Klassinen ›

On ihmeellistä, että eräs Haydnin oopperoihin perehtynyt tutkija, jonka nimeä en nyt juuri muista, piti Haydnin Esterhazan buffa-oopperoita, kuten L' infidelta delusaa, jopa jollakin tavoin Salzburgin mestarin oopperoiden edelläkävijöinä, ja johon tulokseen olen itsekin päättelyssäni tullut paljon ennen kuin olin lukenutkaan tämän tutkijan oivallusta, mutta esittänyt ehkä vielä mullistavamman ja radikaalimman teorian, joka on tässä:
 
Aivan kuten ilman Haydnin jousikvartettoja ei Mozart olisi pystynyt luomaan mitään sellaista, kuin vaivalloisen työn hedelmänä syntyneet ns. Haydn-kvartettonsa, niin eivät Mozartin suuret buffa-oopperatkaan olisi, elleivät nyt sentään jääneet kokonaan syntymättä, yltäneet sellaisiin mittoihin oopperataiteen suurina saavutuksina, ellei Mozart olisi milloinkaan saanut tutustua Haydnin näyttämöteoksiin, joiden partituureja vanhempi mestari lienee esittänyt nuoremmalleen, tai tämä kuullut joitakin numeroita soitettavan, sillä niin monet tai ainakin jotkut motiiviset yhtymäkohdat ja yhteneväisyydet temaattisella tasolla näiden säveltäjien oopperoiden välillä kertovat Haydnin vaikutuksesta, kyä ei ollut suotu.
kuten myös esim. L'infideltassa ilmenevä taitava karakterisointi ja musiikkiteatterin tunne, puhuvat vahvasti tämän väittämän puolesta, ellei, kuten Hildesheimer toteaa, Mozartille olisi harvojen oopperasäveltäjien joukossa suotu kykyä antaa musiikin absoluuttinen muoto toiminnan motiiveille ja henkilöidensä psyykkisille impulsseille, joka kohottaa hänet Haydnin yläpuolelle, ja jolle tätä ky
 
Tässä Haydnin Kuun maailma oopperan 2. näytöksen finaalissa v. 1777 kuulemme "kaikuja" Mozartin suurista da Ponte oopperoista v. 1787-1789, joka puhuu sen puolesta, että Mozart tunsi partituurin kokonaan tai osittain, papan näyttäessä ehkä sitä jossakin näiden säveltäjien tapaamisessa ja Mozart sai siitä vaikutteita ed. mainittuihin oopperoihin, niin Doniin kuin Cosiinkin. Tässä vain osa tuosta finalesta:
 
https://youtu.be/lEefSTi6kB8?t=480

 
Tarkoitin toisinpäin kuin sanoin eli että Mozartin Don Giovannissa v. 1787 ja Cosi fan tuttessa 1789 voimme kuulla "kaikuja" mm. Kuun maailma oopperasta ja Orlando Paladinosta, eikä Don Giovannikaan olisi ehkä sellainen kuin sen tunnemme ilman Haydnia ja hänen buffiaan.
 
Alunalkaen suorastaan mitättömänä ja suht heikkona rutiinituotteena pitämäni Joseph Haydnin Applausus kantaatti osoittautuikin varsin kiehtovaksi ja vahvaksikin teokseksi opera seria tyylissään, ottaessani sen uudelleen kuunteluun eilen ja olin jopa varsin lumoutunut teoksen viimeistä tenoriaariaa kuunnellessani valloittavine viuluobligatoineen.
 
