Studiotyöskentely ›

Kaipailisin apuja modernin poppilaulusaundin miksaamiseen. Eli sellainen tosi silkkinen ja smooth mutta on kuitenkin tarpeeksi kirkas ja naamalla.
 
Oon tehny paljon metalli-, rokki- ja punkkimiksauksia, mutta tuntuu että asiakaskuntaa löytyy koko ajan enemmän popimmalta puolelta ja ei meinaa työkalupakki oikein riittää ilman loputonta säätöä. Räyhäkämmässä saundissa kun saa kompressoida ihan tolkuttomasti ja laulusaundin täytyykin olla päällekäyvää ja räkivää, mutta kaipailisin moneen projektiin tasaisempaa saundia.
 
Mikkivalinta tietysti vaikuttaa omalta osaltaan, mutta se asia pitäisi kohtuullisen hyvin olla kunnossa Slaten mallintavan mikin kanssa. Sitten leikkaava EQ, pari erilaista kompuraa, värittävämpää equa, ehkä saturaatiota ja kaikuja. Soothella saa siihen perään tasoiteltua pahimpia, mutta silti lopputulos on usein liian räiskyvää ja terävää. Tuntuu että omat kaiutkin on jotenkin vääränlaisia poppiin.
 
Löytyiskö jotain vinkkejä vielä?

No minä en ole mikään asiantuntija tässä asiassa, mutta livepuolelta voisin vähän vinkata omia huomioita.
Hevihommissa kaikki pitää saada naamalle ja linjaan. Sen takia pallo puristetaan kuutioon ja pyritään täyttämään kaikki kulmiin asti.
 
Eka homma siis miksausfilosofiassa on vähentää kaikki "puoleen" hevimiksauksesta. Vähemmän kompuraa, vähemmän eq:ta, vähemmän leikkausta, vähemmän rajuja efektointeja, jne, jne.
Esim. Se missä hevihommassa voi vetää laulut limitteriä vasten, niin popimmassa hommissa pitää se tehdä (monella) lievällä kompuroinnilla ja jättää mahdollisimman paljon ilmaa dynamiikalle.
 
Jos näin isolla kynällä piirtäisin, niin hevi toimii isolla volalla, josta mennään vain alaspäin. Poppi taasen toimii keskivolalla jossa mennään sekä ylös, että alaspäin.

Sopiva laulaja? Laulajan ohjeistaminen oikeanlaisen dynamiikan käyttöön?
 
Kompura ja eq harvemmin korjaavat sellaista, mitä lähtömateriaalissa ei ole. Joskus ne korjaavat. Väittäisin, että sopivalla laulajalla ja mikrofonisijoituksella muokkaukset jäävät melko pieniksi.
 
En ole tehnyt heviä, mutta kuulin joskus vinkin, että ammattilaiset äänittävät edelleen sellaistakin siten, että soundi on melko valmis, mutta tämä vaatii esimerkiksi etäisyyksien muuttamista eri osissa. Eli jos johonkin on pakko saada karjumista, niin ei siihen laiteta ensiksi kompuraa, vaan siirretään mikrofonia kauemmaksi, jotta välissä oleva ilma kompressoi.
 
Loogistakin tämä on, koska ei mikään kompura pelasta, jos on materiaalia, jossa on jotain 20dB dynamiikkaeroa sen takia, että välillä karjutaan kovaa ja välillä ei. Se pitäisi saada siten, että se +20dB karjunta on mikitetty kauempaa, jotta sen äänitteen rakenne on vähemmällä dynamiikalla. Mieti nyt järjellä, kun ei mikään kompura toimi erityisen hyvin yli 6dB GR:lla.
 
-> lähtöraidan dynamiikan tulisi olla 6-10dB sisällä.

Varmaan myös se laulajan oma kuulokemonitorointi pitää olla kunnossa. Jos siinä on jotain outoa (liikaa viivettä tai kompressiota yms yms) vaikuttaa se laulamisen varmuuteen. Kannattaa selvittää haluaako laulaja kuivan signaalin vai prosessoidun omasta laulusta.

