arppah8 17.01.2025 09:07:49 | |
---|
Tuli päivitettyä ekaa omatekelettä. Siinä on aina ollut vähän turhan yläpäävoittoinen soundi, joka tietty toimii joissain jutuissa (vaahteraotelauta ja tallamikin sijainti aika lähellä tallaa lienevät osaltaan vaikuttaneet asiaan), mutta vihdoin päätin tehdä asialle jotain. Tallamikiksi vaihtui Seymour Duncan Red Devil ja volapotikan arvo 500k>300k. Kaulamikkinä säilyi MikkiHousen telemikki. Kotitestillä tuntuisi tulleen kivasti lisää alakertaa ja yläpää tasoittui, huomenna testaamaan treenikselle kunnolla. Ihan alunperin parikymmentä vuotta sitten laitoin tuohon SD Lil59 -mikin, siinä oli melkoinen korvapuukkoyläkerta. Myöhemmin kokeilin GFS Lil Killer -halpista joka oli ihan jees etenkin hintaansa nähden, yläkerta talttui mutta vähän ohuehko oli silti. Jospa nyt olisi vihdoin kohdillaan. Status: Asiallinen mies, puhaltaa 1.37 promillea klo 7.30. Ostamatta ei testata! |
McNulty 18.01.2025 13:49:17 | |
---|
Tuli pitkästä aikaa kirjoitettua palstan muihinkin ketjuihin ja muistin yllättävän nopeasti sen, miksei sitä ole enää tullut tehtyä vähään aikaan. On kyllä sellainen tarkoituksella väärinymmärtäjien.net. Hyvä alusta, mutta pilattu kusipäillä. moving in stereo |
minidriver 18.01.2025 21:27:34 | |
---|
McNulty: Tuli pitkästä aikaa kirjoitettua palstan muihinkin ketjuihin ja muistin yllättävän nopeasti sen, miksei sitä ole enää tullut tehtyä vähään aikaan. On kyllä sellainen tarkoituksella väärinymmärtäjien.net. Hyvä alusta, mutta pilattu kusipäillä. I agree. Olen pysynyt poissa, kunnes viime aikoina vilkuilin taas vähän enemmän. Taitaa riittää jo. Isi |
rheinone 19.01.2025 16:25:39 | |
---|
McNulty: Tuli pitkästä aikaa kirjoitettua palstan muihinkin ketjuihin ja muistin yllättävän nopeasti sen, miksei sitä ole enää tullut tehtyä vähään aikaan. On kyllä sellainen tarkoituksella väärinymmärtäjien.net. Hyvä alusta, mutta pilattu kusipäillä. No sanos muuta! Itsekin tosin syyllistyin väärinymmärtämiseen politiikkapalstalla männä viikolla, kun vitutti se touhu. Työhaastattelu SNL
#
https://youtu.be/yuEBBwJdjhQ?si=ZtJhCInfKSMo_-dw
# |
LaMotta 19.01.2025 16:30:07 | |
---|
Politiikka vituttaa aina, ja siltä alueelta pääsee 4 vuodeksi jäähylle. (Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." |
LaMotta: Politiikka vituttaa aina, ja siltä alueelta pääsee 4 vuodeksi jäähylle. Vois mun mielestä poistaa politiikkaketjun m.netistä kokonaan. On muita kanavia siihen hommaan. |
mpekkanen 19.01.2025 17:06:11 | |
---|
Andy Six: Vois mun mielestä poistaa politiikkaketjun m.netistä kokonaan. On muita kanavia siihen hommaan. Eikös sen politiikka aiheen voi jättää seuraamatta jos siitä ei jostain syystä tykkää. Eihän se sen monimutkaisempaa ole. |
Andy Six 19.01.2025 18:12:23 (muokattu 19.01.2025 18:12:51) | |
---|
mpekkanen: Eikös sen politiikka aiheen voi jättää seuraamatta jos siitä ei jostain syystä tykkää. Eihän se sen monimutkaisempaa ole. Voi varmaan. En vain pidä moista aihetta tarpeellisena musiikkiaiheisessa foorumissa. |
Jeszse 19.01.2025 20:41:44 | |
---|
Andy Six: Voi varmaan. En vain pidä moista aihetta tarpeellisena musiikkiaiheisessa foorumissa. Eipä siinä ku piilotat sen omalta listaltas ni et kohta enää ees muista sen olemassaoloa. Hipelius: Olet hieno mies, mutta sulla on aivan ällistyttävän huono maku. |
eLuuri 7 20.01.2025 10:48:01 | |
---|
Andy Six: Voi varmaan. En vain pidä moista aihetta tarpeellisena musiikkiaiheisessa foorumissa. Päinvastoin. 1. Kun keskustelu on siirtynyt poliittisesti lokeroituihin sivustoihin, niin se juuri on tehnyt maailmasta tyhmemmän ja koko ajan polarisoituvamman (me oikeat/muutväärät) 2. Keskustelu asioista on ainoa tapa edistyä ja kehittyä, intellektuellisesti. A. Tenkanen |
Funkånaut 20.01.2025 12:14:40 | |
---|
M.netin käyttäjät ja järkevä keskustelu politiikasta, valitse toinen. "Meikä soittaa vain klassista ja kuuntelee ainoastaan Esa Pakarista." - Penasol |
Andy Six 20.01.2025 12:58:41 | |
---|
eLuuri 7: Päinvastoin. 1. Kun keskustelu on siirtynyt poliittisesti lokeroituihin sivustoihin, niin se juuri on tehnyt maailmasta tyhmemmän ja koko ajan polarisoituvamman (me oikeat/muutväärät) 2. Keskustelu asioista on ainoa tapa edistyä ja kehittyä, intellektuellisesti. Joo, erittäin tarpeellinen ketju, siis. Eteenpäin.. |