Haydn ei joidenkin tutkijoiden mukaan ollut mikään suuri musiikkidramaatikko, vaan hänen oopperansa ovat usein draamallisesti heikkoja luomuksia kaikesta musiikillisesta kauneudestaan huolimatta, sillä häntä jonkun tieteilijän mukaan kiinnosti enemmän roolihahmojen sisäinen kuin ulkoinen maailma ja näyttämötilanne, minkä voi osaltaan panna heikkojen librettojen tiliin. Mutta kun jotakin Paisiellon Seviljan parturia kuuntelee, niin käy selväksi miten paljon taitavampi säveltäjä Haydn oli oopperoissaankin, joita olen välillä kuunnellut lumoutuneena, kun sen sijaan tätä Paisiellon ns. "mestariteosta" ei voine oikein pitää edes nautittavana musiikkina kaavamaisen ja mekaanisen sävellystapansa vuoksi, josta puuttuu melodian ja moduloinnin taito ja mielikuvitus ja aito keksintä.


Franz Joseph Haydn on luonut merkittävää musiikkia miltei kaikilla taidemusiikin osa-alueilla useimpia sävellysmuotoja ja taidemusiikin lajityyppejä edustaen, ollessaan siten äärimmäisen monipuolinen ja taidoiltaan laaja-alainen musiikillinen nero, joka loi uusia sävellysmuotoja tai uudisti niitä rakentaen vanhalle perustalle sinfoniset monumenttinsa, käydessään edeltäjiään vakavammin käsiksi aiheeseensa ja löysi uusia ilmaisutapoja rikastuttaen suuresti mm. sinfoniaa sävellysmuotona, josta teki todellista taidetta, mutta olet oikeassa siinä, että Haydnin Nelson messua on joskus pidetty säveltäjän huomattavimpana yksittäisenä teoksena joidenkin tieteilijöiden toimesta, mutta joka ansio oikeastaan kuuluisi oratoriolle Luominen tai joillekin sinfonioille Haydnin liturgista musiikkia lainkaan väheksymättä. Mikäli lainkaan oikein muistan lukemaani, niin edellä mainitussa hengellisessä kantaatissaan Haydn on säveltänyt aarian jokaiselle teologiselle hyveelle.
 

 

Kysymys onkin lähinnä siitä missä ja milloin Mozart on voinut kuulla tai mahdollisesti, kuten itse todennäköisesti arvelen ja otaksun, lukea Haydnin Il Mondo della Lunan partituuria, ja jota oopperaa tiettävästi esitettiin vain Esterhazan oopperanäyttämöllä, ellei, jota en kuitenkaan millään pidä erityisen todennäköisenä selityksenä Don Giovannin ja Kuun maailma oopperan finalen eräille selville motiivisille yhtäläisyyksille, olisi kyse silkasta sattumasta, viitaten mm. Donin sekstettoon, jossa kuultaneen jakso Lunan finalen eräästä kohdasta ja mm. tuohon loppukuoron viimeiseen nousuun, joka on kuin suoraan Haydnin finalesta, vaikka orkesterin loppusähäkkä eroaakin Donista selvästi ja Haydnillakin on juuri tässä jaksossa uskomatonta draivia ja energiaa, jota tekisi mieli kutsua esimozartilaiseksi.
 
Tuossa Haydnin Applausus kantaatissa on duetossa eräs kohta, joka kuulostaa ihan Händelin vesimusiikilta, mutta kyse saattaa olla puhtaasta sattumasta, sillä on varsin epätodennäköistä, mutta tietenkin mahdollista, että Haydn olisi tuntenut teoksen jo v. 1768, jolloin Applausus sävellettiin, sillä vasta Lontooseen matkattuaan Haydn tutustui Händelin oratorioihin ja on otaksuttavaa, että vasta tällöin hän kuuli myös vesimusiikin, ellei se sitten nauttinut niin suurta suosiota laajemminkin musiikkimaailmassa, että jopa syrjäisessä Esterhazassakin kyseinen teos tunnettiin ja sitä myös siellä ehkä esitettiin tai teoksen partituuri on muuta kautta kulkeutunut Haydnin käsiin.
 
.
 
Pidin nuorena Wilhelm Tell oopperan kuuluisasta alkusoitosta, varsinkin siitä nopeasta allegro taitteesta, jota on hyödynnetty joissakin elokuvissakin. Oopperasta juolahtikin mieleen, että tuona Applausus kantaatin sävellysvuonna näki päivänvalon myös Haydnin buffa Lo Speziale.
 

