Klassinen ›

Minusta tuon Bachin konserton ensiosa on vaikuttavin ja unohtumattomin.
 
Mutta tämä Joseph Haydnin Andante lumosi minut eräs kerta kyllä täysin tosin musiikkia jo noin tunnin ennen sitä kuunneltuani ja sillä tavoin otolliseen tunnelmaan virittäydyttyäni https://youtu.be/ckDrnoS4gaw häkellyttävän ja voisipa sanoa jollakin tavoin jo laulunomaiselta melodiikaltaan ja miltei romanttissävyisessä ilmaisukielessään musiikki on ihmeen tunteikasta ja herkän runollista Haydnin edustamaksi objektiiviseksi klassismiksi, vaikka finale ei teeman osalta kuulukaan säveltäjänsä unohtumattomimpiin, kuten useissa muissa trioissa Trion avausosaa ei ole tällä videolla.
 
Myös tämä Bachin tyylistä selvästi vaikutteita ammentanut Allegretto liikutti minua syvästi eräs kerta kun sitä kuuntelin. Musiikissa on Bachin suuruutta ja vakavuutta
https://youtu.be/JOMofw1cdG4
 
Nämä elämykset eivät ehkä ole sitä luokkaa, että niitä voisi kutsua unohtumattomiksi, eikä niitä voi verrata lukio iässä kokemiini elämyksiin, joista on jäänyt vielä yli 40 v. jälkeenkin tajuntaan.
 
Onhan näitä lumoavia teoksia paljon enemmänkin, mutta nämä nyt tuli mieleen ja kun niitä Haydninkin pianotrioja on niin paljon, niin ei sitä voi muistaa kaikkia mistä on lumoutunut eikä ne kokemukset vedä vertoja nuoruuden aikaisille elämyksille.
 
Suurin oli transsitilan saavuttaminen sängyssä kuuntelemastani Mozartin pianokonsertosta joskus 80 luvulla tunne elämyksen tunkiessa lopulta kuulohavainnonkin tahtona täysin tajunnasta enkä suuren tunne elämyksen aikana transsissa tajunnut enää kuulevani ylimalkaan musiikkia laisinkaan koko tajunnan täyttäneen hektisen tilan takia ja sen jälkeenkin ihmettelin suuresti sitä miten voimakas elämys oli jotenkin pyyhkinyt tuiki tutun musiikin jättämän muistijäljen tajunnasta vaikka kuinka yritin muistella juuri "kuulemaani" tuttua musiikkia ja suloisia sävelaiheita mm. huilun ylöspäisen sävelkulun muodossa. Tässä syvässä transsissa väittämä, että musiikki on tunnetta, toteutui puhtaimmillaan.
 
Suurenmoisin ja valtavin kokemukseni milloinkaan, minkä koin 9.7 keskiarvon omanneena nuorena lukion oppilaana äärettömästi suurempana ihmeenä kuin minkään kirjan lukemisesta, mutta en enää vanhemmalla iällä. Tuukkanen on kyllä kolahtanut myöhemminkin ja haydn, mutta Mozart innostus sammahti. Jonkun pienen lumontunteen ja poltteen kaltaisen olen myöhemminkin vähemmän syväluotaavalla keskittymisellä Mozartista saanut, mutta en näin totaalista.
 
Syntikalla Haydnia: https://youtu.be/XlhBClWxwPk Pianolla: https://youtu.be/2Vys06AX-kc
 
En olisi aiemmin aivan uskonut että näinkin varhaisessa ja vielä divertimentotyyliksi luokiteltavassa klaveerimusiikissaan papa Haydn kykenee tuottamaan vähintään pienen lumontunteen, joka osoittaa ettei hän suuria kypsänkauden teoksiaan säveltäessään aivan tyhjästä nyhjäissyt vaan kyllä hänen lahjakkuutensa tai neronsa oli jo varhain kehittynyt eikä vasta vanhuudessaan jolloin hän oli taiteensa huipulla. Levytys vain oli eri, mitä tähän olen linkittänyt.
 
Eräässä Mozart jutussa lehdessä kirjoitettiin, että "Mozart ei nyhjäissyt tyhjästä", mitä sillä sitten tarkoitettiinkin. Ennen häntä olemassa olevaa musiikkitraditiota vai ehtymätöntä säveltulvaa jonka säveltäjä kuuli soivan mielessään?
 
En tiedä, mutta itse tarkoitan Haydnin luomaa valtavaa varhaistuotantoa, joka loi perustan myöhäisteosten apoteoosille. Ei hänestä yhtäkkiä suuri säveltäjä tullut, vaan nerokkuus ilmeni jo paljon varhemmin hänen tuotannossaan, jota en aiemmin täysin oivaltanut ja tajunnut keskittyessäni vain suurluomiin, suurteoksiin.
 
