Kitarat: kitarakamat ›

McNulty: Tuolla esimerkillä halusin lähinnä osoittaa, että vahvistimen suunnittelulla ja suunnittelijalla on ihan oikeasti merkitystä. On ihan eri asia suunnitella Champin kaltaisia yksinkertaisia kytkentöjä, kuin vaikkapa niitä Markku Femmoja. Kun näitä laitteita huoltaa, korjaa tai pelkästään tutkii niiden kytkentäkaavioita, niin voi aika nopeasti todeta suunnittelulla olevan merkitystä. Eikä se ole lainkaan yksiselitteistä, että kuka tahansa pystyisi kumpaakaan suunnittelemaan. Ei, vaikka olisi kokemusta tästä yksinkertaisesta elektroniikasta.
 
Champin on todennäköisesti suunnitellut se joka on tehnyt 6sj7:n datalehden. Se ei juurikaan poikkea sadan vuoden takaisista esimerkkikytkennöistä. Putkien parhaus on siinä että ne eivät tarvi lämpökompensointeja tai epälineaarisuuden korjailuja. Mainitsemasi Markkuviitonen noudattelee peruskytkennöiltään kymmeniä vuosia tuttua linjaa. Eipä se signaalin vahvistaminen siitä ole juuri muuttunut. Mesat on minusta siinä mielessä mainioita kamppeita että samaan pakettiin koottu kaikki putkivahvistimien historian aikana tehdyt parannukset ja varioinnit. Kaivelin esiin Viitosen kytkiksen josta asia on todennettavissa vaikka yhdessä:
https://pdfcoffee.com/pdfviewer/web … atic-pdf-pdf-free.html%3Freader%3D1
 
Pahoittelut rumasta urlista
 
Heti ensimmäiseltä sivulta näkee että on molempaa sorttia tasasuuntaajaa ja lisäksi parit ylimääräiset dc:t releille ja feteille. Releitä sitten onkin. Ja kalliita kytkimiä kojelaudassa. Preamp on myös perusajatukseltaan ihan tavallinen, mutta kun relekärkiä seurailee, huomaa että useampi etuaste muodostuu vain vaihtamalla releillä komponentteja. V6a:lla on kolmea eri kokoista kondensaattoria valittavissa. Eq on ihan tavallinen, mutta transistoreilla. Minusta ihan ok valinta kun on sitä putkitavaraa jo aika lailla. Varsinainen ideakasa on tuolla pääteasteen puolella, joka alkaa driverin kytkikseltä. Siinä yhdistellään aika kätevästi triodi/pentodi/se/pp -vahvari lähes inhimillisellä määrällä releitä. Kyllä tällä määrällä tavaraa voi varmaan soittaa mitä vaan? Vaihtoehtoja ja valinnanvaraa on. Harmi että releet ei ole ikuisia. Ei ihme että vahvari on kallis. Rahalla saa myös oikeasti melkoisen kasan tavaraa.
 
Suunnittelua vaatii sovittaa kaikki aiemmin keksitty samaan laatikkoon. Analogisesti. Siinä on ollut laskin kuumana kun on räknätty taajuusalueet ja impedanssit kohdilleen. On ollut varmasti vitunmoinen urakka sovittaa kaikki kohdalleen niin että soundit on kunnossa joka kanavalla. Eihän tätä tietenkään kerralla suunnitella. Vanhat jutut hyödynnetään ja laitellaan niihin vain lisää tavaraa. Mitään varsinaista uutta keksintöä tässä ei ole, mutta ennennäkemätöntä taitaa olla samaan settiin puristeltu tavaran määrä putkivahvariksi.
 
Onko sulla tämmönen Mark V?

Juhani_t: Tämä on varmaan tavoitteena muussakin tuotekehityksessä. Mitä sitä tarvisi olla että syntyisi klassikko? Siis suunnitteluvaiheessa, ennen markkinamiesten kulujen karsintaa? Jokin erikoisuus? Väri? Muoto? Paljon kaikkea? Yksinkertainen? Jos vahvariklassikoita mietiskelee niin varsin yksinkertaisia laatikoita ovat. Eivät ole koskaan edustaneet mitään teknisen kehityksen kärkeä, eikä niihin ole koskaan käytetty mitään kallita erikoisosia. Mikä tekee vaikkapa Mesan Markkuykkösestä klassikon?
 