 
Mutta tässä on aaria tuosta Haydnin Lo Spezialesta, jonka mainitsin edellisessä viestissä ja joka eroaa samana vuonna ooppera serian tyyliin sävelletystä kantaatista kuin yö päivästä ollessaan tuota vakavasävyistä ja aiheeltaan teologista kantaattia paljon hauskempi musiikillisesti temaattisen materiaalin osalta ja libretoltaan.
 
https://youtu.be/fP_cyJexJD
 


n.
 
https://youtu.be/fP_cyJexJDs

 


Oletko kuunnellut sen buffa aarian ja mitä tuumasit kuulemastasi? Eräs Joseph Haydnin säveltämä varhainen oratorio, Il Ritorno di Tobia v. 1775, vaikutti aluksi sieltä täältä kuunneltuna jonkun kriitikon teoksen uudesta levytyksestä esittämistä suopeista ja jopa ylistävistä arvioista huolimatta ooppera serian tyylissään melko lailla aikansa tuotteelta, ja jonka musiikillista keksintää mm. tavanomaisemman melodisen materiaalin ja ehkä joidenkin muotorakenteidenkin puolesta ensivaikutelman osalta, tuntui ajan hampaan nakertamalta. Mutta teosta täydessä muodossaan tuntematta, päätin ottaa oratorion perusteelliseen uudelleen kuunteluun, jotakin minulle tuntematonta Haydnin musiikkia kaivatessani ja ikään kuin sen ylläpitävyyttä ja merkitystä mittaillessani ja jonkin aikaa teosta kuunneltuani lumouduin jossain määrin aarioiden kauneudesta, mutta mainosten tulva ikään kuin särki mahdollisuuden lumoutua teoksen musiikista syvemmin. Oratorio esitettiin wienissä v. 1775 säveltaiteilijayhdistyksen sponsoroimana ja on otaksuttu, että tässä tilaisuudessa nuori Mozart ja Haydn ensi kertaa tapasivat. Muistaakseni oratorion libreton kirjoitti Boccherinin veli. Joissakin aarioissa voi kuulla buffatyylin vaikutusta ja eräs aaria enteileekin puhallinsoolojen osalta Il Mondo della Lunaa, mutta minusta teos ei ole säveltäjänsä siihen asti kunnianhimoisin saavutus, kuten jotkut tutkijat ovat todenneet, vaan eräät ennen oratoriota syntyneet oopperat ovat merkittävämpiä. Teoks4ssa on myös fuugamaisia kuoro-osia, mutta tuntuu siltä avausnumeron ja seuraavan hiukan ehkä joiltakin osin äänenkuljetukseltaan kömpelön aarian jälkeen säveltäjä selvästi lämpenee ja tuottaa hienoja tuloksia ooppera seria tyyppisten aarioiden osalta, joiden skaala vaihtelee lyyrisestä ilmaisusta suureen dramaattisuuteen dedramatisoidusta libretosta huolimatta, joka riisti säveltäjältä mahdollisuuden todella dramaattiseen ilmaisuun ja teos jää Schöpfung oratorion varjoon.
 
