Yleistä keskustelua musiikista ›

Vessajono: Jätkä on kyllä näiden laarinpohjien kanssa melkein samanlainen runsaudensarvi ja pohjaton aarrearkku ku Järviradio :D
 
Nykyään kuuluu Oulussa myös Radio Sandels. Ehtaa psykoosia nyt jo kahdelta kanavalta, ja siihen Radio Pooki päälle.

Epämuusikko: Nykyään kuuluu Oulussa myös Radio Sandels. Ehtaa psykoosia nyt jo kahdelta kanavalta, ja siihen Radio Pooki päälle.
 
Ei oo ikinä käyny pienessä mielessäkään Ouluun muuttaminen mutta täytyy alkaa harkita vakavasti.

Moi.
 
Menee hivenen ohi varsinaisen aiheen, mutta liian herkullinen silti ohitettavaksi :D.
 

 
Kefiiri: ...rupesin miettimään ihan sitä, että jo pianon ja kitaran soittamisen yhtä aikaa luulisi tuottavan kärsimystä jos sekalaisille yläsävelsarjoille oltaisiin kovin allergisia, mutta niin ei liene.
 
Vaikka yleisellä tasolla noin toki varmaan onkin, satavarmasti löytyy myös henkilöitä joille tuo on todellinen ongelma.
Kuten on kuulemma joillekin absoluuttisen sävelkorvan omaaville pelkkä tasavireinstrumentinkin kuuntelu.
Lopputuloksena ei "huonosti" tehty musiikki ole miellyttävää kuunneltavaa, tai kuuntelu on jopa mahdotonta.
 
Sama koskee myös rytmiikkaa, parhaana esimerkkinä mun mielestä nämä YLE:n tuoreet polyrytmiikka-tekotyperyyskyhäelmät joita uutisten lomassa ja puheen päällekin on syystä tai toisesta pakko soittaa.
Tuohon kun lisää YLE:n kuuron äänitarkkailijan (ja mittaroinnin karkeuden äänenvoimakkuuden alapäässä?), on sekametelisoppa valmis :/.
 

 
Mitä tuohon mainitsemaasi "allergiaan" ylipäätään tulee, mun mielestä kyse on osittain aistiemme rajoittuneisuudesta, ja toisaalta prosessointikykymme vajavaisuuksista.
Noiden kumpaisenkin ansiosta jo 24 tai 25 fps riitti -ja riittää edelleen- valtaosalla ihmisistä filmillä aivoillemme luomaan illuusion liikuvasta kuvasta.
TV:n analogi-juovapiirrossa ei toisaalta toiminutkaan samalla tapaa vaikka niin kuviteltiin, ja pitkään tyydyttiinkin.
Digijärjestelmissä on lukemattomia tapoja huijata aistejamme ja prosessointikykyämme, mutta huijataan rankasti kuitenkin.
 
Se että aistit ja prosessointikyky vaihtelevat suuresti eri ihmisillä ja se että kumpaistakin voi tietyissä rajoissa parantaa tai heikentää, aiheuttaa automaattisesti sen että aina on kuitenkin kyse kompromissistä.
Valtaosaa ei häritse tai eivät sitä huomaa, promilleosalle haittaa tai jopa on sietämätöntä.
 
Mp3 on myös hyvä esimerkki prosessointikykymme vajavaisuuksien hyväksikäytöstä.
Koska tuossa luotetaan niin keskimääräisen ihmisen prosessointikykyyn kuin keskimääräisen äänentoistolaitteiston suurpiirteisyyteenkin, harjaantuneemmalla "korvalla" ja/tai tarkemmalla äänentoistolaitteistolla alkavat Mp3:n puutteet kuulua häiritsevästi.
Jopa kaltaisellani puolipuukorvalla.
 
Lisäksi korva tottuu varsin nopeasti tasavireinstrumentin (tai vireensä pikkuhiljaa hukkaavan pianonkin) epävireisyyteen, ja jos epävireinen instrumentti on pitkälti ainoa jota säännöllisesti kuulee, voi jopa jossain vaiheessa aiheuttaa sen että liian vireinen musiikki tuntuu oudolta.
Kuten puolestaan kävi aikoinaan siniaaltosynteesille.
Toki siniaaltosynteesiä oli suitsimassa myös tekniset (=taloudelliset) haasteet, ja en ainakaan itse tiedä tai tunne ketään joka pitäisi puhdasta siniaaltosynteesiä korvanmukaisempana kuin kanttiaaltosynteesiä.
 
Tapoja joilla tasavireinstrumenttien musiikillisestikin epäloogisia ominaisuuksia pyritään lieventämään on monia.
Yleisin lienee jo muistaakseni Les Paulinkin varhaisissa päälekkäisäänityskokeiluissaan käyttämä kitaran sävellajiin tai sointuun virittäminen, ja esim. matikkahevissä ymv. genreissähän tuo lienee ollut arkipäivää jo iät ja ajat.
Tokkopa Les Paulkaan oli ensimmäinen joka tuota tapaa käytti hyväkseen, niin haasteet kuin ratkaisutkin ovat varmasti yhtä vanhoja kuin lukuisat tasavirejärjestelmätkin.
 

