Klassinen ›

Miksi professori Salmenhaara ei luetellut Mozartin, Beethovenin ja Bachin lisäksi lähes yli-inhimillisinä säveltäjäneroina pitämiinsä musiikin voimahahmoihin myös vaikka Haydnia ja Schubertia, ja joista viimeksi mainittu nukkui pois jo niin nuorena, mutta sävelsi valtavan tuotannon ja kohosi harvinaiseen musiikilliseen suuruuteen vanhemmiten romantiikan tiennäyttäjänä ja oli saksalaisen taidelaulu, liedin, varsinainen perustaja ja suuruus, jonka veroista ei musiikin historiassa ole sen jälkeen nähty, vaikka voimiaan liedsäveltäjänä ovat koetelleet monet muutkin tunnetut suuret säveltäjät, mutta sellaiseen intensiiviseen ja yhtenäiseen runouden ja musiikin väliseen ideaaliseen liittoon nämä eivät aivan yltäneet, jossa kokonaista laulua kannattelee yhtenäinen spontaani idea ja runon muoto ja sisältö saa musiikillisen hahmon.
 
Tammen musiikkitietosanakirjan mukaan Schubert on alkuvoimaisuutensa ja rikkaan mielikuvituksensa takia romantiikan paras ilmentymä monessa mielessä.
 
Schubertilta oli suuri saavutus raivata tiensä niinkin lyhyessä ajassa klassismin säveltäjien ja Rossinin vaikutuspiiristä täysin omintakeiseen romanttiseen ilmaisuun intuitiotaan seuraten ilman mainittavia romanttisia esikuvia esim. 9. sinfonian avausosan persoonalliseen muotorakenteeseen, vaikka joissakin harvoissa kypsissä Schubertin teoksissa, esim. eräissä pianosonaateissa saattaa kuulua jollain tavalla vielä Beethovenin antamat virikkeet, mutta toteutus on aidosti Schubertin persoonallisen ilmaisun kyllästämää.
 
"Yksi syy Schubertin pianosonaattien pitkään laiminlyöntiin näyttää olevan niiden hämmästyttävä hylkääminen rakenteellisesti ja dramaattisesti huonompina kuin Beethovenin sonaatit. Itse asiassa viimeiset sonaatit sisältävät selkeitä viittauksia ja yhtäläisyyksiä Schubertin kunnioittaman säveltäjän Beethovenin teoksiin. Musiikkitieteellinen analyysi on kuitenkin osoittanut, että ne säilyttävät kypsän, yksilöllisen tyylin.
 
Schubertin viimeisiä sonaatteja ylistetään nyt niiden ainutlaatuisista piirteistä, kuten syklisestä muodollisesta ja tonaalisesta suunnittelusta, kamarimusiikin tekstuureista ja vahvasta tunneilmaisun syvyydestä."
 
Schubertia voidaankin pitää ensimmäisenä wieniläissyntyisenä ja yleisemminkin saksalaisena säveltäjänerona, joka synnynnäisen musiikillisen vaistonsa turvin yritti sovittaa lyriikan siivillä varustetut musiikilliset ajatuksensa tiukkojen klassisten muotokaavojen puitteisiin ja toi laulun sinfoniaan, mutta myös schubertianisoi Beethovenilta tai Mozartilta saamansa vaikutteet joissakin amatööriorkesterille sävelletyissä teoksissaan, kuten B-duuri sinfonian D 125 avausosassa, jonka ilmeisenä esikuvana on toiminut Beethovenin B duuri sinfonian finale, ja 5. sinfonian avausosassa ja varsinkin menuetissa, joka on Mozartin inspiroima, mutta lyyrisessä tunnelmassa persoonallisen näkemyksen leimaama, ja laajentaen vihdoin 9. sinfoniassa klassisia muotokaavoja, mutta ennen kaikkea oli kokonaan uuden musiikillisen tyyliaikakauden airut ja alkuunpanija jossa subjektiivinen romanttinen tunneilmaisu syrjäytti klassisen objektiivisuuden ja jonka rohkealla soinnunkäytöllä ja maagisella soinnilla oli suuri vaikutus täysromantikkoihin, joidenkin kromatiikkaa viljelevien balladien ja Fierrabrasin ja Lazaruksen enteillessä jopa Wagnerin musiikkidraamaa.
 
Schubert eroaa monista muista suurista suurista romantikoista, kuten mm. Brahmsista "näynomaisen innoittuneisuutensa" takia ( Tammen musiikkitietosanakirja), ja Schubertin melodiikka kantaakin usein hänen kypsemmissä teoksissaan ja liedeissään välitöntä inspiraation leimaa, jota sävellystekniikaltaan akateemisemmin työskentelevien säveltäjien teoksissa mm. vahvoine Bach ja Beethoven vaikutteineen ei siinä määrin ole, vaan heidän teoksissaan on pitkän kypsyttelyajan synnyttämänä kuivan oppineisuuden, epäoriginelliuden ja lattean arkipäiväisyyden leima, josta puuttuu se lyyrinen hehku ja spontaanius, joka Schubertille on ominaista.
 
