Klassinen ›

Kuka nyt mitäkin asiaa jonakin jumalana pitää. Joku luontoa, joku rakkauden tunnetta, joku kuviteltua henki olentoa tai kuviteltua partajeesusta pilven reunalla. Minulle se oli Mozart kokemus noin 17 v. eräästä pianokonsertosta, joka ylitti suurimmat kuvitelmatkin. Mozartin matka Pragiin novellissa Eduard Mörike kirjoittaa mm. seuraavaa Don Juan kokemuksésta: "Saamme kokea kuin meidät nostetaan pois tavanomaisestä minästä ja tuntuu kuin ääretön koskettaisi rintaa, täyttäisi sen ja tahtoisi riistää sielun pois. Tähän liittyy täydellinen taiteen kunnioitus ja ajatus, että saadaan nauttia jumalallisesta ihmeestä".
 
Jonkun vaikka raamattu nimisen lasten satukirjan lukeminen, jota lapsellisuuden puuskassa tuli joskus pentuna myös harrastettua, ei ollut yhtikäs mitään lähes yliluonnollisiin ja ylimaallisiin Mozart kokemuksiin verrattuna, jotka saivat aikaan aivan ällistyttäviä reaktioita ja menin transsiin ja koin katharsiksen, josta olen joskus kertonutkin.
 
Sain siis kokea valtavan ihmeen tavoin sen minkä ihmiskunnan suurin nero on kokenut luomisaktin aikana kyetessäni ymmärtämään ja kokemaan korkeimman ja suurimman mihin ihminen voi kyetä korkeimmillaan Mozartin tarjoaman "valon ja rakkauden hengen atmosfäärissä niin täydellisesti, että olin täysin koko olemustani myöten tämän hengen valtoihinsa ottama ja tajunnassani loisti valohehkuinen ja häikäisevä auringon kaltainen objekti, nivustaipeiden valtimot sykkivät voimakkaasti, aivot olivat kuin tulessa ja hikikarpalot valuivat muuten täysin levollisen kehon rintamuksella. Mozart oli ottanut minut. Eräässä putousohjelman jaksossa näyttelijät kä-yttivät juuri tätä sananpartta.
 
Minä tiesin sen jälkeen, mikä todella on maailmassa korkeinta kun Mozartin äly joka ilmaisee maailman olemuksen, siis korkeimpia totuuksia (Schopenhauer), ns. valaisi koko olemukseni auringon kaltaisella polttavalla hehkullaan ja olin järkytetty sieluni syvimpiä myöten. Hldesheimerin mukaan Mozart on sielua järkyttävää musiikkia, jonka vuoksi wieniläiset hylkäsivät hänet. Mörike kirjoittaa: "ihminen samalla pelkää ja toivoo, että hänet nostetaan pois tavanomaisesta minästä" ja tahto tulee tungetuksi ulos tajunnasta Schopenhauerin sanoin. Sika makeeta. Mitään lähelläkään sen kaltaista en ole milloinkaan muulloin kokenut beethoven, Schubert ja Haydn kokemuksia lukuun ottamatta.
 
Mörike kirjoittaa, että saamme kokea kenties suurimman ja puhtaimman ylpeyden tämänkaltaisen Mozart kokemuksen myötä, jota Ashkenazy kutsuu korkeimmanasteisiksi psykofyysisiksi tiloiksi ja Goldschmitt jumaluuden ilmestykseksi.
 
Itsekin luulin todella kokeneeni jumalan läsnäolon ja selitin jumalan olevan ihmisen sisällä, mikä vastaa täysin edellä kerrottua. Tuolloin minulla ei ollut OCD:täkään jonka perusteella sain eläkkeen jo 21 v. ja peruskoulun päättötodistuksen keskiarvokin vaatimattomasti 9.7. Mutta en dokannut muiden nuorten tavoin vaan keskityin koulunkäyntiin, piirtämiseen ja musiikkiin.
 
