Klassinen ›

Miksi jotakin tai joitakin tiettyjä suomalaisia säveltäjiä suositaan ylettömästi muihin nähden silloinkin, kun modernismin nimeen vannovassa musiikkiympäristössä nämä eivät useinkaan joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta edes täytä modernille musiikille asetettuja kriteereitä ja muut heidän varjoonsa jääneet säveltäjät ovat tässä suhteessa joiltakin osin jopa edistyksellisempiä tai ainakin persoonallisempia kuin he, häviämättä ainakaan musiikkinsa laadukkuudella edellä mainituille säveltäjille tippaakaan, mutta ovat jääneet tavallaan altavastaajan asemaan ohjelmistopolitiikan suhteen?
 
Vai saneleeko lopulta pikemminkin populariteetti ja musiikillinen muoti toiminnaltaan epäkaupallisten julkisten tahojenkin musiikkitarjonnan sen sijaan, että ne olisivat objektiiviseen puolueettomuuteen ja tasapuolisuuteen pyrkivän ja epäoikeudenmukaisesti unohdettujen ja vähän esille olleiden laimin lyötyjen säveltäjien esiin nostamiseen tähtäävän ohjelmistopolitiikan harjoittamisen kannalla, ja jonka luulisi kuuluvan taiteen ja sivistyksen vaalimisen tärkeimpiin ja ensisijaisiin periaatteisiin ja tehtäviin? Mikäli olette lukeneet Maestro kirjan Boulezia käsittelevän luvun, ymmärrätte täysin mitä tarkoitan.
 
Toivoisin, että kuunneltavaksi tuotaisiin enemmän sellaisia musiikkitallenteita, joista ei ole jo entuudestaan olemassa levytyksiä, eikä tällaisilla tallenteilla olevia teoksia saisi kuullakseen konserteissa, vaan ne olisivat sitä unohdettua musiikkiperintöämme, joka ansaitsisi tulla nostetuksi unohduksen hämärästä ja tulla kuulluksi ainutkertaisena tilaisuutena, sillä miksi kukaan viitsisi kuunnella sellaista huonolaatuista monoäänitystä jostakin teoksesta, josta on jo saatavana monia korkealuokkaisia Cd levyjä digitaalisine stereoäänityksineen, vaan niiden sijasta tarjottaisiin ainutlaatuisia äänitallenteita teoksista, joita ei voida sijoittaa kaupallisille äänitteille, laajentaen näin tuntemustamme musiikinhistoriasta ainutlaatuisia elämyksiä tarjoten.
 
Sillä vain tällä tavoin voisimme nostaa suomalaisen musiikin ja suomen säveltäjien profiilia suuren yleisön edessä, niin että se ei rajoittuisi vain joihinkin harvoihin nimiin, vaan näyttäytyisi kaikessa laajuudessaan ja syvyydessään mahdollisimman laajalla rintamalla, jolloin sekä itse elossa olevat musiikin tekijät, säveltaide, että musiikkia kuunteleva yleisö voisivat voittaa jotain.
 
Modernismin esitaistelija Erkki Länsiö mainitsi mm. Sonnisen nimen niiden säveltäjien joukossa, joiden musiikkia hän olisi toivonut mukaan pohjoismaisille musiikkipäiville Pylkkäsen Ultima Thulen sijasta, mutta nykyään ei hänen eikä Sonnisenkaan musiikkia juuri esitetä, Pylkkäsestä nyt puhumattakaan.