: Tsekkasin YouTubesta kolme ensimmäistä Deftones ranked -videota, joissa kaikissa Ohms oli top kolmessa.
 
No mitähän aktuaalista vittua.
Sen tietää että White Pony on ykkönen, se on varmaan aina. Around tai Koi on toisena top kolmessa. Niistä tosin ei pitäis mun mielestä joutua valitsemaan koska molemmat on vitusti kovempia kun Ohms.
 
Ohms on jopa huonompi kun Gore, koska sillä sentään oli yks hyvä biisi. Ohmsilla niitä ei ollu yhtään.

Joo kyllä Ohms taitaa olla se toisiksi heikoin Deftones levy. White Pony, Around the Fur ja Diamond Eyes varmaan oma top-3. Ohmsin edelle menee helposti myös Koi no Yokan, Saturday Night Wrist, s/t, Adrenaline, Private Music..

Tänään pyöräytin levyn läpi ruohonleikkuun aikana, joten ei mikään paras kuunteluympäristö mutta ihan ok fiilis jäi. Eihän tässä taaskaan riffejä ole vaan sitä samaa kolmosta nelosen päälle jynkytystä melko pitkälti joten levy on aika paljon Chinon varassa. Sinkkubiisi Madonna sieltä nousi esiin ja viimeinen kappale oli ihan jännä. Välissä oli jotain erikoisempaakin testailua, saa nähdä miltä se alkaa tuntumaan.
 
Ja Ohms on edelleen tosi heikko levy.

Innostuin kuuntelemaan pitkästä aikaa vanhempiakin Deftoneseja. Esim Lauantai-illan runkkurannetta en ollut kuunnellut ihan helvetin pitään aikaan, enkä edes muistanut mitä biisejä siellä on. Ensin ajattelin, että tämähän on parempi levy kuin muistin, mutta sitten tuli se loppupään matsku ja siinäpä se meni. Tuosta Drive-koverista ei ole kyllä mitään muistikuvia, onko mun CD:llä muka sellainen?!
 
Koi taas antoi aika jyrkän kontrastin Private Musicille. Biiseissä on oikeasti hyviä riffejä melko non-stop tykityksellä ja Chino pistelee parastaan. Soundeissa on kivasti vaihtelua raidasta toiseen ja bassollakin on isompaa roolia. Leathers, Tempest ja Poltergeist erityisesti pisti miettimään, ettei tämä uusi levy niin kovin hyvä olekaan, vaikka kyllä ihan ok.
 
Deftonesilla on useampi kova levy joihin palaan tasaisin väliajoin (White Pony, Diamond Eyes, Koi) mutta sitten taas useampi sellainen, jota en kuuntele koskaan (Adrenaline, s/t, Ohms).

Muovinen: Innostuin kuuntelemaan pitkästä aikaa vanhempiakin Deftoneseja. Esim Lauantai-illan runkkurannetta en ollut kuunnellut ihan helvetin pitään aikaan, enkä edes muistanut mitä biisejä siellä on. Ensin ajattelin, että tämähän on parempi levy kuin muistin, mutta sitten tuli se loppupään matsku ja siinäpä se meni. Tuosta Drive-koverista ei ole kyllä mitään muistikuvia, onko mun CD:llä muka sellainen?!
 
Mä taidan olla ns. helppo fani, kun mulle tuo SNW:n "b-puolikin" toimii kyllä.
UUDDLRLR on sopiva leijunta siihen hittikimaran jälkeen, joka tavallaan putsaa pöydän. Sitten tulee Xerces, joka kasvaa kivasti biisin loppua kohti. Rats Rats Rats taas tarjoilee sopivan annoksen raivoa ja maalailua. Ei parasta Deftonesia, mutta tämänkin raidan kuuntelee mielellään skippaamatta. Pink Cellphone tuntuu täyteraidalta... vähän sellaista ysäri-räppilevyjen (skit) välipaska, jonka olisi voinut jättää kokonaan pois. Sen skippaan. Mutta Combat taas tasaisen varma Deftones-rykäisy, jossa Chinon osuus kertsissä (vai onko se pre-kertsi) on hieno. Kimdraculahan on taas hittikamaa ja levyn päättävä Riviere jälleen kasvava tunnelmapala, joka sopii hyvin viimeiseksi raidaksi. (Jos ei siis sitä bonusbiisi The Cars-coveria lasketa).
 
