Rock, pop, alternative ›

Zed: Alunperin 2010 julkaistu Dumari on yksi parhaita elämäkertakirjoja/musiikkihistoriikkeja. Hienoja kuvia, runsaasti anekdootteja, tarkkaa selontekoa levyjen äänityksistä ja biiseistä yms. Kyseessä ei myöskään ole korni selkääntaputteleva kilvenkiillotus, vaan ikävämmätkin asiat käsitellään rehellisesti.
 
Menee hankintaan. Tänks!
 
E. On sen verran jo aikaa julkaisemisesta, että kivasti löytyi divarista. Kotkasta tilattu siis.

Kyllähän Pedrokin kannattaa lukea.

Pauli Lappalainen: Kyllähän Pedrokin kannattaa lukea.
 
No ehdottomasti joo.

Zed: Kyseessä ei myöskään ole korni selkääntaputteleva kilvenkiillotus, vaan ikävämmätkin asiat käsitellään rehellisesti.
 
Fanien kirjoittamat kirjat ovat vaivaannuttavia. Vaikka TRBNGR. Pelkkää ylistystä ja erinomaisuutta paria likaista faneja miellyttävää anekdoottia lukuunottamatta. Knut Schreiner esimerkiksi todistetaan moneen kertaan "maailman parhaaksi kitaristiksi". Erinomainen hommassaan ja todella kova muusikko, mutta..

p130: Fanien kirjoittamat kirjat ovat vaivaannuttavia. Vaikka TRBNGR. Pelkkää ylistystä ja erinomaisuutta paria likaista faneja miellyttävää anekdoottia lukuunottamatta. Knut Schreiner esimerkiksi todistetaan moneen kertaan "maailman parhaaksi kitaristiksi". Erinomainen hommassaan ja todella kova muusikko, mutta..
 
Turbonegro?
 
Joo, parhaita on omaelämäkerralliset teokset, joissa artisti täysillä panee itsensä likoon. Esimerkiksi Lou Gramm, joka koki itsensä perseraiskatuksi Foreignerin ja sen liiderin käsissä. Aitoa tekstiä elämästä, sitä mie arvostan.

rheinone: Turbonegro?
 
Joo, parhaita on omaelämäkerralliset teokset, joissa artisti täysillä panee itsensä likoon. Esimerkiksi Lou Gramm, joka koki itsensä perseraiskatuksi Foreignerin ja sen liiderin käsissä. Aitoa tekstiä elämästä, sitä mie arvostan.
 
https://www.finna.fi/Record/vanamo. … 963d1ef-8f39-4cca-85b7-b2f0d4c8871c
 
Selkääntaputtelusta ja kilvenkiillotuksesta tuli ensimmäisenä mieleen. Lukemisesta on kyllä jo aikaa.
 
Joku sisäpiiriläisen kaunistelematon näkemys olisi tervetullut tuosta leiristä.

Suosikkini on Viljami Puustisen Petri Wallin saaga, oon lukenut sen ehkä viidesti vaikka musapuoli ei ihan ominta olekaan. Se on mielestäni poikkeuksellisen hyvin ja huolellisesti ja ennen kaikkea oikeaan aikaan kirjoitettu ja tehty. Aikaa on kulunut ja perspektiiviä tullut, mutta tapahtumat on yhä olleet mielessä ja jäljitettävissä. Toki päähenkilön elämänkaarikin tekee teoksesta kompaktin ja tietysti traagisen ja siten mahdollistaa sen, että missään vaiheessa ei juututa siihen yleensä loputtomalta tuntuvaan uusi levy ja kiertue -luuppiin. Kun yksityiskohdille on aikaa ja tilaa, syvyyttä löytyy ja ajankuvakin välittyy hienosti.
 
Noin muuten pidin paljon Jarkko Jokelaisen Smack-kirjasta (perustelut osin samat kuin Puustisen kirjan kohdalla) sekä Mark Laneganin muistelmista. Jälkimmäinen on ihan omanlaisensa teos musakirjojen sarjassa. Myös Miina Supisen Maija Vilkkumaa -kirja oli virkistävää ja paikoin tosi hauskaa luettavaa.

Jos joku kehtaa myöntää itselleen tykkäävänsä Ultra Brasta, niin se "Sokeana hetkenä" on vallan mainio kirja.
 