Nuoruutta muistellessa on sanottava, että olihan se nyt ihan sika makeeta kokea naperona musiikista semmoista, mistä nämä ikäloput ja suuret kirjailijat, kapellimestarit ja filosofit ovat täsmälleen kirjoittaneet kirjoissaan ja filosofisissa teoksissaan ja joka stemmaa täysin omien kokemusten kanssa huomatessani, että minäkin pystyin siihen mistä Ashkenazy, Mörike, Tolstoi, Schopenhauer, Karajan ym. kirjoittavat.
 
Eipä sitä uskoisi ikinä todeksi, että niin nuori ja tavallinen poika, joka minä mielestäni olin tuolloin, omaten koealueiden ulkoa opetteluun vain erinomaisen muistin, voi päästä Mozartien kanssa samalle levelille, minkä ne on luomisaktin aikana kokenut ja suuren luomisinnon aikana lahjoittanut ihmiskunnalle. Ihmettelen vaan mihin sitä on junnuna pystynyt, johon nyt on ehkä jo liian vanha tai kyvytön ja tyytyy vähempään kuin minkä aivokapasiteetti ihmisellä parhaimmillaan mahdollistaisi ja jota liian vähän hyödynnetään. Schopenhauer sanoikin mm. että nuorissa ylioppilaissa on vielä nerokasta erikoisuutta ja pyrkimistä ennen kuin he koteloituvat ja huomaavat sitten heräävänsä pinttyneinä poroporvareina.
 
Luulis et vanhana tulis viisaammaks ja älykkäämmäksi. Schopenhauer sanookin jotain, että joku piirre nerokkailla ihmisillä säilyy vanhuuteen asti ja että nämä ovat todella kauniita ja nerokkaita ihmisiä. Kyllähän Haydnit ja Beethovenit kypsyivät sitä syvällisemmiksi säveltaiteilijoiksi ja neroiksi mitä vanhemmiksi elivät, mutta Mozartin nerous alkoi hiipua jo sangen varhaisessa vaiheessa ikä huomioon ottaen.
 
Hildesheimer osuvasti toteaakin, että Mozart todistaa paremmin kuin kukaan muu, että nerous ei ole vanhuuden viisauden ja kirkastumisen tuote. Se ero mikä nuoruuden aikaisella Mozart suhteellani oli verrattuna 50+ suhtautumiseen on siinä, että enää en rakasta intohimoisesti Mozartia kuten tuolloin nuorena, jolloin luulin jopa kokeneeni jumaluuden ilmestyksen hänen musiikistaan. Adolf Goldschmittin teeseisin täysin täsmäten. mistään muusta en ole milloinkaan kokenut mitään vastaavaa kuin tuolloin transsissa Mozartista.
 
Tämä taidehistorian professori näet kirjoitti, että Mozartin musiikki on jumaluuden ilmestystä Mozart kirjassaan ja että Mozartille oli annettu välittömän jumalallisen ilmoituksen lahja. Itse en usko mihinkään jumalaan, mutta kuvittelin nuorena ylimaallisen Mozart kokemuksen jälkeen, että "jumala" on ihmisen sisällä. Tämän ajatuksen olen täysin hylännyt ja olen saletti, että minkäänlaista jumalaa ei taatusti ole missään olemassa. se on vain aivojen sähkökemiallisen toiminnan tuottama illuusio ja idea.
 
Tärkeä pointti on myös se, että näitä suuria säveltäjiä kuunnellessa voi todella ja totisesti kokea ja päästä sinne paratiisiin josta uskovaiset vain puhuvat haavemaailmana.
 
Schopenhauer sanoo osuvasti, että uskonnoilla on verraton etuoikeus istuttaa oppinsa nuoreen vastaanottavaiseen mieleen ikään kuin ympätty oksa puuhun toiseksi synnynnäiseksi älyksi. Filosofian lukeminen edellyttää joutoaikaa, suurempaa ymmärrystä ja se voi säilyä vain melkoisen sivistystason varassa.
 
