Yleistä keskustelua musiikista ›

Piepe: Jaa King Gizzard & The Lizard Wizardilta tullut myös. Bändin julkaisutahti on sellainen että ohi viuhuu. Eikä ikinä voi tietää mitä sieltä tulee. Viime vuoden Silver Cord ei lähtenyt ollenkaan.
 
Julkaisutahti on kunnioitettava :D En jaksa pahastua vaikka tulisi muutama hutikin sekaan. Niiden keikat Youtubessa ovat hulppeita. Kunnollista vanhan ajan jamimeininkiä!

Kefiiri: Julkaisutahti on kunnioitettava :D En jaksa pahastua vaikka tulisi muutama hutikin sekaan. Niiden keikat Youtubessa ovat hulppeita. Kunnollista vanhan ajan jamimeininkiä!
 
Kuuntelin tänään eka kertaa Polygondwanalandia. Toimi aika perkeleesti.
Itse en niin niitä psykedeliajameja jaksa.
Paljon on vielä diskografiasta kuuntelematta.

1. Joan As Police Woman: Lemons, Limes and Orchids
Tämä kiilasi loppusuoralla röyhkeästi kärkeen, rakastan tuon naisen ääntä, eikä biisitkään ole hullumpia. Korjaan, rakastan myös näitä biisejä. Mielenkiintoiset sovitukset ja äänimaailma.
 
2. Alcest: Les Chants de l'Aurore
Blackgaze-yhtyeen hieman pehmeämpi levy on tarinallisuudessaan upea teos.
 
3. Delta Sleep: Blue Garden
Mathrock-yhtyeen hieman pehmeämpi levy on tarinallisuudessaan upea teos.
 
4. Slomosa: Tundra Rock
Neljä timanttista biisiä on parempia kuin yksikään edellä mainituilta levyiltä, mutta kokonaisuus ei riitä kärkeen. Levyn intiimi ja paksu stoner-soundi saa kusemaan hunajaa.
 
5. Kot-Kat: Yöruoan aikaan
Mitä hittoa tää on? Jotain kummaa hyvän mielen erikoismeininkipoppia. Tuli vaan jostain ja valloitti. Kaikki kohallaan alusta loppuun.
 
6. Lord Kesseli and the Drums: I Was In Love
Kaunis, eriskummallinen pop-levy. Sisältää yhden vuoden parhaista biiseistä https://www.youtube.com/watch?v=OkdIPZywy_c
 
7. Oddarrang: Oddarrang
Ihmeellistä, aivan saatanan hienoa musiikkia ovat tehneet he jo vuosia, ja tämäkin elokuvallinen teos leijuu nätisti kaikkien genrelokeroiden yläpuolella.
 
8. Ánnámáret: Bálvvosbáiki
Hämmentävän hieno äänimaailma ja ihanaa äänenkäyttöä.
 
9. Kill It With Fire: 1234
Säröbasso-rummut -duon itsevarma hevipunkkirunttaus kantaa ja tanssittaa helposti koko reilun puolituntisen.
 
10. Temple Of The Fuzz Witch: Apotheosis
Melko geneerinen stoner heavy metal bändi ja juuri siksi ihan vitun hyvä.

Levyjulkaisuiden parhaimpiin menee
 
Cloud Nothings - Final Summer
 
https://www.youtube.com/watch?v=KvsQLDPbw0I
 
Japandroids - Fate & Alcohol
 
https://www.youtube.com/watch?v=p22N1cj78GY
 
Vuoden parasta indierockia.

Vaikka tuli top20 kotimaiset lista jo laitettua, niin tekee mieli kirjoitella levyistä vähän juttuakin. Käänteisessä järjestyksessä sama lista, olkaas hyvät:
 
20. Lempi Elo - Aavat Veet
 
Taiteellista eteeristä suomenkielistä pianoindietä julkaistiin jossain vaiheessa aika paljonkin, mutta tänä vuonna Aavat Veet saa aika yksinään edustaa genreään. Hienosti toki edustaakin. Kappaleet ovat vahvatunnelmallisia, runsaita ja tuon jo mainitun eteerisyyden lisäksi myös selkeitä popkoukkuja tarjoillaan jopa runsaastikin. Levyn alkupuolen Kimalleverho / Hyräilee / Viena on tarttuvin kolmikko, loppupuolen Ullakko ja Salaisuus taas vaikuttivat levyyn tutustuessa kenties albumin parhailta kappaleilta enemmän kuunneltuna muistakin raidoista löytyy kiehtovia juttuja, levy on hyvin tasalaatuinen, muita heikompia kappaleita ei albumilla ole. Lempi Elon lauluääni ja tyyli tuo mieleen ainakin itselle Terhi Kokkosen ja myös sanoitustyylissä on selvästi jokin (vaikeasti määriteltävä) yhteinen tekijä. Jos sattuu tykkäämään esim. Tori Amoksen Scarlet Walk albumista niin luulisin että on hyvin vaikeaa olla pitämättä Lempi Elon musiikillisesta otteesta ja tavasta säveltää kappaleitaan. Jossain oli että tämä on täydellinen syyslevy ja jotain semmoista hämärää ja sateista, toismaailmallista tunnelmaa tässä on helppo aistia, olen huomannut että sopii myös erinomaisesti lumen kolaamisen taustamusiikiksi. Voisi kuvitella että ajan myötä voisi nousta listalla aika paljon korkeammallekin.
 
19. Rohkeat Kuvat - Jätä Mut Tähän
 
Kauko kirjoitti aikoinaan että onnistuneeseen Rock-musiikkiin ja lyriikkaan kuuluu tietty alkukantaisuus, eläimelliseksi ellei peräti eläimeksi taantuminen ja aivojen jättäminen narikkaan. Rohkeissa kuvissa on mielestäni juuri sellaista röyhkeyttä, paahtoa ja mutkien suoraksi vetämistä kuin tämmöisessä musiikissa pitää ollakin. Toisaalta tarkempi tutustuminen paljastaa että huolimattoman tuntuisesta lyriikasta, hetkellisesti kömpelön oloisesta soitosta, kiertävistä kitaroista yms. huolimatta tämä on lopulta todella mietittyä musiikkia, laulajien yhteislaulu on hyvinkin tarkkaa ja lähes jokaisella biisillä taustalle ilmestyy jossain vaiheessa ihmeellisesti hiipien jousiorkestaatio, eivätkä kappaleet rakenteeltaankaan ole lainkaan niin yksinkertaisia kuin päällepäin aluksi näyttää. Miten tähän oikein suhtautuisi, itseäni ainakin tämmöinen ristiriitaisuus viehättää kovasti. Nimibiisi lienee albumilta oma suosikkini, mutta esim. Hyviin törmää harvoin, Pieni Lintu, Rokkidisko, Eka Kerta ja Helppo unohtaa ovat hyvinkin samaa tasoa.
 