Ei ehkä mullekaan top-3 levy, mutta kyllä mä SNW:n top-5 levyksi laskisin. Tosin, mulla taitaa top-5 listalta löytyä myös Gore, joka tuskin on kovin monella muulla kärkifemmassa :)

McNulty: Mä taidan olla ns. helppo fani, kun mulle tuo SNW:n "b-puolikin" toimii kyllä.
UUDDLRLR on sopiva leijunta siihen hittikimaran jälkeen, joka tavallaan putsaa pöydän. Sitten tulee Xerces, joka kasvaa kivasti biisin loppua kohti. Rats Rats Rats taas tarjoilee sopivan annoksen raivoa ja maalailua. Ei parasta Deftonesia, mutta tämänkin raidan kuuntelee mielellään skippaamatta. Pink Cellphone tuntuu täyteraidalta... vähän sellaista ysäri-räppilevyjen (skit) välipaska, jonka olisi voinut jättää kokonaan pois. Sen skippaan. Mutta Combat taas tasaisen varma Deftones-rykäisy, jossa Chinon osuus kertsissä (vai onko se pre-kertsi) on hieno. Kimdraculahan on taas hittikamaa ja levyn päättävä Riviere jälleen kasvava tunnelmapala, joka sopii hyvin viimeiseksi raidaksi. (Jos ei siis sitä bonusbiisi The Cars-coveria lasketa).
 
Ei ehkä mullekaan top-3 levy, mutta kyllä mä SNW:n top-5 levyksi laskisin. Tosin, mulla taitaa top-5 listalta löytyä myös Gore, joka tuskin on kovin monella muulla kärkifemmassa :)
 
Kun SNW julkaistiin niin se ei oikein iskenyt yhtään. Tuntui ihan pettymykseltä, varsinkin kun S/T pidin hulluna. Nykyään muuttunut, että pidän S/T tosi tylsänä kokonaisuutena, kun taas SNW on ihan hemmetin hieno levy. Pink Cellphone on se turhin biisi, joka kyllä pilaa kokonaisuuden.
Gore ei vaan lähde. Itseäni eniten siinä häiritsee soundi. Ei tee edes mieli oikein kuunnella kun tietää, että soundi aiheuttaa jo ärsyttävän olon. Pari kertaa vuodessa aina yrittää kokeilla, mutta ei vaan iske.

On siellä lopussa hyviä biisejä kuten mainitsit mutta kyyti on kovin epätasaista. Rats on mulle ehdoton skippibiisi ja muutenkin levyn flow katkeaa täytteen vuoksi.
 
Laitoin taas Koin soimaan ja täytyy vielä mainita tämä Gauze, joka on myös tosi kova. Ihan lemppareita. Runkulla ja Koilla on molemmilla kyllä hyvät soundit mitä ei voi sanoa esim Goresta tai Adrenalinesta.

Mulle SNW on sellanen levy jolla on muutama tykkibiisi, etenkin melodisella puolella, mutta kokonaisuutena ei toimi. KNY on hyvä albumi, vaikka jotenkin siinä alkaa jo olla liian "hyvä" tuotanto. Se on etenkin tasalaatuinen pituudestaan huolimatta, verrattuna vaikka Diamond Eyesiin, jossa on selkeitä huippukohtia ja sitten tasapaksumpaa kamaa.

Diamond Eyes kuulostaa siltä, että bändi yritti tehdä just sitä yhtä tiettyä ja hyväksi todettua Deftones-soundia. Tosi monta hienoa biisiä, mutta ehkä loppua kohden biisien samanlaisuus alkaa hiukan tökkiä. Anyhoo, toi oli musta iso tasonnosto SNW:n ja jopa s/t:n jälkeen.
 
Koi No Yokanin biisimateriaali ei musta myöskään ole ihan alusta loppuun ässää, mutta siinä on tietty himmailufiilis mistä tykkään. Nämä levyt palauttivat uskon bändiin.
 
Ohms on kyllä heittämällä parempi kuin Gore imo. Toisaalta, siinä on kans vähän sitä, että palasivat taas vahvuuksiensa pariin. Tuli sitä toimivaksi todettua Deftones-soundia. Ei toi kahden edellä mainitun rinnalle tosin yllä mitenkään.
 
Anyhoo. Gore on Deftonesin pohjakosketus.