Kitarat: akustinen ›

Tänään sitten vihdoin tein hommia, että sain laitettua Taylor GS mini-E akustiseen
tallaluun sen alkuperäisen tilalle.
 
Vanha oli mielestäni aavistuksen liian matala, joten viilailin ja hioin tallaluu-aihiota justiinsa sopivaksi ja samalla tietysti tein siihen ne samat kompensaatio hommelit.
 
En tiedä mitä ainetta vaiko lieneekö luuta tuo alkuperäinen mutta tämä tallaluu aihiosta tekemäni soi myös aavistuksen paremmin ja voimakkaammin ja sustainia tuli lisää.
 
Intonaatio on ihan kohdillaan joten taisi viilaukset ja hiomiset mennä kohdilleen.
 
Tämä oli se aihio, josta tuon tallaluun laittelin sopivaksi kitaraan.
 
https://www.thomann.de/fi/goeldo_stegeinlage_westerngitarre.htm
 
Ei maksa paljon ja sointi on hieman parempi ja voimakkaampi.
 
Kuva uudesta tallaluusta löytyy profiilista.

Hienoa! Kyllähän jo sekin voi vaikuttaa soundiin ja sustainiin, että liian matala satula vaihtuu korkeampaan. Taitaa olla tusq-nimistä ainetta ne Taylorin alkuperäiset tallaluut?

Luuasiat on kieltämättä syytä olla kunnossa. Käytettynä ostamassani Hopfissa oli vaihtunut alkuperäinen tallaluu selvästi liian ohkaiseen, huonolaatuiseen muoviluuhun. Tein uuden ehdasta tavarasta ja sointi parani selvästi. Yläsatula taas oli jonkun aiemman omistajan itse tekemä luinen ja selvästi liian korkea, josta syystä soittotuntuma oli todella raskas. Vähemmästäkin laatukitara muuttuu kehnoksi soittaa ja ikäväksi kuunnella.
 
Mukava, että sinunkin soittopeli parani uudella tallaluulla. Siitä kiitollisia remontteja, että pienellä puuhastelulla voi saada isonkin eron aikaiseksi.

Ihan vaan ohi mennen, SP-Elektroniikasta löytyy monenlaista soitinhärpäkettä. Tuossa heidän luu-aihiovalkoimansa: https://www.spelektroniikka.fi/c511-luusatulat-aihiot-p1-fi.html
 
Viimeksi esim. valmiiksi sopivan paksuinen tallan luu löytyi täältä.
 
Ihan vaan tuli mieleen, jos joku sattuu tätä lukemaan. :)

Laitan nyt tänne tämänkin eli tein nylon kieliseen Yamahan akustiseen myös uuden tallaluun, vähän korotin. tämä oli kyllä paljon helpompi tehdä.
 
Ja taasen kivasti kitara soi paremmin, sustainia enempi ja hyvin toimii, vähän kielien kulma muuttui jyrkemmäksi tallan reikien suunasta siihen luun pintaan nähden mutta toimii ja pelittää. Laitoin uudet kieletkin ;D
 
Kuva löytyy profiilista https://muusikoiden.net/dyn/users/183149.jpg

Sattuipa sopivasti aihe täällä olemaan keskustelun alla. Juuri eilen rohkaistuin monen kuukauden aikomisen jälkeen ja martinista tallaluuta hioin matalammaksi kun oli turhan raskassoittoinen. Huomattavan eron sain jo aikaiseksi parilla kokeilulla mutta vieläkin jäi varaa ottaa matalammaksi. Ensimmäisen kerran kun tallaluun otin käteeni, huomasin että sen alalaita - siis osa joka makaa tallaa vasten - oli viilattu erikoiseen kulmaan, ei siis 90 asteeseen. Mistäköhän tämä johtuu? Ja onko sen kulman oltava tarkka? Joku energian siirtymiseen liittyvä juttu?

Kaihua: Sattuipa sopivasti aihe täällä olemaan keskustelun alla. Juuri eilen rohkaistuin monen kuukauden aikomisen jälkeen ja martinista tallaluuta hioin matalammaksi kun oli turhan raskassoittoinen.
 
Voisiko kulmaa olla valmiiksi siksi että luu joka tapauksessa hieman nojaa kielten vetäessä? Vai kumpaan suuntaan on kallelleen hiottu?
 
Itsekin rohkaistuin puoli vuotta sitten madaltamaan Martinini tallaa. Vaikka kitara on nyt helpposoittoisempi, koen että soundi muuttui samalla jotenkin pliisuksi. Päätinkin aloitusviestistä inspiroituneena tilata uuden luun ja palauttaa korkeuden lähemmäs alkuperäistä.