Kasu-_-: Kaipailisin apuja modernin poppilaulusaundin miksaamiseen. Eli sellainen tosi silkkinen ja smooth mutta on kuitenkin tarpeeksi kirkas ja naamalla.
 
Oisko sulla jotain esimerkkejä tästä?
 
Mä luulen et sinänsä työkalut on niitä aivan samoja (eq/kompressori/särö/sturaatio/delay/reverb/jne) mutta varmaan tyyli aika eri. Tietty myös sovitus vaikuttaa tosi paljon siihen miten laulun saa esille. Heavy/metalli/punk-hommista itellä ei niinkään paljon kokemusta, mut esim isot särökitaravallit ja kovaa soitetut rummut/pellit syövät aika pajon tilaa just niiltä alueilta missä laulun pitäis olla. Popimassa kamassa usein esim särökitarat ovat aika paljon vähäisemmässä roolissa. Särökitarat on myös usein kaikenlaisten tila-efektien pahimpia vihollisia ja peittoavat helposti kaikki tila-asiat kuulumattomiin.
 
Monialuekompura tai dynaaminen eq vois olla hyviä työkaluja liian kulmikkaan (räiskyntä/terävyys) ylämiddlen suitsimiseeen ilman että menee ihan kokonaan tumpuksi.

Mikael: Oisko sulla jotain esimerkkejä tästä?
 
Täytyypä tosiaan kaivaa jotain referenssejä. Kiitos vastauksista tähän asti. Eiköhän siellä monessa kommentissa ole totuuksia, joita täytyy vähän kokeilla ja testata mikä toimisi. Kuten joku sanoikin, niin varmasti laulajan lähtösaundilla ja tulkinnalla on valtavan iso rooli silkkisyyden aikaansaamisessa.
 
Mutta ehkä yleisestikin kun on ihan livemiksauksia kuunnellut vaikka Vain Elämää ja Elämäni Biisi -ohjelmista, niin suurimmaksi osaksi laulusaundi on niissäkin biisistä ja laulajasta huolimatta tosi hyvin paketoitu selkeäksi, muttei liian räiskyväksi eikä de-esserit erotu lespaamisena. Jotain osasia omassa efektiketjussani siis lienee, jotka tekevät popimmasta saundista halvemman kuuloisen. Ja varmaan yliprosessointia riittää, kun raskaammassa musassa sitä useimmiten on kaivattu.

Vanha aihe, tiedän, mutta oma viis senttiä.
 
Hyvän laulusoundin miksaaminen helpottuu mielestäni paljon, kun tietoisesti tekee taustasta vähän tumman, eli vähemmän yläpäätä. Varsinkin nykyisillä kouluttamattomilla laulajilla, joilla melkeen kaikilla tuntuu ässät räiskyvän miten sattuu, on yläkertaa paljon helpompi silloin hallita. Omasta mielestä silloin myös koko miksausta on usein miellyttävämpi kuunnella. Jenkeissä on jo jonkin aikaa ollut trendi esim kantrissa, että ei enää tehdä niin superkirkkaita levyjä kuin pahimmillaan, mikä on mun mielestä positiivista kehitystä. Luonnollisempaa soundia siis.

washburn: Vanha aihe, tiedän, mutta oma viis senttiä.
 
Kuten myös. Mikrofoni (oikeasti hyvä mikki, ei välttämättä mikään mallintava, ellei ole vaihdettavalla kapselilla varustettu tuubi), hyvä etuaste ja miksauksessa ilmaa soundiin ts. kompuralla ei kantsi tuutata umpeen ja sen mitä kompuraa käyttää, vois optinen olla ainakin kokeilunarvoinen valinta. Toki laulajan tekniikalla on myös merkitystä.

En tätä työkseni tee, mutta alla mainitut saa enemmän huomioita nykyään, joka sitten yleensä johtaa lopputulokseen, jonka takana uskallan seistä.
 
1. Hyvä solisti.
 
2. Akustiikka. Terveellä tavalla kuollut ympäristö natsaa hyvin, eli vaikka vaikka paksuista peitoista väsää väliaikaisesti sen 1-2 neliön kopin, jossa se betonikuution oksettava tekstuuri ei pääse niin kauheesti esille.
 
