Klassinen ›

Ryhdyin pohtimaan sitä miksi alun perin rupesin kuuntelemaan musiikkia, vaikka vain iskelmiäkin noin 8 ikäisenä tai suurta taidemusiikkia hieman vanhempana saatuani herätyksen musiikkiin sekä musiikintunneilta, että ehkä äidin pianonsoitosta.
 
Minusta syynä musiikin kuunteluun ei vielä tuolloin ollut minkään emotionaalisen tarpeen tyydyttämiseksi tulemisen kaipaus niinkään, vaikka Wolfgang Hildesheimer Mozart kirjassaan väittää sitä musiikin kuuntelun juurisyyksi, mutta en sellaisesta tarpeesta ollut tuskin milloinkaan ennen edes kuullutkaan, saati itse sellaista tuntenutkaan, ennen kun vasta luin Mozart kirjaa ja opin itse musiikin eksistoivan tunneilmaisun välineenä, vaan tykästyminen musiikin perustekijöihin, melodiaan, rytmiikkaan jne., jotka jollain tavoin resonoivat minussa musiikkia kuunnellessa, saivat minut rakastumaan ensin viihdemusiikkiin.
 
Mutta en vielä naperona tai edes taidemusiikkiin tutustuessani, jota kuuntelin vain mielihyvän ja melodisen ja muotojen kuuloaistia miellyttävän kauneuden takia, voinut kuvitellakaan miten uskomattomia kokemuksia suuresta taidemusiikkista voi saada puhtaasti tiedoitseva, eikä minulla ollut aavistustakaan siitä millaisia "korkeimmanasteisia psykofyysisiä tiloja" ja "katharsiksia", joissa sisintä korventava ja todella kuulijan tajunnan valtoihinsa ottavan musiikkiin valetun objektivoidun tunteen tuottama ja kuulijaan ärsykkeen tavoin vaikuttava ja tämän tahtomisesta puhtaan mielteen alueelle heijastunut säveltäjän teostaan luomisaktissa luodessaan kokema hengenpalo, jonka myös kuulija Hildesheimerin mukaan välttämättä kokee musiikkiin eläytyessään, yhdessä valohehkuisen ja tajunnassa väikkyvän pallomaisen ilmiön ja syvässä transsissa valtimoiden voimakkaan sykinnän aikaansaaman kylmien hikikarpaloiden valumisen muutoin täysin levollisessa, eikä tahtomisen kiihdyttämässä, ja silti äärimmäisen hektisessä tilassa olleen koulussa menestyneen ja elämäänsä tyytyväisen lukiolaisen kehossa voi aikaansaada, tajuttuani vasta tuolloin miten uskomaton ja ihmeellinen on suurten säveltäjänerojen luoman säveltaiteen voima johonkin uskon kaltaiseen tahdon tarpeiden tyydyttämiseen nähden, minuuden ts. tahdon ollessa, tiedoitsevan tultua tiedoitsemisen puhtaaksi subjektiksi, tungettu ulos tajunnasta, mikä vasta on suurten nerojen aitojen hengentuotteiden syvimmän sanoman ymmärtämisen edellytys.