Aihe: Yleisiä sääntöjä, milloin plug-in on hyvin hinnoiteltu?
1 2 3 4 5 6 7 8
ejhfi
14.03.2025 16:08:58
 
 
Henri Henri Olavi: Ei niin, mutta minusta se näytti ja tuntui paskalta käyttää. Verrattuna Pro Toolsiin, jota oli heti suht helppo käyttää. Se oli kuin oilisi istunut analogisen miksauspöydän edessä.
 
Niin no, Reaper on just niin analogista ympäristöä tai ITB:a kuin sen sellaiseksi haluaa. Se on omanlaisensa softa, mutta se just on keskeinen osa sitä. Siitä saa lähes kloonin tai sitten jotakin ihan muuta ts. persoonallisen ja räätälöidyn työkalun. Cubasen jälkeen mun oli melko helppo päästä sen kanssa sinuiksi muutamassa tunnissa, toisin kuin vaikka LUNAn kanssa, joka ei ole viimeisen kolmen kuukauden aikana auennut vielä kauheastikaan, vaikka kovasti sen visuaalisuutta ihastelenkin.
En mit'n kuule - on meny zoppaa gorfaan
Mikael
14.03.2025 16:11:13
 
 
ejhfi: TTyökaluja ja - tapoja on suositeltavaa päivittää myös työn mielekkyydenkin vuoksi. Muutama tunti uuden opettelua voi olla iso säästö, vaikka siihen menisikin se muutama tunti. Ihan samalla tavalla, kun tein ekat äänitykseni ADATille nauhojen ja kelojen jälkeen, tai kun siirryin tästä ensin osittain ja myöhemmin kokonaan DAWiin, ensin. Cakewalkiin, sitten Cubaseen ja edelleen Reaperiin, jokainen siirtymä on ollut avartava ja elämyksellinen - "Ai saatana, siis näinkin voi tehdä! Wautsi!!" Uudet oivallukset voivat säästää myös aikaa ja siten vapauttaa resurssia, mitä ei tunnu olevan koskaan liikaa.
 
Juu, kyllä mäkin olen aloittanut kelanauhoilla yms... mutta, muutama tunti ei riittäisi mulla päästä sille tasolle, että softa on samalla tapaa selkärangassa kuin mitä se on tällä hetkellä. Työtapoja on mahdollista päivittää myös yhden DAWin sisällä ja se on helpompaa mulle näin koska perusteet on hallussa. Mun mielestä on mukavaa kun työskennellessä ei tarvitse miettiä sitä työkalua tai sen käyttöä, vaan se on intuitiivinen ja looginen käden/mielen jatke.
 
Mutta en siis sano etteikö jollekin muulle voisi toimia. Puhun vain omasta puolestani, enkä väitä että omat työtavat olisivat sen parempia kuin jonkun toisen. Kuten tässä on jo moneen kertaan todettu: paras tapa ja väline on silloin kun hommat tulee hoidettua ja lopputulos tyydyttää.
Fuzz is Clean!
Henri Henri Olavi
14.03.2025 16:12:52
ejhfi: Siitä saa lähes kloonin tai sitten jotakin ihan muuta ts. persoonallisen ja räätälöidyn työkalun.
 
Tämä se onkin. Mä en halua joutua säätämään ja muuttamaan kaikkea, että saan tyäkalusta mieluisen näköisen ja tuntuisen. Halua että se on sitä out of the box. Sellaisia mulle ovat olleet PT, Ableton ja Logic. Siksi pysyttelen niissä.
Gold Member of Fit Tan Club
soundmodel
14.03.2025 16:13:20 (muokattu 14.03.2025 16:19:38)
Piti pysyä erossa omista preferensseistä siinä määrin, kun ne eivät ole määrittäviä, joten siksi en kommentoi omaa preferenssiäni, vaan ainoastaan sitä, että missä on listan mukaan eniten asioita. Se muu on muiden näkemyksistä riippumatonta preferenssiä siinä mielessä kuin vaikkapa sopiva auton väri.
 
Pro Tools voi olla hyvä sijoitus vielä samassa mielessä kuin vaikkapa Apple Mac on.
 
Ei Apple Mac ole kustannustehokkain teknisellä listalla, mutta siinä maksetaan helposta käyttäjäkokemuksesta, missä hänen puolesta on tehty useimmat tekniset valinnat, jotta hänen ei tarvitse itse säätää tekniikan kanssa. Hän voi vain käyttää sitä annettua ympäristöä.
 