Guitarfreak 20.01.2025 17:51:58 | |
---|
Andy Six: Joo, erittäin tarpeellinen ketju, siis. Eteenpäin.. Eteenpäin. Olkapää parsittu kasaan eikä saa esim. soittaa kitaraa toviin. Jaksaiskohan katella jotain yleissivistävää musajuttua vai mädättäskö aivonsa suoratoistosaastalla ynnä somella. Veikkaan jälkimmäistä :D Kenelläkään jotain hyvää vinkkiä tutuille tosta musahommasta joka vois vahingossa kiinnostaa? NOOT NOOT - Pingu |
rheinone 20.01.2025 20:37:02 | |
---|
Guitarfreak: Eteenpäin. Olkapää parsittu kasaan eikä saa esim. soittaa kitaraa toviin. Jaksaiskohan katella jotain yleissivistävää musajuttua vai mädättäskö aivonsa suoratoistosaastalla ynnä somella. Veikkaan jälkimmäistä :D Kenelläkään jotain hyvää vinkkiä tutuille tosta musahommasta joka vois vahingossa kiinnostaa? Tsekkaa rokkisektorista ketju "musakirjavinkkejä", jos löytyis vahingossa jotain kliffaa luettavaa. Työhaastattelu SNL
#
https://youtu.be/yuEBBwJdjhQ?si=ZtJhCInfKSMo_-dw
# |
Guitarfreak 21.01.2025 09:23:20 | |
---|
rheinone: Tsekkaa rokkisektorista ketju "musakirjavinkkejä", jos löytyis vahingossa jotain kliffaa luettavaa. Kiitti vinkistä. Joku säveltäminen for dummies vois olla kova :D NOOT NOOT - Pingu |
PJS 21.01.2025 15:27:56 | |
---|
Jos haluu kehittää omaa musikaalisuutta niin miten olis laulutunnit? Laulaminen on monella tapaa suorin ja intuitiivisin linkki siihen miten musaa hahmottaa pään sisällä ja mä oon ainakin kokenut et laulaminen on parantanut kaikenlaista melodiasoittoo kitaralla enemmän ku mikään kitarantreenaaminen ikinä. I still love rock and roll |
McNulty 22.01.2025 03:03:55 | |
---|
PJS: Jos haluu kehittää omaa musikaalisuutta niin miten olis laulutunnit? Laulaminen on monella tapaa suorin ja intuitiivisin linkki siihen miten musaa hahmottaa pään sisällä ja mä oon ainakin kokenut et laulaminen on parantanut kaikenlaista melodiasoittoo kitaralla enemmän ku mikään kitarantreenaaminen ikinä. Osaispa laulaa samalla kun soittaa kitaraa. Mä soitan kyllä sujuvasti rumpuja, missä vasen ja oikea käsi, samoin kuin jalat, kykenevät tiettyyn pisteeseen asti tekemään itsenäisesti juttuja. Mutta jostain syystä laulaminen ja soittaminen ei vaan luonnistu. Mulla sekoaa heti rytmi jos koitan laulaa samalla. Tytär taas tuntuu oppivan biisit helpoiten tanssimalla. Hän siis tanssii samalla kun kuuntelee musiikkia ja siinä ohessa mm. laulumelodiat ja sanat tarttuvat mieleen yllättävän nopeasti. Ilmeisesti yhdistää ne "muuvseihinsa" muistisääntönä. moving in stereo |
J.Nikkanen 22.01.2025 12:37:13 | |
---|
PJS: Jos haluu kehittää omaa musikaalisuutta niin miten olis laulutunnit? Laulaminen on monella tapaa suorin ja intuitiivisin linkki siihen miten musaa hahmottaa pään sisällä ja mä oon ainakin kokenut et laulaminen on parantanut kaikenlaista melodiasoittoo kitaralla enemmän ku mikään kitarantreenaaminen ikinä. Ja vaikka jättäis laulutunnit väliinkin niin semmoinen perusraakkuminen (mitä jotkut myös laulamiseksi kutsuvat) kannattaa juuri noista mainituista syistä. |
Puavali 22.01.2025 13:09:06 | |
---|
J.Nikkanen: ... perusraakkuminen... Tähän semmonen hymiö. |
Juhani_t 22.01.2025 20:53:19 | |
---|
McNulty: Osaispa laulaa samalla kun soittaa kitaraa. Mä soitan kyllä sujuvasti rumpuja, missä vasen ja oikea käsi, samoin kuin jalat, kykenevät tiettyyn pisteeseen asti tekemään itsenäisesti juttuja. Mutta jostain syystä laulaminen ja soittaminen ei vaan luonnistu. Mulla sekoaa heti rytmi jos koitan laulaa samalla. Mä olen pääasiassa ruNpali mutta en laulaja koska yläasteella sanottiin niin ja en ole lauluhommia sittemmin kokeillutkaan. Mulla on muutenkin niin matala ääni että ei hevikiekunat lähde edes kiveksiä puristelemalla. Rummunlyönnin yhteydessä kuitenkin yleensä laulan. Ilman mikkiä tietysti koska on tietoisuus että en osaa laulaa. Siinä on taustalla ajatus siitä että samalla laulamalla olen mukana biisissä oikeassa kohtaa ja tavallaan soitan itselleni samalla. Ikään kuin säestän omaa laulua. Se että joku toinen laulaa sen varsinaisen laulun, tulee tähän paskaan omaan lauluun tukena ja tulee tunne siitä että olemme saman biisin äärellä. Mä lähtisin vain laulamaan ilman mikkiä sen verran mitä kitaransoitto sallii. Kohta huomaat että voit vetää biisin siinä samalla ja myöhemmin et voi olla soittamatta ilman että edes mielessä laulaisit sen. |