Klassinen ›

Tutustuttuani sekä Haydnin että Mozartin divertimentoihin pistin merkille sen, että ainakin tuotteliaisuudessa Haydn on Mozartia edellä ja joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta kiinnittyy huomio, johtuen ehkä jo näiden säveltäjämestareiden säveltäjäluonteiden ja työskentelymetodien erilaisuudestakin, Haydnin ollessa instrumentaalisemmin ja kontrapunktisemmin ajatteleva säveltäjä Mozartin laulullisempaan ilmaisuun verrattuna, Haydnin huolellisempaan viimeistelyyn jossain määrin sinfonisemmissa teoksissa, johon kroatialaistaustaiset sävelmät tuovat heleyttä, silloin kun hän niitä käyttää, Mozartin kallistuessa enemmän italialaisiin ja "Beethovenin jättiläishahmon noustessa myöhäisteoksissa näiden ylitse yli aikojen viittaavaksi", sanoo Maasalo, mutta ei tee siinä oikeutta Mozartin neroudelle.
 
Haydn tosin itse taisi itse pitää melodian tai teeman keksimistä kaikkein haastavimpana sävellystyössään, joten tuskin hän suoraan on siteerannut kroatialaisia kansansävelmiä sellaisenaan soitinteoksiinsa, vaan saanut pikemminkin vaikutteita niistä. Haydnhan työskenteli joka päivä kauneimmat vaatteensa yllään eikä milloinkaan jäänyt odottamaan innoitusta ainakin Luomista säveltäessään.
 
Haydn sanoi kerran saaneensa kyvyn ja olleensa hyödyksi sukupolvelleen ja totesi tehneensä velvollisuutensa. "Muut tehkööt samoin", hän sanoi.
 
Uskomme mieluummin Wagneria, joka on sanonut, että "mitä ihmeellisin nerokkuus on kohottanut Mozartin kaikkien aikojen ja kaikkien taiteitten mestarien yläpuolelle".
 
Poikkeuksilla tarkoitan lähinnä Mozartin suurta Es duuri jousitrioa, joka huipentaa ja jalostaa soittimien tasavertaisuudessasan aidosti kamarimusiikillisena teoksena divertimento tyylin, mutta muuten minusta Haydnia voi pitää ehkä jo tuotannon suureen määrään nähden divertimento musiikin alalla jollakin tavoin laadullisesti jopa Mozartia tasaisempana ja joiltakin osin myös kunnianhimoisempanakin säveltäjänä kykyihinsä nähden, kun ajatellaan ettei hänen neroutensa loistanut yhtä kirkkaasti suurimmissa saavutuksissaan kuin Mozartin, muttei Mozartin tavoin turvautunut ehkä yhtä usein hieman onnettomaan vasemman käden rutiiniin kuin nuorempi salzburgilainen nero, vaan keskittyi pilailunhalustaan huolimatta aiheeseensa vakavammin kuin Mozart prinssi Esterhazyn palveluksessa, jonka toiveiden täyttäminen oli joskus papallekin haastavaa ruhtinaan kyltymättömyydestä johtuen musiikin suhteen. Prinssihän kehotti Haydnia olemaan sävellystyössään niin rohkea kuin hänen taiteellinen omantuntonsa antoi myöten.
 
Mozartilla on silti muutama kamarimusiikillisesti tehtävän luonnetta ajatellen melko huipputasoinen teos salzburgin ajoilta joitakin puhallindivertimentojen ja ns. salzburgilaisten sinfonioiden lisäksi ajatellen, mutta Haydnin rutiini yhdistettynä taattuun käsityötaitoon on ihmeen sujuvaa teosten käsittäessä laajan kirjon eri kokoonpanoille luotuja divertimentoja, joista monissa on mukana myös klaveerisoitin, jotkut barytonisoittimen, kaikukielisen gamban, käsittäviä 8 soittimelle sävellettyjä teoksia ja Feld parthien tapaisia kassaatioita, puhallindivertimentoja, jousitrioja, jousikvartettoja ja pianosonaatteja ym., kuten Scherzandot ja notturnot, jotka ehkä lähentelevät serenadityyppiä, ja joista Mozartkin lienee saanut innoituksen postitorvi serenadin eräisiin läpeensä puhallinsointia ajatellen sävellettyihin osiin.
 
On myös teoreettisesti ajateltavissa, että Mozartin suuri tunnettuus ja hänen puhki soitettujen divertimentojensa tuttuus vääristävät hänen ja Haydnin minulle uutukaisempien teosten laadukkuuteen perustuvaa vertailusuhdetta ja kilpailuasetelmaa tuntemattomamman Haydnin eduksi, siinä suhteessa, että niiden arvioiminen on harvoin kuultuna haastavampaa, kuin Mozartin tuhkatiheään kuultujen rutiinituotteiden arviointi, joissa tästä huolimatta usein tuputettujen teosten kvaliteetit saattavat joutua piiloon pintakuoren alle, jonka ensimmäisenä tarjoamiin aistiärsykkeisiin kiinnittyminen vie huomion musiikin syvemmiltä tunneulottuvuuksilta, ytimeltä, eikä teosten objektiivisen olemuksen tiedoitseminen siksi luonnistu, kun Haydnin teosten uutuudenviehätys sen sijaan saattaa peittää niiden puutteet ja heikkoudet tehokkaammin ja siksi ne ensi alkuun miellyttävät enemmän, vaikka Mozartin teokset olisivat todellisuudessa niitä syvällisempiä.
 
Ainakin Mozartin 17. D duuri divertimentossa on syvempää tunneilmaisua molli-muunnelmissa kuin Haydnilla keskimäärin ja ehkä vain joissakin parista kymmenestä jousitriosta ja parista barytonioktetosta tapaa yhtä syviä ja objektiivisia sieluntiloja, joita voi jotenkin verrata Mozartiin.
 
Mutta en usko tähän teoriaan, vaan kuuntelen nyt Haydnin Barytoni-oktettoja, jotka on nimetty divertimentoiksi Wienin Haydn sinfonietan tyyliuskollisina ja erinomaisen tenhovoimaisina tulkintoina.
 
Ajattelin jotain Haydnin musiikkia, joka sopii hupsuttelu kategoriaan eräänä oleellisena puolena hänen taiteessaan, niin muistui Haydnilta Esterhazyn nukketeatterille sävelletty marionettiooppera Feuersbrunst, ainoa säilynyt laatuaan Philemon ja Bauciksen ohella, ja jonka eräästä aariasta "Wie wallet mein hertze" Mozartkin on saanut vaikutteita erääseen Zaiden ensemblenumeroon siteeraten harvinaisen kauniin aarian alkutahteja. Feuersbrunst on myös levytetty ja joitakin vakavampia sävyjä lukuun ottamatta se on hieman kevyemmällä kädellä sävelletty, mutta yleisö tuntuu nauttivan täysin siemauksin esityksestä, joka on täynnä komiikkaa.
 
https://youtu.be/-1jr4x3IV_k
 
https://youtu.be/NqaMK39a1zs