Klassinen ›

hernan-1: Valloittavaa. Hyvä Megath !
 
Suuret kiitokset sydäntä lämmittävistä sanoistasi Hernan-1.
 
Nuorena luulin, että vasta Joseph Haydnin myöhäiset suuret ja laajamuotoiset sinfoniat ja vokaaliteokset, ne oratoriot, jotka hän sävelsi seitsemissä kymmenissä, edustavat ensimmäistä kertaa kypsää Haydnia säveltäjän uralla, eivätkä paljon aiemmin esim. 1770 luvulla tai jopa 50 v. ennen Luomista sävelletyt oopperatkaan voi vielä millään sisältää innoittunutta, vaikuttavaa tai laatuun käyvää ja keksinnältään runsasta ja tuoretta vokaalimusiikkia aarioissa saati ensemblenumeroissakaan, vaan luulin niitä kauttaaltaan kuiviksi ja tylsiksi, ajan hampaan nakertamiksi rutiinituotteiksi, vailla tuoretta luomisvoimaa.
 
Miten tietämätön Haydnin tuotannosta tuolloin olinkaan huolimatta siitä, että lukioiässä koin kaikkein suurimmat emotionaaliset kokemukseni Haydnista milloinkaan. Mutta en voinut aavistaa miten paljon musiikillista kauneutta ja melodista keksintää sisältyy varhaisiinkin oopperoihin, jotka saavat kuulijan lumoutumaan ja tuntemaan jopa sielunsa syvimpiä sopukoita myöten niiden musiikin koskettaessa ja avartaessa parhaimmillaan sydäntä.
 
Vaikka Haydnin suuret oratoriot ovat lajissaan vaikuttavia ja ylittämättömiä teoksia, tuovat säveltäjän oopperat esiin aivan uuden puolen säveltäjästä draamallisen musiikin alalla ja hänen verrattoman taitonsa luoda koomisia henkilöitä ja aarioita, jossa vain Mozartin voi sanoa ylittäneen hänet ja panneen paremmaksi, sillä esim. Rossinilta puuttuu syvyyttä musiikistaan ja hän sanoi itsekin olevansa vain huono Haydn tai vielä huonompi Mozart jos yrittäisi jäljitellä heidän tyyliään. Minusta on suoranainen ihme, että vaikka Mozart jättää draamallisen teatteri vaiston, psykologisen silmän, luonnehtimiskyvyn ja draamallisen ajoituksen osalta Haydnin varjoonsa varsinkin suurissa da Ponte oopperoissaan, niin siitä huolimatta Haydnin oopperamusiikki kiinnostaa jostain syystä enemmän juuri nyt usein varsin rikkaan musiikillisen keksintänsäkin ansiosta ja siksi, että Haydn kiehtoo säveltäjänä muutenkin enemmän eivätkä hänen oopperansa ole vielä kuluneet kuuntelussa puhki ja Mozart on hieman liiankin syvällinen taiteessaan Haydnin musiikin auetessa kuulijalle vaivattomammin, mutta ei edusta Mozartin tavoin elämän transsendentaalista ydintä, sen perimmäistä tarkoitusta, Mozartin ollessa Ashkenazyn Maestro kirjassa esittämän teesin mukaan niin korkealla tasolla ja täydellistä että tuntuu olevan miltei erkaantunut elämästä kun esim. Haydn ja Beethoven ovat elämälle uskollisia.
 
Otin kuunteluun Filosofin sielu oopperan, jota en ennestään tuntenut, ja vaikka se on wikipedian mukaan säveltäjän suosituin ooppera ja sen tarina on varsin surullinen, kuuluessaan säveltäjänsä myöhäiskauteen keskeneräisenä teoksena, syistä, jota ei täysin tunneta, mutta kun eilen sitten päätin tutustua lähemmin teokseen kuulokkeista loppui virta juuri kun tunsin eräässä duetossa lumoutuvani musiikista, joka ei minusta ole yleisilmeeltään niin mieliinpainuvaa lajia kuin säveltäjän 1770 luvun parhaissa aarioissa koomisissa buffa oopperoissa ja sisältää paljon enemmän kuoronumeroita, kuin varhaisoopperat, jotka tuntuvat sopivan Haydnin säveltäjäluonteelle paremmin, kuin seriat, luulisin pinnallisen, mutta ei pohjaan asti menevän tutustumisen jälkeen ilman tahdonliikkeiden heijastumista puhtaan mielteen alueelle musiikillisten "ideoiden" käsittämisen edellytyksenä, mutta edellyttää suurta keskittymistä, johon ei aina energiat ja kiinnostus riitä.
 