Eli, vaikka REAPER teoriassa antaisi konfiguroida optimaalisen setupin, niin joillekin Pro Tools on jo optimaalinen ja tällöin he maksavat lisää siitä, että heidän ei tarvitse miettiä optimaalista ympäristöä. Tämä on ominaisuus sinänsä, mutta YMMV, joten se ei välttämättä ole kaikille hintansa väärti. Erityisesti, se on erittäin kallis lisä, jos se on ainoa hintaeron selittävä piirre.
 
---
 
Itse olen muuten pitänyt Pro Tools 8 -theme:stä REAPER:issa. Välillä käytän myös Cubasen theme:ä. Best of the both worlds.
ejhfi
14.03.2025 16:15:51
 
 
Henri Henri Olavi: Kuinka monta DAWia olisi sitten sun mielestä riittävä määrä? Mitä mä siitä Reaperista saan sellaista, jota ei noissa muissa ole? Tai Cubasesta?
 
Mulle riittää yksi ja mitä sä siitä saat, sen sun pitää itse katsoa. Pro Toolsista mulla ei ole mitään kokemusta ja tuskin tulee olemaankaan. Mutta jos PT on sulle hyvä, sen on sun työkalusi ja valintasi, jos Reaper on jollekin muulle hyvä, ei se tee siitä paskaa. Ei ihminen ole sen parempi tai huonompi varmaankin siksi, että se käyttää jotakin toista DAWia kuin toinen, vai?
En mit'n kuule - on meny zoppaa gorfaan
soundmodel
14.03.2025 16:20:41 (muokattu 14.03.2025 16:23:25)
ejhfi: Ei ihminen ole sen parempi tai huonompi varmaankin siksi, että se käyttää jotakin toista DAWia kuin toinen, vai?
 
No ei, mutta muiden arvostukset vaikuttavat hinnoitteluun myös muille. Siksi on järkevää, että arvostus perustuu johonkin rationaaliseen. Kuten osakekaupassa, mikäli arvostus on ilmaa, niin sijoituksen arvo ei ole luotettava.
 
Esimerkiksi, moni muukin ostaisi Apple Mac:ia, jos ne olisivat edullisempia.
Henri Henri Olavi
14.03.2025 16:20:43
soundmodel:
Eli, vaikka REAPER teoriassa antaisi konfiguroida optimaalisen setupin, niin joillekin Pro Tools on jo optimaalinen ja tällöin he maksavat lisää siitä, että heidän ei tarvitse miettiä optimaalista ympäristöä.

 
Juuri näin.
Gold Member of Fit Tan Club
ejhfi
14.03.2025 16:23:16
 
 
Henri Henri Olavi: Mä en halua joutua säätämään ja muuttamaan kaikkea, että saan tyäkalusta mieluisen näköisen ja tuntuisen.
 
Ei kukaan pakota. Voi myös todeta, että tämä on nyt tämmönen ja tällä mennään. Se mitä mä olen kohta kuutta kymppiä lähentelevänä oppinut, minkään muotin orjaksi ei kannata jäädä ja formaattiin jämähtää. Se on vähän sama kuin pakottaisi itsensä tiiliskiveksi. Progressiivisuus on usein hyvä homma muussakin kuin vain musassa.
En mit'n kuule - on meny zoppaa gorfaan
Henri Henri Olavi
14.03.2025 16:26:05
ejhfi: minkään muotin orjaksi ei kannata jäädä ja formaattiin jämähtää.
 
Kyllä minusta kannattaa. Olen käyttänyt Pro Toolsia lähes 18 vuotta ja sillä pääsee töissä hyvin maaliin. Kuten Mikael edellä totesi, työkaluja ja -tapoja voi muuttaa sen käyttämänsä DAWin sisälläkin.
Gold Member of Fit Tan Club
ejhfi
14.03.2025 16:30:23
 
 
Mikael: Mutta en siis sano etteikö jollekin muulle voisi toimia. Puhun vain omasta puolestani, enkä väitä että omat työtavat olisivat sen parempia kuin jonkun toisen. Kuten tässä on jo moneen kertaan todettu: paras tapa ja väline on silloin kun hommat tulee hoidettua ja lopputulos tyydyttää.
 
Ei kukaan muukaan voi todeta kuin omasta puolestaan. Siksi nämä kiistelyt siitä, mikä on paras ja just se oikea työkalu, ovat aika turhia. Kaikissa on puolensa ja onneksi valinnanvaraa on ihan eri tavalla kuin joskus kakkuaikoina.
En mit'n kuule - on meny zoppaa gorfaan
ejhfi
14.03.2025 16:35:17
 
 
Henri Henri Olavi: Kyllä minusta kannattaa.
 
