Miten ihmeessä Olari-Rapista tuli niin suosittua? Itse nuoruuteni Olarissa 80-90 luvulla viettäneenä mysteeriksi on jäänyt miten pienestä lähiöstä kumpusi niin paljon Rap/Hiphop tyylistä musaa jotka edelleen vaikuttavat (Taakibörstat, Davo, Kehäkettu, HaiKone yms). Osa näistä kuului kaveripiiriiini ja kuuluu edelleen, mutta koskaan en ole ymmärtänyt miksi juuri Olarista tullut rap lähti kovaan nousuun. Kiitettävän aktiivistahan oli toiminta ja Vietnam Friend baarissahan oli melkein joka ilta ihan iltamia missä kylän omat pojat esiintyi. Olariuksessa taitaa olla vieläkin Lähiölauantait ainakin sillointällöin. Nykyäänhän mm. Stig luukuttaa vielä ihan valtakunnallisissa aalloilla. Ja Olarin Ostarin (lue: Kuitinmäki) porukoissa liikkui vaikka Itä-Helsingistä taitaa olla kotoisin. Syy miksi en itse koskaan päässyt tähän musiikkiin sisään johtunee että teinipojan ajatusmaailmaan ei oikein uponnut että kytät on natsisikoja ja afroamerikkalaisista kertovat tarinat ja huudahdukset ei antanut mitään kosketuspintaa. Olari kun nyt kuitenkin on ihan keskiluokkaista aluetta, jossa nyt ei kauheasti poliisitehtäviä ollut verrattuna esimerkiksi Jakomäkeen tai Kontulaan. Vielä melkein 40 vuotta myöhemmin alue 21 muistetaan musikkipiireissä RAP / HipHopista |