Oikeasti aika pitkälti kuun oikeaa asentoa:
 
- Satut sopivaan hetkeen markkinoille.
- Saat vahvarisi sillä hetkellä pinnalla olevien kitaristien käyttöön.
- Sattumalta joku tuleva tähti valitsee sinun vahvarisi, ehkä sen takia että sattui löytämään sellaisen käytettynä tms.
 
Mark I:ssä oli toki innovaationa nuo pötkössä olevat gain staget, jolloin pelkästä vahvarista sai kauniisti laulavaa säröä irti enemmän kuin kilpailijoista.
 
50-70 luvulla meininki oli lähinnä "tästä lähtee enemmän ääntä", ja sitten siitä eteenpäin alettiin innovoida "tästä lähtee enemmän säröä, ja tässä on enemmän vipstaakeja" tyylillä. Mesan Mark ja Road King sarjoissa, räkkikamoissa yms saavutettiin sitten se liiallisuus. Markkinat alkoivat arvostaa yksinkertaisempia vahvareita, mutta pedaaleita sai sitten olla vaikka 20.
 
Joka tapauksessa suurin osa vahvariklassikoista on klassikkoja ensisijaisesti sen takia, kuka niitä on käyttänyt.

LaXu: Oikeasti aika pitkälti kuun oikeaa asentoa:
 
- Satut sopivaan hetkeen markkinoille.
- Saat vahvarisi sillä hetkellä pinnalla olevien kitaristien käyttöön.
- Sattumalta joku tuleva tähti valitsee sinun vahvarisi, ehkä sen takia että sattui löytämään sellaisen käytettynä tms.
 
Mark I:ssä oli toki innovaationa nuo pötkössä olevat gain staget, jolloin pelkästä vahvarista sai kauniisti laulavaa säröä irti enemmän kuin kilpailijoista.
 
50-70 luvulla meininki oli lähinnä "tästä lähtee enemmän ääntä", ja sitten siitä eteenpäin alettiin innovoida "tästä lähtee enemmän säröä, ja tässä on enemmän vipstaakeja" tyylillä. Mesan Mark ja Road King sarjoissa, räkkikamoissa yms saavutettiin sitten se liiallisuus. Markkinat alkoivat arvostaa yksinkertaisempia vahvareita, mutta pedaaleita sai sitten olla vaikka 20.
 
Joka tapauksessa suurin osa vahvariklassikoista on klassikkoja ensisijaisesti sen takia, kuka niitä on käyttänyt.
 
Uskaltaisin väittää, että se soundikin vaikuttaa aika paljon. Ehkä artisti nostaa vahvistimen klassikoksi, mutta valitsiko artisti sen vahvistimen, koska se oli muita parempi, tulevaisuuden klassikko.

McNulty: Mä vähän siistin mun kommenttia :)
Mutta juu, marginaalisen tuotteen kanssa uuden suunnittelu on vaikeaa. Tosin, mun henk.koht. mielestä PRS:n identiteetti vedettiin osittain vessasta alas kun alkoivat tekemään Stratoja ja Telejä. Se oli hienosti maskeerattu artistin signaturemallin taakse, mutta siihen asti PRS oli keskittynyt omaan tyylikkääseen kitaramalliin ja sen eri versioihin. PRS:llä oli vahva oma meininki, niin USA kuin SE-mallien kanssa.
 
Samaa mieltä, joskin firman tulos kertoo varmasti eri tarinaa. Mielestäni esim. PRS S2 Studio oli paljon lähempänä PRS:n oman identiteetin Stratoa, ja Silver Sky taas aivan liian suora, suorastaan tylsä kopio.
 