 
Yksi tapa korvanmukaistamiseen on myös valita käytettävät soinnut ja sävelkulut niin ettei pahasti riitaisia sarjoja edes pääse muodostumaan, seikka jota voi tietenkin käyttää hyväkseen myös viestiketjun aiheena olevan vireenkorjauksen taakkaa helpottamaan.
Tuosta taakan helpottamisesta on etenkin reaaliaikaisessa vireenkorjauksessa verrattomasti hyötyä, ei-reaaliaikaisessa ei niinkään koska pienelläkin teholla saadaan prosessointikertojen saatossa tulosta "parannettua".
Lainausmerkeissä koska matemaattisesti parempi ei välttämättä olekaan korvanmukaisempi, etenkin jos algoritmissä on alunalkaenkin virheitä tai ylimalkaistuksia.
 
T:Samuli

Tuli sen verran lueskeltua netistä lisää tuosta, erityisesti Melodynen, toimintaperiaatteesta, ja jos nyt oikein käsitän, niin ohjelmahan ottaa näytteitä ääniraidan valitusta kohdasta ja
1) FFT (Fast Fourier transform) -algoritmin avulla etsii pohjasävelen
2) vertaa pohjasävelen taajuutta lähimpään (oletuksena tasavireiseen) säveleeseen
3) käyttää tätä suhdelukua. jolla tietenkin hyvin suoraviivaisesti koko näyte ikään kuin venytetään tai litistetään
 
yläsävelsarjan se siis korjaa suhteessa samanlaiseksi
 
Autotunen alkuvaiheissa miksaajat valittivat juurikin formanttien muokkautumisesta, jonka jälkeen ohjelmiiin kehiteltiin lisäosia, jotka
 
4) analysoivat äänteitä ja palauttavat taajuusaluekorostuksen alkuperäiseksi, kun se muuten muuttuisi tuon taajuusmuutoksen takia
 
(tietenkin ne tunnistava amerikkalaisia äänteitä paremmin, kuin muiden kielien ja englannin puhetapojen)
 
Koska näyte on nyt tavallaan eri ajassa kuin koko raita,
5) epäjatkuvuuskohta sulavoitetaan jotenkin.
 
On ilmeisesti niin, että vireenkorjauksen käyttö aiheuttaa sinänsä vain pienen osan siitä luonnottomudesta, joka on tyypillistä nykyajan laulusaundeissa. Ehkä isommassa roolissa on toisenlaiset "parannusmenetelmät". Epäilisin esimerkiksi, että riitasointisia ns. parittomia yläsäveliä (7, 11, 13) suodatetaan. Lisäksi niitä varsinaisia tasavireis-harmonioitakin käytetään ihan selvästi.
 
Tuo Samulin kommentti siitä, että aivot kyllä sopeutuvat monenlaiseen, pitää kyllä paikkansa. Muistan kun lapsena kuunneltiin 70-luvun alussa glam-rockia, niin ne saundit kuulosti hyviltä - mutta nykyään kuuntelukelvottomilta. 80-luvulla valtava määrä musaa pilattiin sillä Phil Collins-virvelisoundilla. Silloin se oli ihan ok.
 
Sama koskee tuota tasavireisyyttä. Itse olen nyt kuunnelllut viime aikoina paljon etnistä musaa, niin länsimainen musiikki ottaa vähän aikaa korviin, kun se on niin "nuotin vieressä" koko ajan. Kitaraakaan ei tahdo saada ilman mittaria viritettyä, kun koko ajan kuulostaa huonolta.
 
Itse pystyn kyllä nauttimaan vanhoista albumeista, 50-luvun ja vieläkin vanhemmista tallenteista, mutta tähän nykyiseen, aina vaan rajummin prosessoituun äänikuvaan tottuneille ne jäävät varmaan kokematta.

ewqqq: Ehkä vaan opettelisit laulamaan vireessä?
 
Lauluni vireisyys on melkoisen hyvä, enkä tiedä miten tämä asia liittyy tähän
 
Mielestäni on hyvin epäammattimaista sanoa laulun olevan vireeltään haastavin instrumentti.,sillä puhuit eri virityksistä joihin laulu on kaikista mukautuvin.
 
En ole musiikin ammattilainen, vaan harrastaja.
 
Yläsävelsarjat eivät liity tähän asiaan millään tavalla.
Niin, no sitä en tosiaan tiedä liittyvätkö vai eivät. Aivan varmasti jollakin tavalla liittyvät, mutta onko asialla mitään merkitystä, on toinen kysymys
 
Oletko tietoinen esimerkiksi siitä miten eri soittimien poraukset (kartio, lieriö) vaikuttavat yläsävelsarjojen toimintaan?
En, pitääpä selvittää.
 
Sitä paitsi, kuten kaikki tietävät: duurisointujen terssihän aina tulee soittaa hieman alavirereisesti
 
Pianolla ja kitarallakin?

ewqqq: Näet asian irrallisena sointufunktioista jotka progressiivisesti ovat suhteessa toisiinsa.
 