18. Jukka Nissinen IV
 
Jukka Nissisen musiikki on humoristista, kenties voisi sanoa jopa että huumorimusiikkia, mutta Nissinen on yksi suuri syy siihen ettei huumorimusiikki enää nykyään herätä ainakaan minussa lähtökohtaisesti negatiivisia oletuksia. Nissisen muutaman vuoden takainen kolmonen oli itselleni todella vaikuttava biisikokoelma ja aluksi tämä nelonen ei aivan samalla tavalla saanut otteeseensa, varsinkin kun levyltä puuttuu eräs hieno livenä esitetty kappale jonka oletin ehdottomasti levylle päätyvän. (Kyselin kappaleesta artistilta itseltäänkin, mutta eipä siitä nyt tässä enempää, tulee levylle jos tulee) Pikkuhiljaa on tämäkin albumi kuitenkin osoittautunut kelpo kokonaisuudeksi. Nordkappin erikoisen pahaenteinen matkakertomus, useammalla kuin yhdellä tavalla ironinen anthem Ryyppään Suomessa ja erikoinen Luulit Mua Uskovaiseks ovat levyn alkupään huiput, mutta mielestäni albumin varsinainen pihvi on loppupään biisikolmikko Kenen Solut Kelpaavat, Mun Frendi Masa ja Leikkijeesus. Huumori voi olla ajatuksia herättävää ja viisasta ja siitä huolimatta hauskaa ja Nissinen on tässä lajissa ehdottomasti yksi mestareista.
 
17. Pariisin Kevät - Sun Yö On Pian Täällä
 
Pariisin kevään Meteoriitti (2008) oli ilmestyessään todella innostava levy ja yksi kyseisen vuoden parhaista ja edelleen albumilla on erityinen paikka sydämessäni, luulisin että muistan levyn jokaisen biisin lyriikat ulkoa sitä ranskankielistä alkemistikappaletta lukuunottamatta. Tämän jälkeen en valitettavasti ole kuitenkaan jaksanut albumimitassa innostua yhdestäkään Pariisin Kevään albumista, joitain hyviä kappaleita on toki myöhemmilläkin levyillä se on selvä. Tämä uusikin albumi ehkä enimmäkseen onnistuu nimenomaan yksittäisten kappaleiden voimalla, eikä niinkään jotenkin toimivana kokonaisuutena, mutta albumin 5 ensimmäistä kappaletta ovat kyllä jokainen aivan ensiluokkaisia teoksia, eikä loppulevylläkään ole mitään täytebiisejä tai rimanalituksia. Vahvatunnelmalliset Varo mitä toivot ja Puhu mulle kenties omat suosikit levyltä.
 
16. Eevil Stöö - Back On My Bullshit
 
Eevil Stööltä ilmestyi tänä vuonna kolme albumia, ATOG, Advanced Dungeons & Dragon ja tämä, joka virallisesti on kaiketi EP, mutta koska Spotify luokittelee tämän albumiksi, niin olkoon Stöön tuotannon edustajana tällä listalla. Toki vähän toivoisi että julkaisutahti hieman rauhoittuisi, ainakin sillä ehdolla että albumit olisivat sen myötä vähän mietitympiä kokonaisuuksia, mutta toisaalta kyllähän tämä tällaisenaankin kelpaa. Kukaan muu ei tee tämmöistä, ähkyyn asti täyteen tungettua jatkuvaa assosiaatioiden, erilaisten puujalkavitsien, mieltäkääntävien riimittelyjen ja pelkkään omaan (jakautuneeseen) persoonaan keskittyvää rap-ilotulitusta. Albumilla ei juuri suvantoja ole, alusta loppuun kaasu pohjassa ja siltikin jokainen kappale on kuitenkin persoonaltaan varsin erilainen - vaihtelevuus tekeekin albumista muita tämän vuoden Stöö-julkaisuja selvästi miellyttävämmän kuunneltavan. Lion King biisillä kuullaan pitkästä aikaa Pikku Herkkoa ja keskiaikahenkinen SIR RMC MIKE LANCELOT on varsin kunnioitettava idea (biisi olisi loogisesti tietysti sopinut paremmin AD&D albumille)
 
Tulipas paljon tekstiä, ehkä jatkuu myöhemmin! :D

Kapis: Jukka Nissinen IV
 
Jukka Nissisen musiikki on humoristista, kenties voisi sanoa jopa että huumorimusiikkia, mutta Nissinen on yksi suuri syy siihen ettei huumorimusiikki enää nykyään herätä ainakaan minussa lähtökohtaisesti negatiivisia oletuksia. Nissisen muutaman vuoden takainen kolmonen oli itselleni todella vaikuttava biisikokoelma ja aluksi tämä nelonen ei aivan samalla tavalla saanut otteeseensa, varsinkin kun levyltä puuttuu eräs hieno livenä esitetty kappale jonka oletin ehdottomasti levylle päätyvän. (Kyselin kappaleesta artistilta itseltäänkin, mutta eipä siitä nyt tässä enempää, tulee levylle jos tulee) Pikkuhiljaa on tämäkin albumi kuitenkin osoittautunut kelpo kokonaisuudeksi. Nordkappin erikoisen pahaenteinen matkakertomus, useammalla kuin yhdellä tavalla ironinen anthem Ryyppään Suomessa ja erikoinen Luulit Mua Uskovaiseks ovat levyn alkupään huiput, mutta mielestäni albumin varsinainen pihvi on loppupään biisikolmikko Kenen Solut Kelpaavat, Mun Frendi Masa ja Leikkijeesus. Huumori voi olla ajatuksia herättävää ja viisasta ja siitä huolimatta hauskaa ja Nissinen on tässä lajissa ehdottomasti yksi mestareista.
 
Tämän arvion innostamana kuuntelin levyn. Kolmonen oli tosiaan armoton mutta kiitettävän pätevä on tämä uusikin. Luulit Mua Uskovaiseks ihastutti eka kuulemalla eniten. Älyttömän taitavasti tehty kokonaisuus. Monta huvittavuuden tasoa ja kaupan päälle napakasti kiteytettyä ihmissuhdekuvausta. Pitänee hommata oikein levynä!

Kefiiri: Tämän arvion innostamana kuuntelin levyn. Kolmonen oli tosiaan armoton mutta kiitettävän pätevä on tämä uusikin. Luulit Mua Uskovaiseks ihastutti eka kuulemalla eniten. Älyttömän taitavasti tehty kokonaisuus. Monta huvittavuuden tasoa ja kaupan päälle napakasti kiteytettyä ihmissuhdekuvausta. Pitänee hommata oikein levynä!
 
