Jazz ›

Silloin tällöin modernia klassista tv:stä katsoessa on tullut mieleen, että miten orkesterisoittajat kokevat näiden korkealentoisten teosten esittämisen. Virkistävinä haasteina vaiko pakollisina turhakkeina vai harjoitustuntien tuhlauksena, sillä (kanta)esityksen jälkeen niitä ei kukaan kaipaa, kun taas vanhat suosikit, Beethovenista Sostakovitsiin pyörivät ohjelmistossa toistuvasti, koska niissä on yleisön rakastama draaman kaari; alku, suvanto, kliimaksi, siis silkkaa seksiä.
Palkkatöissähän (veronmaksajalla) he ovat ja työnantajan määräysvallan alaisia eli jos johtokunnan tutun tuttu väsää sonaattia, niin onhan se esitettävä.
 
Moiset pähkäilyt sikseen ja takaisin stydiin kamaan. Tässä klipissä ainakin rumpali ja basisti tuntuvat nauttivan suuresti tenoristin vuodatuksesta.
 
https://www.youtube.com/watch?v=Kat9QB91DMo
 
Vähän yllätyin kun komeasti puhaltava Joe Farrell-niminen miekkonen paljastui keski-ikäiseksi valkonaamaksi. Vanhan koulukunnan jatsirasistina olen lokeroinut valkoiset puhaltajat joko getziläisiksi liruttelijoiksi tai brötzmannilaisiksi pöhköpuhkujiksi. Nenille tuli.
Jos Joe olisi säilyttänyt ristimänimensä, Joseph Carl Firrantello, ei moista väärinkäsitystä olisi sattunut. Joe oli Chick Corean kavereita ja soitti huilua RTF:n ensimmäisellä levyllä, mutta Chick tajusi mistä tuuli puhaltaa ja pisti Joen pihalle bändistä ottaen tilalle markkinavoimien vaatiman nuoren valkoisen kitaristin.

Soittimessa pyörähti juuri Limehouse Blues ja meno oli sen verran rapsakkaa että sopinee stydiä kamaa-sarjaan.
 
https://www.youtube.com/watch?v=fRF3ayMbKbY
 
Asiallahan ovat Miles Davisin sextetin kaverit ilman Maestroa Chicagossa 1959. Vähän taustoja tutkaillessa ilmeni, että oltiin viettämässä välipäivää keikkakiertueella ja pojat olivat buukanneet studion Maestron selän takana, koska tarkoituksena oli vetää hieman reipasta hard bop-polkkaa ja siihenhän Maestron rahkeet eivät tunnetusti oikein riittäneet.
Ongelmana oli, että Maestro täytyisi jotenkin saada pudotettua messistä pois. Onneksi Maestro oli kovin perso kovalle kamalle ja pehmeälle pesälle, joten apuun vinkattiin Bishop Don "Magic" Juan, jolta löytyi kumpaakin laatua ja poitsat pääsivät musisoimaan.
 
Edit. Jumankekka, nyt menivät huoranheittäjät sekaisin; Piispa Juan on nuoremman sukupolven ammatinharjoittaja, kun taas Iceberg Slim oli alansa kuningas noihin aikoihin.
Slimiltä onnistuivat myös jatsaavat tarinat. Tässä hän on uransa huipulla.
 
https://www.youtube.com/watch?v=68Q0doJkKGo

Viime aikoina musakornerissani on pyörinyt jos jonkinlaista tauhkaa, jolloin on syytä pyöräyttää korvienvälihuuhtelumusiikkia. Tämä on tietysti itse kullakin omanlaisensa.
 
Itse olen käyttänyt Art Ensemble of Chicagon Bap-Tizum-albumilta kaksoislääkettä Ohnedaruth+Odwalla. Raaka ja raju Ohnedaruth-osalla poistuu sitkeinkin musiikillinen sitta, mutta korvienväli saattaa jäädä turhan araksi. Tämän ongelman ratkaisee Odwalla lievittäen arkuutta ja saaden potilaan hymyilemään onnellisena ja valmiina kohtaamaan uudet musiikilliset haasteet.
 