Mielenkiintoista nähdä, siirtyykö Mesa nyt Gibsonin alaisuudessa tosiaan valmistamaan ja myymään näitä kulmakiviä vai vieläkö nähdään jotain Lonestar/Lonestar Special, California Tweed, BlueAngel 4x10" tai vastaavia uusia tuotteita. Aika kovastihan tuota tarjontaa on kavennettu. Bassostyrkkareiden puolella yksi sarja. Veikkaan myös, että Badlands, Triple Crown ja Fillmorekin tulevat vielä haihtumaan kitaravahvaimien rosterista. Tai ainakin joku niistä.
 
Todellakin. Mielestäni Lonestar Classic, joka on aika pitkälti tuunattu Fender Twin, on yksi parhaita parin viime vuosikymmenen aikana julkaistuja vahvareita puhtaaseen soundiin tai pedaalien kanssa käytettäväksi. Fillmore ei ole mielestäni ihan vakuuttava korvaaja Lonestarille. Ominaisuudet ovat kohdallaan, mutta ainakaan videoiden perusteella soundi ei ole yhtä hyvä.
 
Badlanderista on vissiin pidetty, mutta se ei kuitenkaan ole perinteinen Rectifier, joten pitkäikäisyys ei ole taattu. Uskon, että Triple Crownin valmistus lopetetaan kyllä.

Laulava Kylätohtori: Uskaltaisin väittää, että se soundikin vaikuttaa aika paljon. Ehkä artisti nostaa vahvistimen klassikoksi, mutta valitsiko artisti sen vahvistimen, koska se oli muita parempi, tulevaisuuden klassikko.
 
Varsinkin vanhemmissa vahvareissa saatavuus ja hinta voi olla ollut myös merkittävä tekijä, esim. Marsut ja Voxit Briteissä, Fenderit jenkeissä jne.

McNulty: Mutta juu, marginaalisen tuotteen kanssa uuden suunnittelu on vaikeaa. Tosin, mun henk.koht. mielestä PRS:n identiteetti vedettiin osittain vessasta alas kun alkoivat tekemään Stratoja ja Telejä. Se oli hienosti maskeerattu artistin signaturemallin taakse, mutta siihen asti PRS oli keskittynyt omaan tyylikkääseen kitaramalliin ja sen eri versioihin.
 
PRS (mies itse siis) näyttää ainakin mainosvideoissa kitarantekijältä, joka haluaa rakentaa kitaristeille kitaroita. Siis sellaiselta "saanko rakentaa sinulle kitaran" eikä sellaiselta "kerrot vaan mitä haluat ja speksit, niin yritän parhaani mukaan olla sinulle avuksi".

LaXu: Samaa mieltä, joskin firman tulos kertoo varmasti eri tarinaa. Mielestäni esim. PRS S2 Studio oli paljon lähempänä PRS:n oman identiteetin Stratoa, ja Silver Sky taas aivan liian suora, suorastaan tylsä kopio.
 
Todellakin. Mielestäni Lonestar Classic, joka on aika pitkälti tuunattu Fender Twin, on yksi parhaita parin viime vuosikymmenen aikana julkaistuja vahvareita puhtaaseen soundiin tai pedaalien kanssa käytettäväksi. Fillmore ei ole mielestäni ihan vakuuttava korvaaja Lonestarille. Ominaisuudet ovat kohdallaan, mutta ainakaan videoiden perusteella soundi ei ole yhtä hyvä.
 
PRS:n identiteetin mukainen Strato nähtiin jo 90-luvulla EG-malleissa. Niillä tosin ei kovin moni halunnut soittaa, joten korjausliike lähemmäksi Leon designia on enemmän kuin perusteltu. PRS on firma, jonka jännittävin muuvi oli Custom 24:n lanseeraus 40-vuotta sitten. Loppu sen jälkeen on ollut lähinnä yksityiskohtien hiomista, jossa Paul Reed on vertaansa vailla.
 
Mulle Lonestar on ainoa Mesa, jonka soundista pidän. Olisin varmastikin jo hankkinut sellaisen, jos se olisi rakennettu jonkin toisen firman standardeilla.