Ihmisiä on erilaisia, jotkut tykkäävät pitäytyä vanhassa totutussa, tutussa ja turvallisessa, kun taas jotkut tykkäävät enemmän muuttuvista ja kehittyvistä ympäristöistä, missä on omat haasteensa, innovaationsa ja elämyksellisyytensä.
En mit'n kuule - on meny zoppaa gorfaan
Henri Henri Olavi
14.03.2025 16:37:11 (muokattu 14.03.2025 16:38:10)
ejhfi: Ihmisiä on erilaisia, jotkut tykkäävät pitäytyä vanhassa totutussa, tutussa ja turvallisessa, kun taas jotkut tykkäävät enemmän muuttuvista ja kehittyvistä ympäristöistä, missä on omat haasteensa, innovaationsa ja elämyksellisyytensä.
 
Mä pääsen näitä toteuttamaan tosi paljon muutenkin, joten sille ei ole tarvetta DAWin valintaan liittyen.
 
e: Nyt on niin paljon off topicia, että hyvä lopettaa ja alkaa viettämään yllätyksellistä perjantaita. Hyvää viikonloppua kaikille!
Gold Member of Fit Tan Club
ejhfi
14.03.2025 16:40:16
 
 
soundmodel: Esimerkiksi, moni muukin ostaisi Apple Mac:ia, jos ne olisivat edullisempia.
 
En välttämättä ostaisi. Voisin sen ostaa nytkin, mutta enpä osta. Vanha punkkari toteaa tässä kohtaa F*ck the imagined standards!
En mit'n kuule - on meny zoppaa gorfaan
Henri Henri Olavi
14.03.2025 16:42:23 (muokattu 14.03.2025 16:42:30)
ejhfi: En välttämättä ostaisi. Voisin sen ostaa nytkin, mutta enpä osta. Vanha punkkari toteaa tässä kohtaa F*ck the imagined standards!
 
+
 
Ihmisiä on erilaisia, jotkut tykkäävät pitäytyä vanhassa totutussa, tutussa ja turvallisessa
 
Just hyvä!
Gold Member of Fit Tan Club
ejhfi
14.03.2025 16:43:07
 
 
Henri Henri Olavi: Mä pääsen näitä toteuttamaan tosi paljon muutenkin, joten sille ei ole tarvetta DAWin valintaan liittyen.
 
Se on sun valinta, eikä siihen ole kenelläkään mitään sanottavaa, kuten ei sinullakaan siihen, mitä joku toinen käyttää.
En mit'n kuule - on meny zoppaa gorfaan
Henri Henri Olavi
14.03.2025 16:44:13
ejhfi: Se on sun valinta, eikä siihen ole kenelläkään mitään sanottavaa, kuten ei sinullakaan siihen, mitä joku toinen käyttää.
 
Kuten en olekaan sanonut missään vaiheessa. Hyvää viikonloppua nyt viimein!
Gold Member of Fit Tan Club
ejhfi
14.03.2025 16:51:01
 
 
Henri Henri Olavi: Kuten en olekaan sanonut missään vaiheessa. Hyvää viikonloppua nyt viimein!
 
Silloinhan et voi myöskään väittää Reaperin olevan paska, vaan että se ei ole se sinulle luontuvin työkalu. Juu, hyvää viikonloppua :)
En mit'n kuule - on meny zoppaa gorfaan
Mikael
14.03.2025 17:05:27 (muokattu 14.03.2025 17:08:23)
 
 
ejhfi: Siksi nämä kiistelyt siitä, mikä on paras ja just se oikea työkalu, ovat aika turhia.
 
Tätä mä olen just koittanut koko ajan sanoa :D
 
Andrew Scheps mielestänin kiteyttää tän asian hyvin:
"The only thing that matters is what comes out of the speakers"
Tähän ei ole vastaan sanomista.
Fuzz is Clean!
ejhfi
14.03.2025 17:24:07
 
 
soundmodel: Eli, vaikka REAPER teoriassa antaisi konfiguroida optimaalisen setupin, niin joillekin Pro Tools on jo optimaalinen ja tällöin he maksavat lisää siitä, että heidän ei tarvitse miettiä optimaalista ympäristöä.
 
Se on toki valinta, mihin ei ole nokan koputtamista. PT/AVID, Universal Audio Apolloineen ja muutamat muut ovat myös esimerkkejä siitä, miten asiakas koukutetaan ja tämän jälkeen pyritään rahastamaan. On myös keskusteltu paljon kuvitelluista "studio standardeista". Tämä, jota voidaan myös ahneudeksikin ilkeämielisesti kutsua, voi olla myös perusteltu syy etsiä vaihtoehtoa johonkin vapaampaan ympäristöön. Tai jos halutaan enemmän tätä päivää, eikä jotakin, mikä tuli 20 vuotta sitten ja jässähtänyt sitten siihen. Näihinkin on kullakin halutessaan oikeus.
En mit'n kuule - on meny zoppaa gorfaan
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)