https://youtu.be/pMjntZ6LtPY?t=181

 
Myönnän, että niissä varauksellisissa luonnehdinnoissa, jotka kävivät ilmi teoksesta esittämässäni kritiikissä kuvastui subjektiivinen käsitykseni asiasta ja joka suuressa määrin perustuu siihen näkemykseen, että nimenomaan buffassa Haydn oli eräässä omimmassa elementissään ehkä saksalaisen singspielin ohella, mitä esim. Haydnin oopperoihin tulee, ja syynä, että hieman jopa vieroksuin italialaista seriaa muistuttavan oratorion alkusoiton ja prologin jälkeistä yhtye-ja kuoronumeroa, jossa minun mielestäni säveltäjä' ei ole vielä ikään kuin päässyt vauhtiin, ei johtunut kuorosatsin rytmisestä joustamattomuudesta, vaan esim. Hildesheimerinkin mukaan serialle, ts. vakavalle oopperatyylille tunnusomaisesta kylmyyden ja etäisyyden tunteesta lämpimämpään ja ihmisläheisempään ja inhimillisempään buffatyyliin verrattuna, vaikka, kuten totesin oratoriossa ilmaisu joissakin jaksoissa sivuaa myös läheltä buffatyyppistä aariaa ja kaikkinensa teos oli nautittava kuunteluelämys useine taidokkaine ja taitavasti muotoiltuine aarioineen.
 

 

 


Kunkin maestron tulkintataide ja esityskäytäntö modernilla sinfoniaorkesterilla, kamariorkesterilla tai autenttisuusliikkeen mukaisin periodisoittimin varustetulla kokoonpanolla totta kai vaikuttaa myös osaltaan soivaan lopputulokseen, jonka perusteella teoksen kvaliteetteja arvioimme ja itse kuuntelin monista levytyksistä Doratin johtamaa levytystä, josta oratorion loppuosan kuunneltuani eilenkin hiukkasen lumouduin teoksen päättyessä komeaan ja monimutkaiseen fuugaan, joka absoluuttisen kontrapunktin muodossa viljelee ankaraa ja akateemista kontrapunktista satsia ja aarioissa jousisto soi ehkä esim. Applausuksen aarioita plastillisemmin tematiikaltaan ja soinnillisesti jousiston rikkaammassa käytössä ja läpikuultavammassa kokonaissoinnissa, joka osoittaa Haydnin hieman kehittyneen klassisempaan ilmaisuun barokin tyylistä täysin irtautuen.
 

 
0
 

 

Kokonaisuudessaan oopperasta tuli Wikipedian mukaan säveltäjänsä suosituin näyttämöteos myöhemminkin myöhäiseltä 1800 luvulta alkaen, Haydnin itse kuullessa teoksen elinaikanaan 3 kertaa. Ooppera enteilee tapahtumiltaan jo Mozartin da Ponte oopperoita tai viittaa joihinkin Mozartin oopperoiden roolihenkilöihin enteellisesti. Oopperassa aavistelee jo mm. Leporellon valittelua kun hän odottaa isäntäänsä Komendantin puutarhassa oopperassa Don Giovanni etc.
 

 


Italialainen buffa ooppera oli suosittua siihen aikaan muuallakin Euroopassa, ja vaikka Haydninkin sävelsi aiemmin myös saksalaisia singspielejä, niin se, että Mozartkin toivoi eräässä luomisuransa vaiheessa, että ihmiset alkaisivat mm. laulamaan saksaksi eikä vain italiaksi, kertoo siitä, että oopperataiteessa italia oli vallitseva kieli, jolla oli valta-asema muihin kieliin nähden, ja mm. jopa Händelin messiastakin piti laulaa siihen aikaan 1775 italiaksi, mutta saksa saavutti enenevässä määrin suosiotaan oopperataiteessa ja saksalaisen oopperan nousukausi koitti varsinkin Weberin ja myöhemmin mm. Wagnerin suurten mytologisten oopperoiden myötä ja jonka, siis saksalaisen oopperan, voittokululle antoi alkusysäyksen varsinkin Mozartin suosittu Taikahuilu.
 

