slowdive 09.12.2024 07:50:27 | |
---|
Henri Henri Olavi: Luttinen kuitenkin useissa yhteyksissä on avoimesti ilmaissut inhoavansa ja vihaavansa homoja. Debyyttilevyn lopulla hän kyllä avautuu olleensa "homosexual partner of Jesus Christ". Oiskohan tuosta romanssista sitten jäänyt jotain ns. hampaan koloon? Knobs to the southeast. |
Henri Henri Olavi 09.12.2024 08:17:14 | |
---|
Uskon hänen ikääntyessään tulleen idiootimmaksi. Monille käy niin. Konservatisoituvat säälittävät ihmisperseet. Jos et sä osaa päätäs käyttää niin voisit sä ainaki munaas näyttää |
Welho-77 09.12.2024 16:54:51 | |
---|
trih: Soittavatkohan edelleen nyrkillä tapettava huora livenä? Luulisi, että näinä aikoina voisi tulla sanomista. No sehän on vaan henk.koht. kannanotto jotain kumppania kohtaan. Ei sinänsä lyriikoiltaan paha, kuten vaikkapa tuo Zero Tolerance. Long live the King of Mercy. |
Juu ja eihän tuo kyseinen biisi tainnut olla mukana edes 20 vuotta sitten julkaistulla livelevyllä, joten lieneekö on ollut montaakaan kertaa edes setissä. Zero Tolerance ei tosiaan lyriikoiden puolesta jätä paljon arvailulle varaa, ja jos oikein ymmärsin bändin tiedotteen tästä viimeisimmästä peruuntuneesta keikasta, niin kai juuri siitä kappaleesta taas oli kyse. |
Henri Henri Olavi 09.12.2024 20:37:32 | |
---|
Zero Tolerance on puhdasta homovihaa, eikä siinä ole yhtään läppää. Vitun kuvottavaa paskaa. Jos et sä osaa päätäs käyttää niin voisit sä ainaki munaas näyttää |
juici 10.12.2024 09:22:43 | |
---|
venalaine: Juu ja eihän tuo kyseinen biisi tainnut olla mukana edes 20 vuotta sitten julkaistulla livelevyllä, joten lieneekö on ollut montaakaan kertaa edes setissä. Zero Tolerance ei tosiaan lyriikoiden puolesta jätä paljon arvailulle varaa, ja jos oikein ymmärsin bändin tiedotteen tästä viimeisimmästä peruuntuneesta keikasta, niin kai juuri siitä kappaleesta taas oli kyse. NTH on kyllä ollut ilmestymisensä jälkeen seteissä, ainakin kahdesti olen sen livenä todistanut. Löytyy myös "1990-2012" DVD:ltä. "Juici meni ravintolaan ja tilas tarjoilijalta: "Jekku ruuan kans!" "Taidatkin olla sellainen anagrammijätkä", kommentoi tarjoilija." -Jabe |
Henri Henri Olavi 10.12.2024 09:27:08 | |
---|
juici: NTH on kyllä ollut ilmestymisensä jälkeen seteissä, ainakin kahdesti olen sen livenä todistanut. Löytyy myös "1990-2012" DVD:ltä. Joo, tuli myös viimeisellä I.N.:n keikalla jolla olen ollut. Jos et sä osaa päätäs käyttää niin voisit sä ainaki munaas näyttää |
venalaine 10.12.2024 10:25:34 | |
---|
Joo, en siis missään nimessä tarkoittanut, etteikö se ikinä olisi setissä ollut. On varmasti ollut, mutta ei kuitenkaan mikään "pakollinen" biisi setissä. Mitä settilistoja netistä katselin, niin aika harvinainen ollut jo pitkään. Mitä tuohon Zero Toleranceen tulee, niin sattumoisin eilen illalla luin suomalaisen black metallin historiasta kertovaa Pirunkehto -kirjaa ja siinähän oli tietenkin IN:llekin pyhitetty oma luku. Omalla tavallaan Luttinen jopa tuntui vähän häpeilevän ja katuvan tuon biisin julkaisua. Kertoili siinä jotain tyyliin, että kyseessä oli sessioiden lopuksi äkkiä kasaan kyhätty täytebiisi, jonka olisi kyllä ihan hyvin voinut jättää tekemättä. Ei missään nimessä ainakaan tyypilliseen tapaansa julistanut, että helvetin kova veto oli sekin ja fuck you all. |
Fantasmic 10.12.2024 22:05:06 | |
---|
Henri Henri Olavi: Zero Tolerance on puhdasta homovihaa, eikä siinä ole yhtään läppää. Vitun kuvottavaa paskaa. Väkevää settiä kaverilta joka itse provoilee vähän joka puolella. 8) |
Henri Henri Olavi 10.12.2024 22:07:31 | |
---|
Fantasmic: Väkevää settiä kaverilta joka itse provoilee vähän joka puolella. 8) Laitapa joku esimerkki meikän homovihaisesta provosta. Jos et sä osaa päätäs käyttää niin voisit sä ainaki munaas näyttää |
Sabbathologist 07.01.2025 20:10:35 | |
---|
Vessajono: Euronymouksen seksuaalisuudestahan on spekuloitu ja sit on tietysti nää Vargin ja kumppanien jutut, että se harrasti pelkästään anaaliseksiä, koska se ei tähtää lisääntymiseen ja ole kristillistä. Varg perusteli Euronymousin väitetyn homouden sillä, että Øysteinilla ei ollut ikinä yhtä ainutta tyttöystävää. Mielestäni aika köykäinen peruste. Aarseth kuoli kuitenkin jo kaksikymmentäviisivuotiaana, ja itsekin sain r*vaa ensi kerran vasta kaksikymmentäkolmevuotiaana. Banghouls rili dasönt mädö mats tukki hinkki . |