Totta onkin, ettei jumalan olemassaoloa, tai sitä millainen se mahdollisesti saattaisi olla, tai millaisena sen kukin subjektiivisessa käsityksessään haluaisi nähdä, ei voida mitenkään todistaa tai tiedoitsevan subjektin älyssä mieltää objektiivisesti olemassa olevaksi ja eksaktin tieteellisesti tieteellisenä faktana ja tieteellisin metodein todistaa, saati toteen näyttää mielteestä riippumattomassa tajunnan ulkopuolisessa maailmassa, jolloin siitä tulisi olio sinänsä, joka ilman ehtoja olisi olemassa, kuten aine materialistille, sillä jumala on vain täysin subjektiivinen ja kunkin henkilökohtainen uskon asia, ja juuri sen vuoksi hypoteettisesta jumalasta on erilaisia tulkintoja.
 
Sen sanotaan olevan henki tai idea ja uskovat olettavat jumalan olevan heidän sydämessään taikka, kuten usein kuulee väitettävän, että jumala on taivaassa. Sanotaan myös, että jumala on rakkaus, joten jumalasta on yhtä monta tulkintaa ja määritelmää-kuin on ihmisiäkin. Jokainen löytänee oman jumalansa sellaisena millaisena sen haluaa nähdä ja kokea.

Emme me voi osoittaa jotakin oliota jonka kaikki voisivat tunnistaa, omaksua ja omasta puolestaan hyväksyä jumalakseen, sillä kukaan tai mikään olio tuskin tulee sanomaan sinulle olevansa jumalasi, niin että voisit täysin yhtyä tähän näkemykseen ja palvoa häntä jumalanasi joka tekisi ihmetekojaan saadakseen sinut vakuuttuneeksi jumaluudestaan.

Sören Kierkegaard halusi palvoa Mozartia, ei vain korkeimpana oliona, vaan pelkästään häntä ollessaan suuri Mozartin tunnustaja, joka olisi mielellään perustanut lahkon Mozartia palvoakseen, mutta tunnusti itsekin palvontansa naiiviksi.
 
Olin myös taitava nuoreksi ihmiseksi piirtämään lyijykynällä mallista henkilöpotretteja ja niinpä sitten piirsin rakastamieni säveltäjien kasvokuvat kirjaan painetuista heidän profiileitaan esittävistä pienistä painokuvista, jotka suurensin silmämääräisesti arvioituna ruutupaperille ja äiti vei ne johonkin VR:n piirustusnäyttelyyn saaden kunniamaininnan, mutta ei palkintoa, sillä ne olisi pitänyt piirtää valkoiselle paperille, mutta mittasuhteiden hahmottamisen takia laadin piirustukset ruutupaperille ja vaikka en ollut perehtynyt syvällisemmin lyijykynätekniikkaan, niin vaistomaisesti osasin kynän lyijypäätä taitehikkaasti eri kulmissa ja välillä lappeellaan varjostuksia ja hiuksia pikkutarkasti hahmotellen piirtää hämmästyttävän hienot säveltäjäpotretit suurista wieniläisklassikoista, mutta sittemmin taitoni ruostuivat jättäessäni mieluisan harrastuksen uhratessani sen luultavasti musiikin kuuntelun alttarille.
 
Nerouden suurimmilla tuotteilla on vain niille ominainen kyky varsinkin musiikissa kyetä 5-10 minuutissa muuttamaan kuulijan fiilikset aivan täysin päinvastaiseksi, esim. vaikka jostakin musertavasta ja lannistavasta subjektiivisesta häpeäntunteesta tai jonkin säveltäjäelämäkerran synnyttämästä kyyneliin saakka liikuttavasta surusta tai vaikka yo tutkintoa varten suoritetun tenttikirjojen pänttäämisen aiheuttamasta henkisestä krapulasta, täynnä positiivista energiaa ja uutta elämänhalua kumpuavaan olotilaan, kuten 40 v. sitten sain oppia