 

 
Minun käsitykseni mukaan Haydn sävelsi enimmät buffansa ja singspielinsä verrattain suuren inspiraation vallassa ja siksi näistä oopperoista useimmat ovat musiikilliselta keksinnältään suureksi osaksi varsin tuoreita teoksia, vaikkakin librettojen heikkoudet huomioon ottaen draamallisesti jokseenkin epätyydyttäviä oopperoita, eikä suurimmasta innoituksestakaan huolimatta, mitä Haydnin intohimoon oopperoiden säveltämisen suhteen tulee, voi aina välttää latteutta numeroissa, jotka eivät kenties inspiroineet neron musiikillista mielikuvitusta, kun eivät edes kaikki 1770 luvulla sävelletyt sinfoniatkaan ole mestariteoksia, mutta omasta puolestani hämmästelen sitä, että se kyseinen säveltäjä, joka kirjoitti esim. melodiselta muodonnaltaan joiltakin osin ilmeisesti variaatiotekniikkaan perustuvassa L'ours eli Karhu sinfonian allegretto osassa niin kulmikkaita ja töksähteleviä melodisia fraaseja, taisi kirjoittaa paljonkin aikaisemmin monissa aarioissaankin, joista en aiemmin ollut juuri kuullutkaan saati olisi osannut lainkaan edes arvostaa, hyvin muotoiltuja ja sulokkaita melodialinjoja taiten sommiteltujen ja rakennettujen muodon ja orkestraalisten detaljien lisäksi, kaikista käytettävissä olevista niukanpuoleisista soittimellisista keinovaroista ja aristokraattisen yleisön vanhoillisesta ja sovinnaisesta musiikillisesta mausta huolimatta, ja loi kuitenkin monissa säilyneissä oopperoissaan usein lumoavan kaunista musiikkia, jota en kuunaan olisi uskonut vaan oletin Haydnin keskikauden oopperoiden sisältävän kauttaaltaan tylsää ja ikävystyttävää musiikkia, mutta ihmeekseni niissä ilmenikin tuoretta keksintää, jota en voinut uskoa niissä olevan ja pidin mainittua allegrettoa pohjanoteerauksena, jota aiemmin säveltäjä osasi tuskin kirjoittaa mitään ylläpitävää musiikkia laisinkaan, mutta 1760 luvulla syntynyt missa celensiskin tunnin kestossaan hämmästyttää taidokkuudellaan, eikä vähiten fuugissaan.
 

Totuuden nimessä on todettava, että minäkin odotin Haydnin nuoruuden sinfonioilta enemmän ainakin äänitysten suhteen, mitä tulee Doratin tekemään kokonaislevytykseen säveltäjän sinfonioista, mutta monet uudet levytykset, joita voi kuunnella esim. Spotifysta kompensoivat tämän puutteen ja panevat paremmaksi inspiroivine tulkintoineen ja toisinaan läheisessä äänikuvassaan, jossa dynamiikkaakin saatetaan käyttää Doratin rajuja fortissimo purkauksia ajatellen säästeliäämmin. Wagner sai vaikutteita Beethovenilta sinfonioihinsa.
 
Suurin osa Joseph Haydnin osittain tai kokonaan säilyneistä oopperoista on sävelletty alun perin italiankieliseen librettoon, joskin joitakin on esitetty myös saksaksi. Mutta tässä eräs suuren Missa Cellensis messun upeista fuugista Kyrie Eleison osasta:
 
https://youtu.be/dX97J4uHW0o
 
Syynä siihen, että linkitin kyseisen fuugan, ei ollut niinkään se, että kirkkomusiikki sinällään olisi mitenkään erityisemmin ns. lähellä sydäntäni, kuten Joseph Haydnin oopperataide, eikä se, että kyseinen fuugakaan olisi messun vaikuttavin ja mahtavin fuugamuotoinen osa, joka titteli mielestäni kuuluu cum sancto spirito tai dona nobis pacem fuugalle, muttei kyrie fuugakaan jää paljon niistä jälkeen taidokkuudessaan ja kontrapunktisessa satsissaan ja josta ei ehkä ilmene mestarillisesta arkkitehtuuristaan huolimatta kuitenkaan esim. fuugan ruhtinaan Bachin vaikutus, jonka fuugataiteeseen tämä tutustui ilmeisesti vasta van Swietenin toimesta noin v. 1782, perustaessaan fuugan taitonsa pikemminkin Fuxin kuuluisaan oppikirjaan. Syynä kyseisen musiikkinäytteen esittelemiselle, kuten jo edellä totesin, oli sen sijaan sen asian ihmettely, että säveltäjä jo paljon ennen eräitä tunnetuimpia Pariisin sinfonioitaan, joita mm. Orkesterimusiikkikirja kuvailee "erinomaisen mielikuvitusrikkaaksi musiikiksi", ja joita minä luulin säveltäjän ensimmäisiksi todella merkittäviksi teoksiksi, kykeni jo tätä ennen luomaan suurenmoisen kaunista ja puhuttelevaa säveltaidetta.
 