Juhani_t:
Suunnittelua vaatii sovittaa kaikki aiemmin keksitty samaan laatikkoon. Analogisesti. Siinä on ollut laskin kuumana kun on räknätty taajuusalueet ja impedanssit kohdilleen. On ollut varmasti vitunmoinen urakka sovittaa kaikki kohdalleen niin että soundit on kunnossa joka kanavalla. Eihän tätä tietenkään kerralla suunnitella. Vanhat jutut hyödynnetään ja laitellaan niihin vain lisää tavaraa. Mitään varsinaista uutta keksintöä tässä ei ole, mutta ennennäkemätöntä taitaa olla samaan settiin puristeltu tavaran määrä putkivahvariksi.
 
Tuosta tuleekin mieleen Randall Smithin haastattelu jostain kitaralehdestä ajalta, jolloin Mark V oli sitä uusinta uutta. Haastattelija kysyi, mikä oli Mark V:n kehityksessä merkittävin tekninen läpimurto tai innovaatio, josta Randall Smith tunsi ylpeyttä.
 
Randall vastasi ykskantaan, että se ettei häkkyrä syty palamaan kun siihen laittaa virrat päälle.
 
Todellakin, on yksi juttu keksiä ne kytkennät. Mutta vaikeuskerrointa tulee aika paljon lisää, kun pitää myös huolehtia, miten ne kaikki saa toimimaan luotettavasti kotelon varsin rajallisessa tilassa.
 
Mikko1978: Mulle Lonestar on ainoa Mesa, jonka soundista pidän. Olisin varmastikin jo hankkinut sellaisen, jos se olisi rakennettu jonkin toisen firman standardeilla.
 
Fenderin vai Marshallin standardeilla?
 
Nuohan lienevät ne lähimmät vertailukohdat tuon aikakauden Mesalle, eivät pienet putiikkivalmistajat. Mark III:sta alkaen Mesat ovat olleet käytännössä sarjatuotantoa.

LesPaul70:
Nuohan lienevät ne lähimmät vertailukohdat tuon aikakauden Mesalle, eivät pienet putiikkivalmistajat. Mark III:sta alkaen Mesat ovat olleet käytännössä sarjatuotantoa.
 
Tuo riippuu täysin siitä, minkä aikakauden Fenkkuihin ja Marsuihin verrataan. Fenkun kulta-aikojen standardit kelpaisivat mulle mainiosti ja Marsukin johonkin 80-luvulle asti olisi ihan jees. Nuokin olivat sarjatuotantoa. Marsun ja Fenkun 2000-luvun standardit ei kiitos. Mesan hinnalla olisi toki lupa odottaa jo aika tinkimätöntä toteutusta, eivätkä putiikkivalmistajat siinä mielessä ole ollenkaan väärä vertailukohta.

Gibson tuntuu vähentäneen noita perusmalleja kitaroissa. Onko enää edullisempia Tribute malleja ollenkaan linjaston tuotteissa. Samaan aikaan taas Epiphonella malliston määrä kasvaa. Ainakin kalliimman pään Epiphoneja on nykyään enempi. Onko tästä kaikesta sitten jotain muutoksia tulossa Mesallekkin, niin jää nähtäväksi vai onko jo Mesalla vähentynyt mallien määrä?

mpekkanen: Gibson tuntuu vähentäneen noita perusmalleja kitaroissa. Onko enää edullisempia Tribute malleja ollenkaan linjaston tuotteissa. Samaan aikaan taas Epiphonella malliston määrä kasvaa. Ainakin kalliimman pään Epiphoneja on nykyään enempi. Onko tästä kaikesta sitten jotain muutoksia tulossa Mesallekkin, niin jää nähtäväksi vai onko jo Mesalla vähentynyt mallien määrä?
 
En osaa sanoa että onko ns. perusmalleja vähennetty, mutta tosiaan opiskelijamalleissa vähennystä on, mutta sekin vähennys on tapahtunut jo aikoja sitten (Melody maker, Midnight, Fusion, N225 jne.). Tributea en laskisi miksikään perusmalliksi (vastaava vaikka Fenderillä HW1, tai G:llä nykyään on esimerkiksi LP Modern, parin vuoden päästä jotain muuta). Mutta olihan Tribute markkinoilla kuitenkin kymmenisen vuotta eli yllättävänkin kauan.
 
