Kitarat: kitarakamat ›

msalama: Juu, kaulan profiili totta kai soittajan mukaan, eikä mikään yksittäinen ratkaisu voi koskaan muutenkaan sopia kaikille. Aika paljon riippuu paitsi käden rakenteesta, niin myös soitetuista likseistä, eli joku pitkäsorminen matikkarokkari taikka metallipersoona haluaa luultavasti (ja erittäin ymmärrettävästi) litteän ja ohuen kaulan soittaessaan neljän sormen kuvioita peukku kaulan takana.
 
Iso rooli on myös soittoasennolla. Eli istutaanko vai seistäänkö ja missä se seistessä roikkuu. Välillä ketuttaa nämä tubekitaristit kun kaikki tutoriaalit soitettu kitara leuassa kiinni. Hieman muuttuu vaikeustaso kun esim lyhytsormisena soittaa keikalla seisaalteen kitara kaljamahan alapuolella. Siinä oikealla kaulaprofiililla saa lisää mukavuutta, mutta soittoa se ei paljoa helpota.

wavelength: PRS McCarty 594:n pattern vintage on äärimmäisen mukavan tuntuinen kaula. Toki bodyn muotokin on ruhonmyötäilevyydessään valovuosia edellä mukavuudessa esim. Telen-mötköä.
 
Tämähän se on ja hollow bodynä kaikkein paras, kun on mukavan kevyt.

Hivenen yllättäen eri ihmisillä on erikokoiset kädet, eripituiset sormet jne. mikä kaikki vaikuttaa siihen mikä kitaramalli on ergonomisin. Kuten tietysti myös se, mitä yrittää soittaa, jotain rehevää rootsia vai economysweeppiä kaulan poikki edestakaisin 24. nauhan paikkeilla.
 
Varmasti kaulan paksuudella on vaikutus "speediin". Itselläni tosin kaulan paksuudella on ergonomian kannalta lähinnä merkitystä sillä, kuinka paksu se on sieltä lavan läheltä. Esim. jokin F-barre ei kovin kiva soitettava toistuvasti ja pitkään jos kaula on sieltä päästä liian paksu. Muuten en ole paksun kaulan havainnut haittaavan soittoa, paksusta kaulasta saa mukavan tukevan otteenkin.
 
Sen sijaan yllättävän vähän mainintoja saa kitaran skaala. Nuo ns. "nopeat" tilukepithän ovat pääsääntöisesti aika pitkällä skaalalla (Fenkku-skaalalla tai joskus pidemmälläkin, jollain baritoni-/puolibaritoniskaalalla) ja kyllä minä ainakin tilutan nopeammin, kun nauhaväli on tiheämpi. Varsinkin korkeat nauhat ovat sen verran lähempänä toisiaan, että samalla otteella voi helposti yltää nauhavälin pidemmälle, ja muutenkin soittaminen helpompaa. Ja jos otelautakättä joutuu siirtämään pituussuunnassa, ei tarvitse siirtää niin paljon. Kaikki tämä helpottaa nopeasti soittamista.
 
Muita kaulaan liittyviä ergonomiajuttuja ovat sitten otelaudan kaarevuus (mulla Gibson-tyylinen flätti 12" radius tai isompikin toimivat parhaiten, en ymmärrä Fenkun kaarevien otelautojen pointtia, mutta jotkut preferoivat niitä) sekä sooloillessa ylänauhoille pääsy.
 
Bodyssä lähinnä se, ettei kitara ole liian painava (varsinkaan seisten soitettaessa) tai paina ikävästi kylkiluita istuma-asennossakaan. (Nimimerkkini kitara ei ole kovin ergonominen kummallakaan näistä mittareista.)
 
Mutta sekä F:ltä että G:ltä löytyykin wanhoja perinnemalleja, joiden soittoergonomia on about täydellinen. Stratocaster ja SG. Niistä on ergonomiamielessä vaikea pistää kovin paljon paremmaksi.
-> Tältä osin en oikein ymmärrä avausviestiä. Mutta kuten sanottu, eri ihmisillä on erikokoiset kädet ja erilaiset soitannolliset tavoitteet.

Strandberg ei kuulu kitarana suosikkeihini mutta sitä jaksan soittaa istualtani helposti 4 tai jopa 6 tuntia putkeen. Vanhat Jacksonit, jotka ovat parhaan tuntuisia ja tietenkin kaikkein kauneimpia, alkavat rasittaa niskaa ja olkapäätä jo parin tunnin jälkeen. Sama muillakin stratomalleilla. Lespat alkavat kiukuttelemaan vielä paljon nopeammin.