 
Tulikin mieleen tapaus, jossa Haydn jätti korjaamatta eräitä virheitä Beethovenin harjoitusvihossa, ja jota Beethoven ei voinut antaa koskaan opettajalleen anteeksi, mutta johti kuitenkin Haydnin oratorioita. Se on kumma, että molemmat säveltäjät pitivät Händeliä suurimpana ja taitavimpana säveltäjänä milloinkaan, joka Haydnin tapauksessa perustui Halleluja kuoron synnyttämään vaikutukseen, jota säveltäessään Händel mm. sanoi nähneensä omien sanojensa mukaan "pyhän jumalan loistavat kasvot edessään". Sitä vain ihmettelen, että muuttiko Haydn mieltään suurimman säveltäjän nimen suhteen, kun hän aiemmin tunnusti Mozartin isälle tämän pojan olevan suurin säveltäjä, jonka tuntee nimeltä? Mestarienkin teoksissa saattaa olla pieniä virheitä harmoniassa tai äänenkuljetuksessa mutta harvemmin he syyllistyvät aikakautensa vähäisempien pikkumestarien tavoin tökeröön säveltämiseen, vaan eräs suuri maestro totesi, että Haydnin musiikki on aina hyvin sävellettyä, vaikka ei edustaisi säveltäjän parasta tai korkeinta laatutasoa. Sen sijaan esim. vaimonsa kontrapunktisen satsin himoa lukuisilla fuugilla tyydyttäneen Mozartin noin 1782 säveltämissä kyseisen lajityypin teoksissa, joista useimmat jäivät keskeneräisiksi katkelmiksi, ilmeni Mozartista itsestäänkin sietämätön Bach riippuvuus, mikä kuuluu äänenkuljetuksen krampinomaisuudessa esim. suurta c molli fuugaa lukuun ottamatta, jota pidetään oman lajinsa kruununa, ja harmonisesti rohkeana, abstraktisti ajateltuna 4-äänisenä teoksena ja joka on myös sovitettu säveltäjän toimesta jousiorkesterille KV 546, 1788
 

 
Teos voi olla muotopuoli, muodoltaan kömpelö tai hajanainen tai esim. epäidiomaattisesti sävelletty jollekin soittimelle, tai liian komplisoitu sisältäen esim. oteongelmia tai kerta kaikkiaan sävellyksenä niin vaikea, että sitä on mahdotonta esittää, kuten Goldschmittin Mozart kirjassa mainittu eräs muutaman vuoden ikäisen Mozartin sävellys, joka kuulemma oli niin vaikea, ettei sitä olisi pystynyt esittämään. Aikuisenakin kustantajien mukaan mm. Mozartin kvintetot ja pianokvartetotkin eivät kelvanneet myytäväksi liian vaikeina ja hänen annettiin ymmärtää, että hänen tulisi säveltää musiikkia, joka olisi ylläpåitävää keskinkertaisestikin esitettynä. Myös Haydn kvartetot, joiden painolevyynkin peilikuvana Mozart teki korjauksia, saivat kritiikkiä sen ajan kriitikoilta, joiden mukaan ne olivat liian vahvasti maustetut etc. Mutta myös esim. Schubertin suuri C duuri sinfonia hämmensi sitä ensi kertaa harjoitelleen orkesterin ja jonka muoto on niin problemaattinen avausosassa, ettei suuri maestro Karajankaan saanut siitä otetta, vaikka oli täynnä tätä teosta. Ooppera Alfonso ja Estrellan tuotti vaikeuksia sitä harjoitelleelle orkesterille Linzissä ja esityksestä luovuttiin? Mozart muuten soitti nenällään puuttuvan nuotin a mollifuugastaan, jonka myöhemmät esittäjät hallitsivat vain nelikätisesti. Beethovenin missa solemniksen kuorosopraanojen korkea tessitura voi tuottaa hankaluuksia esittäjille kuten kaksoisbassojen hyppely c molli sinfonian scherzon triossa tai kiihkeät sonoriteetit suuressa fuugassa. Minkään aikakauden säveltäjät eivät työskennelleet kaavakuva edessään, vaan muotoperiaatteet kuten sonaattimuoto ym. noudattivat sen ajan yleisiä musiikillisia virtauksia ja musiikki puolestaan seurasi näitä virtauksia siksi että ne tuntuivat säveltäjistä ja kuulijoista loogisilta, typistetysti orkesterimusiikkikirjasta.
 