Fiksuin lukemani rokkielämäkerta on Flean "Happoa lapsille". Kirja päättyy Red Hot Chili Peppersin alkuaikoihin, eli kiinnostavaa jatkoa varmaan on tulossa. Ihan erilaista kerrontaa kuin mitä osasin odottaa.

Kefiiri: Jos joku kehtaa myöntää itselleen tykkäävänsä Ultra Brasta, niin se "Sokeana hetkenä" on vallan mainio kirja.
 
Olen aina myöntänyt! ylpeänä! sekä myös muille! :) Jos joku siitä on alkanut vetää radikaaleja johtopäätöksiä poliittisesta ajattelustani, niin se on hänen ongelmansa.
Tuo kirja oli hyvä kyllä. Olen rokkistoorien suhteen aina "sucker for places", eli minua kiinnostaa eniten missä asiat ovat tapahtuneet. Treenikämppien ja studioiden osoitteet ja sellainen. UuBeellähän oli kämppä maan alla jossain Valimossa.
 
Hyviä rokkikirjoja..hmm. Keith Richards: Elämä, tuli ostettua heti omaksi kun se ilmestyi ja on tullut luettua moneen kertaan. Jatkuvaa namedroppingia joka sivu.
The Black Crowes-rumpalin kirja oli myös hyvä. Kumpikin KIngston Wall-kirja tuli luettua heti tuoreena. Smack-kirja on erittäin hyvä, ostin julisteen kera heti kun ilmestyi. Stones-tuottaja Andrew Loog Oldhamin kumpikin kirja on tullut luettua, hyvää lievästi happopäistä muistelmaa, toisen ostin omaksikin. Seuraavaksi kiinnostelisi Jeff Beckin elämänkerta.

Pidin kovasti Brett Andersonin kahdesta muistelmateoksesta, "Hiilenmustat aamut" ja "Ikkunan takana iltapäivä".

nirzin: Pidin kovasti Brett Andersonin kahdesta muistelmateoksesta, "Hiilenmustat aamut" ja "Ikkunan takana iltapäivä".
 
Nämä oli älyttömän hyviä. En ole mikään Suede-fani, mutta jostain syystä näihin tartuin ja sai arvostamaan bändiäkin enemmän, kun samalla kuunteli. Todella taitavaa kerrontaa.

Komppaan tuota Black Crowes-rumpalin stoorin suosittelua vahvasti. Oli helkutin hyvä kirja. Myös Aerosmith rumpali Joey Kramerin kirja oli mukaansatempaavaa luettavaa. Ja Al Jourgensenin Kolmesti kuollut oli muistaakseni kans aika tymäkkää menoa.

Hannu Linkolan Du och jag Kent oli aivan poikkeuksellisen huikeaa luettavaa. Paitsi se oli aika kattava katsaus bändiin kulttuurihistoriallisesti, se oli myös harvinaisen kiehtova omakohtainen kasvutarina.

Pauli Lappalainen: Kyllähän Pedrokin kannattaa lukea.
 
Ehdottomasti, hieno kirja.

nirzin: Pidin kovasti Brett Andersonin kahdesta muistelmateoksesta, "Hiilenmustat aamut" ja "Ikkunan takana iltapäivä".
 
Jep, nämä olivat todella hyviä. Mielestäni Brett kirjoitti todella kauniisti ja ajatuksella.

sirdickyj: Helmikuussa ilmestyy Havana Black-kirja.
 
Tossa on kyl hyvän stoorin ainekset. Onko kirjoittaja kuinka läheltä bändiä?

rheinone: Tossa on kyl hyvän stoorin ainekset. Onko kirjoittaja kuinka läheltä bändiä?
 
https://docendo.fi/sivu/tuote/havana-black/5189654
 
Tapani Bagge näköjään kirjoittaja.

Kauko Röyhkän elämäkerrat olivat hyviä ainakin näin Röyhkä-fanin kulmasta.
 
Marjatan poika (2019)
Vaeltava vitsaus (2021)
 
Toki etenkin myöhemmistä ajoista kertova teos silottelee varmasti yhtä sun toista, mutta on näissä jotain inhimillistä moniin täysin pintatasolle jääviin elämäkertoihin verrattuna.
 
***
 
Musakirjojen "turhuudesta" kertonee, että olen lukenut niitä vaikka kuinka, mutta en hyviä montaakaan.

Legs McNeil: Please Kill Me
Jon Savage: England's Dreaming
Paul Trynka: Iggy Pop, Open up and Bleed