Onkohan muilla, ketkä klassista soittaneet edes jollain tasolla vastaavaa?
Itse soitin tänään sen ainoan Chopinin nocturnen läpi pianolla, jonka jotenkin osaan alusta loppuun asti.
Huomasin, että soitto katkeaa aina yhteen kohtaan, kun yritän soittaa sitä mieleisessäni tempossa, joka jättää sopivasti varaa eläytymiselle ja tulkinnalle.
Sitten pika-kahlasin, eli soitin kappaleen puolta nopeampana läpi asti ja siinähän ei jäänyt aikaa niin paljoa missä voisi eläytyä ja tulkita, kun aika menee sormien heilutteluun ja kiihdytettyyn kappaleen muistelemiseen.
Pika-kahlauksella kappale meni loppuun asti ja olen huomannut tämän aiemminkin kohdallani toimivaksi keinoksi poimia mielen syövereistä jo kauankin sitten unohdettuja kappaleita. Niin, että ei tarvitse aina nuottia alkaa kaivamaan.
Ja kappale oli siis Cis-molli Nocturne tällä kertaa.
Lisään tähän vielä, että klassisen opiskelu aikoina minun järkeen ei käynyt oppi, että kappale pitäisi aina soittaa joka ikinen kerta samalla tempolla ja muutenkin täysin samanlaisena. Olen aina opiskeluajoistani asti kannattanut vapaata tulkintaa, eli tietynlaista ilmaisun improvisaatiota itse kappaleen sallimissa rajoissa.
Ehkä siksi minusta ei tullut klassisen musiikin pianistia, mutta silti näen että tämä minun tapa on oikeampi tapa lähestyä musiikkia. Oman musiikin kuunteleminen on siinä mielessä lohduttavaa, että sitä ei tarvitse analysoida millään tavalla, sen kun kuuntelee ja soittaa. |
Manteloa:
Lisään tähän vielä, että klassisen opiskelu aikoina minun järkeen ei käynyt oppi, että kappale pitäisi aina soittaa joka ikinen kerta samalla tempolla ja muutenkin täysin samanlaisena. Olen aina opiskeluajoistani asti kannattanut vapaata tulkintaa, eli tietynlaista ilmaisun improvisaatiota itse kappaleen sallimissa rajoissa.
Ehkä siksi minusta ei tullut klassisen musiikin pianistia, mutta silti näen että tämä minun tapa on oikeampi tapa lähestyä musiikkia.
Eihän niitä soitetakaan. Kuka moista lööperiö on päähäsi pakottanut? Jos et sä osaa päätäs käyttää niin voisit sä ainaki munaas näyttää |
Henri Henri Olavi: Eihän niitä soitetakaan. Kuka moista lööperiö on päähäsi pakottanut?
Opiskelin useamman vuoden Savonlinnan Kristillisellä opistolla, klassista pianoa.
Siellä kyllä opettajat olivat tätä mieltä asiasta.
Olipa siellä toinenkin asia mikä jäi vähän vaivaamaan, kun joku opettaja sanoi,
että säveltäjien ei tarvitse osata sävellajeista kuin C-duuri ja a-molli, koska nykyaikana on helppo tarpeen vaatiessa transponoida, niin nuotistolla, kuin myös koskettimilla. Oman musiikin kuunteleminen on siinä mielessä lohduttavaa, että sitä ei tarvitse analysoida millään tavalla, sen kun kuuntelee ja soittaa. |
Manteloa
Henri Henri Olavi