Toi napakka ihmissuhdekuvaus on hyvin sanottu - tossa Masa-biisissäkin jäin miettimään "Mun frendi Masa, mitäpä veikkaat / tuleeko se kattoo mun Helsingin keikkaa / tulee jos tulee, riippuu jos ehtii / peli on raakaa mutta kuitenkin rehtii" niin veikkaampa ettei Masa tule, kuten ei tullut viimeksi, eikä tule seuraavallekaan.. laulun kertoja ihailee Masaa kovasti, mutta jotenkin tuntuu ettei ihailu ole ihan molemminpuolista.

Tulipas paljon tekstiä, ehkä jatkuu myöhemmin! :D
 
..ja kun tuli aloitettua niin jatketaan nyt sitten vielä.
 
15. Kot-kat - Yöruoan Aikaan
 
Kot-kat on korostuneen vieraantunutta musiikkia. Kun lyriikassa kerrotaan itsemurhayrityksestä, kerrotaan tarina sen tyylisillä sanakäänteillä ja sävyllä että koko homma tuntuu, jos ei vitsiltä niin ainakin siltä ettei homma nyt kuitenkaan ollut kovin vakava. Kertojahahmot ja päähenkilöt ovat usein eläimiä tai jotain vaikeasti määriteltäviä ei-inhimillisiä hahmoja, lyriikka on samaan aikaan hyvin terävää ja oivaltavaa ja toisaalta myös naivistista ja höperöä. Soitto ja huojuva laulusuoritus tukevat vaikutelmaa mainiosti. Vaikeasti kuvailtavaa musiikkia, mutta omaan makuun jokin tässä koko paketissa resonoi poikkeuksellisen hyvin. Koska tämä on debyyttialbumi olisi bändin aiemmin julkaistuja sinkkuja ja EP:den biisejä mielestäni voinut ottaa mukaan jolloin kokonaisuudesta olisi saanut vielä vahvemman, mutta näin ei nyt kuitenkaan ole toimittu.
 
14. Sepikka - Ei koskaan rakkaudella
 
Sepikalle löytyy hieman kysyjästä riippuen valtava määrä erilaisia vertailukohtia - Bon Iver, Philip Glass, Sufjan Stevens, miksei jokin uudempi Radiohead tai Smilekin. Omaan makuun erityisesti tällä levyllä Sepikka tekee tämän tyylistä musiikkia erinomaisesti, kenties paremmin kuin juuri kukaan, varsinkaan suomenkielisessä maailmassa. Tämän tyylinen musiikki ei usein ole kovin hitikästä tai pop-henkisesti ajatellen tarttuvaa, mutta Sepikka onnistuu tässäkin yllättävän hyvin: Joko Koko, nimibiisi, Manifesti ja Ringa Mannerin kanssa laulettu Arvaamaton ehkä parhaimpina esimerkkeinä tästä. Tämmöisen kehumisen päätteeksi on kuitenkin pakko todeta että sille miksi tämä albumi ei ole tämän listan ykkösenä on ihan selkeitä syitä. Sepikan lyriikkaan on usein tosi vaikea suhtautua, se on vaikeaa sillä tavalla että siihen on hankala samaistua, toisaalta usein myös ehkä liiankin suoraa ja osoittelevaa. Levy on poliittisesti kantaaottava, puhutaan ympäristötuhoista, ihmisen kyvyttömyydestä ja pahuudesta, mutta jotenkin Sepikan juttuun on liian vaikeaa päästä mukaan. Kenties vikaa on tässä yhteydessä aika paljon kuulijassakin, levyä pystyy kyllä arvostamaan suuresti, mutta vaikuttaa siltä etten lopulta ole oikein sen kohderyhmää.
 
13. Leija Lautamaja - Sydän tuli piilosta
 
Leija Lautamaja on ainakin minulle tämän vuoden suurimpia uusia ilmiöitä ja tämän debyytin lopullinen merkittävyys tulee riippumaan hyvin paljon siitä mihin suuntaan artistin ura tästä eteenpäin kulkee. Aivan järjetön potentiaali levyllä on kuultavissa. Albumin avaavat kolme Pekko Käpin kanssa tehtyä kappaletta Ilman sua tää ei ois elämää, Kun rakkaus iski minuun ja Sinun takiasi ovat timanttisia rakkauslauluja jokainen ja nuoruusmuistelu Volvossa (josta tulee itsellekin varsin nostalginen rakkausolo) on aivan yhtä hyvä. Myös Jos jos, Ylpeästi sun ja Muusani ovat kelpo kappaleita, vaikkeivät toki edellämainituille pärjääkään. Sitten on muutama sellainen kappale joita ilman pärjäisin vallan mainiosti, tietenkin kyse on huumorista, mutta väärässä paikassa ne tuntuvat olevan ja näinkin lyhyellä albumilla muutama näin totaalinen huti kyllä väistämättä vaikuttaa kokonaisuuteen.
 
12. Aural - Valois
 
Artistinimen alter ego Laura Sippola on tehnyt jo varsin pitkän uran ja on ainakin tämän hetkisten tietojeni perusteella lopettelemassa sitä, mikä on toki sääli. (Ei itselleni tuttu artisti/biisintekijä ennestään kuitenkaan) Ennen levyn ilmestymistä törmäsin Armomurha kappaleeseen ja kieltämättä tämä tajunnanvirtainen helmi herätti voimakasta kiinnostusta että mitä ihmettä tämä oikein onkaan ja millainen albumi mahtaa olla tulossa. Ja kun albumin viimein sai kuunneltavaksi niin jotenkin se tuntui täyttävän odotukset täydellisesti, levy rakentuu hienosti Armomurhaa kohti ja sitä seuraavat Valois ja Tyhmä ovat vielä tätäkin parempia kappaleita, joissa on riittävästi erilaisia puolia ja nyansseja ja ennenkaikkea tunnelmaa - muitakin hyviä kappaleita levyllä on runsaasti - omaan makuun heikoiksi lenkeiksi jää lopulta ainoastaan Pohjanmaa ja albumin päätösraita, joista kumpaakaan ei oikein tee mieli kuunnella ja jotka kuulostavat oikeastaan jonkun aivan toisen artistin kappaleilta kuin muu levy. Albumissa on vähän sen tyyppistä vaihtelevuutta että se hetkittäin tuntuu kokoelmalevyltä.
 