Rungon suhteen Jazzmaster tai Jaguar -tyyppiset kitarat. Tukeutuu ainakin omaan kroppaan niin, että voi soitella tunteja ihan helposti ei tosin sillä, että olisi päivittäin aikaa tuntien soitteluun nykyään. Kauloilla ei niin väliä kunhan ei ole ihan paksu tai ihan ohut.

Resonointi on minulle tärkeintä. Ihan ohut lakka tai sitten ei mitään. Soittimen pitää "elää" ja antaa palautetta siitä mitä sillä tehdään. Miten sen sitten sanossis.
Suosikit on stratomallisia pulttikaulaisia 1980-1990 luvuilta. Tai sitten kalliimmista joku MusicMan JPX jossa on onkaloitu body. Paksulakkaiset kuten LP Custom ja ESP Eclipse ja muut vastaavat tarttuu harvemmin käsiin. Omiiin käsiin "kuolleimman" tuntuinen kitara mitä olen soittanut taitaa olla suunnilleen 59 reissue LP.
Jos saisin yhdistellä omia kitaroitani niin täydellinen voisi tulla tuosta 1993 strato std:sta jos siihen saisi vastaavan kaulan paahdettuna ja jumbo rosterinauhoilla.

Ja lisätään nyt vielä, että mun kitarasuosikki on ollut tosiaan jo vuosia Tele, koska se antaa mun oikealle kädelle paremman pikkausposition kuin mikään muu. Tuossa äskettäin tosin soitin jonkun keikan myös LP Studiolla ja ihan hyviähän Lesteritkin tietysti ovat, mutta se kaulankulma ja sen seurauksena korkealla oleva talla tuntuvat silti aina loppupeleissä jotenkin omituisilta, joten Teleenhän sitä piti palata.
 
Jotkut inhoavat Telen slab bodya ja sen ymmärrän kyllä oikein hyvin, koska jos se takakulma esim. kaivautuu kylkiluihin kipeästi niin siihen loppuu soitto. Itselleni ei tuokaan ole mikään ongelma, joten olen onnekas senkin puoleen; ja sitäpaitsi, vaihtoihan Ronnokin Lespasta Telecasteriin vanhoilla päivillään, joten hyvässä seurassa ollaan!

Tää on kyllä jännä
 
eLuuri, itse olen havainnut että jos yhtään soittaa henkkatyyliin peukku kaulan yläpuolella ja sormet kulmassa lautaan nähden, on pyöreä ja tuhti kaula ainakin itselleni ehdottomasti paras. Ja tottumuksen voimaahan kaikki on, eli se soittonopeus ja -tarkkuus tulevat kyllä noillakin haltuun kunhan vain keskittyy soittamaan pelkästään kyseistä tyyppiä pidemmän aikaa. Joitain asioita tosin saattaa joutua kelaamaan ja ihmettelemään aikansa jos näistä ei ole kokemusta, mutta ainakin mulle tuli varsin nopeasti selväksi että tämä on mun juttu.
 
Mutta kaikille ei kaikenlainen sovi, enkä yhtään ihmettele, jos esim. joku pääasiassa peukku kaulan takana neljän sormen liksejä soittava ei pääse näiden kanssa sinuiksi. Se kun on kokonaan toinen sormigeometriansa ja -liikeratansa, eikä eri ihmisten fysiikkakaan kaikkeen sovellu - eivätkä tällaiseen tuhtiin ympäristöön toisaalta kaikki soittotekniikatkaan.
 
Joten en tiedä... ehkä tuota nyt ei kannata sen isommin miettiäkään, vaan soittaa vain turhia kelailematta sellaisella joka tuntuu hyvältä ja omalta?

Minulla Ibanezin Wizard ja PRS:n Wide Fat toimineet aivan yhtä hyvin. Tällä hetkellä telineessä on pari Ibanezin superstratoa, 78-vuoden Greco ja palastrato. Kaikilla soittaa aivan mainiosti, vaikka kaulojen paksuudessa on isoja eroja. Enemmän minulla taitaa vaikuttaa nauhojen koko, kaulan leveys ja radius. Liian kapealla kaulalla tuntuu ettei vain sormet mahdu ekoilla nauhoilla, eikä meinaa saada puhtaita sointuja aikaiseksi.