Haydninkin melodialähteisiin on vaikuttanut nuoruuden aikainen altistuminen mm. kroatialaisille ja unkarilaisille kansanmusiikkivaikutteille, ja jotka vilahtelevat siellä täällä säveltäjän myöhemmässäkin tuotannossa mm. D duuri pianokonserton kekseliäässä finalessa unkarilaiseen tapaan tms.
 
Händelin Messias ei kuitenkaan yllä wieniläisklassikoiden suursaavutusten tasolle, sillä oratorion alalla Joseph Haydnin Luominen on kaikkien aikojen merkittävin lajityyppinsä massiivinen kuoroteos, jossa on myös paljon kauniita aarioita, ja joka on tuottanut paljon suurempia sielullisia elämyksiä minulle varsinkin jo lukioiässä, kun sitä siihen aikaan intensiivisesti ja syvästi Haydnin sävelkieleen eläytyen kuuntelin, kun en sijaan Händelin messias ei ole milloinkaan tuottanut vastaavia syviä elämyksiä, joskin näiden teosten kuuntelutavoissakin oli suuria eroja, mutta barokin muotokieli on jäykässä arkkitehtuurissaan monorytmistä eikä myöskään liiku klassismin musiikin tavoin affektien koko asteikolla.
 

Olenkin hieman yrittänyt vertailla eri solistien tulkintoja Haydnin eräissä pianokonsertoissa, josta hän ei esim. Mozartiin ja Beethoveniin verrattuna ollut musiikkitieteilijä Maasalon mukaan vakavasti kiinnostunut, joka on väitteenä paitsi liioiteltu ja ylimalkainen, niin myös väärä, tohdin väittää jo suuren filosofin Schopenhauerin teorioita silmälläpitäen, joiden mukaan neron todellinen vakavuus ei kohdistu persoonalliseen, siis henkilökohtaiseen ja käytännölliseen vaan teoreettiseen ja objektiiviseen, yksilön ulkopuoliseen kohdistuvan vakavuuden ollessa ihmisluonnolle jotakin vierasta ja Schopenhauerin mukaan luonnotonta ja oikeastaan yliluonnollista, mutta vain se tekee ihmisen suureksi, useimpien ajatellessa vain oman itsensä ja omiensa hyvää, sillä mikään aikomus tai tarkoituksellinen ponnistus ei luo todellista vakavuutta, vaan se pysyy siinä mihin luonto on sen juurruttanut ja sen vuoksi monet nerot ovat pitäneet huonoa huolta omasta parhaastaan, sillä heidän älynsä on kuulunut yksilön tarpeiden palvelemisen sijaan koko ihmiskunnalle, hieman tämän neron oivalluksia omin sanoin siteeraten. Haydn oli vakavasti kiinnostunut myös pianokonsertosta, vaikka teosten ajoittuminen varsin tai suhteellisen varhaiseen vaiheeseen säveltäjän uralla aiheutti osaltaan sen, ettei hän kyennyt luomaan suurimpia mittapuitaan vastaavia mestariteoksia Mozartin tavoin urallaan, mutta esiklassismin konserttokirjallisuutta ajatellen kuitenkin eräitä sangen kypsiä ja lumoavia teoksia, joita itsekin kuuntelin jonkun CPE Bachin konserttoihin verrattuna lumoutuneena, varsinkin G-ja D duuri konserttoja, mutta myös F duuri ja ehkä paljon varhaisempaa 1760 luvulla syntynyttä C duuri konserttoakin. Pianisteista suurimman vaikutuksen teki minuun Brendel ja Badura Skoda, mutta myös mm. Kissinin tulkintataide teki vaikutuksen elävyydellään, enkä esim. Richterin esityksiä ole vielä kuunnellut, muista suurista pianotaiteilijoista puhumattakaan.