11. Brian - Ei tunnu kipua enää
 
Huumorimusiikki on noissa aiemmissa arvioissa mainittu ja sieltä Brian (entinen Brian ja Helvetin Peruna) myös ammentaa, mutta tällä albumilla on jossain määrin sekä vakavoiduttu, että toisaalta myös lähdetty kasaamaan aiempaan selvemmin kokonaisuutta. Brianin albumin alkupään muotovaliot pop-kertomukset ovat hienoja ja miellyttäviä kappaleita, joissa on tosi vahva elokuvallinen ote, joka kuunneltunakin herättää vahvoja visuaalisia mielikuvia ja näkymiä joita ehkä parhaiten Ei hätää!, Ilosaaressa tuulee, American Psycho ja Vuosia myöhemmin tarjoavat. Joissain (olikohan Soundin) arvioissa levyn kummallista kolmen pastissi/parodia-kappaleen lopetusta on paheksuttu, mutta omasta mielestäni nämä sopivat levylle mainiosti ja antavat levylle sopivan hämmentävän jälkimaun.
 
10. Liisa Akimof - Kaikenlaista Uutta Tulossa
 
28 vuoden levytystauon jälkeen ei yleensä ihmeitä kannata odottaa, mutta tämä on kyllä melkoisen pirteä tekele. *Spoiler Alert* Levy on ymmärtääkseni konseptialbumi, jossa kertoja on toiminut vuokranantajana ja vuokralaisen kanssa riitauduttuaan tullut syytetyksi mm. kunnianloukkauksesta ja kotirauhan rikkomisesta. Levyn avaus ja nimibiisi kertoo lähes innostuneeseen sävyyn oikeudenkäynnin ja mahdollisen vankilatuomion odotuksesta ja oikeudenkäyntiin viitataan myös albumin päättävässä #lesbohuora kappaleessa. Miten kaikki tässä välissä kuultu liittyy asiaan vai liittyykö mitenkään, siinäpä vasta kysymys - ainakin muutama kappaleista selvästi kertoo samoista hahmoista ja kommentoi tapauksen kulkua. Akimof on löytänyt albumilleen erinomaisesti albumin musiikillista luonnetta tukevia soittajia, vaikka teksti onkin keskiössä on levyllä myös vahvat musiikilliset ansionsa.
 
9. Antti Autio - Täällä Sinua Kaivataan
 
Antti Aution edellinen Kaikki Talot Huojuu oli ehdoton mestariteos ja mielestäni vuoden 2022 paras albumi ja siihen verrattuna Täällä Sinua Kaivataan jätti ja jättää edelleen hieman kylmäksi. Albumikokonaisuutta on lähdetty temaattisesti rakentamaan maalauksen pohjalta, joka tietysti kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta jotenkin maalauksen osat joihin levyllä viitataan jäävät sekä maalauksessa että levyn kappaleina aika irrallisiksi palikoiksi. Autio on kuitenkin edelleen biisintekijänä ja tekstittäjänä yksi parhaista ja tälläkin albumilla on aivan ykkösrivin kappaleita Vittu minä kuolen tänne, Yksin, Norja, Lippispoika, Pieni Taas varsinkin ensimmäisenä mainittu on upea jatko edellisen levyn kahdelle mantramaiselle avainbiisille.
 
8. Arppa - Muovipussi Kummittelee
 
Arpan neljäs albumi on hieman edeltäjänsä tapaan kummallisen takapainoinen levy, albumi alkaa haahuilevan tuntuisesti, mutta edistyessään löytää jonkinlaisen otteen ja fokuksen. Arpan musiikissa teatraalinen, ellei peräti sirkusmainen tunnelman luominen on kaikki kaikessa, toisaalta myös soittajien virtuositeetin esittely on erittäin keskeinen Arpan musiikin ominaisuus. Levy on luonnosmainen, nopeasti tehdyn ja hyvin vähän mietityn oloinen, ehkä se ei sitä ole, mutta semmoinen olo sen kuuntelemisesta kuitenkin tulee. Ja sellaisena se on tosi hyvä, vaikka toki sitä sellaista hiottua, vahvaa ja SUURTA teemalevyä jää hieman salaa toivomaankin.
 
7. Modem - Megalomania
 
Kun kuunteli näitä vuoden parhaita albumeita sufflella tai muuten vaan sekaisin ja vuorotellen niin Modemin kappaleet kyllä erottuivat oikeastaan mistä tahansa muusta ja nimenomaan edukseen - kappaleiden päällekäyvä voima, melodisuus ja lyriikan hyökkäävyys ovat raju yhdistelmä. Megalomanian jokaisella kappaleella on selkeä tarkkarajainen teemansa ja aiheesta riippumatta vahva poliittinen tai ainakin ideologinen sanomansa.. jollain toisella esitystavalla se voisi olla aivan liikaa, mutta Modem tekee julistamisensa tavalla ettei se tunnu hetkeäkään valjulta vaan osuu kohteeseensa kovaa ja tarkasti.
 
6. Suosikki - Sä Oot Meistä Se Kaunis
 
Suosikin levyn hyvyyttä on hieman vaikeaa avata selittämällä, Tryerin (laulaja biisintekijä Jussi Kaholan aiempi punk-yhtye) tuotannon tunteminen antaa ehkä jonkinlaista lisäarvoa ja suuntaviivoja, mutta kyllä Suosikki mainiosti toimii omilla ansioillaankin. Kaikki albumin kappaleet ovat sinänsä onnistuneita ja yhdessä kokonaisuus on moninkertaisesti enemmän kuin osiensa summa. Kappaleet nostattavat, sekoilevat, junnaavat ja maalailevat vuorotellen oikeassa suhteessa levy puhuu varsin runollisesti ja kryptisesti rakkauden ja henkilökohtaisen vapautumisen voimasta yli arkisen harmauden, vaikeuksien ja tylsän keskinkertaisuuden hyvän albumikokonaisuuden aura leijuu tämän ympärillä vahvana.
 
5. Pehmoaino - Soittorasia
 
Pehmoaino on Pariisin kevään ohella tämän listan suosituin artisti, mutta Pehmeainon debyytin sisällöstä sitä ei välttämättä niin uskoisi, mitään kovin helppoa pop-musiikkia Soittorasia ei mielestäni ole. Levyn jokainen kappale on vaikuttava ja osassa on tietynlaista hitikkyyttäkin kyllä, mutta yleisilmeeltään levy on varsin utuinen, surumielinen ja toisaalta myös varsin kokeellinen. Sanoituksellisesti Pehmoaino on osittain runollisen kaunista, osin päiväkirja-henkisen rehellistä ja suoraa, paikoitellen jopa jonkinlaista terapiapuhetta muistuttavaa ihmissuhde ja traumakuvailua. Päivänvaloo, Sä et kosketa mua ja Mietin sua pahalla tästä ehkä selvimmän esimerkit. Muut levyn kappaleet jonkinverran levollisempia, mutta pahaenteisyyttä löytyy miltei levyn jokaisesta kappaleesta. Pehmoainon kappaleet ovat tahtilajeiltaan popin tai rockin konventioista poikkeavia, kappaleet ovat valsseja tai jonkinlaisia mukaelmia siitä, esim. Sä et kosketa mua lopussa korostaa seitsenjakoisuuttaan. Levy, erityisesti sen loppupää kerää voimia ja petaa tunnelmaa viimeistä varsinaista kappaletta (Hulda) kohti, joka lopun elektronisella paahdolla ja rajulla sanoituksellaan vetää maton jalkojen alta. Yksi vuoden parhaista albumeista ja on todella hieno juttu että tämä on näinkin suosittua musikkia.
 