Kaihua: ... alalaita - siis osa, joka makaa tallaa vasten - oli viilattu erikoiseen kulmaan, ei siis 90 asteeseen. Mistäköhän tämä johtuu? Ja onko sen kulman oltava tarkka? Joku energian siirtymiseen liittyvä juttu?
 
Tätä pähkäilin tässä joku aika sitten itsekin. Energian siirtymiseen liittyvä juttuhan kyseessä on ja osin myös valmistustekniikkaan.
 
Nimittäin kielethän painavat luuta paitsi alas päin myös pyrkivät kallistamaan eteen päin. Kun siinä tilanteessa katsoo, mihin kontaktipisteet (tai paremminkin kontaktiviivat) osuvat, saa kielten painon purettua voimavektoreiksi kontaktikohdissa. Jokaisella kontaktilla on tässä oma tietty tehtävänsä ja kun pidetään huoli, että kontakti on jossain ihan tietyssä kohtaa, värähtely siirtyy kielistä kanteen hallitummin. Epämääräisiin kohtiin tietenkin hukkaantuu energiaa, jos kontaktin paikka vaihtelee.
 
Eli, kun talla nojaa eteen päin, tarvitaan voimapari, joka pitää sen pystyssä. Nämä ovat ylhäällä uran etureunassa ja alhaalla uran pohjan takareunassa. Tallan puuosan etureunan valli joutuu ottamaan kaksinkertaisen voiman vastaan, eli kielten vaakasuoran voiman ja tallaluun alareunassa vaikuttavan tukivoiman. Mitä syvempi ura ja/tai korkeampi valli, sitä pienemmäksi tukivoima jää, mikä keventää puuosan etureunan rasitusta.
 
Pystysuunnassa taas tukivoima on helpointa järjestää luun jompaan kumpaan reunaan. Laittaisin sen mieluummin etureunaan. Sinnehän se menee itsesään, jos luun pohja on suorakulmassa. Etureunassa kontaktin momenttivaikutus avustaa myös vaakavoiman kanssa. Koska puuhun jyrsitty uran pohjan nurkka ei pysty mitenkään olemaan ihan täysin skarppi niin tekisin tallan luun reunaan noin 0,2 - 0,3 mm viisteen niin, että kontaktiviiva tulee uran pohjaan, eikä jää arpomaan seinämän ja pohjan välille.
 
Jotta asia tulisi oikeisiin mittasuhteisiin, tarkistelin tuossa omien akkarieni tallanluita. Yhdessä on talla jotakuinkin tehtaan jäljiltä. Uran poikkileikkaus on pyöreänurkkainen vähän niin kuin venytetty U. Tallan luu on siinä ihan suorakulmainen eikä istu kunnolla pohjassa. Ihan hyvin silti toimii. Tämä oli nylonkielinen flamencokitara ja joukon kallein.
 
Teräskielisen tallanluu on luun ympäri menevässä kupissa, joten sinne en nähnyt. Sen kanssa temutessa kyllä juurikin tulin näitä miettineeksi, niin todennäköisesti olen siinä omia oppejani jollain lailla noudattanut.
 
Porukan halvin, Anttilan poistolaarista neljällä kympillä (en muista oliko markkoja vai euroja) ostettu Williams-klasari pärjää varsin mainiosti: Uran pohja on mallia leveä U ja "luun" pohja vähän pyöreämpi U. Kontaktiviiva on uran keskellä. Tuota oli oikeasti mietitty!
 
(Aiheen ohi, Williamsissa on tietenkin halpiskitaroiden ongelmia, eli kaulan liitoksen tukipala on väärin päin ja otelaudassa on sillä kohtaa hyppyri mutta muuten siinä on käytetty kitaranrakennusviisautta, jota ei monestikaan näe: Intonaatiokorjaus on laskettu nauhojen paikkoihin! Tallasta satulaan on 650 mm, mutta kun laskee tallan paikan takaperin nauhojen paikoista, tulee 647. Eipä sen kanssa sitten intonaatio ongelmia olekaan. Tuo kalliimpi nylonkielinen tahtoo capon kanssa mennä harmillisen ylävireiseksi mutta tämä ei juurikaan.)
 
Lopultakin tallan luu painuu paikoilleen sen verran lujaa, että aika huonosti se pitää tehdä, jotta alkaa soundiin vaikuttaa. Eräs kitaran korjaaja YouTube videoissaan sanoo liimaavansa tallanluunkin paikoilleen, että soundi paranee mutta jos liimaaminen oikeasti parantaa tilannetta niin voisi ehkä kysyä oliko ura ja luu tullut alun perinkään mietittyä ihan loppuun asti.

Oivallinen kirjoitus. Enpäs ole koskaan tullut miettineeksi tallanluun muotoilua noin analyyttisesti.