Eikö käytetty asteikko juuri määritä progression? Voisiko soinnun sisällä hyödyntää paremmin soivia sävelsuhteita? Toki tämä vaatisi paljon työtä, kuten aiemmin kirjoitin: joka sävellajilla olisi omat asteikkonsa. Mutkikasta. Silti helpohkosti tehtävissä sopivilla sampleilla ja tietokoneella.
 
Mielestäni on hyvin epäammattimaista sanoa laulun olevan vireeltään haastavin instrumentti.,sillä puhuit eri virityksistä joihin laulu on kaikista mukautuvin.
 
Nauhattomat jousisoittimet lienevät samalla viivalla, myös monet puhaltimet?
 
Yläsävelsarjat eivät liity tähän asiaan millään tavalla. Oletko tietoinen esimerkiksi siitä miten eri soittimien poraukset (kartio, lieriö) vaikuttavat yläsävelsarjojen toimintaan?
 
Porausten merkitys on sinänsä mitätön, jos ääni on toisen instrumentin kanssa sama. Kysehän on yläsävelsarjojen yhteensopimisesta juuri vireen kautta. Soitin tuottaa sekalaisen määrän niitä ja niitten painotukset vaihtuvat soittimittain, mahdollisesti soittajan taitojen mukaan.
 
Osa soittimista on tanakasti kiinni tasavireisyydessä, koska niitä ei virittää kesken soiton kuten juuri koskettimet. Vibratolla tilannetta voi rajoituksin hämätä mutta jatkuva käyttö vie siltä muita tehoja.

Keskustelu näköjään alkanut mennä vähän aiheesta, mutta sähkökitaralla noita hiukan vinossa olevia sävelkorkeuksia voi venyttämällä korjata ylöspäin. Esimerkiksi itse käytän mielelläni lyydistä asteikkoa, jossa korjaan venyttämällä kuudetta säveltä hiukan ylöspäin. Onko se sitten luonnollinen septimi mitä hakee. Afrikkalaismerikkalaisessa musiikkitraditiossa tietysti ihan peruskauraa vastaavat tekniikat.

Tässä artisti, joka käyttää musiikissaan käsittääkseni 53-säveljärjestelmää.
 
https://open.spotify.com/track/47bh … fy%3Aalbum%3A7yESgXDaD0wKKKXk2JXqId

GiovanniDiRondo: Keskustelu näköjään alkanut mennä vähän aiheesta, mutta sähkökitaralla noita hiukan vinossa olevia sävelkorkeuksia voi venyttämällä korjata ylöspäin. Esimerkiksi itse käytän mielelläni lyydistä asteikkoa, jossa korjaan venyttämällä kuudetta säveltä hiukan ylöspäin. Onko se sitten luonnollinen septimi mitä hakee. Afrikkalaismerikkalaisessa musiikkitraditiossa tietysti ihan peruskauraa vastaavat tekniikat.
 
Kitaralla voi korjata myös alaspäin, joskin se on kinkkisempi ja ehkä enemmän hyödyllinen bassolla pitkissä vouvaavissa äänissä, mikäli hienostella halajaa.
 
Esim. klassinen vibrato ei pelkästään nosta virettä vaan laskee myös, niin soittaa siitä sen toisen puolen, eli tavallaan vetää kieltä sormella tallaa kohti -> vire laskee.
 
Itse kun soitan pääasiassa rokkia, niin ei kyllä tule näillä liiemmin hienosteltua. Joka tapauksessa vetää aina omassa vireessä.

Arkka: Esim. klassinen vibrato ei pelkästään nosta virettä vaan laskee myös, niin soittaa siitä sen toisen puolen, eli tavallaan vetää kieltä sormella tallaa kohti -> vire laskee.
 
Onko tosiaan noin (:
 
Pitääpä kokeilla joskus kun on naikkari käden ulottuvilla. Nyt täytyisi kävellä yli metri eikä tähän aikaan päivästä jaksa.
 
Edit: jaksoin kumminkin ja kyllähän se sävelkorkeus tosiaan aavistuksen laskee tuolla tavalla :)

Kefiiri: Onko tosiaan noin (:
 
Pitääpä kokeilla joskus kun on naikkari käden ulottuvilla. Nyt täytyisi kävellä yli metri eikä tähän aikaan päivästä jaksa.
 
Edit: jaksoin kumminkin ja kyllähän se sävelkorkeus tosiaan aavistuksen laskee tuolla tavalla :)
 
Mitä lähempää tallaa soittaa, sitä helpompi pudottaa. Riippuen kaikesta, jopa puolisävelaskel on ihan mahdollinen. Mielenkiintoista myös se, että tää tarkoittaa sitä, että klassisen vibraton äänenkorkeuden vaihtelualue on erilainen eri kohdasta kaulaa.
 
Harva kitaristi tolla tietoisesti intonaatiotaan korjaa, mutta ihan hyvä pitää mielessä jos joskus tulee sellanen äänitystilanne, jossa joku tärkeä pitkä sävel tuntuu taistelevan vastaan. Esim. sävelet, joihin liu'uttaa saattaa kuulostaa epävireisiltä, vaikka kitara olisi kyseiseltä nauhalta täydellisessä vireessä.