---

Jaahas. Pitääköhän sitä taas arpoa vuoden mieltymykset listaukseksi. Hirveän vaikeaa arvostella valtava määrä albumeita sen mukaan, miten niistä on tykännyt. Päätin kuitenkin jakaa listauksen samalla tyylillä kuin vuosi sitten, eli aluksi erityismaininnat tuntemattomista bändeistä, sitten ehkä vähän tunnetummista, ja lopuksi oma Top 10.
 

 
Erityismaininnat tuntemattomista:  
 
Intimate plan - A Surfacing Life. Spotifyn joltakin listalta bongattu, soinut luvattoman paljon vuoden mittaan. Todella tuntematon bändi, mutta oikein loistavaa tunnelmallista progea.
 
Confirmation Bias - Century Mornings. Tuntematon bändi tämäkin, silti kunnon menoa.
 
Flaws - By Design Or By Disaster. Tämäkin on kohtalaisen tuntematon bändi. Tätätkin tuli kuunneltua jonkin verran kevättalvella.
 
AeonSphere - Stardust on Cosmic Tapestry. Kaveri tätä suositteli, ilmeisesti joku hänen kaverinsa on tässä puuhamiehenä. Ehkä hivenen liian kikkeliheviä mun makuun, mutta voi juma mitä kitarointia.
 
Gladiolus - Inertia. Jälleen kerran tuntematon bändi, mutta jälleen kerran, kiitos Spotifyn, tämänkin bongasin sieltä, ja on soinut aivan luvattoman paljon.
 
Múr - Múr. Islantilaista öööö mitälie. Tuore, nuori bändi, mutta hyvin toimii.
 

 
Erityismaininnat vähän enemmän tunnetuista:
 
Leprous - Melodies of Atonement. Takavuosien lempibändini julkaisee vuosi vuodelta entistä yhdentekevämpiä albumeita. Tämä sentään kiinnitti hetkeksi huomion. Ei silti mahdu suosikkien ylimpien kastiin tänä vuonna, mikä on harmi. Haluaisin tykätä tästä bändistä, mutta ei tämä vain enää lähde.
 
Tribulation - Sub Rosa In Aeternum. Tämä yllätti. Ihan kelpo goottisynkistelyrokkia. Ei toki pärjää bändin aiemmille levyille, mutta ihan kelpoa tavaraa.
 
Persefone - Lignua Ignota: Part I. En ole ikinä aiemmin nostanut näille suosikkilistoilleni mitään muuta, kuin kokonaisia albumeita, mutta nyt on pakko nostaa andorralaisbändin EP tähän mukaan. EP:n kakkosraita The Equable on ollut tämän vuoden yksi kuunnelluimpia biisejä mulla. EP julkaistiin helmikuussa, ja "löysin tämän uudelleen" toukokuun lopulla, jolloin One Word nousi vielä enemmän kunnelluksi kappaleeksi.
 
Pallbearer: Mind Burns Alive. Toukokuussa ilmestynyt albumi, jonka löysin sopivasti syksyn synkkyydessä. Jokin tässä bändissä on niin sanoinkuvaamattoman synkkää, että synkkä mieli vetää vieläkin synkemmäksi. Biisi Signals on yksi parhaimmista, mitä tänä vuonna on julkaistu. Muutoin levy jätti ehkä vielä toivomisen varaa, mutta tuo biisi on kyllä loistava.
 
Tides From Nebula - Instant Rewards. Jatketaanko bändeillä, joita kukaan ei tiedä, vaikka suotavaa olisi, että joku tietäisi? Puolalainen instrumentaali-post-rock-bändi. En ole mikään tämän genren suurin ystävä, mutta tämä kolisi ja lujaa. Etenkin biisi The Great Survey iski ja lujaa.
 
Opeth - The Last Will and Testament. Erikoismaininta vuoden kädenlämpöisimmästä albumista. Odotin levyä kuin kuuta nousevaa, mutta en muista siitä mitään. Oikein harmittaa se, mitän mitäänsanomaton tästä levystä tuli. Tykkäsin edeltävästä levystä aivan täysillä, ja odotin oikeasti tältä paljon, kun vanhempi "murina-Mikael" iski niin kovaa, mutta en tuntunut saavan tältä mitään. Olen kuunnellut tämän lukuisia kertoja, mutta ei, ei tämä oikein lähde. Päätinkin, että annan tämän levyn olla, ja kuuntelen tämän seuraavan kerran puolen vuoden kuluttua, jos tämä sitten lähtisi.
 
Judas Priest - Invisible Shield. Tämä on taas näitä mitä ihmettä -hetkiä, kun yksi omista kaikkien aikojen suosikkibändeistä ei pääse vuoden Top 10 -albumeihin. Aivan järkyttävän kova albumi silti. Harmi, ettei Iron Maiden tee näin kovia albumeita enää. Halford on edelleen sijalla 2 omista heavy metal -laulajasuosikeista. Ykkösenä on edelleen Dickinson. En tiedä, onko kauaa, tätä menoa.
 

 
Sitten  TOP 10 
10. Dark Tranquillity - Endtime Signals. Tämä albumi tuli täysin puskista. DT oli joskus ehkä 2007-2008 yksi omia suosikkibändejä, mutta kyllästyin bändiin ihan totaalisesti jostakin syystä. Kaikki albumit on tullut kuunneltua, mutta mikään ei ole säväyttänyt viime aikoina. Sitten tuli tämä. Jestas.
 
9. Alcest - Les Chants de l'Aurore. Alcest on mulle vähän uudempi tuttavuus, mutta tämä albumi on soinut melkoisen paljon tänä vuonna. Olen tykästynyt tähän bändiin ihan kunnolla.
 
8. Borknagar - Fall. Tähän bändiin tutustuin kevättalvella 2023 punttisalilla, kun tämä tuli jossakin Spotifyn listassa vastaan Kevättalvella 2024 huomasin punttisalilla, että näiltä oli tullut uusi levy, jota tulikin sitten kuunneltua melkoisesti. Norjalaista progemetallia, menee jonkin verran raaempaan ilmaisuun kuin Kvelertak, mutta toimii aivan tautisen hyvin.
 