 
Väite, ettei Haydn ollut milloinkaan vakavasti kiinnostunut pianokonsertosta on Denis Formanilta ja Maasalo on vain siteerannut tätä, mutta on väitteenä omituisen vähättelevä.
Siitä johtuen, että vakava sanan käytössäkin voi olla huomattavia sävyeroja, Forman lieneekin tarkoittanut, että Haydn ei ollut niin vakavasti kiinnostunut pianokonsertosta sävellysmuotona, kuin esim. sinfoniasta tai jousikvartetosta, mikäli vakavuudella tarkoitetaan esim. tuotannon laajuutta tai säveltäjän kiinnostusta koko luovan uransa ajan johonkin teosmuotoon, mutta silloin Formanin olisi pitänyt täsmällisemmin määritellä vakava sanan käyttötarkoitus ja funktio sekä tarkoittamansa vakavuuden aste, eikä tyytyä näin ylimalkaiseen ilmaukseen, sillä ainakin jossain vaiheessa luovaa uraansa v. 1780 paikkeilla ja paljon aikaisemmin Haydn näyttäisi olleen vakavasti kiinnostunut kyseisestä lajityypistä ja luoneen joitakin lumoavia teoksia tällä alalla, josta vielä esimerkkinä 1770 luvulla syntyneen varhaisemman G duuri konserton ilmaisuvoimainen ja kaunis adagio.
 
Hämmentää juuri tämä säveltaiteeseen liittyvä kysymys. Denis Forman on näet sanonut, että Joseph Haydn ei ollut milloinkaan vakavasti kiinnostunut pianokonsertosta sävellysmuotona. Kysynkin nyt teiltä, että kuinka suuri, merkittävä tai syvällinen teoksen tulee olla, jotta voidaan todeta säveltäjän olevan vakavasti kiinnostunut jostakin sävellysmuodosta, semminkään kun syvyys ei ole mikään mitattavissa oleva ominaisuus ja säveltäjäkään ei ole heti kypsä ja valmis mestari luovalle uralleen ponnistaessaan. Mutta katson silti, että Forman oli väärässä Haydnin suhteen, sillä tämä kykeni luomaan lumovoimaista musiikkia myös tällä alalla, joka todistaa kiinnostuksen vakavuudesta teosmuotoa kohtaan.
 
https://youtu.be/77-rdnWBT8c
 
https://youtu.be/LDSVxC7Vl98
 
Vakava ja syvällinen Adagio https://youtu.be/8WLeTv-v3ks
 
https://youtu.be/hoLDmZ1rVig
 
Tästä suurteoksesta Haydn jo tunnetaan: https://youtu.be/8TQiwNtxjAk
 
Haydnia jotkut ovat sanoneet sinfonian isäksikin: https://youtu.be/Vm1HJjwq-iM
 
Papan suurimpia saavutuksia: https://youtu.be/trs1PirYycE