LesPaul70:
Sen sijaan yllättävän vähän mainintoja saa kitaran skaala. Nuo ns. "nopeat" tilukepithän ovat pääsääntöisesti aika pitkällä skaalalla (Fenkku-skaalalla tai joskus pidemmälläkin, jollain baritoni-/puolibaritoniskaalalla) ja kyllä minä ainakin tilutan nopeammin, kun nauhaväli on tiheämpi. Varsinkin korkeat nauhat ovat sen verran lähempänä toisiaan, että samalla otteella voi helposti yltää nauhavälin pidemmälle, ja muutenkin soittaminen helpompaa. Ja jos otelautakättä joutuu siirtämään pituussuunnassa, ei tarvitse siirtää niin paljon. Kaikki tämä helpottaa nopeasti soittamista.
 
Muita kaulaan liittyviä ergonomiajuttuja ovat sitten otelaudan kaarevuus (mulla Gibson-tyylinen flätti 12" radius tai isompikin toimivat parhaiten, en ymmärrä Fenkun kaarevien otelautojen pointtia, mutta jotkut preferoivat niitä) sekä sooloillessa ylänauhoille pääsy.
 
Skaalan pituudessa en havaitse mitään merkittävää eroa. Kitarassa nauhojen välit vaihtelevat laidasta toiseen ja erot skaalassa ovat tuohon verrattuna aika marginaalisia. Eniten tulee soiteltua pitkillä nauhaväleillä.
 
Mitä tuohon otelaudan kaarevuuteeen tulee, niin pyöreästä putkeen on aika tavalla kivempi tarttua kuin lituskaiseen suorakulmioon. Kunnolla kaareva otelauta pyöristetyillä otelaudan reunoilla on tosi miellyttävä käsissä. Jos kaulan profiili on vielä enemmän tai vähemmän V-mallinen, niin paksukaan kaula ei tunnu ollenkaan kömpelöltä tai halolta kädessä ja peukkukin osuu mukavasti ala-E:lle. Ainakin omat sormeni ovat sellaisia, että ojennettuna nivelet alkavat pullottamaan. Sormen koukistaminen jotenkin tasoittaa niveliä tai siirtää myökyt sormen selkäpuolelle ja helpottaa sointujen soittamista.

Joo, 25.5" mensuuri, 7.25" otelaudan kaari ja klassinen pyöreä Fender-kaula ovat mullekin ehdottomia ykkösiä, ja melkeinpä ainoa, joka on muuttunut vuosien varrella, on tämä mun nykyinen mieltymykseni aikaisempaa paksumpiin kauloihin. Aina voidaan toki keskustella siitä että onko mokoma kombo nyt välttämättä yleisesti se kaikkein ergonomisin tai nopein soitettava, mutta ne perusparametrit millä aloittaa ja mihin tottuu, ovat myös hyvin usein niitä millä jatkaa ja oppii.

msalama: Joo, 25.5" mensuuri, 7.25" otelaudan kaari ja klassinen pyöreä Fender-kaula ovat mullekin ehdottomia ykkösiä, ja melkeinpä ainoa, joka on muuttunut vuosien varrella, on tämä mun nykyinen mieltymykseni aikaisempaa paksumpiin kauloihin. Aina voidaan toki keskustella siitä että onko mokoma kombo nyt välttämättä se kaikkein ergonomisin tai nopein soitettava, mutta ne perusparametrit millä aloittaa ja mihin tottuu, ovat myös hyvin usein niitä millä jatkaa ja oppii.
 
Parhaat omiin käsiin osuneet ovat olleet molemmat Fenderin profiileja: Eric Johnson Strato ja CS '51 Nocaster "boatneck". Epäsymmetriset ovat suurelta osin kokeilematta. Esim. SRV-kaula kiinnostaisi kokeilla kunnolla, Tuokin tosin voi olla himpun verran ohuehko ja Eddien Wolfgang on sitten paljonkin turhan ohut. Seuraavaan kitaraani teen boatneckin muuttuvalla 7.25"-9.5" otelaudalla.

LesPaul70:
Mutta sekä F:ltä että G:ltä löytyykin wanhoja perinnemalleja, joiden soittoergonomia on about täydellinen. Stratocaster ja SG. Niistä on ergonomiamielessä vaikea pistää kovin paljon paremmaksi.
-> Tältä osin en oikein ymmärrä avausviestiä. Mutta kuten sanottu, eri ihmisillä on erikokoiset kädet ja erilaiset soitannolliset tavoitteet.
 
Kyllä stratolla on helppo soittaa; ja superstratolla huippuhelppoa.
 