7. Vokonis - Transitions. Pysytään Pohjolassa, tarkemmin ottaen Ruotsissa. Bändin aiemmat levyt ovat olleet tuttuja, mutta toki niihinkin tuli tutustuttua paremmin vasta nyt. Ensimmäiset sinkut kolahtivat hyvin, ja levy se vasta olikin yhtä rautaa. Pari kertaa levyn kuunneltuani totesin, että jokin tässä bändissä nyt hämmentää, kun muistelin että laulaja on mies, mutta promokuvissa on nainen. Albumin kansikuva, nimi ja teema viittaavat aika voimakkaasti siihen, mistä levykin kertoo - laulajan muutoksesta. En piittaa ulkomusiikillisista seikoista, tämä levy on kaikesta huolimatta aivan tautisen kova. Tämä on jotakin psykedeelistä stoner-sludge-doom-proge-sekamelskaa, mutta voi samperi kun tämä toimii.
 
6. In Vain - Solemn. Pysytään vieläkin Pohjolassa, mutta siirrytään Norjaan. Tämä on mun "vuoden juoksulenkkialbumi". Tätä tuli kuunneltua kesällä paljon juoksulenkeillä. Tämä menee ehkä aika paljon tuonne vanhempaan In Flames - In Mourning -maastoon, ja bändin nimikin alkaa sopivasti samalla tavulla. Vahva Göteborg-viba, mutta vähän reilummilla dödis-mausteilla, vähän suoraviivaisempana.
 
5. Vanden Plas - The Empyrean Equation of the Long Lost Things. Tätä olen odottanut, tätä nimenomaista hetkeä, että tämä kyseinen saksalaisbändi pääsee omalle Top 10 -listalle. Nyt pääsivät. Kyseistä bändiä on tullut kuunneltua melkoiset määrät aina vuodesta 2011 lähtien, jolloin bändin löysin. Vuodesta 2015 lähtien mulla on ollut tapana ottaa työn alle ns. "marraskuu-projekti", jolloin olen kuunnellut bändin tuotannon kronologisessa järjestyksessä läpi. Muina aikoina vuodesta en tätä bändiä kuuntele. Nyt tein poikkeuksen, tuorein albumi julkaistiin huhtikuussa 2024, ja kuuntelin sen tuoreeltaan läpi. Ja sen jälkeen muutamaankin otteeseen. Tämäkin bändi on sarjassamme "harmi että tämä on niin tuntematon bändi". Vaikka albumit ehkä välillä ovatkin vähän itseään toistavia, tässä on juuri sopivassa suhteessa progea, metallia, kikkeliä, korkealta laulamista ja aivan helkkarin toimivaa kitaransoittoa.
 
4. DGM - Endless. En tykkää kovinkaan monesta italialaisesta bändistä, enkä tykkää hirveämmin kikkelihevistä, mutta tästä tykkään. Bändin kitaristi Simone Mularoni on melkoinen tilumies, mutta hänen tilutuksessaan on sitä jotakin - tyyliä, nimittäin. Yhdistettynä paikoin härskiin syntikkapelleilyyn ja kasariheviin vivahtaviin riffittelyihin, kovaa ja korkealta vetävään laulajaan ja tyylitajuisen hienovaraisiin Opeth-Neal Morse -plagiointeihin, pakkohan tästä on tykätä.
 

 
Top 3: 
3. Wheel - Charismatic Leaders. Tämä bändi on pienessä hetkessä noussut omalle kaikkien aikojen suosikkilistalle hyvinkin korkealle. Nämä tekevät kaiken oikein. Kaiken. Aivan kaiken. Ja kyseessä on vielä suomalais-englantilainen bändi. Joskus kauan sitten sanoin ilahduttavissa asioissa, että monia suomalaisia bändejä vaivaa sellainen tietynlainen "suomi-kämäisyys", jossa se tietty suomalaisuus paistaa kilometrien päähän bändistä. En oikein tiedä, mikä se "suomalaisuus" on, mutta monin paikoin se on aika ilkeästi luotaantyöntäävää. Tästä bändistä se puuttuu. Hartaasti toivon, että tämä bändi lyö laajemmin läpi maailmallakin. Biisi Porcelain on omalla listalla toiseksi paras tänä vuonna julkaistu biisi. Tämä biisi oli myös omalla Spotifyn top-listalla tämän vuoden ilmestyneistä biiseistä toiseksi kuunnelluin kappale.
 
2. Frost* - Life On The Wires. Kuulin kesällä huhuja, että tältä bändiltä on tulossa uusi levy. Edellinen albumi oli ilmestymishetkellään todella hyvä, mutta jokin siitä levystä puuttui, eikä siitä tullut itselleni sellaisia fiiliksiä kuin edellisestä. Tältä albumilta kuuntelin ekan sinkun, ja päätin odottaa koko albumin ilmestymistä. Albumia kohtaan ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Lopputuloksena julkaisun jälkeen olikin vuoden toiseksi paras albumi. Aivan uskomatonta tyktystä alusta loppuun. Albumi on siis jossakin mielessä tuplalevy, kestoa vaatimattomat 1 h 25 min, mutta levy pitää otteessaan alusta loppuun todella tehokkaasti. Tämän vuoden aikana ilmestyneistä kappaleista eniten kuunneltu omilla listoillani löytyy tältä albumilta, kappaleena on Moral and Consequence. Olen melko varma siitä, että vuosien varrella tämä albumi tulee pysymään omalla kaikkien aikojen suosikkialbumieni listalla hyvin, hyvin korkealla. Milloin käy niin, että bändin julkaisujärjestyksessä viides albumi on paras? Aika harvoin. Yleensä ne ekat pari-kolme albumia ovat niitä parhaimpia, jonka jälkeen taso lähtee tasaisesti laskemaan, mutta nyt kävin niin, että eka albumi on julkaistu 18 vuotta sitten, ja viides albumi on bändin julkaisuista ylivoimaisesti paras.
 
1. Caligula's Horse - Charcoal Grace. Tämä oli vuoden odotetuin albumi itsellä, ja heti levyn julkaisun jälkeen istuin sohvalle luurit päässä, kuuntelin levyä... ja nukahdin. En antanut sen lannistaa, vaan kuuntelin levyn uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Pitkäaikainen odotus myös palkittiin, ja pääsin näkemään bändin livenä Helsingissä syksyllä. Tiesin oikeastaan jo levyn ensikuuntelun jälkeen, että vuoden paras albumi oli tässä. Ja kyllä, se piti pintansa vuoden loppuun asti. Koko levy toimii kokonaisuttena aivan mielettömän hyvin, mutta toimii myös yksittäisinä biiseinä. Bändi oli ensimmäistä kertaa ikinä Suomessa syksyllä, ja kun keikalla soittivat "erikoisuutena" kappaleen nimeltä Graves, silmistäni valui kyyneliä ihan kosolti. Tuohon biisiin osuu itsellä niin uskomattoman kivuliaita muistoja, että morjens, niin oli aivan fantastista kuulla se livenä. Mutta ei siinä vielä kaikki, uuden albumin biisejä tuli keikalla myös vallan mukavasti. Aivan järkyttävän kova livebändi, aivan järkyttävän kova bändi, aivan järkyttävän kova albumi.
 