En olisi Haydnia ruvennut kuuntelemaankaan ellen sattumalta olisi tullut lukeneeksi Salmenhaaran ajatuksia musiikista ja miltei yli inhimillisistä säveltäjäneroista, joihin hän laskee mukaan ihme kyllä myös Bachin, mutta ei kumma kyllä lainkaan Haydnia, joka oli myös äärimmäisen tuottelias nero, joka myöhäistuotannossaan kasvoi epäilemättä Bachia suuremmaksi ja syvällisemmäksi ja ei ollut ainakaan vähäisempi nero kuin Bach.
 
Juuri tämä sai ottamaan tavallaan uudelleen selvää Haydnin musiikillisesta merkityksestä ja ansioista säveltäjänä. Vaikka on jo sen perusteella selvää, mitä joskus lukio iässä koin Haydnista, ja vaikka Bachkin teki jonkinmoisen vaikutuksen eräillä teoksillaan, esittäytyy papa näistä herroista täysklassismissaan kuitenkin loppujen lopuksi suurempana tekijänä, enkä kuvittelekaan kykeneväni yltämään lukio aikaisiin papan musiikkia pohjaan asti luotaaviin syvällisiin sieluntiloihin, joita joistakin hänen merkittävimmistä teoksistaan koin ja josta olen muussa yhteydessä kertonutkin, mutta filosofisesti orientoitunut katsomukseni panee vastaan näiden teosten reseptioon liittyneitä sanoisinko hengelliseen sfääriin kuuluvia mielikuvia enkeleistä taivaineen ja krusifikseineen Dührerin maalauksesta, joiden mieleen palauttaminen musiikin hartaan tunnelman suggeroimana kiihdytti ja syvensi musiikin esteettistä kontemplaatiota tavalla, johon en ole milloinkaan myöhemmin likimainkaan pystynyt. Tässä kosmiset näkymät universumista kuvittavat Luomis oratorion kuoro numeron säveliä, jokia voi tuottaa syvästi eläytyvälle kuulijalle puhdistavan katharsiksen, kuten minulle aikanaan. https://youtu.be/eRor5Uf6iM4
 
Tämä pieni Haydnin sonaatti divertimenton presto osa muistuttaa suuresti nuoren Mozartin tyyliä teeman ollessa kuin suoraan Lontoon nuottivihosta eräästä kappaleesta, ja saattaa olla, että nuori Mozart on jäljitellyt Haydnia omassa a sepitelmässään, sillä se on syntynyt Haydnin sonaattia myöhemmin https://youtu.be/JBIg8-ZcfxM?t=258 Saatan muistaa myös väärin ja teema esiintyy jossain muussa Mozartin teoksessa, sillä niin tutulta ja mozartmaiselta se kuulostaa.
 
https://youtu.be/v7os5izx3dA viehättävä sonaatin osa haydnin varhaistuotannosta Tämä myös lumoaa viehättävyydellään
https://youtu.be/WnwGZm_OojQ?t=363
 
Eräänä syynä siihen miksi kuuntelen mieluummin vähämerkityksisempiä sonaatteja suurten mestariteosten sijaan on se, että niiden uudelleen arviointi on kiehtovaa ja on antoisaa löytää ennakkoon vähättelemistään teoksista kauneutta ja jopa aavistuksen verran kenties syvyysperspektiiviäkin, jota niissä ei uskonut ennalta alkuunkaan olevankaan, huomatessaan hiukan mahdollisesti jopa lumoutuvan niiden sävelkielestä, mikä ei ole lainkaan itsestään selvää, mutta on parhaimmillaan palkitsevaa ja rikastuttavaa toimintaa, kun huomaa olleensa ennakkoluuloineen väärässä teosten kvaliteettien suhteen pitäessään niitä alkujaan mitättöminä tekeleinä, mutta löytääkin niistä arvaamattomia kvaliteetteja niiden vähäiseen tai jopa olemattomaan musiikilliseen arvoon nähden säveltäjän suuriin mestariteoksiin suhteutettuna.
 
Nytkin tuntui että musiikki kosketti jotenkin sieluani jollakin täysin uudella tavalla samanaikaisesti lumoten, mutta jätin kuuntelun silleen ennen vielä syvällisempiä ja epäilemättä vaikuttavampia sonaatteja.
 
En kerta kaikkiaan pitänyt nuoren Haydnin divertimento sonaatteja juuri minkään väärteinä, mutta kuinka ollakaan, keskittyneesti kuuntelemalla musiikki meni jonnekin syvemmälle sieluun, jota en olisi uskonut, ja suorastaan jotenkin huumasi minut, jonka huomasin vasta kuuntelusession jälkeen, vaikka totta kai tajusin olevani lumoutunut musiikkia kuunnellessanikin.