3. Mikin on oltava oikea & hyvä. Halvat kuulostaa halvalta. Moni paikallis studio näinä vuosina kyllä vuokrailee tarvittaessa laatuvermeitä, ellei omaan lompakko kestä.
 
4. Hyvä etuaste. On niiissä merkittävästi eroja vaikka sen punaisen scarletin omistajat muuta väittääkin.
 
5. Hyvä kuuntelu solistille. Monesti nämä on suht ujoja, joten se on tuottajan / äänittäjän tehtävä osata tulkita, että joutuuko solisti huonomman kuuntelun takia mm. puskemaan tai himmaamaan sillain, että performanssi kärsii. Eli snadi oikein käytetty kompura sinne kuunteluun ja kaikua perään niin kaveria ei niin paljon ahdista.
 
6. Se laulu editoidaan käsin. Kaikki halvan kuuloset lätinät, ässät, hengitykset, sekä gain stage käsitellään MANUAALISESTI itse äänifilussa sillain, että hommassa on jotain järkeä ennen sitä varsinaista miksaamista.
 
7. Viritä se laulu, mutta elä kerro kellekkään.
 
8. Miksaat hyvin. Elä ole laiska edellisissä ja ylityöllistä plugareita. Sen kuulee heti, vaikka jokseenkin se nykyään muotia on.
Varsinaisesta miksaamisesta: Itse tykkään tehdä paljon pieniä asoita usealla eri työkalulla ennemmin kuin se, että tekisin isoja muutoksia parila plugarilla. Jos biisi on intensiivinen, niin paraller asiat yleensä auttaa vokaalin poppaamaan sillain sopivasti kaiken yli.
 
9. Moderni laulusoundi on stereo. Toki focus pitää tulla keskeltä, mutta liian mono lead kuulostaa jotenkin varsin halvalta tietyissä konteksteissa. Slap dilsaa, lyhyttä huonekaikua tai haas efetkiä sekaan siis vain. Ja sitten pitempiä kaikuja kaveriksi, jos biisi semmosta vaatii.
 
10. Joskus näis moderneimmissa projekteissa auttaa, jos miksaa laulun tasot monona.

Luin vain otsikon, mutta vastaus on volyymiautomaatio ja kompressori ja sen jälkeen volyymiautomaatio :D
 
0.1 dB loikkia ylös tai alas tykkään ite tehä tavu tavulta. Kuulostaa työläältä mitä se toki onkin mutta kyllä sen äkkiä tekee. Meditatiivista. Sama myös jos ässät suhisee tai niinkuin meillä vokalistilla sanojen ekat t-kirjaimet tulee kirpeesti niin pöh pistää vaa pienemmälle niitä.
 
Iso automaatio ennen kompressoria ja pikkuautomaatio kompressorin jälkeen.
 
Hyvin editoitua matskua on sit kiva miksailla ja pistää ne kermat siihe. Reverb ja Delay Auxi sendinä 10-15%. Ennenvanhaan tein toisinpäin että delay eka mut olinkin amatööri.
 
Pikkusen trollaan mut nää on mun semmoset omat miljoonan vuoden standardit mistä on hyvä lähtee navigoimaan. Rummut ja vokaalit on häijyimpiä miksattavia.

10. Joskus näis moderneimmissa projekteissa auttaa, jos miksaa laulun tasot monona
 
Puhelimen kajari on hyvä valheenpaljastin :D

Sivuhuomio hox poks: suomenkielessä paino on ekalla tavulla ja siihen ei kannata uskoa internetin vinkkejä joissa kompuroidaan yleensä englanninkielistä ja jokseenkin sulavampaa ulosantia.

MarkkuCastaneda: Sivuhuomio hox poks: suomenkielessä paino on ekalla tavulla ja siihen ei kannata uskoa internetin vinkkejä joissa kompuroidaan yleensä englanninkielistä ja jokseenkin sulavampaa ulosantia.
 
Hyvä pointti tämä. Suomen kieli on melko kulmikas verrattuna moneen muuhun.