Siinäpä taas viime vuosien tapaan wall of text -oksennus. Jos joku jaksaa lukea, niin se on hänen murheensa.

Tuomoo: ... Siinäpä taas viime vuosien tapaan wall of text -oksennus. Jos joku jaksaa lukea, niin se on hänen murheensa.
 
Olipas upea lista, oon kuunnellut tasan tuon Judas Priestin, mut pakko varmaan ainakin noi kärkipään levyt laittaa listalle ja pyörimään

Rillumarei jatkuu Esa Pakarisen jälkeen.
 
Jaakko Laitinen & Väärä Raha - Äyskäri
 
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010753515.html

Kapis: ..ja kun tuli aloitettua niin jatketaan nyt sitten vielä.
 
Kuuntelin vähän tuota Kot-kat ryhmää mutta taitavuuden ja tekotökeröyden yhdistelmä ei ihan täysillä napannut. Brianilta kuuntelin American Psychon. Kirjan lukeneena kiinnosti että millaisella jengalla se liitetään esitykseen. Olipas kaikin puolin mainio kappale! Miellyttävä lauluäänikin. Brianin levy täytyy kuunnella kokonaan kunhan kerkiän.

.. jatkuu aiemmista..
 
4. Viitasen Piia Ihmisen Aika
 
Viitasen Piian kappaleista olen pitänyt aina, kokonaisiin levyihin ei mielenkiinto ole oikein riittänyt, mutta nyt kaikki palikat loksahtavat vihdoin paikalleen. Albumi on saanut senverran suitsutusta että vaikea sanoa mitään järkevää jota ei olisi jo sanottu (desibeli.netin arvio Ihmisen Ajasta lienee suosikkini tämän vuoden levyarvioista) ennenkaikkea levy on hieno kommentti itsekkyyteen, typeryyteen ja esimerkiksi empatian puutteeseen. Kehyskertomuksena on tarina väliinputoamisesta, ajautumisesta ylipääsemättömiin vaikeuksiin sekä yksilötasolla, perheenä että ihmiskuntana. Toisaalta albumi on myös tarina selviämisestä, pakonomaisesta ja ehkä epätoivoisestakin riuhtomisesta eteenpäin, jotenkin.
 
3. Pykäri U.F.O.
 
On tavallaan aika raikasta kirjoittaa albumista, josta ei ole löytänyt yhtäkään arviota.. tekisi mieli arvuutella syitä miksei levy ole saanut oikein minkäänlaista huomiota osakseen, mutta hieman vaikea sille on järkevää selitystä keksiä. Pykärin levyssä on jotain semmoista jota en oikein ennen muista kuulleeni, mutta jota tietämättäni olen kyllä kaivannut - ensimmäisenä tulee mieleen että levyssä on runsaasti jotakin, joka tuo mieleen Mike Oldfieldin: kansanmusiikillisten elementtien käyttö (ehkä kuorojen enemmän kuin soittimien) siten ettei se kuitenkaan kuulosta yhtään kansanmusiikilta, äärimmäisen tyylikkääksi hiottu tuotanto kenties myös sävellyksissä jokin samanlainen hienostuneisuus ja vinous. Se mikä sitten toisaalta eroaa Oldfieldistä on energia ja draivi joka näissä kappaleissa on Oot niinkuin joku murrerunoilija / sul on niin outo tyyli puhua / sun veli kuuntelee vain hardprogea / ja ääneen jostain valittaa levyn aloitus esittelee hienosti Pykärin albumin maailman ja varsin nopeasti erottelee ne jotka tästä pitävät ja ne jotka eivät. Pykärin lyriikka palvelee ensisijaisesti musiikkia, suurin osa siitä lähentelee tajunnanvirtaa, ollen kuitenkin jotenkin jännää ja mielenkiintoista. Levy ei ole alusta loppuun tasavahva, jotkin kappaleet kuten Kosto ja Täydellinen jäävät hieman muiden kappaleiden jalkoihin ja levyn päättävä lyhyt nimibiisi on täysin tarpeeton, mutta tämän albumin kanssa voi tuommoiset mitättömät kauneusvirheet unohtaa helposti.
 
2. Litku Klemetti Funny Girl
 
Litkun kahdeksas albumi on tavallaan paluu kolmen vuoden takaiseen elektronisempaan ilmaisuun, toisaalta se on myös monella tavalla hyppy täysin uuteen suuntaan levyllä on paljon keski-ikäistymiseen liittyvää tarinointia, menneiden kaipuuta ja toki myös Litkun artistipersoonan edesottamukset saavat osansa kuten kaikilla aiemmillakin Litku-albumeilla. Täydellinen jatko-osa kaanoniin ja täydellinen comeback-albumi artistilta joka ei oikeastaan ole ollut missään vaiheessa poissa. Olen älyttömän iloinen sekä Litku Klemetin paluusta, olemassaolosta että siitä että tämä albumi on näin hyvä.
 
1. Rebekka Holi - Kukkaan
 
Tehdäänköhän vielä Suuri Toivelaulukirja - tyylisiä teoksia? Tehtiin tai ei tyylipuhtaan, tuoreen ja tarttuvan laulumusiikin tekeminen on biisinteon kuninkuuslaji - monet artistit ovat onnistuneet siinä satunnaisesti, Gösta onnistui usein, Juice parhaimmillaan tietysti, J. Karjalaisen taito tähän on herättänyt viimeaikoina arvostusta. Esim. Arppa on uudehkoista lauluntekijöistä pyrkinyt selkeästi tuohon suuntaan vaihtelevalla onnistumisprosentilla. Ja sitten on Rebekka Holin "Kukkaan", jonka kymmenestä biisistä jokainen voitaisiin painaa nuottikirjaan ilman että sen täytyisi hävetä yhtään muiden klassikoiden seassa. Kyse ei ole siitä että pitäisin valtavasti kaikista albumin lauluista - Minä ja Amalia on ehkäpä varsin ärsyttävä jollotus, mutta on mahdotonta olla aistimatta sitä luontevuuden ja ajattomuuden tunnetta, joka tähänkin on saatu rakennettua. Kun levyä kuuntelee vaikka pienen hetkenkin, niin jokin siinä saa tiukasti otteeseensa, musiikki on helppoa, sitä voi kuunnella oikestaan missä tilanteessa tahansa, kaikki mitä levyllä yritetään tehdä onnistuu.. viimeistään levyn päättävän nimibiisin kohdalla kädet on pakko nostaa ylös, ei tällaista voi tehdä paremmin.