Kokeilu täysin omalla vastuulla.
 
Ohnedaruth
https://www.youtube.com/watch?v=3MD … UL3EXNjKRrnHsd_JXwnDxRD&index=5
 
Odwalla
https://www.youtube.com/watch?v=h3I … UL3EXNjKRrnHsd_JXwnDxRD&index=7

uusikaveri: Näin totesi Viivin Wagner istuessaan iltaa jazz-klubilla.
 
Mahtaako muuten tätä strippiä löytyä jostakin netin syövereistä?

dnwrm: Mahtaako muuten tätä strippiä löytyä jostakin netin syövereistä?
 
Muistelin itsekin Wagnerin sanoneen tuon, mutta se oli näköjään Viivi, jonka mielestä live-jazz on stydiä.
 
https://www.hs.fi/viivijawagner/car-2000002456755.html

Marlowe: Muistelin itsekin Wagnerin sanoneen tuon, mutta se oli näköjään Viivi, jonka mielestä live-jazz on stydiä.
 
https://www.hs.fi/viivijawagner/car-2000002456755.html
 
Kiitokset korjauksesta. Vanhan mielessä vanha mielikuva oli mennyt ympäriämpäri. Onneksi on internet.

dnwrm:Itse asiassa haastan kaikki etsimään minkä tahansa sinfoniaorkesterin esityksen mistä tahansa swing-rytmiä käyttävästä teoksesta, jota kuunnellessa alkaa niin sanotusti tossu nousta.
 
Ilmeisen vaikea haaste. Maailmankuulu yleisnero Wynton Marsalis on väkästellyt teoksen Swing Symphony, jonka svengiin leikkaan tässä.
 
https://youtu.be/kLMg1cmLBqM?t=2016
 
Kyseessä on sinfoniaorkesteri, jota avustaa paikallinen bigband. Äkkiseltään automaattinen jalannaputuskriteeri ei tunnu täyttyvän. Onneksi kapellimestarin keho tarttuu rytmiin innolla. Eturivin rouvat ovat ehkä tykänneetkin 'klasarielviksen' väännöstä.
 
Upeaa miten klasariorkesteri soittaa paperista ihan mitä vaan. Tosin basistin 'soolo' maistuu lievästi paperilta.

Kuuntelen musiikkia ja sävellyksiä, ennemminkin näkisin jazzin menetelmänä, joka 1900-luvun alkupuolella urbaanilla muotokielellä yleistyi. Jazzilla ollut kenties kulta-aika, mutta kyllä se menetelmänä elää.

dnwrm: Juuri tästä nimenomaisesta asiasta en tiedä mitään, mutta tuli mieleen, kun jazz-langassa puhutaan klasarista ja klasarimuusikoista, että oletteko koskaan kuulleet sinfoniaorkesteria, joka oikeasti svengaa? Partituuria en ole koskaan tutkinut, mutta oletan, että esim. Gershwinin Rhapsody In Bluessa olisi tarkoitus saada aikaiseksi jotakin swing-rytmiä muistuttavaa, ja kaikki kuulemani (mikä ei tarkoita kaikkia) tulkinnat sekä livenä että levyllä ovat olleet rytmisesti sietämättömän jäykkiä.
 
Itse asiassa haastan kaikki etsimään minkä tahansa sinfoniaorkesterin esityksen mistä tahansa swing-rytmiä käyttävästä teoksesta, jota kuunnellessa alkaa niin sanotusti tossu nousta.
 
Rhapsody in blue on tarkkaan nuoteiksi kirjoitettu sävellys, jossa on jazzin muotokieltä. Ehkä maksimaalinen swengaus muulta pohjalta. Jos on liian monimutkainen biisi, ei swengaa yhtä paljon kuin helpompi.