Perinnestratoissa on kyllä se ongelma, ettei sillä ole hyvä soittaa kaikkea. Siitä pitää huolen otelaudan 7,25? kaarevuus ja kaulankiinnitysmöykky, noin esimerkkinä.
 
RG pitää lisäksi vireen vaikka kuinka vääntää dive bombia. Sillä voi soittaa repertuaaria laidasta laitaan, vähemmillä kompromisseilla kuin esim. 52-58 telellä.

Testaa Mikko ysärin Jeff Beck-Stratoa jos jostain käsiisi saat. Tukevin sarjavalmisteinen kaula johon olen törmännyt.

Kauloiltaan nämä kaikki ovat käteen istuvia, ei voisi parempia toivoa.
 
Fender Custom Shop 58 Cunetto Relic 1997 Strato satulan leveys 1.67" 42.4mm
 
Gibson Custom L5-S 1974 satulan leveys 1 11/16" ~ 42.9mm
 
Gibson Les Paul 59 Pre-Historic Reissue 1989 1 11/16" ~ 42.9mm
 
Gibson Les Paul Classic 2022 11/16"~ 42.9mm
 
Gibson Les Paul Studio '50s Tribute with P90s 2010 1-11/16" ~ 42.9mm
 
Ja kaulojen paksuuskin on käden sopivasti täyttävä.
 
Eikä ole ergonomiassakaan ollut valittamisen aihetta.

msalama: Testaa Mikko ysärin Jeff Beck-Stratoa jos jostain käsiisi saat. Tukevin sarjavalmisteinen kaula johon olen törmännyt.
 
Ehdottomasti testaan tilaisuuden tullessa. Tuossa alkuperäisessä JB:ssä taitaa olla hyödynnetty Fenderin designin maksimit eli tuuman vahvuus koko kaulan matkalta. Vahvuus on aika Hyvin lähellä samaa kuin boatneckissä, Mutta JB C-profiilina tuntuu vahvemmalta. Richie Kotzen Telen kaula on myös tuollainen vahva C ja tuntuu paljon vahvemmalta kuin saman vahvuinen V kuten vaikka tuo boatneck.

Siis tämä postaus on siinä mielessä turha, että nämä Wylde Audion kitarat tuskin on parhaita missään kategoriassa. Lähinnä ajattelin, että vittu miten rumia. Katsokaa itse jos ette usko...
 
https://www.schecter-guitars.de/en/wylde-audio/all-wylde-audio-guitars

Vaikka kaikki asiat vaikuttaa kokonaisuuteen ja esim. vääränlainen hihna saattaa pilata koko soittamisen, niin itselläni varsinainen soittaminen tapahtuu pääasiassa siellä kaulan puolella. Oikealla kädellä vaan annetaan vähän vauhtia. Noissa YouTuben kitara-arvosteluissa onkin mielenkiintoista, miten vähän niissä keskitytään kaulan eri ominaisuuksiin. Oma suosikkikaulani on tuossa mun semihalvassa Cortissa oleva suht ohut yhden palan vaahterakaula. Soittotuntuman kannalta sillä on iso merkitys, kun kaula ja otelauta on yhtä puuta. Joku siinä vaan on erityisen hyvää. Kaulan profiili on itselle tärkeä juttu, mutta yhtä suosikkia ei ole. Eri juttuihin sopii erilaiset profiilit hyvin ja siksi on hyvä olla paljon kitaroita, jotta voi olla luova monipuolisella tavalla (= tekosyyni vaimolle). Kaulaprofiileista puheen ollen:
 
Mulla on myynnissä tuollainen vuoden 1963 Hagström Kent https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/2000603 ja en oikein saa tolkkua mikä sen kaulaprofiili on. Siinä on alla parin sentin levyinen matka lähes tasaista pintaa ennen kuin kaareutuu ylös. Ajattelin, että se on joku "wide D", mutta rehellisesti sanottuna en tiedä yhtään miksi sitä pitäisi kutsua. Onko tietoa?

mpekkanen: Siis tämä postaus on siinä mielessä turha, että nämä Wylde Audion kitarat tuskin on parhaita missään kategoriassa. Lähinnä ajattelin, että vittu miten rumia. Katsokaa itse jos ette usko...
 
https://www.schecter-guitars.de/en/wylde-audio/all-wylde-audio-guitars
 
Barbarian ja Warhammer ovat mun mielestä ihan onnistuneita. Koko mallistoa voi pitää ainakin persoonallisena.