Kitarat: kitarakamat ›

Mikko1978: Barbarian ja Warhammer ovat mun mielestä ihan onnistuneita. Koko mallistoa voi pitää ainakin persoonallisena.
 
Tuo Barbarian on noista malleista lähinnä ns normaalia, mutta tuo Warhammer on kyllä ihan hirveä. Deanilla on kanssa tuo Warhammer malli, mutta se on jollain muulla nimellä, jota en nyt muista.
On tosiaan aika omanlaisia ja en muista torilla koskaan nähneeni yhtään tuollaista. Taitavat olla aika harvinaisia suomessa.

Mikko1978: Skaalan pituudessa en havaitse mitään merkittävää eroa. Kitarassa nauhojen välit vaihtelevat laidasta toiseen ja erot skaalassa ovat tuohon verrattuna aika marginaalisia. Eniten tulee soiteltua pitkillä nauhaväleillä.
 
Joo, tietysti tuolla tavalla verrattuna erot ovat pieniä. Vastaavasti isomman eron soundiin tekee se, käytätkö Delayta vai OD:tä, mutta sittenkin ihmiset huomaavat eroja eri OD-purkkien välillä. (Eli Delay vs OD tässä sama kuin matalat nauhavälit vs korkeat nauhavälit, eri OD:t kuin eri mensuurit.)
 
Tiedostan että tässä mennään täysin soittomieltymysten ja subjektiivisen kokemuksen puolelle, mutta sillä saatteella myös jatkan. Pitkän aikaa itse soitin strato-johdannaisilla ja siis tyypillisellä Fender-skaalalla, mutta kun joskus 1980-luvun loppupuolella tuli näppeihin ensimmäinen Gibson, se olikin hämmästyttävän helpon tuntuinen soittaa. Tajusin vasta kuukausien viiveellä yhdeksi syyksi sen, että sormia ei tarvinnut venyttää ihan niin paljon yltääkseen samoihin otteisiin. Erityisen selvästi tuon huomasi korkealla sooloillessa, mutta oli siitä apua alempanakin.
 
Oli tiettyjä juttuja, johon meikäläisen sormet eivät yksinkertaisesti riittäneet Fender-skaalalla, mutta Gibson-skaalalla onnistui. Ja kaiken kaikkiaan soittaminen tuntui helpommalta, kun sormia ei koko ajan tarvinnut venyttää ihan niin paljon -> pieni ero, mutta soitto helpottui ja nopeutui selvästi. Kuulijoiden arvioiden mukaan myös kuulosti huomattavasti sujuvammalta ja tasalaatuisemmalta.
 
Tuo otelaudan kaarevuus vs "flätti" Gibson oli varmaan toinen syy siinä taustalla. Jälleen hyvin subjektiivinen kokemus, mutta eipä minulla ole akkaria soitellessakaan ikinä tullut vastaan, että flätti otelauta olisi jotenkin hankaloittanut sointuotteita -> tätä taustaa vasten flätimpi Gibson-tyylinen otelauta oli myös selvästi luontevampi kuin Fenkun kaareva. Kieliä venyttäessä ja vibratessa Gibsonin iso radius pesee kaarevat Fenderit 5-0 ainakin minun käytössäni.
 
Mutta kuten todettu, täysin subjektiivisiahan nämä ovat. Kyllähän toisaalta Riku Blackmorekin harmitteli sitä, että oli vuosia turhaan yrittänyt tapella Gibsonin ES-335:n kanssa kun Stratolla lähtivät niin paljon helpommin ne jutut, mitä hän yritti tehdä (mukaan lukien vahvarien/kameroiden tohjoksi hakkaaminen). Meitä on joka lähtöön eikä kahdella eri soittajalla ole samanlaiset sormet tai kädet.
 
Parhaiten soittaa sillä, mihin on tottunut ja minkä kanssa on tullut parhaiten sinuiksi. Aina.

Juuri näin, ja siksi ainakin mun on aloittelijallekin hirvittävän vaikeata suositella mitään spesifimpää. Sen tosin sanon aina, että osta heti alkuun riittävän hyvä kitara ja säädätä se tiptop-kuntoon, ettei sitten lopu into ainakaan minkään riivinraudan kanssa tappelemiseen.

Sen verran ehkä voi aloittelijalle sanoa sen laatutasoasian lisäksi, että älä hanki heti aluksi mitään äärimmäisyyksiä. Eli ei ihan ohutkaulaista, eikä toisaalta pesismailan puolikkaasta tehdylla kaulalla varustettuakaan. Eikä kauhean matalilla ja kapeilla nauhoilla eikä myöskään superhyperextrajumbo -nauhoilla siunattuakaan.

mpekkanen: Siis tämä postaus on siinä mielessä turha, että nämä Wylde Audion kitarat tuskin on parhaita missään kategoriassa. Lähinnä ajattelin, että vittu miten rumia. Katsokaa itse jos ette usko...
 
https://www.schecter-guitars.de/en/wylde-audio/all-wylde-audio-guitars
 
Kunnon jazzkitaroita.

LesPaul70:
Oli tiettyjä juttuja, johon meikäläisen sormet eivät yksinkertaisesti riittäneet Fender-skaalalla, mutta Gibson-skaalalla onnistui. Ja kaiken kaikkiaan soittaminen tuntui helpommalta, kun sormia ei koko ajan tarvinnut venyttää ihan niin paljon -> pieni ero, mutta soitto helpottui ja nopeutui selvästi. Kuulijoiden arvioiden mukaan myös kuulosti huomattavasti sujuvammalta ja tasalaatuisemmalta.
 
