Kitarat: soittaminen ›

Cantrellin soolotuotantoakin saattaa kannattaa kuunnella jos AIC on mieleen. Huomaa miten paljon Cantrell siinä vaikutti. Toisaalta voi myös kannattaa vilkaista Mad Season koska Staley.

Cantrell on kyllä kova ukko sekä riffinkirjoituskädestä mutta myös soundillisissa asioissa.

Jeff Beck, Dominic Miller, Keith Richards, Sakari Pesola, Petri Walli, Andy McCoy.
Jos nyt ihan rehellinen olen, niin Rudolf Schenkerillä oli alussa kyllä iso rooli motivaattorina että innostui treenaamaan, vaikkei hän nyt mikään stevevai olekaan. Se energia ja draivi.
Nils Lofgrenin soololevyjä tuli kasarilla diggailtua, Keith don't go. Etenkin sitä tuplaliveä.

Youngin veljekset ovat olleet aina esikuviani, hienoja riffejä ja biisejä. Viimeisimpänä taas Jerry Cantrell. Paljon jotenkin "nyrjähtäneitä" juttuja ja mystisiä melodioita. Tunnistettava saundi. Nämä siis näin biisintekijän ja komppikitaristin näkökulmasta. Mitkään kitarasankaruushommat eivät voisi vähempää kiinnostaa.

Tulee nyt juuri mieleen tällaiset. Toisten tuotantoa tulee kuunneltua enemmän, tai säännöllisemmin kuin toisia, mutta ovat nämä vaikuttaneet muhun vahvasti. Omanlainen tyyli ja kyky saada soittaminen kuulostamaan aina kauniilta, oivaltavalta ja yllättävältä. sellainen hyvä dynamiikka ja hienostunut tatsi vetoaa, taito osata soittaa oikeissa kohdissa vähän tai paljon, todella hiljaa tai kovaa. Tietysti musiikkityylit asettaa tälle omat reunaehtonsa.
 
Jeff Beck varmaan se pitkäaikaisin inspiroija näistä. Guitar shop - levy on se jota eniten olen kuunnellut häneltä. Mieletön teos. Sitten toisaalta vaikka Eric Johnsonin soitosta tykkään todella paljon, ja sieltä on kiva poimia hyviä juttuja, niin kovin usein ne biisit ei ole kokonaisuutena siltikään niin paljon mun makuun.
 
Jeff Beck
Julian Lage
Mateus Asato
Marzi Nyman
Pat Metheny
John Mayer
John Frusciante
Derek Trucks
Eric Johnson

Ulkomaisia soittajia on piiitkä litania, niin mainitsen tässä kotimaiset tärkeät esikuvat.
 
Roope Latvala: Rockstopin haastattelu 1988 mullisti pienen ihmisen maailman muutamalla upealla tilupätkällä: "No nyt ei kyl kekkaa yhtään mitään"
Upea soittotyyli ja tilut, josta olen tykännyt ensikuulemasta lähtien ja edelleenkin.
 
Aleksi Laiho: Roopen juttuja huomattavasti pidemmälle jalostettuna. Uskomaton energia, aggressiivinen tyyli ja tekninen tiukkuus. Mielestäni hän oli upeimmillaan vuosina 1998-2004
 
Petri Walli: Kingston Wall iski sieluun 1997, kun ensimmäistä kertaa keskittyi kuuntelemaan. Petri Wallin kitaransoitto kosketti tosissaan vasta viitisen vuotta sitten, kun itsellä vaihtui soittotyyli radikaalisti thrash-metallista tuollaiseen enemmän sointupohjaiseen rokimpaan renkutukseen, ja hoksasinkin yllättävän paljon yhtäläisyyksiä Wallin soittoon. Ehkäpä alitajuisesti taikka ei..
Mutta upeaa soittoa, jossa Walli vähin elein kykenee luomaan älyttömän suuria juttuja ja loihtimaan upeaa tunnelmaa.
 
Viimeisin suuren vaikutuksen tehnyt herra on Jukka Tolonen:
Tolosen 70-luku on aivan uskomatonta, toki aisapari Coste Apetrealle täytyy myös hattua nostaa pilvien korkeuksiin. Mykistävän taitavaa ja tyylikästä soittoa upealla fiiliksellä. Todella kovaa sooloilua, ja välillä huikean nopeaakin, mutta nuotit ja bendaukset aina sopivasti fiiliksen kanssa käsikädessä kodillaan.
 
Näin joulun jälkeen on nostettava jälleen hattua kitaristikaksikolle Erkka Korhonen ja Tuomas Wäinölä. Kaksikko on kuin luodut toistensa aisapariksi, käsittämättömän hienoa soittoa rinta rinnan. Molemmilla on erittäin hieno fiilis soitossaan, vaikka koviakin tiluja välillä pusketaan, homma pysyy erittäin maukkaana ja maittavana.