Aika vähän tuli tänä vuonna julkaistua musiikkia kuunneltua ainakaan mitenkään enemmän ajatuksen kanssa. DJ Kridlokkin Hai lienee vuoden albumitapaus itselle.

Kapis: 1. Rebekka Holi - Kukkaan
 
Tehdäänköhän vielä Suuri Toivelaulukirja - tyylisiä teoksia? Tehtiin tai ei tyylipuhtaan, tuoreen ja tarttuvan laulumusiikin tekeminen on biisinteon kuninkuuslaji - monet artistit ovat onnistuneet siinä satunnaisesti, Gösta onnistui usein, Juice parhaimmillaan tietysti, J. Karjalaisen taito tähän on herättänyt viimeaikoina arvostusta. Esim. Arppa on uudehkoista lauluntekijöistä pyrkinyt selkeästi tuohon suuntaan vaihtelevalla onnistumisprosentilla. Ja sitten on Rebekka Holin "Kukkaan", jonka kymmenestä biisistä jokainen voitaisiin painaa nuottikirjaan ilman että sen täytyisi hävetä yhtään muiden klassikoiden seassa. Kyse ei ole siitä että pitäisin valtavasti kaikista albumin lauluista - Minä ja Amalia on ehkäpä varsin ärsyttävä jollotus, mutta on mahdotonta olla aistimatta sitä luontevuuden ja ajattomuuden tunnetta, joka tähänkin on saatu rakennettua. Kun levyä kuuntelee vaikka pienen hetkenkin, niin jokin siinä saa tiukasti otteeseensa, musiikki on helppoa, sitä voi kuunnella oikestaan missä tilanteessa tahansa, kaikki mitä levyllä yritetään tehdä onnistuu.. viimeistään levyn päättävän nimibiisin kohdalla kädet on pakko nostaa ylös, ei tällaista voi tehdä paremmin.
 
Hyvä että kehuit, niin minäkin viimein uskalsin kuunnella. Ihastuttavan ensialbumin jälkeen vähän jännitti että onko sama tuoreus ja raikkaus onnistuttu säilyttämään, mutta huoli oli turha. Älyttömän hieno albumi.
 
Kaikkia kappaleita voisi kehua, mutta Minä ja Amalia, tuo epäcooliuteensa tuskastuneiden teinityttöjen tarina, on erityisen sympaattinen. Kaikki on pielessä, mutta jotenkin esitys kuitenkin onnistuu herättämään luottamuksen siihen että ennemmin tai myöhemmin asiat järjestyvät. Kappaleen minäkertoja on kaikessa kiukkuisuudessaan fiksu ja rehellinen, eikä ystävysten tarvitse olla yksin, vaikka he vihaavat toisiaankin :D
 
Ja siis kappalehan on tarttuva ralli jo pelkästään musiikillisilla ansioillaan.

Hyvää syväluotausta, kiitos Kapis ja Tuomoo
 
Kuuntelin jonkun verran Rebekka Holin Kukkaania kesällä, mutta en jotenki jaksanu. Jäi mieleen vaan sellanen huutaminen ja renkutus. Sävellyksissä ja sovituksissa en havainnut mitään erikoista, vähän sellanen muistikuva jäi että ei hengittänyt tarpeeksi. Pitää se kai sitten yrittää uudestaan jos aiemmassa kuuntelutilanteessa oli joku settinki pielessä.

Niin ja ou nous! Kanadan erikoismeininkiposthardcore-bändi Fucked Up julkaisi tänä vuonna kaksi uutta levyä! Minulta on mennyt nämä ihan ohi ja mietinpä, olisiko niissä mestariteos-ainesta. Se jääpi myöhemmi nähtäväksi. Ensikuuntelut olivat hätäisiä muun askartelun lomassa. Vuoden 2011 "David Comes To Life" on helposti omalla Parhaat albumit ikinä top 30'ish -listalla. Sen jälkeen ilmestyneet kaksi albumia eivät tavoittaneet samaa hurmosta, ja bändi vaipui pois huomiostani.

Piepe: Hyvää syväluotausta, kiitos Kapis ja Tuomoo
 
Kuuntelin jonkun verran Rebekka Holin Kukkaania kesällä, mutta en jotenki jaksanu. Jäi mieleen vaan sellanen huutaminen ja renkutus. Sävaellyksissä ja sovituksissa en havainnut mitään erikoista, vähän sellanen muistikuva jäi että ei hengittänyt tarpeeksi. Pitää se kai sitten yrittää uudestaan jos aiemmassa kuuntelutilanteessa oli joku settinki pielessä.
 
Kiitos minun puolestani. Kaikki arviot ovat aina lopulta subjektiivisia, sehän on selviö.
Rebekka Holin näin livenä syksyllä (soolona) ja varsinkin livenä huutaminen ja renkutus kyllä korostui - ihan ok, levyversio on minusta tässä yhteydessä kuitenkin mukavan kesytetty versio. Ei toki helpottanut että Holi soitti vain 2 julkaistua biisiä, joista toinen oli EP:ltä löytyvä "Vieraassa kaupungissa", kaikki muut olivat uusia. Mainitsi että normaalisti säveltää pianolla, mutta Kukkaan levyn kaikki kappaleet on kitaralla tehtyjä, seuraavasta tulee luultavasti pianolevy.

Viime vuonna ei tullut hankittua tuoreita julkaisuja, mutta eräässä ulkomaan aviisissa - ei alan lehti - oli listattu vuoden 2024 parhaat albumit, niin tutkailin sitten vuoden satoa tuon listan myötä.
Koska allekirjoittanut on radiota kuuntelematon vanha patu, niin nuo nimet olivat aivan outoja. Varmasti nuoremmille nimet kuten Mdou Moctar, Charli XCX, Jessica Pratt, JamieXX, Beth Gibbons, MJ Lenderman, English Teacher tai JPEGMAFIA ovat tuttuja.
 
Noita tutkaillessa tunsi kyllä itsensä vanhaksi ja täysin pihalla olevaksi. Iloisella 60-luvulla tai syvällisellä 70-luvulla ei ehkä Sabrina Carpenterin Taste tai Jessica Prattin retrofolk olisi lyönyt läpi.
 
Sabrina:https://www.youtube.com/watch?v=KEG7b851Ric
 
Jessica:https://www.youtube.com/watch?v=MnXYxe1PaMo
 
English Teacherin indierock ehkä parhaiten:https://www.youtube.com/watch?v=YNkbgumvYyA
 
Mutta JPEGMAFIA:a ei olisi aalloille päästetty:https://www.youtube.com/watch?v=SpH83KzVKDc