Yleistä keskustelua musiikista ›

Arkka: Itse olen uskonnoton (hyi tuhmaa), mutta jonkin verran nuorempana hengellisissä tapahtumissa pyörinyt ja siellähän toi kahtiajako näkyi ainakin siihen aikaan. Esiintyjät avoimesti sanoivat tekevänsä hengellistä musaa ja juurikin lyriikoiden uskonnollisuus tuntui olevan kategorisoinnin väline, kenties vaatimus. Musan tyylillä ei tuntunut olevan merkitystä.
 
Mutta joo, kuten edellä mainittu, toi säröhomma on voinut liittyä johonkin ihan muuhun.
 
Jonkin verran itsekin em. kuvioissa nuorempana operoineena mua harmitti se, että standardit olivat hengellisellä puolella jotenkin tavattoman matalat. Suomigospelin kentällä pörräsi soitannollisesti, sävellyksellisesti ja myös lyriikan tason suhteen tavattoman paljon todella keskinkertaista tekijää, mutta tietyissä - havaintojeni mukaan etenkin vapaammissa - piireissä heille järjestyi kyllä keikkaa, koska oltiin oikealla asialla: kunhan teksteissä mainittiin riittävän usein Jeesus ja edes toinen kitara oli suurin piirtein vireessä, muulla ei ollut väliä. Mielestäni tämä oli, ja on edelleen, kuulijakunnan aliarviointia.
 
Vähän sama kuin lastenmusiikin kanssa, mun mielestäni myöskään hengellisessä musiikissa ei missään nimessä pitäisi laskea tekemisen tason rimaa vain sen takia, että sanoma on jotain tiettyä sorttia tai potentiaalinen kuulijakunta ei kata ihan koko väestöä ja heille käy joka tapauksessa kaikki. Mulle muusikkona huono musiikki on aina ollut huonoa musiikkia, vaikka miten oltaisiin hyvällä asialla. Mielestäni mikään elämänkatsomuksellinen tai muukaan seikka ei saisi olla syy tehdä asioita puolivillaisesti: huonosti soitettu ja kömpelösti tekstitetty biisi on juuri sellainen, vaikka siinä laulettaisiinkin Jeesuksesta tai metsänpeikoista.