Tuo otelaudan kaarevuus vs "flätti" Gibson oli varmaan toinen syy siinä taustalla. Jälleen hyvin subjektiivinen kokemus, mutta eipä minulla ole akkaria soitellessakaan ikinä tullut vastaan, että flätti otelauta olisi jotenkin hankaloittanut sointuotteita -> tätä taustaa vasten flätimpi Gibson-tyylinen otelauta oli myös selvästi luontevampi kuin Fenkun kaareva. Kieliä venyttäessä ja vibratessa Gibsonin iso radius pesee kaarevat Fenderit 5-0 ainakin minun käytössäni.
 
Parhaiten soittaa sillä, mihin on tottunut ja minkä kanssa on tullut parhaiten sinuiksi. Aina.
 
Minkä kokoiset kädet sinulla on? Se on selvää, että jos joutuu koko ajan venyttämään sormia, niin soitto ei kulje. Olen itse jo kauan keskittynyt rentouteen. Mitä vähemmän on jännityksiä kehossa, niin sitä paremmin soitto kulkee.
 
Noissa bendailuissa mulle on kaksi tekijää ylitse muiden nauhojen korkeus ja nauhamateriaali. Korkeat nauhat ja/tai koverretut nauhojen välit otelaudassa sekä rosterinauhat tekevät kielten vääntelystä tosi helppoa millä tahansa radiuksella. Kireimmissä radiuksissa toki on muistettava se, että bendaillessa voi kielilta helposti loppu tila soida. Nauhatyöt pitää olla kunnossa. Oma ratkasuni tuohon on muuttuva otelaudan säde, joka ei ainoastaan anna kielille enemmän tilaa, vaan myös isomman säteen ylemmille nauhoille. Mun käteen tuollainen kireä säde alemmilla nauhoilla ja vähän löysempi ylemmilllä on paras.

The BRUTAL Truth After Playing 4,000 Guitars!
 
https://www.youtube.com/watch?v=RXvf7vcZ4IA

Itellä seiskoista paras tuntuma kaulassa on lyhytsormisena on tossa mun Musarin JPX-7:ssa. Jotenki se ei oo niin leveä kuin esim Ibanezin UV tai RG ja Solareissakin on leveämmät otelaudat. Mattalakkaus olis vielä parempi, mutta pitää jossain kohti testata vielä Majesty7. Kun tuo Solarin A2.7 LN set neck kaulalla on tosi helppoa päästä ylänauhoille. 26,5 skaala on aika kiva yläkaulalta, mutta ekoilta nauhoilta meinaa nakit loppua kesken.
 
Kutosissa LP 60s ja Jet straton kaula menee aika lailla yhtä mukavasti. Paras kaula on ehkä ollu Ibanezin PGM301 mallissa. Eikä huono ollut Solarin vähä paksumpi versio aiheesta. Kaulan viimeistelyssä J custom Ibanezissa on ollu parhaat nauhanpäät ehdottomasti, jää Music manitki kaus.

Music Manit on kyllä kovasti mieleen, ne on vähän sellaisia nättejä leidejä

Huippuja ovat. Itellä on sellainen JPX6 ja onhan se melko ferrari kitaraksi ja tikkukaula.
Sitten löytyy Stingray 5 basso, parasta a-ryhmää sekin. Siinä on ohuin kieli niin lähellä reunaa että pitää ihan tottua että ei lipsauttele sivuun. Mutta sillä on saatu kapea kaula niin joka milli on kyllä tingitty.

Eli jos reunimmainen kieli joskus lipsahtaa otelaudalta, niin kyseessä ei _välttämättä_ ole se että taidoissa olisi kauheasti vikaa, vaan siitä että väline, soittotyyli ja sormien koko eivät kohtaa?

zedder: Eli jos reunimmainen kieli joskus lipsahtaa otelaudalta, niin kyseessä ei _välttämättä_ ole se että taidoissa olisi kauheasti vikaa, vaan siitä että väline, soittotyyli ja sormien koko eivät kohtaa?
 
En siedä otelautoja, jotka ulottuvat reilusti kielen ulkopuolelle. Tätä problematiikkaa olen miettinyt paljon. Kyllähän se kielen tippuminen nauhalta johtuu näppihäröstä, mutta eipä sitä aina täydellisesti tule soitettua. Itselle juurikin klassinen US-Fenderin mitoitus näissä on parasta, mutta se vaatii kaulan tarkan linjaamisen ja nauhanpäiden viimeistelyn rakkaudella. Kun kaula on linjassa, nauhanpäät täydelliset ja otelaudan reunat kunnolla pyöristetyt, niin paketti alkaa olla kasassa.
 
Tuo kielten tippuminen on vähän vastaava asia kuin Straton kaksi muuta ominaisuutta, jotka ovat yhdelle perisyntejä ja toiselle parhautta. Penskana Stratoa kokeillessa plekuni tökki keskimikkiin ja plekukäteni pyöritteli vahingossa vähän väliä volapotikkaa. Sitten kun reilu neljännesvuosisata myöhemmin hankin ensimmäisen Stratoni, niin yllätyksekseni huomasinkin, että nuo ongelmat olevat poistuneet. Vuosien varrella plekun ja plekukäden liikeratoihin oli tullut sen verran parempi kontrolli, etteivät nuo ongelmat enää vaivanneet ja tykästyin siihen, kuinka nopeasti Straton potikat ja mikkikytkin ovat saavutettavissa.