Kitarat: kitarakamat ›

Tarkoitukseni oli jo jonkin aikaa ollut hankkia Ibanez RG1570:ni ohelle jokin kiinteätallainen, mahonkirunkoinen ja liimakaulainen kitara. Rahat siihen oli tarkoitus hankkia kesätöissä. Lähinnä olin ajatellut Ibanezin SZ520QM:ää, sillä siinä oli juuri vaatimani specsit pienellä kustannuksella - kitara maksoi 510e, mutta palkkani oli n. 680e + tililläni oleva summa, eli hyvin jäisi rahaa käteen.
 
Kuluvan kuun alussa kävin ensimmäisen kerran Lahden Keskusmusiikissa, sillä työni oli lopussa ja palkka oli tilillä, mutta ainahan pitäisi testata kitaraa, ennen kuin päättää sellaisen ostaa. Juuri silloin ei sattunut liikkeessä miettimääni kitaramallia olemaan, mutta yksi japanilainen Tokai Love Rock löytyi. Testasin ko. kitaraa juuri samanlaisen kamppeiston läpi, kuin itsellänikin on. Tykästyin kovasti tämän Les Paul -kopion saundiin ja jykevään soittotuntumaan. Hinta tosin meni jonkin verran yli budjetin (799e), joten pyysin vain varaamaan kitaran minulle toistaiseksi, ja tilaamaan Ibanez SZ520QM:n, jotta voisin vertailla niitä keskenään.
 
Pari viikkoa kesti kitaran tulla, joten vasta eilen (17.7.) pääsin viimein asettamaan nämä kitarat vastakkain ja testaamaan niitä vuoron perään. Säädin PODxt:stä samoja saundeja, joita tähän asti olen käyttänyt RG:ni kanssa, ennen kuin ryhdyin suorittamaan testiohjelmaani. Testiin sisältyi kolme erilaista komppisärösaundia rokkirutinasta junttaheviin, kaksi erilaista soolosäröä (tyyliin Slash ja Gary Moore) sekä kaksi saundia puhtaammalta puolelta.
 
Ensin vertailin kitaroita ilman vahvistinta. Ibanez loisti helpposoittoisuudessaan, sillä älykkään kaulaliitoksen takia soitto oli unelmaa joka kohdalla kaulaa, kun taas Tokain LP-tyylinen kulmikas liitos hankaloitti pääsyä ylemmille nauhoille. Tähän kuitenkin tottui nopeasti, ja pian Tokai johti kisaa jonkin verran "isommalla" akustisella saundillaan, sekä selvästi jykevämmällä tuntumallaan. Loppupeleissä Ibanez tuntui jopa hankalammalta soittaa, sillä ainoa otelautamerkki vei kolmen nauhavälin tilan, mikä hämäsi hieman. Lisäksi kunnon vibratoon tottuneet sormet saivat Tokaista paremman otteen.
 
Nyt tuli aika työntää letku koloon. Komppisäröjä kokeilin lähinnä Musen, Metallican, InMen, Gunnareiden ja Velvet Revolverin riffeillä. Tokai tuntui ottavan saman tien saundit itselleen tiukalla otteella. Ibanez sen sijaan tuotti pettymyksen. Voi olla, että SZ:n vakiomikit vain ovat sitä huonompaa laatua, mutta mieleeni tuli ne hetket, kun vartailin RG:täni ja Squieriani. SZ:n mikit kuulostivat omituisen tunkkaisilta. Oikea sana on englanninkielisten kitaralehtien käyttämä termi weedy, jolle en nyt keksi tarkkaa suomennosta.
 
Puhtailla saundeilla Ibanezin mikit tosin yllättivät positiivisesti. Kaulamikit olivat lähinnä syynissä, mutta tallamikilläkin SZ:n mikit helisivät iloisen kirkkaasti siinä missä Tokain tummista saundeista tuli mieleen savuinen jazzbaari. Les Paulien kanssa ilmeisesti treblen ja presencen pitää olla useasti kohtuullisen korkealla, mutta basso tulisi pitää matalalla.
 
Vihoviimeisenä vertailuna ennen varsinaista ostopäätöstäni oli soolosäröjeni ja sustainien vertailu. Kuten komppisäröjenkin tapauksessa, myös tällä kertaa Tokai pesi Ibanezin tiukkuudessa. Odotettavissahan tämä oli, mutta samoja sirinöitä kuunnelleena jo ennen sustainvertailua tein päätökseni, että Tokai lähtee kotiin. Koska hinta ylitti jonkin verran budjettiani, tarjosin muutamaa pedaalia vaihdossa, joista tuli 120e hinnanalennusta. Mukaan vielä Gatorin kova LP-laukku, pari kielisettiä, piuha, Allen-avain ja leveä nahkahihna, niin loppuhinnaksi tuli 780e. Hyvä kitara hyvään hintaan, vaikka olenkin nyt jonkin aikaa persaukinen. :)
 
Yhteenvetona siis: Ibanez SZ520QM on kitara, jossa on hinta-laatu-suhde paikallaan. Hyväsoittoinen, hieno ja stabiilin oloinen kitara, mutta saundi ei vakiomikeillä ole paras mahdollinen. Japanin Tokai Love Rock (tarkan mallin otan selvää sitten kieltenvaihdon yhdeydessä) on toinen, jossa on vieläkin parempi hinta-laatu-suhde. Hyvin jykevä kitara, joka paitsi näyttää legendaariselta, myös kuulostaa siltä. Tumma puhdas saundi ei haittaa, sillä tällä tullaan joka tapauksessa soittamaan lähinnä rockia ja bluesia. RG:ni toimii kompensoivana kirkkaan saundin tuojana.
 
Olen testannut myös ihan aitoa Gibsonin Les Paulia, enkä kovin suurta eroa tähän huomannut. Se, että lavassa ei lue Gibson, ei haittaa, sillä tällä kitaralla tulen kuitenkin soittamaan vielä monta vuotta, ellei vuosikymmentä. :)