Vertailu ei sinänsä ole kiinnostavaa taikka hedelmällistä, vaan itse musiikki. Vaikka Haydnia tuskin voi pitää minään suurena draamallisena nerona, mutta musiikillisena nerona kylläkin, ja vaikka eräissä hänen vakavammissa tai semiseria oopperoissaan saattaa olla hiukan draaman tuntuakin, niin minusta näin amatöörinä tuntuu ainakin musiikillisten ansioiden suhteen siltä, ikään kuin buffa oopperoissa ja dramma giocoso tyyppisissä sekä semiserioissakin säveltäjän mielikuvitus olisi ainakin joissakin numeroissa syttynyt ilmiliekkiin, varsinkin jos ajattelee kuinka varhaisista oopperoista on kyse verrattuna musiikilliselta keksinnältään jotenkin "steriilimpiin" ja sävelaiheiltaan tavanomaisempiin ja mielikuvituksettomampiin L' isola disabitataan, Armidaan ja L' anima del filosofoon, jotka kaikesta huolimatta ovat nekin erinomaisia mestariteoksia, mutta eivät ehkä yhtä spontaaneja, sillä vakava aihe ei inspiroinut Haydnia kenties yhtä paljon kuin joidenkin buffa oopperoiden hulvaton meininki, ja joiden räiskyvä musiikillinen huumori ja keksintä leiskuu ja leimahtelee siellä täällä ja nostaa nämä oopperat omaan luokkaansa lajissaan, johon vain harvat säveltäjän ovat yltäneet.
 
Syyllistyn itse tässä pieneen vertailuun, kun totean Haydnista puheen ollen, että on suorastaan ehkä jotenkin jopa omituista, vai olenko täysin väärässä, että myöhäisen 1700 luvun suosituimman oopperasäveltäjän mestariteos, nimittäin, Paisiellon Seviljan parturi, on ainakin jonkun harvan aarian perusteella, kun oopperaa objektiivisen totuuden kaipuussa, parasta buffasäveltäjää etsittäessä ja nimettäessä, kuuntelin, musiikilliselta keksinnältään Haydnin buffa oopperoita heikompi ja pinnallisempi, ja tästä huolimatta ehkä Orlando Paladinoa lukuun ottamatta, Haydnia paljon menestyksekkäämpi kaikesta musiikillisesta kliseemäisyydestä, konventionaalisuudesta ja suorastaan triviaalisuudestaan huolimatta, josta puuttuu mm. melodinen mielikuvitus, mahdollisesti nimihenkilön tai jonkin muun hahmon aarian perustuessa kuluneisiin musiikillisen kliseisiin, mannheimilaiseen crescendo rakettiin ja ylettömästi toistettuihin jousi-ja puhallinkuvioihin monotonisen lauluäänen yllä josta puuttuu todellinen melodinen keksintä ja orkesteriosuudesta sävelaiheiden variointi ja kehittely jättäen sävellystavaltaan papaa mekaanisemman vaikutelman.
 
Vaikka lumouduin Haydnin eräästä kauneimmasta oopperasta, L'infidelta delusasta, kunnes kuulokkeista loppui virta, Haydn ei joidenkin tutkijoiden mukaan ollut mikään suuri musiikkidramaatikko, vaan hänen oopperansa ovat usein draamallisesti heikkoja luomuksia kaikesta musiikillisesta kauneudestaan huolimatta, sillä häntä jonkun musiikkitieteilijän mukaan kiinnosti enemmän roolihahmojen sisäinen kuin ulkoinen maailma ja näyttämötilanne, minkä voi osaltaan panna heikkojen librettojen tiliin. Mutta kun jotakin Paisiellon Seviljan parturia kuuntelee, niin käy selväksi miten paljon taitavampi säveltäjä Haydn oli oopperoissaankin, joita olen välillä kuunnellut lumoutuneena, kun sen sijaan tätä Paisiellon ns. "mestariteosta" ei voine oikein pitää edes nautittavana musiikkina kaavamaisen ja mekaanisen sävellystapansa vuoksi, josta puuttuu melodian ja moduloinnin taito ja mielikuvitus ja aito keksintä