Vaikka tilaustyönä syntyneen Schubertin okteton esikuvana muodon, soitinnuksen ja sävellajisuhteiden puolesta on suuressa määrin Beethovenin niinä nuoruudenaikoina sävelletty septetto, jolloin hän ei omien sanojensa mukaan osannut vielä säveltää, merkitsee Schubertin sinällään leppoisaksi mainittu teos hänen säveltäjänä yhä lisääntyneen kypsyytensä ja mestaruutensa vuoksi Beethovenin Mozart-vaikutteisen varhaisen sävellyskauden teokseen verrattuna romantiikan maaperälle jo ulottuvana suurena kamarimusiikkiteoksena emotionaalisen voiman ja musiikillisen dramatiikan kasvua, romanttisen lämpimien laajakaaristen teemojen esiin tuloa, temaattisten kontrastien ja tunnelmien jyrkempää vastakkaisuutta, soinnillisen kauneuden kasvua, karakteristisempaa tematiikkaa ja eri soittimien suurempaa tasavertaisuutta. Suositeltavana tulkintana voitaneen mainita esim. New Vienna okteton tai Melos ensemblen levytys.

Jos em. miehistä joku säveltää mitä upeimmin ja osaa soittaa kirkkourkuja kahdella kädellä ja kahdella jalalla ja sen lisäksi vielä harpsichordia, niin onhan nyt päivänselvää, että Johan Sebastian Bach on yksi ylitse kaikkien muiden. Ei siihen tarvita enempää filosofista pohdiskelua neroudesta.

Yli-inhimilliseksi neroksi ei voi ketään luokitella. Sellaista hahmoa ei ole ollut, eikä tule koskaan olemaan.

Henri Henri Olavi: Yli-inhimilliseksi neroksi ei voi ketään luokitella. Sellaista hahmoa ei ole ollut, eikä tule koskaan olemaan.
 
En osaa sanoa mitä Salmenhaara tarkkaan ottaen yli-inhimillisyydellä näistä säveltäjistä puhuessaan tarkoittaa, sillä hän ei mainitse sitä. Mutta muutkin musiikkikirjailijat ovat viitanneet yli-inhimillisyyteen eräistä säveltäjistä kertovissa biografioissa.
 
Mutta vaikka nero biologisena organismina on tosin ihmislajin edustaja fyysillisesti, niin esim. Schopenhauer pitää neroja omana lajinaan, joka perustuu älyn todelliseen ylimäärään, jota mikään tahdon palveleminen ei edellytä, jota varten äly alkujaan olioilla on syntynyt, mutta jonka ylijäämän nojalla neron äly on ylivoimaisuutensa painosta erottautunut juurestaan tahdosta, siis persoonasta, joka normaaliälyisellä sanelee älyn teeman ja ohjaa toimintaa, eikä äly kykene mihinkään toimintaan ellei tahto kannusta sitä ja silloinkin vain tiedoitsemaan olioiden välisiä suhteita, mutta ei käsittämään maailmaa puhtaasti objektiivisesti.
 
Mutta kaikesta tahtomisesta olioiden välisine suhteineen puhtaassa tietotavassaan nerolla maailma olioineen ei jää kuoreen, vaan objektiivisessa havainnossa hän omaksuu niiden objektiivisen olemuksen sinänsä ja jopa pystyy sen pelkän käsittämisen sijasta ilmaisemaan hengentuotteissaan.
 
Sillä vain tahdon ja sen kaikkien aikeiden herruudesta irti tempautunut äly kykenee luomaan aitoja taideteoksia, joka edellyttää älyn irtisanoutumista tahdon palveluksesta, jolloin sen puhtaus on mitä suurin ja älystä tulee maailman kirkas kuvastin, älyn toimiessa hetken aikaa yksin tahdon sitä kannustamatta, jolloin luodaan pyhityksen tuokiossa aitojen taideteosten sielu.

Onhan Melartinkin suomalaisittain osaamisessaan mykistävän taidokas sinfonian mestari. Juuri kuuntelin Spotifysta osia uunituoreesta ja inspiroituneesti tulkituista Melartinin sinfonioiden levytyksestä CPO merkille, jossa on hienoin uuden edition mukainen tallenne mm. Melartinin Elementti sinfoniasta jo aiemmissa levytyksissä hieman valjulta vaikuttaneen finalenkin perusteella, jossa katsekin kohosi musiikin vaikuttavuuden vuoksi täysin spontaanisti ylös, tuntiessani musiikin henkeäsalpaavan kauneuden lämmöntunteena rinnanalassani asti.