EDIT: Midnight oli siis Midtown

samiko: En osaa sanoa että onko ns. perusmalleja vähennetty, mutta tosiaan opiskelijamalleissa vähennystä on, mutta sekin vähennys on tapahtunut jo aikoja sitten (Melody maker, Midnight, Fusion, N225 jne.). Tributea en laskisi miksikään perusmalliksi (vastaava vaikka Fenderillä HW1, tai G:llä nykyään on esimerkiksi LP Modern, parin vuoden päästä jotain muuta). Mutta olihan Tribute markkinoilla kuitenkin kymmenisen vuotta eli yllättävänkin kauan.
 
Tänä vuonna edullisemmat Gibsonit on nuo Modern Lite mallit ja sitten tulee Les Paul Juniorin rinnalle myös LP Junior DC.
Tribute mallisto oli se Gibsonin halvin kitara noin 10 vuotta. Sitä mallistoa ennen oli juurikin nuo Melody Maker, Midnight ja Fusion mallit.
Enää ei kuitenkaan saa Gibsonia alle tonnin,eli jonkinlaista maineen parantamista on havaittavissa kun halvimmat mallit on siivottu pois.
Minusta Gibsonin ei toisaalta tarvitsekkaan kilpailla tuossa aasialaisten kitaroiden hintaluokassa eli tämä nykyinen meno on ihan ok.
 
Tässä alla varsin tyylikäs Custom Shop versio Les Paul Junior Double Cut kitarasta.
 
https://youtu.be/iNR9C69LBKM?si=ul8WpucAjVPK1AYc

L.H: Olen vuosikausia ihmetellyt miksi Gibson ei valmista säännöllisesti Hetfield Exploreria, kun kysyntää varmasti olisi.
 
Ainakin ESP:ltä on signature kitaraa
 
https://youtu.be/XuL_rYQTYU4?si=v5SWoZsGMM8mTQ8c

Toivoa sopii, että omistuspohjan vaihtuminen toisi mukanaan myös ryhtiliikkeen siihen, miten vahvistimia rakennetaan.
 
https://youtu.be/Gtr6oaj6Di4?si=Y1RCObLDuAh7bXyz

No niin, NAMM 2025:ssä oli sitten esillä Mark IIc++ Reissue.
 
https://youtu.be/F6yEIx-L-0o?t=919
 
Eli käytännössä Hetfield signature ilman Hetfieldin nimeä (ja rojalteja). Ei siinä mitään, fiksu veto sikäli, että kyllä noille ostajia löytyy. Vain 200 kpl tehdään, loppuunmyytyjä varmasti jo ennen valmistumistaan ja jälleenmyyntiarvo isompi kuin hankintahinta.
 
Mutta niin greatest hits kuin voi olla.

LesPaul70: No niin, NAMM 2025:ssä oli sitten esillä Mark IIc++ Reissue.
 
https://youtu.be/F6yEIx-L-0o?t=919
 
Eli käytännössä Hetfield signature ilman Hetfieldin nimeä (ja rojalteja). Ei siinä mitään, fiksu veto sikäli, että kyllä noille ostajia löytyy. Vain 200 kpl tehdään, loppuunmyytyjä varmasti jo ennen valmistumistaan ja jälleenmyyntiarvo isompi kuin hankintahinta.
 
Mutta niin greatest hits kuin voi olla.
 
Joo kahtelin samaa. Varmasti myy nopeasti loppuun. Nämä muutkin reissuet on viety käsistä ilmeisesti.

Mark V on silti hyvä ja monipuolinen vahvari :D
 
Eipä noita uusia enää viitsi edes katsella ku vähän inflaatio laukannu. Se JP2C ois pitäny aikanaa puristaa rahat jostain kasaan ja hommata ROI on aika huono ku kaik musanteko pelkkää persnettoa

Amps
 
Mesa/Boogie JP-2C (rhythm parts)
Vintage Mesa/Boogie Mark II C+ Simul-Class (lead parts)
Roland JC-120 (clean parts)
Mesa/Boogie 4x12 Rectifier Traditional Straight cabinet
 
https://www.premierguitar.com/featu … ohn-petrucci-still-living-the-dream